torstai 22. toukokuuta 2014

Koulutreeniä hyppäämisen tueksi

Otin torstaille ylimääräisen tunnin, joka olikin minulle ensimmäinen koulutunti kahteen viikkoon kaiken hyppäämisen ja maastoilun jälkeen. Ope oli ajattelevaisesti jakanut minulle Peran, ja pääsin näin ollen työstämään Peran laukkaa ja suoruutta nyt myös sileän treenissä.

Tunnin tehtäviin kuului pohkeenväistöjä käynnissä pitkillä sivuilla, ja päädyissä ravin sekä laukan työstämistä ympyröillä. Peran huomio oli etenkin alkutunnista aivan liikaa muualla kuin ratsastajassa, eli tuijoteltavaa löytyi kentän molemmista päädyistä. Tällainen hevosen valmiustila sai tietysti itsenikin hieman jännittymään ja varomaan. Väistötehtävä laittoi Peran onneksi töihin ja paremmin kuulolle. Oikeaan kierrokseen väistö oli selvästi hankalampi, sillä oikean lavan hallinta tuotti vaikeuksia eikä oikean ohjan pidäte mennyt aivan kunnolla läpi. Esitimme välillä ihan hyviä väistöaskelia, mutta ennemmin tai myöhemmin oikea lapa pääsi kiemurtelemaan omille teilleen. Väistö tuntui toimivan parhaiten aina ensimmäisten askelten ajan, sillä liian pitkät väistöpätkät johtivat molempien herpaantumiseen ja hevoseen vaikuttaminen meni tällöin helposti huolimattomaksi pusertamiseksi. Ope kehotti väistöissä huolehtimaan erityisesti etuosan ryhdistä ja keveydestä, ja ohjeena oli tehdä jatkuvasti kohottavia puolipidätteitä painon saamiseksi takaosalle ja pois lapojen päältä. Pera kyllä pyöristyi väistöissä ja pysyi ylipäänsä melko tasaisessa muodossa, mutta niska olisi saanut olla korkeammalla ja koko etuosa ryhdikkäämpi. Ravissa tilanne oli sama, eli hevonen kulki sinänsä tasaisen pyöreänä, mutta turhan etupainoisena ja takaosasta tehottomasti.

Myös laukassa päähuomio oli etuosan keveydessä ja niska korkeimpana kohtana liikkumisessa. Pera painui helposti liian syvään muotoon, ja nyt ei tyydytty siihen että kaula oli kauniisti kaarella vaan haluttiin rehellisempää pyöreyttä ilman kuolaimen taakse painumista. Kaula kuulemma pyöristyi virheellisesti toisen ja kolmannen niskanikaman väliltä, ja ohjeena oli pyrkiä myötäykseen ylempää niskan kohdalta. Ope rohkaisi ratsastamaan muotoa hetkellisesti reilusti avoimemmaksi eli kunnolla luotiviivan eteen. Käden kanssa sai olla varovainen, sillä jos käsi meni liian jännittyneeksi alkoi Pera taas vetää muotoa liian syväksi. Samalla tietenkin piti pohkeella aktivoida takajalkoja paremmin vartalon alle. Ajoittain laukka meinasi aika paljonkin keinuttaa eteenpäin ja etukumaraan, mikä oli merkki takaosan laiskottelusta ja "etuosa alhaalla, takaosa ylhäällä" -tyylisestä laukkaamisesta. Kohottavien pidätteiden ja puolipidätteiden, pohkeella aktivoinnin ja istunnan jäntevöittämisen kautta päästiin lopulta tilanteeseen jossa painoa siirtyi hieman edestä taakse ja laukka rullasi ryhdikkäämpänä. Ope totesi jossain vaiheessa että kyllä tällaisella laukalla kelpaisi jo lähteä esteillekin, ja muistutti vielä että esteillä ei missään nimessä saa antaa Peran painua liian syvään muotoon vaan niskan on pysyttävä koko ajan ylhäällä.

Oikeassa laukassa oli aika paljon tekemistä myös suoruuden kanssa. Vasen lapa tahtoi ulkolapana ollessaan pullahtaa ympyrältä ulos, ja kaula meni samalla liian linkkuun ja "tyhjäksi" oikealta. Ulko-ohjalla ja -pohkeella sai näin ollen tehdä töitä kaulan ja koko etuosan suoristamiseksi. Kun suoristamistyöhön yhdistettiin etuosan ryhdin hakeminen ja istunnan jäntevänä pitäminen vatsalihaksia aktivoiden niin olin kyllä helisemässä kaikkien yhtäaikaa muistettavien asioiden kanssa. Hetkittäin palapelin palat loksahtivat kohdilleen ja sain ne siinä pidettyä muutaman hyvän laukka-askeleen ajan, mutta etenkin suoruuden osalta työskentely jäi vielä vaiheeseen.

Tunti oli antoisa, ja olin tyytyväinen siihen että keskityttiin niihin asioihin mistä on erityistä hyötyä Peralla hypätessä. Estetunnilla näitä perusasioita ei yleensä tule työstettyä tarpeeksi huolellisesti, kun huomio on liikaa niissä jännittävissä esteissä. Tavallaan siis tämäkin tunti toimi hyödyllisenä treeninä hyppäämistä (ja tulevia kisoja) ajatellen vaikkei kentällä tänään ollut yhtäkään estettä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti