Perjantain tuplaratsastuspäivä alkoi Aira Toivolan istuntatunnilla. Edellisestä Airan tunnista oli kaksi kuukautta aikaa, ja kertaus oli enemmän kuin paikallaan sillä varsinkin viime viikkoina olen tuskaillut kuinka kroppa ei hevosen selässä toimi. Ratsunani oli tällä tunnilla Vake, ja menimme kahden ratsukon ryhmässä. Kerroin Airalle kuinka minua ovat viime aikoina erityisesti vaivanneet jäykät lonkat, ylös nouseva reisi ja epävakaa alapohje. Näitä asioita sitten lähdettiin ratkomaan aloittaen kevyessä ravissa.
Ensimmäiseksi Aira kiinnitti huomiota lantioni asentoon. Alaselkä oli päässyt painumaan notkoon, eikä lantio ollut kunnolla alla. Alkuminuuteilla lonkat kiristivät tosi paljon, ja lantion kääntäminen vartalon alle tuntui lisäkiristyksenä. Tästäpä sitten jumit lähtivät pikkuhiljaa vertymään. Näin aluksi tilanne oli se, että lantion kääntäminen alle veti kantapäät ylös. Aira kuitenkin lohdutti, että tässä vaiheessa nousevat kantapäät olivat huomattavasti pienempi paha. Kun sitten vähitellen tunnin mittaan lonkat antoivat paremmin periksi alkoi kantapääkin mennä itsestään alemmas ja alapohje venyä pidemmäksi kylkeä pitkin. Hyvin massiivisilla hevosilla (Jussi!) ratsastaessahan tilanne on aina ja ikuisesti se, etteivät lonkat anna periksi kantapään mennä alas samalla kun lantio on alle käännettynä. Vake ei onneksi ole niin leveä, vaan kantapää kyllä painuu alaspäin kun pahimmat alkujumit hellittävät. Ala- ja ylävatsan rutistukseen piti keventäessä kiinnittää ahkerasti huomiota, jotta keskikroppa pysyi jäntevänä ja kevennys tapahtui oikein.
Kun kevennys alkoi toimia alkoi myös Vake liikkua letkeämmin ja pyöreämmin. Kun oli päästy tähän asti eli alkujumien yli niin lonkkiin haettiin vielä lisää irtonaisuutta nostamalla jalustimet ylös. Ilman jalustimia keventäessä piti taas hakea ensin palikoita kohdilleen, jotta selkä ei mennyt notkoon ja lantio kipannut eteen. Vatsaan rutistusta ja ylävartaloa hieman eteenpäin oli ohje. Jalkaa piti myös saada eteenpäin satulavyön kohdalle, ja sain vuoroin venyttää jalkaa mahdollisimman pitkälle eteen ja sitten rentouttaa ihan lötköksi. Hankalaa, mutta meno parani koko ajan ja kevennys alkoi tuntua myös ilman jalustimia ihan asialliselta. Myös Vaken liikkuminen tuntui tässä vaiheessa ihan hyvältä ja rennolta.
Seuraavaksi teimme käynnissä muutamat pohkeenväistöt uralta keskelle ja takaisin. Väistöissä vanha tuttu ohje oli pieni vartalon kierto asetuksen puolelle niin ettei paino vahingossa unohtunut roikkumaan väistättävän pohkeen puolelle. Väistöissä tuppasi olemaan ongelmana liikkeen jumittuminen, eli Vake meni sivulle mutta ei edennyt. Hoksasin jossain vaiheessa, että jännitin istuntaa aika paljon, ja se tietenkin esti Vakea etenemästä kunnolla. Kun yritin pysyä rennompana tuli väistöistä vähän sujuvampia. Jalat kyllä jonkin verran jännittyivät, ja Aira muistutteli käyttämään pohkeen satulavyön kohdalla sen sijaan että heitin väistättävän pohkeen liian taakse.
Lopuksi teimme laukannostoja ja laukkavoltteja. Uralla siis nostettiin ravista laukka samalla kun käännettiin voltille, ja uralle palatessa siirryttiin taas raviin. Laukannostoissa menin itse aivan tilttiin. Vake oli vähän hidas nostamaan, mistä hermostuin ja aloin heilua ylävartalolla sekä nyhjätä pohkeella. Sen seurauksena nosto tapahtui kiihdytysaskeleiden kautta ja epätäsmällisesti. Kun pakka levisi näin täysin niin otettiin pieni aikalisä, ja Aira opasti lantion ja vatsalihasten käyttöä ihan kädestä pitäen. Lantiota piti kääntää nostossa alle eikä päästää kippaamaan eteen, ja vartalon tuli pysyä paikoillaan ylävatsaa rutistaen sen sijaan että päästin vartalon nykäisemään hieman taakse. Tämän jälkeen sain jo tehtyä ihan asiallisiakin nostoja joissa istunta ja lantio pysyivät hallinnassa, mutta edelleen mukaan mahtui myös onnettomia räpellyksiä joissa annoin pakan levitä. Ainakin pääsin havainnoimaan ja huomaamaan mitä tein väärin, eli epäonnistuneissa nostoissa annoin tosiaan ylävartalon heilahtaa hieman taakse. Onnistuneissa nostoissa vartalo oli vakaampi ja keskityin pysymään jäntevänä samassa asennossa. Onhan se helpompi hevosen nostaa, kun ei ratsastaja heilu miten sattuu!
Myös laukkavolteilla piti keskittyä "nököttämään" paikoillaan kuin tatti. Ei siis mitään puskemista, vaikka Vake laukkasikin pikkuvolteilla kovin nahkeasti ja meinasi iskeä epätoivo. Vasemmassa laukassa sain takaosan ainakin hetkellisesti hereille, kun patistelin Vakea terävämmäksi raipalla. Vake nakkasi pari reipasta pukkia ("siellähän availlaan näköjään fasettiniveliä"), minkä jälkeen laukkasin sillä hetken eteen vähän napakammin ratsastaen (lue: istunnalla puskien). Tämän jälkeen piti taas rauhoittua itse ja keskittyä istumaan aivan hiljaa ja nätisti. En kyllä loppujen lopuksikaan ollut mitenkään tyytyväinen rämpimiseemme laukkavolteilla, mutta sain sentään selvästi rauhoitettua ylävartaloa ja vältettyä taakse nykivää vartalon liikettä.
Loppuraveissa palasimme onneksi taas vähän mukavampaan ja harmonisempaan menoon laukan tilttailun jälkeen. Nyt jalat venyivät mukavasti kylkiä pitkin samalla kun sain pidettyä lantion alla, joten olo oli oikein luonteva. Vake liikkui taas ravissa kuuliaisena ja pyöreänä, joten ei tämä tunti kaikilta osin mennyt penkin alle vaikka epätoivon hetkiä riittikin. Olipahan korkea aika saada muistutus lantion oikeasta asennosta, sen suhteen on selvästi tapahtunut viime aikoina pientä lipsumista! Kun heti aluksi keskityttiin lantion alle kääntämiseen niin pahimmat jumit aukesivat siinä pikkuhiljaa ja muutkin palikat (pohje) löysivät paikkansa vähän paremmin. Lantion kääntö pitää taas muistaa joka ikinen ratsastuskerta, mutta samalla pitää silti koettaa saada ylävartaloa vähän ryhdikkäämmäksi ja pois lysystä. Onneksi Aira kävi, tämä "kurinpalautus" istunnalle tuli niin tarpeeseen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti