keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Laukka kasaan kavalettitunnilla

Keskiviikon tunnilla oli ohjelmassa kavaletteja, ja ratsuni oli tällä kertaa Jukka. Tehtävämme olivat tänään varsin helppoja, mutta Jukka toi tuntiin kuitenkin haastetta. Aikaisemmat kokemukseni tästä ponista puomi- ja kavalettitunneilla eivät ole olleet erityisen onnistuneita.

Aloitimme ratsastaen kahden puomin yli pääty-ympyrällä, sekä pitkällä sivulla jumppasarjaa toisesta päästä nostetuilla puomeilla. Menimme tehtävää ensin ravissa ja sitten pari kertaa laukassa. Koetin herätellä Jukkaa ravissa liikkeelle, mutta välttää liikaa puskemista. Onnistuin tässä vaihtelevasti. Jumppasarjalinjalle Jukan ravi lähti sujumaan reippaammin, ja puomeilla se jo vähän nostelikin jalkojaan. Pyöreyttä en raviin saanut, mutta kun verryttelimme uraa pitkin laukassa alkoi löytyä parempi tuntuma ja Jukka jo vähän myötäsi niskasta.

Laukka tosiaan lähti toimimaan yllättävänkin hyvin, joten kun seuraavaksi suuntasimme laukassa puomeille olivat tehtävät ihan ratsastettavissa. Ympyrällä oleville puomeille sain Jukan tuotua melko asiallisesti, pientä viilausta vaan tiehen jotta puomeille kaartaessa ei oikaistu milliäkään. Jumppasarjapuomeille lähestyessä oli vaikeuksia saada askel osumaan hyvään ponnistuspaikkaan, sillä laukasta puuttui vielä vähän terävyyttä. Ope vinkkasi että Jukalla kannattaa pitää tuntuma aivan loppuun asti eikä höllätä ohjaa puomin edessä, sillä tuntuman katoaminen saa sen yleensä vain putoamaan raville. Hyvä neuvo, jota noudatin koko lopputunnin.

Hyppäsimme loput ajasta 17 metrin suoraa linjaa kahdella pikkuristikolla. Aluksi mukana oli myös ristikko pääty-ympyrällä. Sain ponnistuspaikat osumaan ristikoille pääsääntöisesti hyvin, mutta aluksi ope toppuutteli minua hätistelemästä Jukkaa liikaa eteen ja liian pitkään laukkaan. Tavoitteena oli terävyys, ei pitkä askel. 17 metrin linjalle haluttiin viisi laukkaa, ja Jukan askelpituudella tämä onnistui varsin helposti kun en lähtenyt yhtään ratsastamaan eteen vaan pidin laukkaa kasassa. Erittäin positiivista, että ei ilmennyt mitään ongelmia laukan ylläpitämisen kanssa vaikka otin vähän kiinni ja lyhensin. Jukan laukan kasaaminen teräväksi ja lyhyeksi on aiemmin ollut minulle kovin vaikeaa, mutta nyt löytyi tehtävään sopiva lyhyehkö mutta kohtuullisesti pyörivä laukka. Säilytin tuntuman koko ajan enkä antanut Jukan valua edestä kovin pitkäksi, ja ratsastin ennen estelinjalle kääntymistä pohkeella lisää aktiivisuutta. Tämä oli tehtävään toimiva resepti. Viimeisellä hyppykierroksella Jukasta löytyi yhtäkkiä vähän omaakin energiaa niin että se lähti säpäkämmin liikkeelle, eikä minun tarvinnut enää pyytää laukkaan ollenkaan lisää terävyyttä. Tämä oli hauskaa, ja hetken jo haaveilin siitä että esteet olisivat nousseet miniristikoista hieman ylöspäin.

Tehtävät olivat tänään tosi helppoja, mutta tarjosivat silti pienen onnistumisen kokemuksen. Jukan kanssa homma toimi nyt kohtuullisen mukavasti, mikä on saavutus verrattuna taannoisiin räpellyksiin vastaavilla tehtävillä. Kun joku aikaisemmin hankalalta tuntunut hevonen onkin ihan ratsastettavissa niin voi hieman onnitella itseään mahdollisesta edistymisestä ratsastajana. Vaikka Jukka tunnetusti osaa olla vähän venkula niin tämän kerran perusteella sillä voisi olla jopa hauska hypätä jotain sopivan pientä.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti