perjantai 18. maaliskuuta 2016

Viikonloppuleiri Pudasjärvellä, 1. tunti: Istuntahaasteita

Artsin valmennuksen jälkeen ajelimme Annen, Noran ja Jennin kanssa Pudasjärvelle. Täällä alkoi aikuisten viikonloppuvalmennusleiri OSAO:n Pudasjärven yksikössä, joka on entuudestaan tuttu paikka vuoden 2012 kesäleiriltä. Monta vuotta olemme halunneet tänne uudestaan leireilemään, ja nyt se viimein toteutui. Heti perjantai-iltana meillä oli kaksi ratsastustuntia tiiviillä aikataululla, ensimmäinen tunti tietenkin perusratsastusta ja istuntaa. Viikonlopun teemoiksi olikin erityisesti mainittu istunta sekä esteratsastus. Sain ensimmäiselle tunnille alunperin vanhan tutun Millan, mutta valitettavasti Milla osoittautui epäpuhtaaksi heti tunnin alussa. Niinpä sain tulla toisella ratsulla jälkimmäisen ryhmän tunnille. Tämä hevonen oli minulle ihan uusi tuttavuus, pieni (n. 150 cm) täysiverityyppinen ruuna Last Waltz eli Lassi.

Lassi oli kevyt ja kuuma hevonen, eli ei aivan sitä minulle ominta hevostyyppiä. Jouduin siis heti pois mukavuusalueeltani, mikä ei tietenkään ole vain huono juttu. Verryttelimme ensin kaikki askellajit läpi hevosiin tutustuen. Lassi kulki käynnissä ihan hyvällä tuntumalla rentona, mutta ravissa se muuttui kirahviksi. Ope rauhoitteli, että ei tarvitse nyt murehtia pään asentoa ja Lassilla on taipumusta olla pystypäinen menijä. Ravi tuntui minusta hankalan korkealta, eli kevennys meni vähän holtittomaksi. Millan selässä istuessani ope oli tuumannut jalustimieni olevan liian lyhyet. Lassille sitten laitoin totuttua pidemmät jalustimet, mutta raviverryttelyn alettua jouduin niitä saman tien lyhentämään. Jalat eivät nimittäin venyneet tarpeeksi pitkiksi, vaan asento meni varvisteluksi. Myös lyhyemmillä jalustimilla pohje oli levoton, ja ope käski vetää polvia alaspäin ja koko alapohjetta taaksepäin kiinni kylkeen. Välillä siirsin Lassin hetkeksi käyntiin ja hain rennon tuntuman sekä paremman istunnan, mutta raviin siirtyessä pakka levisi aina. Myös laukka tuntui aika korkealta ja linkoavalta, ja minulla oli vaikeuksia pysyä jämäkästi satulassa.

Verryttelyjen jälkeen otettiin satulassa muutama jumppa- ja venyttelyliike, ja samalla nostettiin jalustimet kaulalle. Ilman jalustimia siirryimme ratsastamaan keskiympyrälle, jossa hiottiin istuntaa harjoitusravissa. Ilman jalustimia vasta olinkin ongelmissa! Lassi oli kiireinen ja juoksi pää pystyssä, joten ravi oli tietenkin mahdollisimman hankalaa istua. Ope kannusti etsimään syvät vatsalihakset käyttöön ja tavoittelemaan "hallittua pompahtelua" hevosen liikkeen mukana. Istunnalla piti päästä säätelemään hevosen vauhtia ja tahtia, ei vain pomppia mukana sitä vauhtia mitä hevonen tahtoi viedä. Sain paljon apua ohjeesta vetää polvia alaspäin, eli ajatus ei tosiaankaan ollut painaa kantapäätä ja pohjetta alas vaan nimenomaan polvi. Tällöin sain reiden vähän pystympään asentoon, ja hetkellisesti löysin paremmin tunteen hevosen ympärillä istumisesta sekä liikkeeseen istunnalla vaikuttamisesta. Näin pääsin vähän käsiksi ravin tahtiin, ja istuminen muuttui helpommaksi kun Lassi lopetti kiirehtimisen. Hetken aikaa Lassi jopa laski päätä ja liikkui rennommassa muodossa, jos nyt ei varsinaisesti pyöreänä.

Teimme ympyrällä vielä lopuksi laukannostoja ja hioimme niiden ajoitusta. Lassin kanssa otin nostot käynnistä. Tästä tehtävästä Lassi kuumahti jonkin verran ja kävi taas kiireisemmäksi ja jännittyneemmäksi. Laukassa sain istuttua kohtuullisesti mukana, kunhan vaan pidin pätkät tarpeeksi lyhyinä eikä hevonen ehtinyt "levitä" alta. Ope laski nostojen avuksi käynnin tahtia, niin että minun oli helpompi löytää oikea hetki avuille. Ihan onnistuneita nostoja tulikin, kunhan vaan olin tarkkana ajoituksesta. Lassi tosiaan kuumeni vähän liikaa, ja kun ei istunta pysynyt tarpeeksi vakaasti liikkeen mukana niin loppuajasta ei niitä rentoja ja rauhallisia pätkiä enää tullutkaan.

Vaikeaa oli istuminen, mutta niinhän se aina. Alta juoksevan ja helposti jännittyvän hevosen kanssa oli tietysti ekstravaikeaa. Ravissa huomasin kuitenkin, että pystyn istunnalla vaikuttamaan ravin tahtiin kun vaan alan tehdä töitä enkä hölsky avuttomana mukana. Tuntuma keskikropan käyttöön oli kuitenkin sen verran hukassa, että tämä oivalluksen hetki jäi yksittäiseksi ja samaa tunnetta sai sitten etsiä melko turhaan koko lopputunnin. Ei jäänyt mitään hienoja onnistumisfiiliksiä, mutta ope oli onneksi kannustava ja auttoi huomaamaan juuri sen tärkeän hetken, kun sain tehtyä istunnalla selvän muutoksen oikeaan suuntaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti