sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Oikea meininki kotikisoissa

Tallinmäen kisaviikonloppu jatkui sunnuntaina 1-tason estekisoilla. Vaken kanssa hyppäsimme tällä kertaa vain 80 cm luokan. 70 cm tuntui kotikentällä vähän turhalta pikkuluokalta, kun taas ysikympin tehtäviä ei ole vielä tunneillakaan harjoiteltu. Jo lähtölistaa katsoessa tiesin että sijoituksiin yltäminen kasikympin luokassa voisi olla hyvin vaikeaa, mutta lähdin joka tapauksessa yrittämään ja ratsastamaan aikaa. Ainakin radan toinen vaihe tarjosi joitakin oikotievaihtoehtoja eikä pelkkää pitkien linjojen laukkaamista. Verryttelyyn suunnitelmani oli se perinteinen, eli poni hereille ellei jo ole ja sujuvasti eteen. Vake käynnistyikin hyvin ja laukkasi sopivalla energialla. Normaalia lapaliirtoilua kaarteissa esiintyi, mutta hypyt onnistuivat oikein hyvin. Tuntui helpolta, ja täytyy sanoa että tällaiset kisa-areenalla ratsastettavat ryhmäverkat sujuvat aina jotenkin paremmin kuin jossain pikkuruisessa ja ahtaassa verryttelytilassa tungoksessa äherretyt hypyt.

Lähtövuoromme oli heti verryttelyryhmän ensimmäisenä, joten jatkettiin heti samoilla tulilla ilman odottelua. Vaken eteneminen tuntui hyvältä ja rata alkoi sujuvasti. Esteillä 1-4 oli oikein hyvä fiilis. Pari ponnistuspaikkaa meni hieman lähelle, mutta rytmi säilyi koko ajan ja Vake oli menossa itse eteen.
 
Pieni ykköseste. © Jatta Rundström
Kolmoseste. © Jatta Rundström
Ensimmäinen haastavampi paikka tuli sarjalla, joka oli radan viides este. Näin pari-kolme askelta ennen estettä että ponnistuspaikka ei osu aivan nappiin, ja ratkaisuni oli pyytää Vakea venyttämään eteen. Hetken aikaa ehdin epäillä hyppääkö Vake tosiaan näin kaukaa kun a-osa oli vieläpä okseri. Hyppäsihän se, ja selvitti okserin hieman täpärästi kolauttaen puomia mennessään. Koska a-osan hyppy oli lähtenyt kaukaa ja laskeutunut esteen takana aivan juureen jäi sarjaväli taas aika pitäkäksi, ja b-osalle piti venyttää toinen samanlainen pitkä hyppy. Vake venytti, eikä lisäaskelta väliin edes harkittu. Tällä kertaa siis sarja selvitettiin tällaisella harppomistyylillä mutta ihan kunnialla. Hienosti Vake laittoi itsensä likoon. Vilkuilin seuraavassa kaarteessa vielä taakse varmistaakseni että kosketuksen saanut a-osa jäi tosiaan ylös.

Hyppäsimme puhtaasti vielä perusvaiheen kaksi viimeistä estettä ja kurvasimme kakkosvaiheeseen. Seitsemänneltä eli perusvaiheen viimeiseltä esteeltä olisi ollut teoreettinen mahdollisuus kääntää hyvin tiukasti nelosesteen sisäpuolelta, mutta hypyssä totesin että liian kiire tulee kääntää ja kiersimme suosiolla nelosesteen. Ei tätä oikotietä tainnut koko luokassa ratsastaa kuin yksi ratsukko. Kasieste ylittyi sujuvasti ja tämän jälkeen sain hyvin käännettyä esteiden välistä oikaisten. Ysille tultiin aikaratsastuksen hengessä kaarteesta vinossa, ja Vake joutui tikkaamaan esteen eteen hassun miniaskeleen kun ponnistuspaikka ei oikein sopinut. Kaarsimme sitten muurille, joka ylittyi sujuvasti, ja muurilta viereiselle pystylle. Tässä kaarteessa Vake kompuroi kadottaen toisen takajalan, ja tästä tuli pieni rytmin rikko jonka jälkeen jouduin hoputtelemaan laukkaa nopeasti eteen kohti edessä olevaa pystyä. Vake ponnisti esteen yli vähän kaukaa, ja laukkasimme suoran linjan kohti viimeistä estettä ja maalia. Linjalle otimme yhden askeleen enemmän kuin useimmat muut ponit. Maaliin päästiin ilman virhepisteitä, ja minusta tuntui siltä että olin onnistunut ratsastamaan kohtuullisen sujuvan ajan.

Ei ehkä meidän edustavimmat ilmeet, mutta tunnelma on tärkein. © Jatta Rundström
Voi olla, että rata olisi ollut tyylikkäämpi ja jotkin ponnistuspaikat osuneet paremmin jos olisin ratsastanut kaikessa rauhassa ja varmistelevammin, mutta olin tyytyväinen että tällä kertaa ainakin yritin ratsastaa kohtuullisen nopeaa aikaa niissä rajoissa kuin se Vaken kanssa on mahdollista. Poni eteni koko radan hyvässä, sujuvassa laukassa, eikä haitannut vaikkei ponnistuspaikka aina ollut sentilleen sopiva. Kaikki hypätään, tapahtui se läheltä tai kaukaa. Ehkä joissakin kohdissa hätiköin ja vähän yliratsastin, mutta meno tuntui sujuvalta ja varmalta. Niinhän siinä kävi ettei meidän aikamme riittänyt tässä luokassa kovin korkealle, vaan nollaradoista kaksitoista oli nopeampia ja kolme hitaampia. Lopullinen sija oli siis 13. ja viimeinen ruusukesija jäi neljän sekunnin päähän. Ihan hyvä mieli tästä radasta joka tapauksessa jäi. Nyt uskallan jo ratsastaa kasikympin luokassakin nopeampaa aikaa tavoitellen enkä pelkästään varmistellen. Mikä hienointa on Vaken laukkaan löytynyt viime aikoina sellaiset vaihteet että kisaratojen hyppääminen sujuu todella mukavasti vaikkei supernopeita ollakaan. Poni ei ole tahmea eikä myöskään villi, vaan laukka rullaa rennon reippaasti ja Vaken mielentila radalla vaikuttaa juuri oikealta. Ja kuskilla on kivaa myös!

Videosta kiitos Noralle ja kuvista Jatalle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti