Epävarmuus + tuuppaus = ahdistus

Keskiviikon tunnilla hypättiin, sillä sunnuntaina on seuramme syyskauden ensimmäiset estekisat. Sain tunnille kisaratsuni Eetun, jonka kanssa olemme menossa 70-80 cm luokkaan.

Aloitus kahden miniesteen suoraa linjaa laukaten oli hyvä eikä enteillyt vielä ongelmia. Eetun laukka sujui mukavasti eteen ja pikkurisujen yli venytettiin tarvittaessa vähän kauempaa. Hieman sai jopa jarrutella. Seuraavaksi siirryimme hyppäämään okserin ja pystyn suoraa linjaa, jolla etäisyys oli muistaakseni 19 metriä eli Eetulle 5-6 laukkaa. Esteet olivat vielä matalia, ja tuli aika puskista kun Eetu pysähtyi okserin eteen pehmeästi jarruttaen. Uudella lähestymisellä rohkaisin Eetua vähän pohkeella ja äänellä, ja pääsimmekin okserin yli sekä viidellä askeleella pystylle hieman kaukaa venyttäen. Sama linja hypättiin vielä pari kertaa ilman epäröintejä, mutta sorruin tarpeettomasti ajamaan Eetua esteitä kohti niin että se kävi kiireiseksi ja okserin etupuomi tuli kertaalleen alas ajauduttuamme hätäisesti liian lähelle.

Ratapiirroksesta kiitos Annelle.

Seuraavaksi tutustuttiin yksittäisenä esteenä valko-mustaan porttiin. Portti oli aivan matala ja olimme tulossa hyvään paikkaankin, mutta silti Eetu kielsi taas. Olin tässä vaiheessa aika ymmälläni ja epävarmuus alkoi jäytää omaakin mieltä toden teolla. Tämän jälkeen päästiin portin yli pohkeiden ollessa paremmin mukana, mutta selvästi ratsukko oli kovin jännittynyt ja esteelle mentiin aivan juureen. Portin päälle tuli sitten puomi, ja hypättiin neljän esteen kuvio (1-4). Hermostuksissani aloin puskea esteitä kohti, ja portti ylittyi täysin selättömästi pompaten kun taas sitä seuraavalle okserille tuli ajamisen seurauksena epävarma miniaskel. Kiltisti Eetu kuitenkin kaikki esteet ylitti, vaikka selvästikään se ei uskaltanut venyttää rennosti hyppyyn. Oma stressitaso hipoi tässä vaiheessa jo pilviä kun poni tuntui näin kovin epävarmalta ja jännittyneeltä, ja tämä tietysti vain lisäsi Eetun hätääntyneisyyttä. Eetu jos kuka imee ihmisen tunnetilat itseensä todella herkästi.

Tehtävää pidennettiin vielä kuuden esteen mittaiseksi. Okserit olivat noin 70 cm ja viimeinen pysty 75 cm, ja tässä mielentilassa ne näyttivät ylitsepääsemättömän suurilta. Eetu varmasti aisti tämän, ja heti ensimmäiselle esteelle eli sille samalle portille tuli taas stoppi. Uudella yrityksellä mentiin pohjasta yli. Okserille lähdin taas paniikissa ajamaan, ja mitä muutakaan siitä voi tulla kuin hätäinen pikkuaskel esteen eteen ja ylitys ponin pelastamana. Epätoivoni vain syveni, ja ope laittoi hetkeksi ympyrälle laukkaamaan ja nollaamaan tilannetta ennen kuin jatkoimme rataa. Loppuradan selvisimme ilman kieltoja tai kieltoaikeita, ja viimeinen linja okserilta pystylle meni oikeastaan aika sujuvasti vaikka pystylle hieman lähelle tultiinkin. Ehkä onnistuin tulemaan linjalle vähän maltillisemmin ja puskematta.

Elättelin jo toiveita että pahimmat möröt olisi selätetty, mutta huokaisin liian aikaisin. Hyppäsimme vielä kolmen esteen pätkän (portti vasemmalta, 3 ja 2). Portti oli tänään se ongelmaeste, ja tällä kertaa lähdin aivan päättömästi ajamaan ja tuuppaamaan sitä kohti kun ponnistuspaikka näytti jäävän kauas. Siitähän tulikin sitten oikein liukupysähdys ja esteen keilaus nurin, ja sain manailla omaa tyhmyyttäni. Toisellakin lähestymisellä tuli vähän tuuppausta ja kielto, ja Eetu vaikutti kovin turhautuneelta tilanteeseen. Kolmannella yrityksellä se kuitenkin hyppäsi kiltisti paikoiltaan esteen yli, ja yritin taputuksin sitä hyvitellä. Jatkoimme vielä seuraavien kahden esteen yli aivan esteen juureen tikaten, mutta ilman kieltoja. Ope katsoi parhaaksi olla hyppyyttämättä korjauskierrosta, ja sen sijaan laukattiin muutamia kertoja miniristikon yli jotta saatiin edes hieman rennompaa fiilistä tunnin loppuun.

Tällaista sitten tällä kertaa. Suurin ongelma oli jälleen kerran siellä omien korvien välissä, eli heti kun tuli pari kieltoa iski päälle paniikki ja epävarmuus joka sai mielen täysin lukkoon. Saman tien lukkoon meni myös Eetu, ja kun tähän lisättiin esteitä kohti ajaminen ja tuuppaaminen niin soppa oli valmis. Ope ohjeistikin että parasta olisi tehdä esteiden edessä mahdollisimman vähän mitään ja vain istua ja odottaa antaen Eetun katsoa ponnistuspaikka kaikessa rauhassa. Pasmojen ollessa näin sekaisin en millään osannut uskoa opea, vaan sama sählääminen jatkui ennalta arvattavin lopputuloksin. Kun vaan saisi oman pään pidettyä kasassa niin hevosenkin saisi pois epävarmasta mielentilasta, mutta kun kantti ei vaan kestä niin se ei kestä ja sitten ahdistutaan yhdessä Eetun kanssa.