Keskiviikon tunnilla mentiin koulua, ja oli ihan hyvä että sain ratsukseni Peran ja pääsin näin ollen hakemaan siihen tuntumaa vielä kisapäivän aattona. Pera jatkoi suoraan edelliseltä tunnilta, mutta siitä huolimatta sen piti taas alkutunnista tuijotella kentän ulkopuolelle niin ettei huomio ollut ratsastajassa läheskään niin hyvin kuin olisin toivonut. Ohjelma oli tänään melko samankaltainen kuin sunnuntaina, eli verryteltiin laukassa ja sen jälkeen koottiin ja pidennettiin askelta niin käynnissä kuin ravissakin.
Aivan alkajaisiksi taivuteltiin hevosia hetken aikaa käynnissä ja haettiin rentoutta ja pyöreyttä. Pera oli aika nihkeä reagoimaan pohkeeseen, joten sorruin aivan liialliseen puskemiseen. Raipasta Pera hypähti vähän eteenpäin mutta hyytyi heti uudestaan. Kun käynnin aktiivisuus oli näin huonoa niin muotokin oli tietysti kamalan epätasainen. Siirryttiin pian oikeaan laukkaan, jossa meno oli edelleen kovin lötköä eikä ihan kunnolla pyöreää. Suoruuden kanssa oli tavanomaiset ongelmat, eli kaula lähti ylitaipumaan oikealle. Ohjeena oli asettaa välillä ulos, suoristaa ja asettaa taas kevyesti sisään. Vasta-asetus olikin aina hetkellinen apu etuosan suoristamiseen. Istunta ja vakaa tuntuma olivat kuitenkin pahasti hukassa, ja laukka tuntui taas kovasti keikuttavan satulassa eteenpäin merkkinä siitä ettei takaosa todellakaan ollut alla.
Vasen laukka lähti heti sujumaan oikeaa paremmin. Eteenpäinpyrkimys oli tähän suuntaan paljon parempi, ja laukka tuntui nyt lähtevän takaosasta tuntumaa kohti. Etuosa vaikutti ihan kohtuullisen ryhdikkäältä. Ehdin juuri ajatella että kylläpäs laukka tuntuu aika kivalta, kun tulimme pääty-ympyrältä kulmaan ja jostain tuntemattomasta syystä (kenties pehmeä kohta kentässä ja/tai matalalta suoraan silmiä kohti häikäisevä aurinko?) Pera yhtäkkiä kompastui ja etuosa hävisi altani täysin. Luulen että Pera kävi ihan polvillaan asti, mutta kohtalaisen hyvän tasapainon omaavana hevosena se ei onneksi mennyt kokonaan nurin vaan sai räpiköityä itsensä ajoissa ylös. Niin paha tämä kompurointi oli että lensin saman tien satulasta eteenpäin. Apinarefleksi oli sen verran nopea että tarrasin rystyset valkeina hevosen kaulaan, ja kun Pera sai keulansa nopeasti nostettua laskeuduin siitä tukea pitäen jalat edellä maata kohti. Onneksi Pera myös pysähtyi eikä juossut ylitseni, ja niinpä tosiaan päädyin kätevästi jaloilleni. Kaikki tapahtui tosi nopeasti mutta onneksi ei käynyt kuinkaan. Jaloilleen putoaminen näyttäisi olevan muodostumassa suorastaan tavaksi.
Kiipesin takaisin selkään ja jatkoimme vasemmassa laukassa. Kompurointivälikohtaus sai minulta sen verran pasmat sekaisin etten osannut enää yhtään keskittyä laukan ratsastamiseen, ja olin aika varovaisella mielellä liikkeellä etenkin siinä päädyssä missä kompastuminen äsken tapahtui. Kun kuski oli tällä lailla tolaltaan niin eihän laukasta tullut oikein mitään. Ehdinkin jo harmitella että meneekö tässä koko tunti pieleen sen takia etten pienen tapaturman jälkeen saa kasattua ajatuksiani. Mielessä alkoi pyöriä myös huomiset kisat ja Peran mahdollinen kompurointi kisaradalla silloin kun mennään vähän kovemmalla vauhdilla kaarteeseen tai tullaan esteelle pehmeällä pohjalla.
Lopputunti jatkettiin ratsastaen käynnissä ja harjoitusravissa päätyvolteilla liikettä kooten ja pitkillä sivuilla askelta venyttäen. Käynnissä työskennellessä ajatukseni jatkoivat harhailuaan ja Pera jatkoi tahmailua. Käynnissä ei ollut lainkaan sellaista jäntevyyttä kuin pitäisi, ja puskin liikaa ja nypläsin kädellä. Kokoamisesta ei aktiivisuuden puutteen vuoksi tullut oikein mitään, mutta saatiin tehtyä sentään pari siedettävää keskikäyntiin venytystä. Ohjeena oli että pitkän sivun alussa ratsastetaan ensin askelta pidemmäksi, ja vasta kun askel venyy niin annetaan ylälinjan myös venyä. Usein kuitenkin vähän hätäilin ylälinjan venytyksen kanssa ja heitin ohjaa pois niin että tuntuma pääsi katoamaan.
Huonon alkutunnin jälkeen työskentely ravissa lähti kuitenkin sujumaan aivan yllättävän hyvin. Lakkasin puskemasta pohkeella ja nypläämästä kädellä, eli Pera sai olla enemmän rauhassa. Kiinnitin huomiota siihen että kyynärpäissä pysyisi kulma ja käsi rentona ja pehmeänä. Tätä kautta löytyi hyvä tasainen tuntuma, ja Peran muoto tuli tasaisen pyöreäksi. Tahtikin säilyi tasaisena kun en koko ajan säätänyt jotain ylimääräistä, ja ravi oli todella pehmeää ja helppoa istua. Takajalkoja sai välillä vähän aktivoida mutta hevonen liikkui kuitenkin ihan itse. Etuosa oli vielä hieman raskaan oloinen, ja ope toivoi volteilla muotoa hieman lyhyemmäksi. Pitkälle sivulle tullessa ohjeena oli taas säilyttää riittävän lyhyt raami edestä eikä heittää ohjaa pois ja päästää hevosta valahtamaan pitkäksi. Keskiravi tuntuikin selkeästi paremmalta silloin kun säilytin saman tuntuman ja etuosan tarpeeksi lyhyenä ja ryhdikkäänä. Tahti säilyi ravin sisäisissä siirtymisissä hyvin, ja ope kehui että venytys oli oikein riittävä vaikka itsestäni keskiravi tuntui melko vaatimattomalta. Parempi kuitenkin tällainen tahdikas ja rento mutta vähän maltillisempi keskiravi kuin posottaminen sata lasissa niin että koko paketti leviää.
Tunnin lopuksi ope kehui että Pera liikkui ravissa oikein kivasti, ja olin ehdottomasti samaa mieltä. Harvemmin on tainnut Peran kanssa ravityöskentelymme onnistua näin hyvin, ja ravihan on Peralla ehdottomasti heikoin askellaji. Kuulemma etujalan liikekin lähti ravissa mukavan letkeästi venymään, mikä ei aina ole Peralla itsestäänselvyys. Kun lopputunti sujui näin kivasti niin lopulta jäikin ihan hyvä mieli koko tunnista, vaikka alku olikin kompurointia niin kirjaimellisesti kuin kuvaannollisestikin. Hyvä että sain lopulta oman keskittymiseni palautettua sekä työnnettyä kompastumisen ja putoamisen aiheuttaman lamautumisen taka-alalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti