Maastoestekurssi, osa 1

Keskiviikkoiltapäivästä oli jännittävää ohjelmaa luvassa, sillä Saaran Tallilla järjestyi meille kolmelle eli minulle, Annelle ja Noralle kahden päivän maastoestekurssi. Tämä oli minulle vasta toinen kerta ikinä maastoesteillä. En edes osannut jännittää etukäteen, mutta jännitys iski kyllä sitten kun oltiin satulassa ja suunnattiin maastoon. Onneksi sain kurssille ratsuksi luottopeli Eetun. Eetulla en muistaakseni olekaan hypännyt sitten viime syksyn.

Taiteilijan näkemys maastoesteradastamme. Rataa hypättiin myös päinvastaiseen suuntaan.

Suurin osa tämän päivän treenistä tapahtui viiden korkeudeltaan noin 50-70-senttisen perusesteen parissa. Näitä hypättiin ensin yksittäin ja parin-kolmen esteen pätkissä, ja lopuksi mentiin vielä kaikki putkeen ratana kahteen eri suuntaan. Lisätehtävinä radalla oli ravaaminen pientä mäkeä ylös ja alas sekä vesilammikon läpi ravaaminen tai laukkaaminen. Aivan ensimmäiseksi ratsastimme jonossa vesilammikon läpi ja hyppäsimme yksinkertaisen tukkiesteen (kutsuttakoon vaikka tukkihaudaksi, sillä alla oli puomeilla rajattuna jonkinlainen valehauta). Ensimmäinen este ylittyi reippaasti toisten perässä. Seuraavaksi tukkieste tultiin toisesta suunnasta ja jatkettiin tästä vähän hassulla tiellä autonrengasesteelle. Havaittavissa oli ehkä pientä hermostuneisuutta ja epävarmuutta, ja luultavasti erehdyin vähän tuuppaamaan Eetua rengasesteelle. Niinpä tästä tuli kielto, mutta toisella yrityksellä pääsimme rengasesteen yli. Myös seuraavalle uudelle esteelle eli "junarataesteelle" (tämä oli myös periaatteessa tukkieste, ja hyvin matala) tuli kielto, sillä este tuli kaarteesta vastaan hyvin nopeasti ja yllättäen. Toisella kerralla tämäkin este ylittyi, ja sitten ei kieltoja enää tullutkaan. Laitetaan siis stopit pienen alkujännityksen piikkiin. Onneksi homma lähti sitten sujumaan paremmin, ja alkoi tuntua koko ajan varmemmalta. Alkuun Eetu tuntui usein jarruttavan esteen edessä ja hyppäävän paikoiltaan ylöspäin, mutta tunnin edetessä hypyistä tuli varmemman ja sujuvamman oloisia. Itseäni eniten jännittävä este oli tukeista muodostuva jykevä pituuseste, mutta tämän Eetu hyppäsi joka kerta oikein hyvin. Viiden esteen rata (kuvassa) meni molemmista suunnista aika mukavasti.

Lopuksi siirryimme metsässä eteenpäin ja päädyimme kivalle polulle jolla oli hypättävänä kaksi uutta estettä. Ensimmäinen oli oksista rakennettu, ylöspäin kapeneva este, ei ihan pieni muttei vielä pelottavan korkeakaan. Kauempana polulla oli tätä korkeampi autonrengaseste, jossa oli jonkinlainen pieni puunrunko puomina. Emme käyneet tätä estettä katsomassa lähempää, ja ehkä hyvä niin sillä tällä oli jo korkeutta. Jälkikäteen arvioimme että este oli noin 90-senttinen. Eetun kanssa olimme hyppyvuorossa viimeisenä, ja odottelimme polun päässä muiden mennessä vuorollaan edeltä. Sitten lähdettiin reippaasti laukkaamaan polkua pitkin, ja ensimmäinen este ylittyi sujuvasti. Isolle viimeiselle esteelle tullessa taisin taas sortua viime hetken paniikkituuppaukseen, ja Eetu otti ensin kiellon. Kävin hakemassa uudelleen vauhtia kauempaa polulta, ja nyt este ylittyi komeasti kun en yrittänytkään tuupata ponia hyppäämään liian kaukaa.

Näin näppärästi meni ensimmäinen päivä maastoesteillä. Eetu tuntui hyppäävän kaiken kunhan vaan itse olin menossa enkä epäröinyt. Olihan tämä jännittävää, mutta ei vielä liian jännittävää vaan sopivaa rajojen koettelua joka varmastikin antaa lisää rohkeutta ja itseluottamusta.