Leirin viimeinen päivä koitti, ja vielä oli mahdollisuus päästä kokeilemaan yhtä uutta ratsua koulutunnilla. Vielä oli jäljellä monta ponia ja hevosta joita olisin halunnut päästä kokeilemaan, mutta kaikkein eniten minua kiinnosti 7-vuotias ratsuponiruuna Ein Pianist eli Nisse. Nisse näytti tunneilla sellaiselta hienoliikkeiseltä laatuponilta jonka selkään ei ihan jokaisella ratsastuskoulutunnilla pääse. Sen toki olin sivustaseuranneena huomannut että Nisse oli kovasti heräteltävä ja eteenratsastettava, mutta sellaisillahan minä olen tottunut ratsastamaan. Nisse tulikin tarjolle meidän ryhmämme tunnille, joten nappasin sen ratsukseni. Tunnin aiheena olivat keskiaskellajit, ja tämä kuulosti oikein hyvältä kun alla oli poni jolta liikettä löytyy.
Nissen kanssa lähti kyllä kuskilta luulot heti alkuverryttelyssä. Poni oli todella tahmea, ja tilannetta aivan takuulla pahensi se kuinka satulassa istuin. Nissellä oli koulusatula, ja minähän tunnetusti en osaa istua koulusatuloissa sitäkään vähää kuin muissa satuloissa. Niinpä olin etunojassa, puristin reisillä ja pohkeet heiluivat ja hölskyivät. Pohkeiden käyttöön ei löytynyt voimaa vaan nyhjäsin kylkiä kantapäillä. Mitä tapahtuukaan tahmealle hevoselle kun ratsastaja on etunojassa ja pohkeet heiluvat holtittomasti? Juuri niin, tahmeasta hevosesta tulee maailman hitain matelija. Turhauttavinta oli, että tiesin vian olevan istunnassa mutta en saanut kroppaani tottelemaan. Nisse myöskin venkoili ja kiemurteli vinoon, ja varsinkin vasemmalle se liiraili todella voimakkaasti. Oikeassa laukassa oli aivan välttämättömyys pitää raippa ulkokädessä ja käyttää sitä lavalle jos aikoi saada Nissen pysymään edes suunnilleen ympyrällä. Laukka sinänsä oli vähän helpompaa ratsastaa kuin ravi, sillä sain istuntaa aavistuksen vakaammaksi ja jämäkämmäksi, ja pääsin tehokkaammin käskemään Nisseä eteen ilman että suoranaisesti estin sen liikkumista könötykselläni. Ne pienet hetket kun Nisse vähän lähti laukassa eteenpäin tuntuivat kohtuullisen mukavilta, mutta olivat kyllä suuren työn takana.
Keskiravia ratsastimme lävistäjillä, ja sekä ennen että jälkeen lävistäjän tehtiin kulmaan voltti jossa lyhennettiin ravia. Nisseltä kyllä löytyi sitä hidasta ja lyhyttä ravia, mutta keskiraviin en sitä saanut. Kevensin keskiravilävistäjät, mutta silti istunta meni epävakaaksi hölskymiseksi kun yritin pohkeella ja raipalla usuttaa Nisseä eteen. Nisseltä varmasti löytyisi todella hienoa ja lennokasta keskiravia, mutta ei tällä ratsastuksella ollut toivoakaan saada ponia esittelemään liikekapasiteettiaan. Tunnin lopuksi kevyessä ravissa hölkötellessä Nisse alkoi viimein liikkua edes pykälän verran paremmin eteen. Kaula oli kyllä ihan nätisti kaarella tässä vaiheessa, mutta se ei paljon lohduttanut kun edelleen sain puskea eteen ja könötin vääjäämättä etukumarassa.
Tästä tunnista ei jäänyt kovin onnellisia fiiliksiä, vaan olihan tämä aika katastrofi. En kyllä sopinut Nissen kanssa ollenkaan yhteen, ja suurin syy tähän oli kai se että en vaan osannut istua satulassa alkeiskurssilaista paremmin. Ope käski koko tunnin ajan vuoroin suoristautumaan pystyyn ja vuoroin painamaan jalat pitkäksi alas, mutta nämä kaksi asiaa oli mahdotonta toteuttaa yhtä aikaa. Suoristaessani ylävartaloa jalat vetäytyivät mukana ylös, kun taas kantapäiden alas painaminen ja jalan venytys kuroi lonkkakulman kiinni ja kallisti lantion taaksepäin. Näillä eväillä alkaa melkein hevonen kuin hevonen jumittaa, ja Nisse oli jo lähtökohtaisesti tahmeaa sorttia. Harmi, että en näin hienosta ponista osannut ratsastaa yhtikäs mitään esille. Tämä oli niitä kertoja jolloin ei voi muuta kuin todeta että leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti