maanantai 5. syyskuuta 2016

Siirtymisiä ja istunta-asioita

Maanantain tunnin ratsu ei ollut yllätys, sillä sain taas Aasian. Tällä kertaa mentiinkin pelkästään koulua, ja tunnin aiheena olivat siirtymiset. Ratsastimme päätyihin ympyrät ja vaihdoimme aina näiden välillä suuntaa lävistäjillä, ja tämä kuvio säilyi samana koko tunnin ajan sekä alkuverryttelyn että siirtymistehtävien taustalla.

Tunnin alussa Aasia liikkui tyypilliseen tapaansa vähän jähmeästi takaa, minkä vuoksi ei muotokaan heti tasoittunut vaan poni hieman vastusteli kuolainta. Yritin korjata tilannetta ratsastamalla pohkeella lisää aktiivisuutta raviin, mutta parhaiten tehosi laukkaverryttely parin ympyräkierroksen verran. Laukan jälkeen ravi oli heti paljon letkeämpää, ja poni tuli huomattavasti pehmeämmin ja tasaisemmin pyöreäksi.

Ratsastimme siirtymisiä ensin ravin ja käynnin välillä, ja myöhemmin ravin sisällä lyhentäen ja pidentäen askelta lyhyissä pätkissä. Ravissa ja käynnissä Aasia rentoutui liikkumaan välillä oikeinkin nätisti, mutta askellajista toiseen siirtymisissä se hieman jännittyi ja nousi kuolaimelta. Ope korjasi samalla myös istuntaani melko paljon, mikä olikin aiheellista, sillä tänään en saanut istuntaan samanlaista napakkuutta kuin muutamalla aikaisemmalla kerralla. Kierryin ja kallistelin vasemmalle, eikä keskivartalo tahtonut pysyä tarpeeksi jämäkkänä ja kyynärkulma selkeänä. Tunnin edetessä istuminen kuitenkin helpottui ihan jo senkin myötä, että Aasia alkoi liikkua paremmin selkä ylhäällä ja joustavammalla askeleella, jolloin pääsin tietysti paremmin liikkeen mukaan ja sain keskivartalolla "kiinni" ravista. Tänään minulla vaan oli taipumusta vanhaan tuttuun keskivartalon herpaantumiseen, joten sain ihan ajatuksen kanssa keskittyä jäntevyyden ja napakkuuden säilyttämiseen.

Ravin sisäiset siirtymiset ympyröillä jäivät meillä aika huomaamattomiksi, mutta sain kuitenkin Aasian vastaamaan puolipidätteisiin ja venyttämään niiden jälkeen askelta hieman eteen. Ratsastimme askeleen pidennyksiä ravissa vielä lävistäjille, ja näissä sai keventää harkinnan mukaan. Aluksi kevensin, mutta silloin kadotin tuntuman ja ravin tahti pääsi kiihtymään kiireiseksi. Ope kehottikin ratsastamaan pidennykset mieluummin satulassa istuen, ja näin ne onnistuivatkin huomattavasti paremmin. Satulassa istuen sain tuntuman paremmin säilytettyä, ja pääsin istunnan avulla pitämään ponin tasapainossa sekä ottamaan sen pidennyksen jälkeen pehmeämmin kiinni.

Lopuksi teimme vielä siirtymisiä laukasta raviin lävistäjien keskipisteissä. Tässä tehtävässä Aasia sitten levisi käsistä, ja kiikutti laukassa aivan liikaa. Ei puhettakaan pehmeistä siirtymisistä rauhalliseen raviin, vaikka on me joskus osattu sellaisiakin tehdä. En kuitenkaan jaksanut hermostua asiasta. Tänään nyt vain meni näin, että ponilla oli liikaa kierroksia. Laukkaympyröillä yritin löytää sitä samaa jäntevyyttä ja laukan hallintaa lantiolla minkä tavoitin viimeksi Artsin valmennuksessa, mutta turhaan. Kun en istunnalla saanut laukasta kiinni niin kyllähän se poni sitten nimenomaan juoksi ja kiirehti.

Koska muuten tunti sujui ihan mukavasti, niin en osannut olla harmissani höpöksi menneistä laukoista. Istunta-asioissa oli ehkä pientä taantumista havaittavissa, mutta hetkittäin sain niin oman kroppani kuin poninkin toimimaan ravissa paremmin, ja meno tuntui silloin oikein mainiolta. Ehkä vielä jonain päivänä saadaan se laukkakin hallintaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti