perjantai 3. lokakuuta 2014

Auringonlaskuköpöttely

Tänä perjantaina mentiin kisaviikonlopun alustukseksi rauhallinen köpöttelymaasto kolmen ratsukon porukalla. Lenkille lähdettiin puoli kuuden maissa ja ehdittiin takaisin sopivasti juuri ennen kuin ilta alkoi kunnolla hämärtyä. Syksyisen ilta-auringon valossa kiersimme "talvireitin" jolla Vaken kanssa olen käynyt kerran aikaisemmin. Suurin osa matkasta taittui peltoteitä pitkin kävellen ja ravaten. Eräässä ohittamassamme pihassa pomppi lapsi trampoliinilla kuin väkkärä mutta eipä se onneksi Vakea tai muita hevosia hätkäyttänyt. Pehmeämmällä metsäpolulla otettiin pätkä melko rauhallista laukkaa, ja sen jälkeen palattiin tietä ja sänkipeltoa pitkin takaisin käynnissä. Leppoisa reissu kaikin puolin ja kaunis ilta ulkoiluun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti