Mukava kisapäivä Äimärautiolla

© Siiri Salmi

Äitienpäiväsunnuntai sisälsi tänäkin vuonna kisareissun Äimärautiolle 2-tason estekisoihin. Moni asia oli suoraa toistoa viime vuodelta: sää oli lämmin ja aurinkoinen, ja hyppäsimme Vaken kanssa kisojen verryttelyluokan eli 1-tason 80 sentin luokan arvostelulla A.1.0. Ratamestarikin oli sama kuin viime vuonna, ja hauskasti esteet olivat käytännössä samoilla paikoilla, vaikka rata tietysti hieman erilainen olikin. Edelliskertaan verrattuna tulimme nyt kuitenkin kisaan vuoden verran vahvemmalla kokemuksella, ja tällä kertaa ei oksereiden pituus laittanut tutisuttamaan vaan esteet näyttivät turvallisen kokoisilta. Ehdottomasti suurin haasteemme radassa oli viimeisenä esteenä hypättävä sarja, jolle piti kääntyä suoraan poispäin sisääntuloportilta. B-osana oli vieläpä okseri. Muuten rata oli helppo ja sisälsi pitkät tiet esteeltä toiselle.

Lähtövuoromme oli ponien joukossa heti luokan neljäntenä. Kävin Vaken selässä ravailemassa ja vähän laukkaamassa jo ennen rataan tutustumista, ja radan kävelyn jälkeen otettiin hypyt. Vake oli ihan virkkuna liikkeellä, mikä oli hyvä asia, mutta samalla se kyllä harrasti aika railakasta kaarteiden kanttailua. Aina kun aloin kääntää uralta kaarretta esteelle, niin poni kampesi lapa edellä sisään kuin mikäkin väkkärä. Hypyt onnistuivat ihan reippaasti, tosin okserille Vake roikaisi ensin kunnon banzai-hypyn liian kaukaa. Ehkä se jo lämmitteli itseään sarjan hyppäämistä varten...

Luokan alku taisi vähän viivästyä, ja olimme ulkona odottelemassa jo liian hyvissä ajoin. Lopulta ope käski meidät vielä takaisin maneesiin ottamaan yhden lisähypyn, ettei Vake jo aivan nukahtanut. Kun luokka sitten alkoi, niin suoritukset menivät melko nopeaan tahtiin. Pääsimme radalle odottelemaan edellisen ratsukon ajaksi, ja kävin open ohjeen mukaisesti kävelemässä sarjavälissä ja näyttämässä Vakelle, että tällainen oli luvassa. Olimme vähän hankalasti lähtölinjan kohdalla, kun tuomari antoi lähtömerkin. En sitten uskaltanut enää ratsastaa linjalta menosuuntaan, vaan lähdin varmuuden vuoksi päinvastaiseen suuntaan. Tämän sählingin vuoksi jouduin ratsastamaan vähän oudot ravikiemurat, kun ohjailin Vaken sopivaan laukannostopaikkaan lähtölinjaa vältellen. Vake yritti lähteä heittäytymään radalta poistuvan ratsukon perässä portille, mutta komensin raipalla ulkolavalle. Tämän pienen konfliktin seurauksena poni lähti ainakin napakasti liikkeelle.

Pääsimme siis liikkelle mukavan energisessä laukassa. Ensimmäiselle esteelle tikattiin vähän lyhyempi viimeinen askel, mutta Vake nousi terävästi hyppyyn. Matka jatkui suoralle linjalle, jossa etäisyys pystyltä okserille oli päälle 30 metriä. Tähän otettiin luontevat yhdeksän askelta, ja hypyt olivat asialliset. Laukka rullasi edelleen hyvässä rytmissä, ja tulimme hieman tarkkuutta vaativalle nelosesteelle, joka hypättiin suoraan kentän poikki katsomoa kohti. Toin Vaken esteelle hieman vinottain, ja yli mentiin rennon letkeästi puomia nuollen mutta siihen koskematta. Viitosesteelle tultiin aavistuksen hyytyen, ja hypättiin sen verran huonolla lähestymislinjalla, että laukka jäi vaihtumatta. Laukka kuitenkin korjaantui sujuvasti heti esteen jälkeen. Ratsastin seuraavaksi hieman oikaisten eli en kiertänyt pisintä mahdollista tietä aitaa myöden, sillä lääniä riitti ja matka seuraavalle esteelle oli pitkä. Linja kuutoselta seiskalle meni tasaisella kahdeksalla laukalla, ja tässä vaiheessa rataa alkoi itselläni olla jo melko rentoutunut olo. Vielä ei kuitenkaan voinut huokaista, sillä edessä oli se pahin paikka eli sarja.

Esteellä numero 6. © Emmi Erkkilä

Seiskan jälkeen pyysin Vakea vielä eteen, jotta sarjaa edeltävässä kaarteessa oli mahdollisimman sujuva tempo. Poistumisportti selvästikin vähän houkutteli Vakea, ja niinpä käännös sarjalle tapahtui turhan vahvasti sisäohjalla ja kaikkein paras into etenemisestä sammui. A-osa ylittyi ihan normaalilla hypyllä, mutta väli jäi silti aivan toivottoman pitkäksi. Sen verran Vake jaksoi kuitenkin vielä ajatella eteepäin, että vaihtoehtoja harkitsematta roikaisi hyppyyn yhdellä askeleella. Turpa kavioita hipoen se kurotteli esteen yli, ja pääsi niukasti toiselle puolelle takapuomiin koskematta. Samalla tulimmekin maaliin, joten puhdas ratahan tästä kehkeytyi.

Sarjan b-osalla. © Mia Mäki-Maunus

Jes, olin rataan varsin tyytyväinen. Laukka rullasi oikein mainiosti eteenpäin, ja hyvä tasainen rytmi säilyi koko ajan alusta loppuun asti. Sujuvaa, mukavaa menoa ja sarja oli ainoa hankalampi paikka. Melkein tässä miettii, että tällaisella laukalla ylittyisivät nätisti 10 senttiä korkeammatkin esteet, mutta sitten muistaa taas sen sarjan. Tämä pysty-okseri-sarja ei kyllä valitettavasti enää ysikymppisenä olisi onnistunut, sillä sen verran äärimmilleen joutui Vake b-osalla venymään tälläkin korkeudella. Olin kuitenkin iloinen, että sarja tällä kertaa selvitettiin kunniakkaasti yhdellä askeleella. Parin virhepisteitä tuoneen kisan jälkeen puhdas rata oli enemmän kuin paikallaan, ja oli kivaa päästä aloittamaan ulkokausi sekä osallistumaan pitkästä aikaa "isompiin" kisoihin. Eipä kai tässä kovin suuria esteitä kaivattaisikaan, kun jo kasikympin hyppääminenkin on näin kutkuttavaa kun mennään pois kotipihasta... Ihanaa, että ulkokausi on nyt alkanut ja saadaan nauttia tästä tilavien ulkokenttien tuomasta sujuvuudesta.