Vuorossa oli kevään ensimmäinen ulkona ratsastettava estetunti Sulon kanssa. Pitkän maneesikauden jälkeen tämä oli hevosille vasta toinen tunti ulkona. Sää sattui ikävä kyllä olemaan kovin tuulinen, ja ilmeisesti tämä sai hevoset sähköistymään ja jännittymään heti ensi minuutista alkaen. Hieman jopa arvelutti nousta satulaan kun Sulo pälyili ja kuulosteli ympäristön tapahtumia pää ja häntä pystyssä, eivätkä laumatoverit vaikuttaneet olevan juuri sen rauhallisemmassa mielentilassa. Kyytiin kuitenkin kiipesin, ja lähdimme hyvin jännittyneenä kiertämään kenttää ympäri. Estevaraston nurkilla oli Sulon mielestä aivan erityisen epäilyttävää, ja tästä kohdasta ei ensin meinattu päästä ollenkaan ohi. Sulo oli hyvin pingottunut ja koko ajan valmiina säntäämään karkuun, ja ehdin miettiä voisiko tästä tunnista tulla muuta kuin katastrofi. Asiaa ei tietenkään auttanut se, että annoin jännityksen tarttua myös itseeni (ja tokihan sitä jännitystä oli näin estetunnin alussa jo muutenkin ihan tarpeeksi). Oma pulssi oli jo alkukäynneissä varmaan 150, enkä tietysti mitenkään saanut itseäni käskettyä rauhalliseksi vaikka kuinka tiesin että ainoa ratkaisu tilanteeseen olisi olla pelokkaalle hevoselle jämäkkä ja rauhallinen kumppani.
Lähdettiin ravailemaan ihan yhtä jännittyneissä tunnelmissa ja kentän ympäristöä pälyillen. Sulo vaikutti melko kuurolta avuille, sillä sen keskittyminen oli aivan muualla. Ravi jäi varovaiseksi hiippailuksi selkä niin jännittyneenä alhaalla kuin ikinä voi olla. Yritykseni saada Sulon huomio itseeni käsittivät lähinnä epämääräistä ja päämäärätöntä ohjilla nyppimistä ja pohkeilla jumputusta, ja aina hevosen harkitessa pelottaviin asioihin reagoimista tarrauduin paniikissa ohjiin. Ope kehotti vaan ratsastamaan topakasti ja taivuttelemaan hevosia kuulolle, mutta taivutteluyritykseni eivät paljon Suloa rauhoittaneet. Laukassa pingotus jatkui, ja Sulo laukkasi viulunkielenä lyhyellä askeleella ylöspäin. Nyt oli ainakin sellaista lyhyttä ja ärhäkkää laukkaa missä periaatteessa olisi helppo lähestyä esteelle jos vaan hevonen olisi myös avuille kuulolla. Alettiin hypellä laajalla kaarevalla tiellä pientä kavalettia, ja olikin ehkä hyvä että niin hevosen kuin ratsastajankin huomiota saatiin edes hetkellisesti pois ympäristöstä ja jännittämisestä. Kavaletti ylittyi ihan nätisti molempiin suuntiin, ja pikkuhiljaa Sulo alkoi hieman kuunnella pohjettakin niin että se oli helppo tuoda hyvään ponnistuspaikkaan lyhyessä vieterilaukassa.
Hevosten ja ratsastajien mielentilan ollessa tänään näin haastava pidettiin estetehtävät järkevästi hyvin helppoina ja hyvin matalina. Minulle ja Sulolle ei tainnut yksikään este nousta tunnin aikana edes 50 senttiin, eli mentiin ihan kavalettikorkeuksilla. Päivän tehtävät käsittivät kolme eri mittaista suoraa linjaa, jotka hypeltiin ensin yksittäisinä. Ensimmäisellä linjalla oli "erikoisesteenä" aaltolankku, toisella pienet muuripalikat maassa ja kolmannella okseri. Ensin tultiin 17 metrin linja aaltolankulta ristikolle, tavoitteena noin viisi laukkaa. Sulo laukkasi edelleen aika lailla paikallaan, joten otimme peräti kuusi askelta. Pääasia mielestäni kuitenkin oli että yli mentiin. Pienet hidastukset tuli esteiden edessä, mutta näin pikkuruisista esteistä päästiin yli ilman varsinaisia kieltoaikeita. Seuraavana hypättävän muuripala-ristikko-linjan selvitimme myös, taisipa tulla halutut kuusi askeltakin. Onneksi Sulo ei muulta hermoilultaan ehtinyt kiinnittää esteiden erikoistehosteisiin huomiota. Viimeisenä linjana hypättiin ristikon ja okserin 21 m väli. Päätin ottaa tähän seitsemän askelta, sillä edelliskerralta muistin että 21 metriin saatiin seitsemällä askeleella asiallisempi suoritus kuin kuudella eteen tuupaten. Sulo vähän laski päätä okserille tullessa ja jarrutti, jolloin heitin ohjaa pois ja heittäydyin liikkeen edelle. Olin ihan varma että nyt tuli stoppi, sillä nämä virheet saavat Sulon kieltämään jokseenkin aina. Vaan tällä kertaa ei kieltoa tullutkaan, ja Sulo loikkasi kiltisti miniokserin yli. Tässä vaiheessa aloin ajatella että saatan sittenkin selvitä tunnista hengissä.
Toisten ratsukoiden suorittaessa omia vuorojaan yritin rentouttaa Suloa työskentelemällä kevyessä ravissa. Sulon huomio oli kuitenkin vielä liikaa ulkomaailman jännittävissä asioissa, ja lyhyellä sivulla uralla ravatessamme se teki yhtäkkiä supernopean sivuloikan säikähtäessään jotain määrittelemätöntä asiaa. En ollut riittävän varautunut näin nopeaan yllätysliikkeeseen, vaan keikahdin pois tasapainosta ja satulasta. Onneksi omatkin refleksini olivat sen verran nopeat että tarrasin välittömästi kiinni hevosen kaulaan ja tulin jälleen alas nätisti jaloilleni hevosesta kiinni pidellen. Sulokaan ei mihinkään kauemmas lähtenyt sinkoamaan, vaan loikan jälkeen pysähtyi ja jäi viereeni. Näin sitä oli taas salamannopeasti jalkauduttu ratsun selästä ennen kuin ehdin edes tajuta mitä tapahtui. Ope punttasi takaisin selkään ja sitten jatkettiin hommia.
Kaikki kolme suoraa linjaa hypättiin vielä yhteen putkeen kuuden miniesteen tehtävänä. Tarkoituksena oli ratsastaa välit niin että 21 m väliin tuli yksi askel enemmän kuin 19 m väliin, johon puolestaan taas yksi askel enemmän kuin 17 m väliin. Kaiken panikointini keskeltä en hirveän monta ajatusta uhrannut askelmäärille, ja niinpä en koko tunnin aikana tullut ajatelleeksikaan että 17 m väli viidellä askeleella ei tietenkään tarkoita yhtä lyhyttä laukkaa kuin 21 m väli seitsemällä askeleella. Tällainen hoksaamattomuus kielii kyllä siitä että aivotoiminta oli pelon ja jännityksen vuoksi täysin jäissä. Ajatuksenani oli vain ratsastaa kaikki linjat lyhyttä ja hallittua laukkaa. Ekalla hyppykierroksella askelmääriksi tulikin sitten 7-6-6, eli 17 metrin linjalla en päästänyt laukkaa tarpeeksi eteen ja ängettiin mukaan kuudes miniaskel. 19 metrissäkin jäätiin kuudella hieman kauas niin että sorruin hurjaan tuuppaukseen viimeisellä askeleella. Hypättiin vielä toinen kierros, ja nyt aloitimme 21 metrin linjalla vahingossa kuudella askeleella. Täytyy myöntää etten pahemmin edes laskenut askeleita, ja okserin edessä tuntui vaan paremmalta ajatukselta hyppyyttää kauempaa kuin ottaa vielä miniaskel. 17 metriäkin meni kuudella kun pidin laukkaa liian pienenä, ja näin ollen hyppäsimme siis samalla kuudella askeleella kaikki erimittaiset linjat. Tästähän tuli kyllä noottia, ja saimme sakkokierroksen 21 metrin linjalle. Nyt sain tsempattua mukaan seitsemännenkin askeleen, mutta selvästikin kuusi olisi ollut tähän väliin sujuvampi ratkaisu. Sulon laukka ulkona oli siis automaattisesti hieman isompaa kuin maneesissa hypätessä.
Loppuverryttelyssä kuvittelin Sulon olevan jo hitusen tyynemmässä mielentilassa, mutta sain tuta että vieläkin se oli virittäytynyt reagoimaan kaikkeen vähänkään epäilyttävään. Läheltä piti etten tullut alas jo toisenkin kerran kun heppa teki nopean sivuloikan. Loppukäynnit taluttelin suosiolla maasta käsin, ja Sulo oli vieläkin jännittynyt ja lentoon lähdössä vaikka itse olinkin tunnin päätyttyä jo levollisessa mielentilassa.
Masentavintahan tässä oli huomata kuinka korttitalo sortuu jo ihan kotikentälläkin, ja pelko ottaa vallan ratsukon molemmista osapuolista. Turha varmaan haaveilla että Sulon kanssa alettaisiin kisoissa kiertää, kun jo kotikulmillakin voi touhu mennä tällaiseksi. Tänään todella pelotti hevosen selässä, eikä pelko nyt oikeastaan liittynyt esteisiin. Itse asiassa päivän "rennoimmat" hetket koettiin estetehtävien aikana, kun molempien oli pakko hieman keskittyä muuhunkin kuin seuraavan säikähdyksen kohteeseen. En vaan ihan ymmärrä mikä sai Sulon ja osittain muutkin hevoset tänään näin pois tolaltaan. Jännityksen keskellä olin havaitsevinani Sulon mahdollisesti hyppäävän ulkona paremmin kuin maneesissa, sillä monelle esteelle tuli oman paniikkini vuoksi tyypillisiä "ohjat pois ja istunnalla tuuppaus" -tilanteita jotka ovat ollet varmoja kiellon paikkoja. Nyt Sulo hyppäsi myös näistä tilanteista, ja vaikuttipa jopa lähtevän hyppyihin mielellään vähän kauempaa kuin pyrkivän varovaisella miniaskeleella aivan juureen. Tietenkin esteet olivat nyt aivan maahankaivetun pieniä ja siksi ei liian rohkeita johtopäätöksiä kannata Sulon hyppyvarmuudesta vetää, mutta joka tapauksessa ehkä ainoa positiivinen asia tänään oli se ettei kielletty kertaakaan. Tulipa vaan mietittyä miljoonannen kerran että onko minusta Sulon kaltaisen hevosen ratsastajaksi. Jospa kuitenkin tilanne rauhoittuisi kun Sulo taas tottuu ulkona menoon, ja toivoa sopii että homma alkaisi sujua edes puoliksi niin mukavasti kuin viime kesänä ulkona hypätessä. On hyvin masentavaa ajatella miten paljon takapakkia on otettu viime kesän lopulta jolloin hyppäsimme tällä samalla kentällä kasikympin tehtäviä silmät loistaen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti