Kisailua kotikentällä

Tämän kauden todennäköisesti viimeisissä ulkokisoissa Tallinmäellä hyppäsin sekä Aasialla että Vakella, yhden luokan kummallakin. Aasian kanssa otettiin varman päälle ja mentiin vain 50 sentin luokka. Parilla edellisellä tunnilla olivat hypyt sujuneet mukavasti, ja olinkin melko luottavainen sen suhteen, että poni suorittaisi radan asiallisesti myös kisoissa.

Päivän ratapiirros. 50 cm luokassa esteet 1-7, ei oksereita eikä sarjaa.

Verryttely oli se haastavampi osuus, sillä edellisellä kisakerralla Aasia jännittyi maneesiverkassa todella paljon ja alkoi kiellellä. Tällä kertaa verryttely sujui kuitenkin paremmin kuin olin osannut odottaa. Aasia ei erityisemmin jännittänyt tilannetta, vaan pysyi varsin rentona ja rauhallisena. Ensimmäistä verryttelyristikkoa lähestyessä Aasia tuijotti estettä hetken kuin hämmästyen, että sellainen tulikin yhtäkkiä eteen, mutta ylitti sen kuitenkin pienellä rohkaisulla. Tämän jälkeen verryttelyhypyt sujuivat kuin vanhalta tekijältä, ja myös pystyeste katsomopäätyä kohti hypättiin reippaasti ja sujuvasti yhtään jarruttelematta. Radalle saattoikin lähteä oikein hyvillä mielin.

Radalla pysyi yllä sama leppoisa mielentila, ja Aasia oli oikein pätevänä. Ensimmäistä estettä vähän katsottiin, mutta sen jälkeen poni tuntui tietävän, mistä on kyse. Laukka eteni tarmokkaasti tasaisessa rytmissä kiihtymättä, ja esteiden yli mentiin ilman kiemurteluja tai tuijotteluja. Vasta-aurinkoon lähestyttäville kolmoselle ja neloselle kannustin maiskuttamalla, mutta muuten ei juuri rohkaisua tarvittu. Oltiin jopa myötälaukassa koko ajan lukuun ottamatta toiseksi viimeistä estettä, jonka jälkeen korjasin laukan ravin kautta. Olin kyllä uskonut koko ajan siihen, että pääsisimme esteiden yli, mutta se tuli yllätyksenä, että rata sujui näin sievästi ja mukavasti! Puhdas suorituskin vieläpä, joten A.0.0-arvostelulla tuli palkintokin. Vaikka olikin vain kääpiökokoisia esteitä, niin jäi tosi kiva mieli tästä suorituksesta. Seuraavissa kisoissa sitten Aasian kanssa 60 senttiä?

Vähän korkeampia esteitä pääsin sitten hyppäämään Vakella, jonka kanssa menimme tavanomaisen 80 senttiä. Eilispäivän virtaisuus oli ollut lupaavaa, mutta Vake hyppäsi tänään jo kaksi rataa ennen meidän suoritustamme, joten jos villivirtaa oli, niin luultavasti se oli ehtinyt jo laantua. Verryttelyä ei tietenkään ollut tarvetta tehdä näiltä pohjilta kovinkaan pitkästi, mutta lyhyen tallissa odottelun jälkeen piti kuitenkin saada taas kone käyntiin. Villivirtaa ei ilmennyt, joten sain innostaa Vakea heräämään kisamoodiin. Verryttelypystylle ei ensin meinattu saada askelta osumaan, vaan pari kertaa hypättiin kömpelön kaukaa. Niinpä verryttelyhyppyjä tuli muutama ylimääräinenkin. Lopulta rytmi löytyi lähestymiseen paremmin, ja saatiin kivat hypyt sekä pystylle että okserille.

Radalla sitten Vake lähti tarmokkaasti liikkeelle, ja hurauttaessani kentän ympäri kohti ensimmäistä estettä vaikutti meno oikein hyvältä ja sujuvalta. Esteelle ei kuitenkaan ollut parasta mahdollista imua, vaan ykkönen ylittyi jopa vähän laiskasti. Kakkosesteelle tultiin ihan terävää laukkaa, mutta se viimeinen pyrkimys esteelle puuttui ja Vake tikkasi mieluummin lyhyen lisäaskeleen kuin venytti hyppyyn. Ei siis sujuvin mahdollinen alku radalle, muttei mitään katastrofaalista. Poni vaan ei hypännyt aivan niin innokkaasti, kuin olisin toivonut. Kolmosesteelle tuli mielestäni oikein onnistunut lähestyminen, laukka säilyi kaarteessa eikä Vake puskenut häiritsevästi sisälavalle. Askelkin sattui oikein nätisti juuri hyvään ponnistuspaikkaan. En siis näe syytä sille, miksi Vake sitten kuitenkin pyyhkäisi hyvästä hypystä puomin alas takasilla. Takajalat vain laskeutuivat hypyn lopulla pari senttiä liian alas liian pian, vaikka yleensä Vake on kyllä tässä suhteessa tarkka jaloistaan. Vähän epätyypillinen virhe, mutta nyt se puomi kuitenkin putosi.

Pudotuksesta huolimatta matka jatkui eteenpäin, vaikka tietysti vähän vähemmällä latauksella kun enää ei oltu varsinaisesti kisassa mukana. Kolmoselta neloselle oli noin 21-22 metrin suora linja, johon suunnitelmana oli kuusi tai viisi laukkaa riippuen siitä, lentääkö poni eteenpäin. Eihän se lentänyt, joten kuusi oli selviö, ja ratsastin linjan siis rauhassa eteen ajamatta. Neloselle päästiin tällä taktiikalla hyvin, mutta seuraavassa kaarteessa sitten oma keskittyminen vähän lässähti, kun ehdin noteerata kolmosella tapahtuneen pudotuksen paremmin. Viitoselle tultiin taas vähän juureen, ja kuutoselle vielä enemmän juureen. Vake ei nyt vaan ollut innokas venyttämään hyppyihin, vaikka laukka sujuikin ihan hyvällä perusrytmillä eteen. Seitsemäntenä esteenä oli 9,7 metriä pitkä sarja, jolle tultiin hyvin sisään, mutta hyppy a-osan okserilla laskeutui niin lähelle estettä, että siitä oli kovin pitkä matka venyä kahdella laukalla b-osalle. Annoin Vaken selvittää tilanteen häiritsemättä ja tuuppaamatta, joten se mahtui ottamaan väliin kolmannenkin askeleen melko helposti. Sitten laukkasimme vielä pitkän lähestymisen viimeiselle pystylle, jolle ponnistuspaikka osui mukavasti. Neljällä virhepisteellä maaliin, eikä toiseen vaiheeseen siis jatkettu.

Pudotus ei mitenkään erityisesti harmittanut. Siinä ei mielestäni isoa virhettä tapahtunut, vaan pudotus menee osastoon "välillä vaan käy näin, parempi onni sitten seuraavissa kisoissa". Se tietysti oli vähän harmi, ettei Vake ollut kaikkein innokkaimmillaan eikä ihan tarpeeksi säpinöissään radalla. Viime aikoina on niin kisoissa kuin valmennuksissa esitetty terävämpää ja lennokkaampaakin hyppäämistä sekä ollut parempaa imua esteille. Eipä tässä kuitenkaan mitenkään puskea tarvinnut, vaan laukka kyllä eteni asiallisesti ja hyvällä rytmillä. Todennäköisesti Vakella ei nyt vaan ollut enää kunnolla kipinää kisapäivän kolmanteen suoritukseen. Ratsastin radalla mielestäni tilanteeseen nähden oikein, eli en rikkonut rytmiä tai ajanut estettä kohti vaan annoin Vaken halutessaan hypätä läheltä, kun se kerran tänään ylitti esteet mieluiten niin. Tämän asian korjasin verrattuna viime viikonlopun kisasuoritukseen, eli en ainakaan tehnyt samaa virhettä heti perään uudestaan. Rata ei siis tarjonnut mitään suurempia ilon aiheita, mutta eipä toisaalta harmituksenkaan aiheita, vaan loppujen lopuksi jäi hyvin neutraali maku tämänkertaisesta suorituksesta. Kisoja onneksi kotitallilla riittää vielä syksyn mittaan.

Maailman paras kisakaveri Vake. © Hannakaisa Holmi

Videoista kiitokset Katariinalle ja Noralle!