Varjoissa vaanii vaara... eikun este

Kisavalmistautuminen Peran kanssa jatkui myös sunnuntain tunnilla. Sää oli niin lämmin että odotin Peran olevan erityisen laiskalla päällä, mutta onneksi ennustukseni ei toteutunut.

Alkuverryttelyksi mentiin ravipuomeja. Peran kanssa tärkein tavoite tälläkin kertaa oli löytää liikkumiseen riittävä terävyys. Aika vinoa ja kiemurtelevaakin meno oli, ja tänään oli sellainen päivä kun Pera keskittyi vähän turhan paljon ulkomaailman tuijotteluun. Raviin alkoi kuitenkin löytyä parempaa energiaa heti kun vaan rupesin vaatimaan tarpeeksi topakasti, ja sen myötä alkoi muotokin tasoittua ja kiemurtelu vähentyä. Verryttelyä jatkettiin ravipuomisarjalla, jonka jälkeen nostettiin vasen laukka ja ylitettiin ristikko lävistäjällä. Puomisarjalla Pera kiemurteli aika voimakkaastikin, sillä puomit olivat kentän varjoisalla sivulla missä Pera vähän tuijotteli ja pälyili mahdollisia mörköjä kentän laidalla. Ristikko ylittyi siinä määrin nokka vasemmalla ettei laukanvaihdosta ollut toivoakaan.

Seuraavana tultiin kolmen pikkuesteen kuvio aloittaen ravipuomien paikalle varjoihin rakennetulla pystyllä. Varjoeste oli kaiken lisäksi mustavalkoinen, joten se oli varsin huonosti näkyvä. Taisin kuitenkin itse jännittää varjoestettä enemmän kuin Pera joka hyppäsi esteen nätisti. Näin pienillä esteillä ponnistuspaikat löytyivät hyvin, mutta laukka olisi kaivannut vielä lisäterävyyttä. Yksittäisenä tehtävänä tultiin vielä kahden askeleen sarjaa, ensin pysty-pysty-versiona ja sitten pysty-okseri. En tiedä mikä oli välin metrimäärä, mutta Peralle se oli aika ahdas ja välissä olisi pitänyt saada laukkaa kiinni ja lyhennettyä. Kun en tässä onnistunut niin b-osalle ajauduttiin aina turhan lähelle. Oma reaktiokyky ei sarjoilla riitä lyhentämiseen, vaan a-osan jälkeen kestää aivan liian kauan suoristautua ja istua satulaan. Sarjan jälkeen jatkettiin vasemmalle, ja b-osan hypyssä kallistelin taas kylki linkussa menosuuntaan niin että paino roikkui reilusti oikealla eikä päästy myötälaukassa alas.

Lopuksi hypättiin radanpätkää, ekalla kierroksella noin 70 cm korkeudessa. Ensimmäinen este oli pieni kavaletti, jonka suoritimme helposti. Kakkosena olevalle lävistäjäokserille näin paikan ajoissa ja ratsastin Peraa parilla viimeisellä askeleella eteen. Hypystä tuli tällä ratkaisulla hyvä, mutta sen verran hitaasti Pera reagoi että pohjetta käyttäessä alkoi jalat nousta ja istunta tuupata. Laukka jäi vaihtumatta eli liikaa oli tunkua oikealle lavalle ja johtaminen puuttui. Sarja oli ihan ok, edelleen ahdas, mutta Pera keräsi kinttunsa b-osan yli ja vaihtoi vielä laukankin. Viimeinen este oli taas se varjoissa piilotteleva mustavalkopysty. Nyt Pera vähän tuijotteli ja kiemurteli esteelle tullessa, mutta pienellä rohkaisulla este kuitenkin ylittyi ihan sujuvasti.

Rataa tultiin vielä toinen kierros, nyt hiukan korotettuna eli 70-80 cm tasolla. Peralle löytyi alusta alkaen hyvä etenemisvaihde, ja laukka rullasi mukavan energisesti. Satulaan tuntui että hevosessa alkoi olla melkein liikaakin säpinää, vaikka eipä se tainnut ulospäin siltä näyttää. Tällä meiningillä rata alkoi oikein kivasti, saimme järkevät ponnistuspaikat kaikille esteille ja laukat vaihtuivat. Harmillisesti radan ja päivän viimeisellä esteellä tuli sitten tenkkapoo. 80 cm:n mustavalkopysty vaani edelleen varjoissa, ja lähestymisessä Pera tuntui epäröivän. Totesin että parempi mennä rauhassa vähän pohjaan kuin tuupata hevosta hurjasti eteen. Aika pohjaan sitten tultiinkin, ja Pera jarrutti ja tuijotti estettä. Olin jo valmistautunut kieltoon, enkä ollut pohkeella rohkaisemassa hyppyyn. Pera kuitenkin totesi että hypättävä kai se on, ja niinpä se kiipesi yli aivan pysähdyksistä ja esteen juuresta ihmeellisellä kiepautuksella maha puomia viistäen. Jäin ohjiin roikkumaan ja Peran vipsauttaessa takaosansa puomin yli lensin liikkeen voimasta kaulalle. Onnea oli matkassa sen verran että en tästä sukelluksesta kuitenkaan pudonnut, vaan matka jatkui satulassa ja ei muuta kuin uutta yritystä heti perään. Pera tuli varjoesteelle tietysti entistäkin epäilevämpänä ja otettiin kunnon kiemurat lähestymiseen, mutta rohkaisin pohkeella napakasti estettä kohti ja urheasti Pera hyppäsi yli varsin reilulla loikalla. Ei tämä vielä loistosuoritus ollut kun kammettiin hypyssä aivan vinoon ja tultiin väärässä laukassa alas. Tältä erää tyydyttiin kuitenkin tähän ylitykseen, ja kierrosten laskemiseksi otettiin lopuksi hyvän mielen tehtävänä vielä kavaletin ylitys.



Huomasin keskittyväni taas aivan liikaa negatiivisiin asioihin, sillä vaikka hyppelyt kisakorkeudessa sujuivat muuten ihan kelvollisesti niin viimeisen esteen epäonnistumiset jäivät harmittamaan ja kaivelemaan aivan kohtuuttoman paljon. Toki este oli näkyvyydeltään hankala, ja taisin itse epäröidä lähestymisessä liikaa niin etten hevosen heikolla hetkellä ollut tarpeeksi sen tukena. Pera saa pisteet siitä ettei kuitenkaan kieltänyt, vaikka tässä tapauksessa kielto olisi ehkä ollutkin turvallisempi vaihtoehto. Hienoa että myös uusintayrityksellä mentiin yli vaikka totaalirämpisestä olisi voinut olla aihettakin Peran pahastua. Vaikuttaisi siltä että 70 cm menee meiltä varsin sujuvasti, mutta kun esteisiin tulee se maaginen 10 cm lisää niin en osaa enää ratsastaa esteille yhtä päättäväisesti ja itsevarmana ja sitten alkaa tupeksinta. Nyt ei kuitenkaan pitäisi jäädä vellomaan yhden esteen epäonnistumiseen, vaan keskittyä niihin hyviin asioihin joita tässäkin tunnissa oli, ja sen myötä jatkaa eteenpäin positiivisemmalla mielellä ja turhia jännittämättä.