torstai 12. toukokuuta 2016

Vähän työläästi mutta rutiinilla

© Hannakaisa Holmi
Parin viikon tauon jälkeen oli taas Pian estetreenit, nyt ensimmäistä kertaa ulkona, ja olin mukana tietenkin Vakella. Aluksi saimme hikoilla hetken aikaa sileällä ja puomien parissa. Vake oli melko tahmean oloinen, ja vaikka sain sen laukkaverryttelyssä lähtemään ihan reippaasti eteen, ei se kuitenkaan liikkunut aivan oma-aloitteisesti. Kun laukka oli nahkeaa, niin istuminenkin meni aivan mahdottomaksi ja pohkeet seilasivat uskomattoman paljon. Saimmekin sitten tehtäväksi ratsastaa hetken aikaa ilman jalustimia, mikä varmasti vähän auttoi tottelemattomien pohkeideni kanssa, kun jalkoja sai venytellä kunnolla hevosen ympärille. Ilman jalustimia työskentelimme hetken aikaa harjoitusravissa kolmikaarisella kiemuralla maapuomien yli, sekä laukassa puomien yli ympyrällä. Kiemuralla taivutellessa Vake naksahti niskasta pyöreämmäksi, mutta ei se kyllä kantanut itseään kunnolla vaan oli etupainoinen ja puskettava. Vähän jäykältäkin Vake vaikutti, ja ohjeena oli ratsastaa sinnikkäästi sisäpohkeella. Laukkapuomeilla oli edelleen puskemisen meininkiä, mutta jalustimien puuttuminen auttoi minua istumaan syvällä satulassa.

Seuraavaksi otimme taas jalustimet jalkaan, ja aloimme ratsastaa päädyssä olevaa jumppasarjaa hieman kaarevalla uralla. Huokailin jo etukäteen, että tästä ei hyvää tule. Kaareva jumppasarja sekä jo valmiiksi hyytynyt Vake, joo ei! Vake kuitenkin yllätti, ja lähti nyt pirteästi liikkeelle. Jumppasarja ylittyikin oikein ketterästi ja näppärästi, eikä Vake yhtään jarruttanut tai luovuttanut yrittämästä kesken sarjan. Molemmista suunnista se loikki innarivälit suorastaan innokkaasti, eikä meno hidastunut vaikka keskimmäinen puomi nousikin jo reilusti ylemmäs. Vake teki siis hyvin, ja kuski sai ohjeeksi pitää hartiat takana sekä ylävartalon hieman pystymmässä.

Siirryimme sitten seuraavalle tehtävälle, eli suoralle kavaletti-okseri-kavaletti-linjalle. Molempiin väleihin tuli kolme laukkaa, ja Vakelle säädettiin etäisyyksiä hieman lyhyemmiksi. Silti ohjeena oli tulla sujuvassa tempossa sisään. Vake oli taas yllättävän hyvin menossa, ja väli kavaletilta okserille kävi hieman ahtaaksi. Yritinkin sitten ratsastaa välin hieman lyhentäen eteen posottamisen sijaan. Okseria nostettiin asteittain, ja lopulta mentiin noin 90 sentin korkeudella. Vake hyppäsi ahkerasti ja tasaisesti, mutta puuttumaan jäi se etuosan ryhti ja keveys, mitä sillä on parhaimmillaan ollut. Hypyt olivat siis kuskille haastavampia, ja minulla olikin näköjään sellainen päivä, että pohkeet heilahtelivat hypyissä reilusti taakse. Pientä sukellusta kenties?

Lopuksi hyppäsimme radan. Estekorkeudet olivat jumppasarjaa ja kavaletteja lukuunottamatta 80-90 sentin väliltä. Vake oli tässä vaiheessa vähän hyytyneemmän oloinen, eikä laukka sujunut kaarteissa mielestäni parhaalla mahdollisella tavalla. Rytmi olisi siis saanut säilyä innokkaampana. Radan aloittavalla jumppasarjalla oltiin vähän kömpelöitä, mutta Vake taituroi puomien yli. Seuraava lävistäjäpysty ylittyi mallikkaasti. Kaareva linja pystyltä okserille oli Vakelle teoriassa seitsemän laukan etäisyys (isot menivät kuudella), mutta toteutuneesta askelmäärästä en ole varma. Olin itse valmistautunut ottamaan vielä miniaskeleen okserin eteen, mutta Vake olikin menossa ja ponkaisi yli jo kauempaa. Pääsin silti kohtalaisen hyvin mukaan hyppyyn. Kavaletti-okseri-kavaletti-linjalle en saanut laukkaa aivan tarpeeksi kiinni, joten okserilla oli jälleen vähän ahdasta. Kaarre viimeiselle suoralle linjalle meni laukan korjausta sählätessä. Suora linja pystyltä okserille oli mitoitettu hieman lyhyelle viidelle laukalle. Tämä meni melko mukavasti, tosin okserille olisi saanut jäädä vielä aavistuksen enemmän tilaa. Rata oli siinä, ja suoriuduimme sikäli tyydyttävästi että mitään uusintoja ei enää otettu.

Vake ei ollut tänään varsinkaan rataa hypätessä kaikkein terävimmillään, vaan kaarteissa laukka helposti hiipui. Olisin halunnut saada laukkaa paremmin takaosan päälle. Ehkä en vain saanut itsestäni tällä kertaa parasta ratsastusta irti. Näinkin tehtävät kyllä onnistuivat ihan ok:sti, eli kaikesta mentiin varmasti yli ja kuski oli aina suunnilleen mukana. 80-90 sentin tehtävät menivät siis rutiinilla, niin kuin niiden kuuluukin. Ei huonoa menoa, mutta ei aivan superiakaan. Mukava tietysti huomata, että homma hoituu silloinkin kun ei ole juuri sitä superia vaan vähän työläämpää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti