Maanantain tunnille ratsuksi tuli Pave, joten pääsin viimein kokeilemaan ”Annen hevosta”. Paven menoa on tullut seurattua sivusta sen verran tiiviisti, että oli tietenkin mielenkiintoista tutustua tähän hevoseen myös lähemmin. Tämä oli myös ensimmäinen kerta pitkään aikaan kun kipusin ison puoliverisen selkään, ja tiesin jo etukäteen, että jonkinlainen kulttuurishokki se tulisi olemaan. Pave ei ole valtavan korkea vaan ehkä noin 165-senttinen, mutta kuitenkin melko pitkäkaulainen ja -runkoinen. Sekä pää että takajalat tuntuivat olevan hankalan kaukana komentokeskuksesta, ja etäisyys ohjia pitkin hevosen suuhun tuntui ainakin tuplasti tavallista pidemmältä.
Tunnin alku olikin niin hankala kuin oli odottanut. Ratsastimme tuttua verryttelykuviota, eli toiseen päätyyn ympyrä vasemmalle ja toiseen oikealle sekä suunnanvaihdot lävistäjillä. En löytänyt heti keskusteluyhteyttä Paveen, vaan se juosta hömpötti suorana lankkuna ja kaula pitkällä. Apua, eikö tämä hevonen taivu? Istuntakin hajosi ihan täysin, ja selkä alhaalla juoksevan hevosen liike teki kevennyksestä holtitonta. Pohkeet heiluivat ja yläkroppakin tuntui kaikkea muuta kuin vakaalta. Yritin ratsastaa päätä alas saadakseni hevosen edes vähän lyhyemmäksi ja liikkeen hallittavammaksi, mutta ei Pave tietysti alkanut millekään epämääräisellä ohjien nykimisellä. Laukassa meno ei ollut aivan yhtä avutonta kuin ravissa, mutta edelleenkään Pave ei taipunut ollenkaan. Erityisesti vasen kierros oli hankala, sillä siinä Pave tuntui mieluiten kaatuvan lapa edellä sisäänpäin.
Alkuverryttelyjen jälkeen jatkoimme edelleen vanhojen tuttujen tehtävien parissa. Nyt vuorossa oli voltin suurentamista pääty-ympyräksi pohkeenväistön kautta, ensin käynnissä ja sitten ravissa. Nihkeästi alkoi tämäkin, sillä Pave ei taipunut eikä väistänyt edes käynnissä. Epätoivoissani päädyin tekemään vähän jotain koko ajan mutta en kunnolla mitään, joten Pave tietysti sulki korvansa täysin. Vasta kun ope huomautti asiasta, hoksasin heiluvani ja tuuppaavani istunnalla aivan hullun lailla. Kun keskityin istumaan ihan hiljaa ja passiivisesti niin Pavekin alkoi olla vastaanottavaisempi avuilleni. Kuskin rauhoittuessa paikoilleen Pave alkoi jopa nyökätä pyöreäksi tuntumalle ja taipua oikealle. Viimeinkin oli ratsastukseeni tullut jotain tolkkua, joten hevonenkin alkoi kuunnella.
Tästä eteenpäin meno sitten paranikin koko ajan, ja aloin päästä Paven kanssa jo samalle aallonpituudelle. Kun siirryimme harjoitusraviin oli istunnan kanssa hetken aikaa hakemista, mutta kun Pave alkoi liikkua pyöreämpänä niin istuminenkin helpottui. Toisaalta se, miten Pave kulki, vaikutti riippuvan suoraan siitä, kuinka jämäkäksi ja vakaaksi sain istunnan. Paven askeleet eivät olleet erityisen hankalat, mutta ison hevosen liike vaatii kuitenkin aina vähän enemmän keskikropalta kuin ponien liike. Yritin nojata taakse ja istua ravia jäntevästi, vaihtelevalla menestyksellä. Varsinkinkin oikeassa kierroksessa tuli mukavia pätkiä Paven pyöristyessä ja taipuessa nätisti sekä kuskin löytäessä luontevan istunnan. Tässä suunnassa jopa pohkeenväistö voltilta isommalle ympyrälle alkoi onnistua mukavasti. Vasemmassa kierroksessa oli vaikeampaa ja Pavella taipumusta muuttua jännittyneemmäksi. Tunsin istuvani vasemmalle jotenkin vinkkurassa, mutta en tarkemmin tunnistanut miten. Ope puuttuikin asiaan ja käski viedä oikeaa hartiaa eteenpäin sekä kääntää yläkroppaa selkeämmin menosuuntaan.
Laukassa pysyttelimme samalla ympyräkuviolla, ja nyt tehtävänä oli pienentää isolta ympyrältä pienelle voltille. Pienen voltin avulla oli tarkoitus saada laukkaa kasaan ja takaosalle, sekä siirtää hevonen tästä laukasta suoraan käyntiin. Hankalin osuus Paven kanssa olivat kuitenkin laukannostot, jotka eivät millään meinanneet onnistua suoraan käynnistä. Lähes joka kerta laukka nousi vain raviaskelten ja sinnikkään ajamisen kautta. Kun laukkaan oli jollain konstilla päästy, niin sitten tuli kyllä oikein mukavaa ja pyöreää menoa. Jälleen istunnan jämeryys oli kaiken perusta, ja sain nojailla myös laukassa ihan huolella taaksepäin. Hetkittäin sain vatsalihakset kunnolla käyttöön ja olo oli melkein kuin oikealla kouluratsastajalla. Siirtyminen laukasta käyntiin onnistui jopa ihan asiallisesti, kunhan vaan en päästänyt Pavea valahtamaan ympyrää pienentäessä kauhean etupainoiseksi. Vasemmassa kierroksessa tämäkin oli paljon hankalampaa, sillä Pave tahtoi niin kovasti kaatua sisälavalle kiskoen koko ratsukon voltilla "nenälleen". Tuskailin kovasti niitä laukannostoja, ja sainkin kuulla, että Pave ei todellakaan nosta laukkaa käynnistä helpolla. Laukannosto käynnistä vaatii kuulemma sen, että Paven "kuumentaa" käynnissä oikein kunnolla. Kokeilin tätä kikkaa eli naputtelin käyntiä valppaaksi ja energiseksi. Edelleenkään nosto ei ollut mikään sievä oppikirjasuoritus, mutta Pave sentään lähti laukalle juoksematta siihen ravin kautta.
Laukkatyöskentelyn jälkeen meno oli harjoitusravissa ihan napakkaa, mutta kun aloimme keventää, niin istunta pääsi taas löpsähtämään täysin. Loppuverryttelytehtävänä oli lyhyitä väistöpätkiä siksakkina uralta sisään ja takaisin. Vasemman pohkeen väistäminen pois uralta meni aivan höpöksi, sillä Pave lähti pohkeella pyytäessäni vain juoksemaan pää ylhäällä karkuun. Tämän jälkeen meni tovi palautella homma kuosiin, ja uusi väistöyritys kilpistyi taas samaan hirvireaktioon. Kun vaihdoimme suuntaa ja väistö pois uralta tapahtui oikealla pohkeella lähtikin Pave sivulle kuuliaisesti ja letkeästi pyöreyden säilyttäen. Vasemmalla pohkeella pystyi väistättämään paremmin uraa kohti, mutta tämä väistösuunta oli edelleen selkeä ongelmakohta. Open avustuksella korjailtiin sitten vielä istuntaani ja kevennystä. Ohjeena oli keventää pienemmin ja matalammin, eli yksinkertaisesti pitää vastaan niin, ettei ravi heitellyt satulasta holtittoman korkealle. Samalla sain pohkeitakin vakautettua hieman paremmin. Harjoitusravissa istuen minun oli kuitenkin selkeästi helpompi säilyttää keskikropan tuki ja pitää paketti kasassa kuin keventäessä.
Tunti Paven selässä oli ihan mielenkiintoinen kokemus, ja vaihtelu kyllä virkisti. Tietyt asiat eli vasemmalle taipuminen ja laukannostot olivat Paven kanssa kovin hankalia, mutta oli helpottavaa kuulla, että juuri nämä asiat ovat tällä hevosella ongelmakohtia muutoinkin kuin minun ratsastamanani. Loppujen lopuksi Pavella ratsastus sujui jopa odotuksiani paremmin, ja muistin, mikä viehätys näissä isoissa hevosissa onkaan. Kun tällaisen isommin liikkuvan saa toimimaan niin onhan se meno mainiota, mutta toisaalta silloin kun ei toimi niin onkin sitten kahta kaameampaa. Eniten töitä tässä joutui tekemään istunnan kanssa, ja onnistumiset tällä saralla peilautuivat suoraan siihen, miten Pave kulki. Isoilla hevosilla ratsastaminen lienee minulle erityisen kehittävää juuri istunnan osalta, joten ei olisi varmasti pahaksi harrastaa tätä useamminkin.
Tunnin alku olikin niin hankala kuin oli odottanut. Ratsastimme tuttua verryttelykuviota, eli toiseen päätyyn ympyrä vasemmalle ja toiseen oikealle sekä suunnanvaihdot lävistäjillä. En löytänyt heti keskusteluyhteyttä Paveen, vaan se juosta hömpötti suorana lankkuna ja kaula pitkällä. Apua, eikö tämä hevonen taivu? Istuntakin hajosi ihan täysin, ja selkä alhaalla juoksevan hevosen liike teki kevennyksestä holtitonta. Pohkeet heiluivat ja yläkroppakin tuntui kaikkea muuta kuin vakaalta. Yritin ratsastaa päätä alas saadakseni hevosen edes vähän lyhyemmäksi ja liikkeen hallittavammaksi, mutta ei Pave tietysti alkanut millekään epämääräisellä ohjien nykimisellä. Laukassa meno ei ollut aivan yhtä avutonta kuin ravissa, mutta edelleenkään Pave ei taipunut ollenkaan. Erityisesti vasen kierros oli hankala, sillä siinä Pave tuntui mieluiten kaatuvan lapa edellä sisäänpäin.
Alkuverryttelyjen jälkeen jatkoimme edelleen vanhojen tuttujen tehtävien parissa. Nyt vuorossa oli voltin suurentamista pääty-ympyräksi pohkeenväistön kautta, ensin käynnissä ja sitten ravissa. Nihkeästi alkoi tämäkin, sillä Pave ei taipunut eikä väistänyt edes käynnissä. Epätoivoissani päädyin tekemään vähän jotain koko ajan mutta en kunnolla mitään, joten Pave tietysti sulki korvansa täysin. Vasta kun ope huomautti asiasta, hoksasin heiluvani ja tuuppaavani istunnalla aivan hullun lailla. Kun keskityin istumaan ihan hiljaa ja passiivisesti niin Pavekin alkoi olla vastaanottavaisempi avuilleni. Kuskin rauhoittuessa paikoilleen Pave alkoi jopa nyökätä pyöreäksi tuntumalle ja taipua oikealle. Viimeinkin oli ratsastukseeni tullut jotain tolkkua, joten hevonenkin alkoi kuunnella.
Tästä eteenpäin meno sitten paranikin koko ajan, ja aloin päästä Paven kanssa jo samalle aallonpituudelle. Kun siirryimme harjoitusraviin oli istunnan kanssa hetken aikaa hakemista, mutta kun Pave alkoi liikkua pyöreämpänä niin istuminenkin helpottui. Toisaalta se, miten Pave kulki, vaikutti riippuvan suoraan siitä, kuinka jämäkäksi ja vakaaksi sain istunnan. Paven askeleet eivät olleet erityisen hankalat, mutta ison hevosen liike vaatii kuitenkin aina vähän enemmän keskikropalta kuin ponien liike. Yritin nojata taakse ja istua ravia jäntevästi, vaihtelevalla menestyksellä. Varsinkinkin oikeassa kierroksessa tuli mukavia pätkiä Paven pyöristyessä ja taipuessa nätisti sekä kuskin löytäessä luontevan istunnan. Tässä suunnassa jopa pohkeenväistö voltilta isommalle ympyrälle alkoi onnistua mukavasti. Vasemmassa kierroksessa oli vaikeampaa ja Pavella taipumusta muuttua jännittyneemmäksi. Tunsin istuvani vasemmalle jotenkin vinkkurassa, mutta en tarkemmin tunnistanut miten. Ope puuttuikin asiaan ja käski viedä oikeaa hartiaa eteenpäin sekä kääntää yläkroppaa selkeämmin menosuuntaan.
Laukassa pysyttelimme samalla ympyräkuviolla, ja nyt tehtävänä oli pienentää isolta ympyrältä pienelle voltille. Pienen voltin avulla oli tarkoitus saada laukkaa kasaan ja takaosalle, sekä siirtää hevonen tästä laukasta suoraan käyntiin. Hankalin osuus Paven kanssa olivat kuitenkin laukannostot, jotka eivät millään meinanneet onnistua suoraan käynnistä. Lähes joka kerta laukka nousi vain raviaskelten ja sinnikkään ajamisen kautta. Kun laukkaan oli jollain konstilla päästy, niin sitten tuli kyllä oikein mukavaa ja pyöreää menoa. Jälleen istunnan jämeryys oli kaiken perusta, ja sain nojailla myös laukassa ihan huolella taaksepäin. Hetkittäin sain vatsalihakset kunnolla käyttöön ja olo oli melkein kuin oikealla kouluratsastajalla. Siirtyminen laukasta käyntiin onnistui jopa ihan asiallisesti, kunhan vaan en päästänyt Pavea valahtamaan ympyrää pienentäessä kauhean etupainoiseksi. Vasemmassa kierroksessa tämäkin oli paljon hankalampaa, sillä Pave tahtoi niin kovasti kaatua sisälavalle kiskoen koko ratsukon voltilla "nenälleen". Tuskailin kovasti niitä laukannostoja, ja sainkin kuulla, että Pave ei todellakaan nosta laukkaa käynnistä helpolla. Laukannosto käynnistä vaatii kuulemma sen, että Paven "kuumentaa" käynnissä oikein kunnolla. Kokeilin tätä kikkaa eli naputtelin käyntiä valppaaksi ja energiseksi. Edelleenkään nosto ei ollut mikään sievä oppikirjasuoritus, mutta Pave sentään lähti laukalle juoksematta siihen ravin kautta.
Laukkatyöskentelyn jälkeen meno oli harjoitusravissa ihan napakkaa, mutta kun aloimme keventää, niin istunta pääsi taas löpsähtämään täysin. Loppuverryttelytehtävänä oli lyhyitä väistöpätkiä siksakkina uralta sisään ja takaisin. Vasemman pohkeen väistäminen pois uralta meni aivan höpöksi, sillä Pave lähti pohkeella pyytäessäni vain juoksemaan pää ylhäällä karkuun. Tämän jälkeen meni tovi palautella homma kuosiin, ja uusi väistöyritys kilpistyi taas samaan hirvireaktioon. Kun vaihdoimme suuntaa ja väistö pois uralta tapahtui oikealla pohkeella lähtikin Pave sivulle kuuliaisesti ja letkeästi pyöreyden säilyttäen. Vasemmalla pohkeella pystyi väistättämään paremmin uraa kohti, mutta tämä väistösuunta oli edelleen selkeä ongelmakohta. Open avustuksella korjailtiin sitten vielä istuntaani ja kevennystä. Ohjeena oli keventää pienemmin ja matalammin, eli yksinkertaisesti pitää vastaan niin, ettei ravi heitellyt satulasta holtittoman korkealle. Samalla sain pohkeitakin vakautettua hieman paremmin. Harjoitusravissa istuen minun oli kuitenkin selkeästi helpompi säilyttää keskikropan tuki ja pitää paketti kasassa kuin keventäessä.
Tunti Paven selässä oli ihan mielenkiintoinen kokemus, ja vaihtelu kyllä virkisti. Tietyt asiat eli vasemmalle taipuminen ja laukannostot olivat Paven kanssa kovin hankalia, mutta oli helpottavaa kuulla, että juuri nämä asiat ovat tällä hevosella ongelmakohtia muutoinkin kuin minun ratsastamanani. Loppujen lopuksi Pavella ratsastus sujui jopa odotuksiani paremmin, ja muistin, mikä viehätys näissä isoissa hevosissa onkaan. Kun tällaisen isommin liikkuvan saa toimimaan niin onhan se meno mainiota, mutta toisaalta silloin kun ei toimi niin onkin sitten kahta kaameampaa. Eniten töitä tässä joutui tekemään istunnan kanssa, ja onnistumiset tällä saralla peilautuivat suoraan siihen, miten Pave kulki. Isoilla hevosilla ratsastaminen lienee minulle erityisen kehittävää juuri istunnan osalta, joten ei olisi varmasti pahaksi harrastaa tätä useamminkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti