Tiistaina hypeltiin taas, eli meillä oli tavalliseen tapaan Pian valmennus. Vakella eivät onneksi enää kisat jaloissa painaneet, kun välissä oli ollut kevyempi päivä. Verryttelyssä se tuntui jopa tyypillistä alkutuntia kevyemmältä etuosastaan.
Laukassa menimme ensin paria puomia ympyrän kaarella. Vake lähti melko hyvällä laukalla eteen, mutta aika ajoin energian säilymisestä piti muistutella. Vasemmassa kierroksessa puomeille päästiin sujuvasti, mutta oikeassa laukassa oli askel vaikeampi saada osumaan. Ilmeinen syy tälle oli se, että tulimme puomeille lapa edellä ja kaarta hieman oikaisten, eli tarvittiin sisäpohje käyttöön ja parempaa ajatusta tiehen. Menimme verryttelytehtävänä vielä paria kavalettia, joille ratsastettiin viistosti pitkältä sivulta ja käännyttiin laukkaa vaihtaen takaisin seinälle päin. Vakella oli ihan mukava energia, mutta jostain syystä ei kavaleteille vaan meinannut osua sopivaa ponnistuspaikkaa. Vake tahtoi sitten loikkia liiankin kaukaa kavalettien yli, mutta laukat se kyllä vaihteli ja kääntyi nohevasti niin kuin vanhan tekijän kuuluukin.
Seuraavaksi siirryimme jumppasarjalle. Sarja alkoi kavaletin ja ristikon innarilla, jota seurasi yhden laukan väli okserille ja edelleen kahden laukan väli toiselle okserille. Tunnilla oli varsin erilaukkaisia hevosia, joten odottelimme hetken kun hevoslaukkaiset menivät sarjaa ensin. Sitten sarjavälit lyhennettiin töpölaukkaisemmille sopiviksi. Aluksi esteet olivat tietysti ihan matalia, jolloin väleistäkin tuli pidempiä, ja reippaasti saatiin laukata. Vake oli hyvässä mielentilassa, ja se oli helppo villitä uralla mukavan sujuvaan laukkaan, joka säilyi myös lyhyen sivun läpi kaartaessa hyvin. Sarja ylittyi hyvällä imulla. Oksereita nostettiin vähitellen ylöspäin, ja tulimme seuraavat kierrokset samalla lailla eteen sujuen. Annoin sarjalla Vakelle aika lailla vapaan ohjan, ja istuntakin taisi olla hyvin kevyt. Vähän enemmän olisi väleissä saanut istua pystyyn, ja esteiden noustessa yritinkin suoristautua väleihin paremmin. Olihan se vähän hurja tunne sujottaa sarjalla menemään pitkällä ohjalla kaasu pohjassa, mutta Vake oli oikein hyvin tehtävänsä tasalla ja nousi hyppyihin kevyesti ja puomeja hipomatta. Tolppien merkinnät paljastivat, että lopulta ensimmäinen okseri oli 90 sentissä ja viimeinen 95 sentissä, eikä korkeus ollut Vakelle juttu eikä mikään.
Menimme pari kierrosta myös päivän toista suoraa linjaa, joka oli noin 17 metrin suhteutettu väli pystyltä okserille. Vake tuli tätä viidellä laukalla, mikä vaati sen, että ensimmäisen esteen jälkeen tuli ottaa vähän kiinni, jotta viimeiset askeleet okserille pystyi laukkaamaan sujuvasti. Pientä ahtautta okserille tulikin, eli olisin saanut ottaa vielä selkeämmin laukkaa kiinni linjan alussa. Parhaiten linja onnistui silloin, kun sisääntulohyppy jäi vähän pieneksi. Lopuksi menimme tehtävät kertaalleen yhteen putkeen, eli ensin jumppasarjan, sitten suunnanvaihdon kavaletin yli, ja lopuksi 17 metrin linjan. Nyt sekä sarjan viimeinen okseri että okseri 17 metrin linjalla olivat 95 sentissä. Ihanan sujuva meno jatkui edelleen, eivätkä esteet edes näyttäneet minusta valtavan suurilta. Kepoisasti ne ylittyivätkin, vaikka edelleen olin suhteutetulla linjalla turhan varovainen ja annoin ponnistuspaikan okserille mennä hiukan liian lähelle.
Vake oli oikein hyvä tänään, ja oma fiilis tunnin jälkeen ei olisi voinut paljon parempi olla. Näin se poni vaan loikkii 95 sentin oksereita kuin tyhjää vain. Laukka on kunnossa, eteneminen on kunnossa, ja silloin voi esteitäkin nostaa. Kun ei edes kuskia korkeudet hirvitä, niin ysikympin radat eivät todellakaan ole enää pelkkä kaukainen haave vaan se, mitä nyt treenataan ja kisataan.
Laukassa menimme ensin paria puomia ympyrän kaarella. Vake lähti melko hyvällä laukalla eteen, mutta aika ajoin energian säilymisestä piti muistutella. Vasemmassa kierroksessa puomeille päästiin sujuvasti, mutta oikeassa laukassa oli askel vaikeampi saada osumaan. Ilmeinen syy tälle oli se, että tulimme puomeille lapa edellä ja kaarta hieman oikaisten, eli tarvittiin sisäpohje käyttöön ja parempaa ajatusta tiehen. Menimme verryttelytehtävänä vielä paria kavalettia, joille ratsastettiin viistosti pitkältä sivulta ja käännyttiin laukkaa vaihtaen takaisin seinälle päin. Vakella oli ihan mukava energia, mutta jostain syystä ei kavaleteille vaan meinannut osua sopivaa ponnistuspaikkaa. Vake tahtoi sitten loikkia liiankin kaukaa kavalettien yli, mutta laukat se kyllä vaihteli ja kääntyi nohevasti niin kuin vanhan tekijän kuuluukin.
Seuraavaksi siirryimme jumppasarjalle. Sarja alkoi kavaletin ja ristikon innarilla, jota seurasi yhden laukan väli okserille ja edelleen kahden laukan väli toiselle okserille. Tunnilla oli varsin erilaukkaisia hevosia, joten odottelimme hetken kun hevoslaukkaiset menivät sarjaa ensin. Sitten sarjavälit lyhennettiin töpölaukkaisemmille sopiviksi. Aluksi esteet olivat tietysti ihan matalia, jolloin väleistäkin tuli pidempiä, ja reippaasti saatiin laukata. Vake oli hyvässä mielentilassa, ja se oli helppo villitä uralla mukavan sujuvaan laukkaan, joka säilyi myös lyhyen sivun läpi kaartaessa hyvin. Sarja ylittyi hyvällä imulla. Oksereita nostettiin vähitellen ylöspäin, ja tulimme seuraavat kierrokset samalla lailla eteen sujuen. Annoin sarjalla Vakelle aika lailla vapaan ohjan, ja istuntakin taisi olla hyvin kevyt. Vähän enemmän olisi väleissä saanut istua pystyyn, ja esteiden noustessa yritinkin suoristautua väleihin paremmin. Olihan se vähän hurja tunne sujottaa sarjalla menemään pitkällä ohjalla kaasu pohjassa, mutta Vake oli oikein hyvin tehtävänsä tasalla ja nousi hyppyihin kevyesti ja puomeja hipomatta. Tolppien merkinnät paljastivat, että lopulta ensimmäinen okseri oli 90 sentissä ja viimeinen 95 sentissä, eikä korkeus ollut Vakelle juttu eikä mikään.
Menimme pari kierrosta myös päivän toista suoraa linjaa, joka oli noin 17 metrin suhteutettu väli pystyltä okserille. Vake tuli tätä viidellä laukalla, mikä vaati sen, että ensimmäisen esteen jälkeen tuli ottaa vähän kiinni, jotta viimeiset askeleet okserille pystyi laukkaamaan sujuvasti. Pientä ahtautta okserille tulikin, eli olisin saanut ottaa vielä selkeämmin laukkaa kiinni linjan alussa. Parhaiten linja onnistui silloin, kun sisääntulohyppy jäi vähän pieneksi. Lopuksi menimme tehtävät kertaalleen yhteen putkeen, eli ensin jumppasarjan, sitten suunnanvaihdon kavaletin yli, ja lopuksi 17 metrin linjan. Nyt sekä sarjan viimeinen okseri että okseri 17 metrin linjalla olivat 95 sentissä. Ihanan sujuva meno jatkui edelleen, eivätkä esteet edes näyttäneet minusta valtavan suurilta. Kepoisasti ne ylittyivätkin, vaikka edelleen olin suhteutetulla linjalla turhan varovainen ja annoin ponnistuspaikan okserille mennä hiukan liian lähelle.
Vake oli oikein hyvä tänään, ja oma fiilis tunnin jälkeen ei olisi voinut paljon parempi olla. Näin se poni vaan loikkii 95 sentin oksereita kuin tyhjää vain. Laukka on kunnossa, eteneminen on kunnossa, ja silloin voi esteitäkin nostaa. Kun ei edes kuskia korkeudet hirvitä, niin ysikympin radat eivät todellakaan ole enää pelkkä kaukainen haave vaan se, mitä nyt treenataan ja kisataan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti