sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Suorempi hevonen, parempi mieli

Koulutunnille sain jälleen Jussin. Eihän tässä ole pitkä aika seuraaviin koulukisoihinkaan, ja open ei varmaankaan ollut vaikea arvata että Jussi se lienee toiveratsuni näihinkin kisoihin. Kuten tiistain tunnilla myös tänään aiheena oli hevosen kääntäminen.

Päivän tehtävään tutustuttiin heti alkajaisiksi käynnissä. Ensin hevonen pysäytettiin uralla, ja pysähdyksessä käännettiin asetus sisälle eli tässä tapauksessa oikealle. Tämän jälkeen lähdettiin pysähdyksestä kääntämään etuosa edellä suoraan radan poikki, ja ennen uralle tuloa toistettiin sama pysähdys ja liikkeellelähtö etuosaa kääntäen. Tavoitteena oli saada hevonen seuraamaan käännöksen suuntaan kevyesti kiertyvää ylävartaloa siten että liikkeellelähtö tapahtuisi vastauksena kääntäviin apuihin. Sain ideasta mielestäni ihan hyvin kiinni niin että Jussi kääntyi ja taipui sisäpohkeen ympäri ulkoapujen vaikutuksesta. Asetus pysähdyksessä käännöksen suuntaan oli ehkä haastavin osuus, sillä helposti Jussi käänsi päätä liikaakin muttei kuitenkaan kunnolla myödännyt niskasta. Liikkeelle lähdettyämme asetus löytyi paremmin ja kulmissa Jussi pyöristyi ihan mukavasti.

Seuraavaksi verryttelimme hetken aikaa kevyessä ravissa ympyröitä ratsastaen. Ravissa ope kehotti minua erityisesti ojentamaan alaselkää niin ettei selkä pääsisi pyöreäksi vaan olisin paremmin ryhdissä ja "takareisien päällä". Yritin mutta en tainnut ihan päästä tavoiteltuun lopputulokseen istunnan osalta, eli totesin olevani jälleen kerran turhan jumissa. Ahkeran venyttelyn tarve tulee kyllä aina korostuneesti esiin nimenomaan Jussilla ratsastaessa.

Palasimme vielä takaisin käännöstehtävän pariin. Ratsastimme nyt neliöillä, joilla jokaiseen kulmaan tullessa tehtiin pysähdys ja huolellinen käännös etuosa edellä. Tavoitteena oli saada hevonen lähtemään pysähdyksestä liikkeelle ulkoetujalka edellä. Kierros oli nyt vasen, mihin suuntaan tämä olikin erityisen hyödyllinen harjoitus ajatellen Jussin suoristamista eli etuosan tuomista oikealta vasemmalle. Ulkopohje oli minulla käännöksissä aika vahvana mukana jotta tosiaankin sain oikean lavan kunnolla mukaan käännökseen. Jussi taisi ihan tosissaan suoristua, sillä kun kohta siirryttiin työskentelemään ympyrällä harjoitusravissa ja laukassa liikkui se tosiaan suorempana. Ravissa esiintyi kummallista etuosan levottomuutta, mutta laukassa meno tasoittui. Ope kehotti taas ratsastamaan etuosaa ylös ja painoa taakse, ja kun tein tätä kokoavaa työtä niin laukka kyllä alkoi toimia varsin kivasti. Jussi jäi vielä vähän liian raskaaksi edestä, eli etuosa olisi saanut keventyä vielä paremmin, mutta joka tapauksessa laukassa mentiin jopa harvinaisen suorana. Hevosen ollessa suora helpottuu kaikki muukin tietysti heti, ja tuntuman jonkinasteista raskautta lukuunottamatta vasemmassa laukassa oli todella hyvä meininki.

Jatkoimme vielä käynnissä oikeaan kierrokseen tekemään neliöllä pysähdyksiä ja käännöksiä, ja tämän jälkeen laukattiin ympyrällä oikealle. Käännöksissä en jostain syystä saanut nyt aikaan samanlaisia "loksahduksia" eli asetukseen myötäämisiä kuin alkutunnista samassa tehtävässä, mutta laukassa Jussi oli tähänkin suuntaan varsin hyvä. Hetkellisesti sieltä irtosi todella hieno laukka-askel tai pari kun etuosaa sai oikeasti vähän kohoamaan ja kevenemään. Harmi vaan että en saanut tätä ylläpidettyä yhtäjaksoisemmin vaan hienojen hetkien jälkeen Jussi pääsi valumaan uudestaan etupainoisemmaksi.

Laukan osalta oli tänään niin sujuvaa että on pakko olla tyytyväinen, etenkin kun Jussin heikompi eli vasen laukka toimi näin hyvin. Suoristava työ taisi siis todellakin tehdä tehtävänsä. Ravissa sen sijaan oli epämääräisempää, eli aika mielenkiintoista että tänään nimenomaan laukka oli selvästi toimivin askellaji. Luullakseni tämä johtui ainakin osaksi siitä että laukassa pystyin istummaan paljon paremmin ja luontevammin, kun taas Jussin ravissa olin tuttuun tapaan ongelmissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti