sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Viikonloppuleiri Pudasjärvellä, 6. tunti: Mutkatonta rataharjoittelua

Leirin viimeisellä tunnilla oli vielä esteitä, ja saimme vaikuttaa hevosvalintoihin. Halusin ratahyppelyyn turvaratsun, enkä tohtinut ottaa Lassia, joka oli yksi minulle tarjotuista hevosista. Pidin Lassia itselleni liian kuumana ja haastavana, ja päädyin sen sijaan jälleen suokkiosastolle. Näin tuli testattua suokeista vielä Kike. Kike ei ole ehkä rakenteensa ja laukkansa puolesta kaikkein hienoin ratsuhevonen, mutta rehti ja innokas hyppääjä.

Maneesissa meitä odottikin rata, jossa oli mukana kaikki mahdolliset elementit: monen näköistä erikoisestettä, sarja ja trippeli. Olin entistäkin tyytyväisempi, että olin ottanut ratsuvalinnan varman päälle. Verryttelyssä ylitimme jälleen ravi- ja laukkapuomeja ympyröillä. Kike vaikutti tasaiselta puksuttajalta, joka mennä köpötteli kaula pitkällä eikä taipunut. Totesinkin opelle, että olo on kuin alkeistuntilasella, joka köröttää mukana kun hevonen tekee vaan omaa juttuaan. Laukassa pääsin kuitenkin vaikuttamaan Kikeen sen verran, että sain katsottua sopivat etäisyydet puomeille.

Verryttelyjen jälkeen aloitimme suoraan erikoisesteistä. Hyppäsimme kahdeksikolla vesimattoestettä sekä muuripalaestettä, jotka tässä vaiheessa oli laskettu ristikoiksi. Samalla tuli harjoiteltua vähän tiukempaa kääntämistä, sillä kahdeksikkona hypättävät esteet olivat suoralla linjalla peräkkäin. Ensimmäisellä kerralla Kike vähän tuijotti molempia esteitä ja teki hassut hypyt, mutta kerran yli mentyään esteissä ei ollut enää katsottavaa. Kaarteet tuntuivat kamalilta, koska hevonen ei taipunut edelleenkään yhtään. Onneksi tässä ei tyylipisteitä annettu. Seuraavaksi tutustuimme loppuihin erikoisesteisiin hypäten kaarevan linjan sokeripalaesteeltä trippelille, sekä tämän perään suoran linjan valkoiset erikoistehosteet sisältävältä okserilta takaisin sokeripalalle. Kike meni linjat tasaisen varmasti, ja nyt laukka rullasi mielestäni sujuvammin eteen. Ponnistuspaikat löytyivät kivasti, ja ainoa ongelma olivat edelleen kaarteet, jotka Kike puksutti linja-autona ja etupainoisena. Kaarteissa jouduin myös korjailemaan vääriä laukkoja ravin kautta.

Hyppäsimme yksittäin vielä sarjan, sekä sen perään suoran linjan muuripalaesteeltä vesimatolle. Kiken kanssa sarjalle sai tulla reilua laukkaa, mutta pääsimme ongelmitta 7 metrin sarjavälin yhdellä laukalla. Noin 17 metrin linja puolestaan meni neljällä ja jäi ahtaaksikin, kun innostuin ratsastamaan välissä liikaakin eteen.

Kun tehtävät oli käyty läpi, saimme hypätä itse suunnittelemamme radan. Estekorkeus oli tässä vaiheessa noin 70 senttiä. Päädyin jäljittelemään ensimmäisenä hypänneen Annen ratasuunitelmaa. Lähdimme liikkeelle vähän löysästi, ja ensimmäisellä esteellä Kike kolautti puomin alas. Tämän jälkeen sujuvuus parani, ja loppurata meni varsin mukavasti. Kaarteet olivat edelleen kompastuskivi, ja niissä olisin kuulemma saanut tasapainottaa enemmän ulko-ohjalla, eli nostaa ulkokädellä etuosaa ylös. Nyt kuitenkin tultiin myötälaukoissa alas esteiltä, ja kun laukkaa ei tarvinnut joka välissä korjata niin päästiin etenemään tasaisessa rytmissä. Kun vaan kaarteista selvittiin, niin itse hypyt menivät oikein mukavasti.

Lopuksi hyppäsimme vielä lyhyemmän, seitsemän esteen mittaisen radan noin 80-85 sentin esteillä. Harmi, että sähläsin taas FilmMen käytössä, ja ensimmäinen kaareva linja sokeripalalta trippelille jäi kuvaamatta. Kike meni tämän hienosti. Sitten sain napsautettua kuvauksenkin päälle. Seuraavalla suoralla linjalla oli pientä epätasaisuutta, kun Kike hieman yllätti minut hyppäämällä okserin kaukaa. Sarja meni tälläkin korkeudella sujuvasti, samoin kuin viimeinen suora linja. Ope kehui, että tällä viimeisellä radalla kaarteet olivat parempia, eikä Kike painunut enää niin etupainoiseksi.

Vaikka jupisinkin pitkin tuntia kammottavista kaarteista, niin Kikellä oli kyllä muuten oikein kivaa ja leppoisaa hypätä. Laukka ja hyppytyyli eivät sillä tosiaan ole häikäisevimmästä päästä, mutta ihanan rehti asenne tällä hevosella kyllä on. Oikein sympaattinen kaveri! Kyllä suomenhevoseen voi aina luottaa.


Näin mukavasti meni viimeinenkin leiritunti. Kiitokset OSAO:lle erinomaisesta valmennusviikonlopusta! Opetus oli kannustavaa, jämäkkää ja ammattitaitoista, ja hevoset todella kivoja. Viikonloppu tuntui turhan lyhyeltä ajalta, mutta toivotaan, että tänne päästään leirille uudestaankin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti