Leirin aloitusiltana ratsastettiin vielä toinenkin tunti. Tämä oli estetunti, ja sain ratsuksi suomenhevostamman nimeltä Pikastus eli Piiku. Piiku on yksityishevonen, mutta tällä hetkellä opetuskäytössä.
Piikussa olikin virtaa kuin pienessä kylässä, eikä se olisi malttanut oikein kävellä edes alkukäyntejä. Ravissa se tuntui rauhallisemmalta, mutta eteni kyllä omalla moottorilla. Ohjaamisen ja suoruuden kanssa oli ongelmia, sillä Piiku liikkui aika vinossa. Oikealla ohjalla tuntui olevan koko ajan painoa, kun taas vasemmalla ei mitään. Laukka vaikutti aika mukavalta, sillä Piiku oli edestä ryhdikäs ja laukka lyhenikin näppärästi. Piikun taustoista minulla ei ole tietoa, mutta laukan perusteella syntyi mielikuva, että tämähän taitaa olla oikein estehevonen. Uralla laukatessa ohitimme pitkän sivun vieressä olevan pystyesteen, ja tämän kohdalla Piiku yritti väkisin puskea uralta sisään ja estelinjalle. Nähtävästi se bongaili hypättäviä esteitä jo aivan oma-aloitteisesti ja yritti ottaa varaslähdön!
Ylitimme ensin toisesta päästä maassa olevia kavaletteja kaarevalla uralla sekä ravissa että laukassa. Kavaleteilla ainoa vaikeus oli kääntäminen ja ohjaus eli se, että sain Piikun osumaan koko puomille. Tarkempaa kääntämistä vaadittiin seuraavassa tehtävässä, jossa samoja kavaletteja ylitettiin kahdeksikkona. Kavaleteille lähestyttiin aina lyhyeltä sivulta, ja puomia ylittäessä käännyttiin tiukasti kulmaa kohti suuntaa vaihtaen. Aloitimme onneksi ravista, ja olin positiivisesti yllättynyt, kun Piiku kääntyikin ihan näppärästi eikä jyrännyt alta pois. Myös laukassa sama tehtävä onnistui paremmin kuin osasin odottaa, ja Piiku kääntyi melkein pennin päällä alkaessaan ennakoida kaarrosta. Hevonen oli tosiaan aika hyvin kartalla tehtävästä, ja kaikesta vinoudesta ja ohjalle painamisesta huolimatta se kuunteli ohjeita.
Hyppelimme seuraavaksi tehtävää, jossa mentiin kavaletit kaarevalla uralla yhden laukan välillä, ja näiltä noin viiden laukan kaareva linja maapuomille ja pystylle. Sama pätkä mentiin myös toisesta suunnasta eli pystystä aloittaen. Piikulla oli hyvä imu eteen, mutta kavaleteilta pystylle kaartaessa se pysyi hyvin näpeissä ja lyhyenä. Askeleet osuivat väleihin kauniisti. Toisesta suunnasta hypätessä oli pitkä suora lähestyminen pystylle, ja tässä Piiku pääsi lähtemään hieman käsistä eli pidäte ei tosiaankaan ollut läpi esteen edessä. Piiku kuitenkin imaisi esteelle aika tasaisesti, joten askel ja ponnistuspaikka löytyi kyllä. Esteen jälkeen sain vauhdista huolimatta käännettyä kaarteen kavaleteille. Piiku kävi kuumana, ja tehtävän jälkeen jarrutusmatka saattoi olla helposti kierroksen verran, mutta eteneminen oli vauhdista huolimatta tasaista. Open mielestä reippaus ja innokkuus oli vain hyvä juttu. Itsekin lähinnä naureskelin selässä, sillä vaikka jarruja ei aina ollutkaan niin Piiku meni tehtävät turvallisesti ja tasaisesti kuin juna.
Lopuksi hyppäsimme pituushalkaisijalla olevaa jumppasarjaa. Sarjalla oli ponnistuspuomi, kaksi ristikkoa ja pysty yhden askeleen väleillä sekä kahden laukan päässä vielä okseri. Hyppäsimme useita kierroksia, aloittaen matalammista korkeuksista, ja lopuksi okserin korkeus oli noin 80 senttiä. Sarjan jälkeen käännyttiin päädyssä vuoroin vasemmalle ja vuoroin oikealle. Se kyllä vähän jännitti, millaisella vauhdilla Piiku tulisi päätyyn ja miten saisin sen siellä ohjattua oikeaan suuntaan. Luonnollisestikin Piiku selvitti sarjan reippaasti ja eteen imien, ja loppujen lopuksi päätykaarteetkin selvitettiin ihan asiallisesti. Piiku kääntyi aina haluamaani suuntaan, ja pari kertaa jopa vaihtui laukka lennossa kun hevonen tohotti eteenpäin. Esteillä ei oikein mitään tarvinnut tehdäkään, sillä Piiku meni aivan omalla energialla mutta liikaa ryntäämättä. Varsin sujuvaa.
Vaikka Piiku olikin yli-innokas touhottaja, oli sillä kiva hypätä. Jarrut olivat hukassa, mutta meno oli tasaisen reipasta eikä Piiku tehnyt mitään hankalia äkkikiihdytyksiä. Näin ollen ponnistuspaikat oli helppo löytää, ja hevonen todellakin imaisi itsensä esteelle aivan automaattisesti. Kun vaan alun kulttuurishokin jälkeen pääsin samaan rytmiin hevosen kanssa niin minulla oli oikein hauskaa. Kuumalla ja menevällä hevosella hyppääminen on minulle oikein hyvää vaihtelua, ja suomenhevosen selässä tuntuu vauhdista huolimatta yleensä turvalliselta.
Piikussa olikin virtaa kuin pienessä kylässä, eikä se olisi malttanut oikein kävellä edes alkukäyntejä. Ravissa se tuntui rauhallisemmalta, mutta eteni kyllä omalla moottorilla. Ohjaamisen ja suoruuden kanssa oli ongelmia, sillä Piiku liikkui aika vinossa. Oikealla ohjalla tuntui olevan koko ajan painoa, kun taas vasemmalla ei mitään. Laukka vaikutti aika mukavalta, sillä Piiku oli edestä ryhdikäs ja laukka lyhenikin näppärästi. Piikun taustoista minulla ei ole tietoa, mutta laukan perusteella syntyi mielikuva, että tämähän taitaa olla oikein estehevonen. Uralla laukatessa ohitimme pitkän sivun vieressä olevan pystyesteen, ja tämän kohdalla Piiku yritti väkisin puskea uralta sisään ja estelinjalle. Nähtävästi se bongaili hypättäviä esteitä jo aivan oma-aloitteisesti ja yritti ottaa varaslähdön!
Ylitimme ensin toisesta päästä maassa olevia kavaletteja kaarevalla uralla sekä ravissa että laukassa. Kavaleteilla ainoa vaikeus oli kääntäminen ja ohjaus eli se, että sain Piikun osumaan koko puomille. Tarkempaa kääntämistä vaadittiin seuraavassa tehtävässä, jossa samoja kavaletteja ylitettiin kahdeksikkona. Kavaleteille lähestyttiin aina lyhyeltä sivulta, ja puomia ylittäessä käännyttiin tiukasti kulmaa kohti suuntaa vaihtaen. Aloitimme onneksi ravista, ja olin positiivisesti yllättynyt, kun Piiku kääntyikin ihan näppärästi eikä jyrännyt alta pois. Myös laukassa sama tehtävä onnistui paremmin kuin osasin odottaa, ja Piiku kääntyi melkein pennin päällä alkaessaan ennakoida kaarrosta. Hevonen oli tosiaan aika hyvin kartalla tehtävästä, ja kaikesta vinoudesta ja ohjalle painamisesta huolimatta se kuunteli ohjeita.
Hyppelimme seuraavaksi tehtävää, jossa mentiin kavaletit kaarevalla uralla yhden laukan välillä, ja näiltä noin viiden laukan kaareva linja maapuomille ja pystylle. Sama pätkä mentiin myös toisesta suunnasta eli pystystä aloittaen. Piikulla oli hyvä imu eteen, mutta kavaleteilta pystylle kaartaessa se pysyi hyvin näpeissä ja lyhyenä. Askeleet osuivat väleihin kauniisti. Toisesta suunnasta hypätessä oli pitkä suora lähestyminen pystylle, ja tässä Piiku pääsi lähtemään hieman käsistä eli pidäte ei tosiaankaan ollut läpi esteen edessä. Piiku kuitenkin imaisi esteelle aika tasaisesti, joten askel ja ponnistuspaikka löytyi kyllä. Esteen jälkeen sain vauhdista huolimatta käännettyä kaarteen kavaleteille. Piiku kävi kuumana, ja tehtävän jälkeen jarrutusmatka saattoi olla helposti kierroksen verran, mutta eteneminen oli vauhdista huolimatta tasaista. Open mielestä reippaus ja innokkuus oli vain hyvä juttu. Itsekin lähinnä naureskelin selässä, sillä vaikka jarruja ei aina ollutkaan niin Piiku meni tehtävät turvallisesti ja tasaisesti kuin juna.
Lopuksi hyppäsimme pituushalkaisijalla olevaa jumppasarjaa. Sarjalla oli ponnistuspuomi, kaksi ristikkoa ja pysty yhden askeleen väleillä sekä kahden laukan päässä vielä okseri. Hyppäsimme useita kierroksia, aloittaen matalammista korkeuksista, ja lopuksi okserin korkeus oli noin 80 senttiä. Sarjan jälkeen käännyttiin päädyssä vuoroin vasemmalle ja vuoroin oikealle. Se kyllä vähän jännitti, millaisella vauhdilla Piiku tulisi päätyyn ja miten saisin sen siellä ohjattua oikeaan suuntaan. Luonnollisestikin Piiku selvitti sarjan reippaasti ja eteen imien, ja loppujen lopuksi päätykaarteetkin selvitettiin ihan asiallisesti. Piiku kääntyi aina haluamaani suuntaan, ja pari kertaa jopa vaihtui laukka lennossa kun hevonen tohotti eteenpäin. Esteillä ei oikein mitään tarvinnut tehdäkään, sillä Piiku meni aivan omalla energialla mutta liikaa ryntäämättä. Varsin sujuvaa.
Vaikka Piiku olikin yli-innokas touhottaja, oli sillä kiva hypätä. Jarrut olivat hukassa, mutta meno oli tasaisen reipasta eikä Piiku tehnyt mitään hankalia äkkikiihdytyksiä. Näin ollen ponnistuspaikat oli helppo löytää, ja hevonen todellakin imaisi itsensä esteelle aivan automaattisesti. Kun vaan alun kulttuurishokin jälkeen pääsin samaan rytmiin hevosen kanssa niin minulla oli oikein hauskaa. Kuumalla ja menevällä hevosella hyppääminen on minulle oikein hyvää vaihtelua, ja suomenhevosen selässä tuntuu vauhdista huolimatta yleensä turvalliselta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti