Huh mitä hyppyjä!

Keskiviikon vakiotunnilla oli luvassa esteitä, ja odotin jännityksellä minkä hevosen uusi ope minulle oli laittanut. Hevosvalinta olikin melko yllättävä, nimittäin Tauno. Taunolla en ollut ratsastanut kuin kerran aikaisemmin, mutta oli ihan mielenkiintoista kokeilla sillä hyppäämistä sillä Taunohan on oikein järkevä ja positiivinen nuori hevonen. Ennustin kylläkin joutuvani vaikeuksiin Taunon pitkän laukan kanssa, sillä tällä koipeliinilla on laukassa aikamoista ulottuvuutta. Arvelin myös kääntämisen ja ohjaamisen mahdollisesti haastaviksi, sillä edelliskerran Taunolla ratsastaessani oli laukassa ratti vähän hukassa. Tästä oli kuitenkin jo aikaa, ja Tauno osoittautui tätä nykyä paljon helpommaksi ratsastaa. Alkuverryttelyssä totesin myös, että Taunolla ei ollut enää tapana liikkua niska linkussa kuolaimen alla ja olemattomalla tuntumalla.

Ehdin tutustella Taunoon hetken aikaa ravissa ja laukassa, ja sitten aloimmekin jo hypätä verryttelyristikkoa. Ristikko ylittyi ihan asiallisesti, kunhan vaan hoksasin ettei tällaista hevosta kannata yrittääkään ratsastaa liian lähelle estettä vaan parempi ponnistuspaikka löytyy kauempaa. Pitkäkoipinen Tauno kyllä venyttää pikkuesteen yli paljon kauempaakin kuin töppöjalkaponit. Ponnistuspaikan kanssa oli pientä hankaluutta myös seuraavalla tehtävällä, johon kuului kahden pienen pystyn kaareva linja. Piti vaan rohkeasti hakea paikkaa kauemmas esteestä, jottei Taunon tarvinnut pompata hassusti aivan juuresta. Paremmasta paikasta lähtevä hyppy tosin tuntui aika isolta, sillä Taunolla oli hypyissä voimaa paljon enemmän kuin mihin olen tottunut. Toistaiseksi meno vaikutti kuitenkin ihan toimivalta lukuunottamatta pieniä vaikeuksia hyppyyn mukautumisessa.

Hyppäsimme sitten pätkän, johon kuului lävistäjäpystyn ja okserin kaareva linja sekä yhden askeleen sarja. Lävistäjäpystyn alla oli koristeena merkkikartioita, ja liekö Tauno tällaista tötteröestettä ennen nähnytkään. Varauduin siihen, että Tauno saattaisi yrittää esteen ohi. Tällaista se ei kuitenkaan aikonut, mutta noteerasi erikoisemman esteen pomppaamalla varmuuden vuoksi oikein korkean loikan sen yli. Tässä hypyssä tuntui keskivartalon hallinta katoavan, mutta en kuitenkaan kovin pahasti keikannut alastulossa sillä sain kuin sainkin pohkeet pysymään paikoillaan isommassakin hypyssä. Taunon kapea runko varmasti auttoi pohkeiden ja sitä myötä koko istunnan vakautta. Kaareva linja okserille tultiin eteen sujuen, ja ponnistuspaikan jäädessä kauas Tauno venytti rohkeasti ja hyppäsi taas isolla kaarella. Jälleen oli sellainen olo että näin suuri hyppy oli minulle vähän liikaa, mutta olin silti mukana melko hyvässä tasapainossa. Huh sentään millaisia loikkia! Yhden askeleen sarjan Tauno selvitti hyvin, ja esteiden ollessa pieniä ristikoita eivät hypyt olleet niin suuria että tätiä olisi hirvittänyt.

Piirroksesta kiitos Annelle!

Sitten hyppäsimmekin lopuksi radan, joka oli peräti yhdeksän esteen mittainen. Taunon kanssa menin suosiolla matalammalla korkeudella, mutta esteet olivat kuitenkin 60-70-senttisiä. Jännitti vähäsen, mutta tuumin että ihan asiallisestihan me oli selvitty tähänkin asti vaikka hyppyyn mukautuminen vähän hankalaa olikin. Aloitus tötteröesteelle oli vähän kiemurteleva, mutta nyt Tauno ei tehnyt ylimitoitettua hyppyä. Päädystä kakkosesteelle tullessa ei ponnistuspaikka osunut kovin hyväksi, enkä uskaltanut lähettää Taunoa jättiloikkaan kaukaa. Toin sen virheellisesti liian juureen, ja kun este taisi vieläpä olla radan korkein keilasi Tauno puomin alas. Myös kolmosesteelle toin Taunon liian varoen, ja pomppasimme okserin juuresta. Tämän jälkeen meno vähän sujuvoitui (tai kuski rohkaistui), ja sarja meni mukavasti. Myös kaareva linja vitoselta kutoselle meni mukavan sujuvasti ja asiallisista ponnistuspaikoista. Okserin jälkeen en kuitenkaan ollut tarpeeksi skarppina varmistelemassa hyvää tietä seuraavaan tiukempaan kaarteeseen, vaan annoin Taunon ajautua liikaa oikealle. Kun olimme ajautuneet näin huonoihin asemiin en edes tosissani yrittänyt kääntää Taunoa esteen ylitykseen, vaan menimme suosiolla ohi ja otimme uuden lähestymisen.

Uudella lähestymisellä matka jatkui pystyn yli, ja kaarevalla linjalla kohti kahdeksatta estettä. Taas tie olisi voinut olla huolellisempi, ja kun emme menneet aivan viivasuoraan estettä kohti alkoi Tauno kiemurrella hieman epävarmana. Näin ponnistuspaikan kanssa ei tullut valmista, enkä uskaltanut lähettää Taunoa hyppyyn kaukaa. Vein sen esteen juureen, ja nyt oltiin niin kiinni esteessä että Tauno teki tilanteesta selvitäkseen todella suuren, ylöspäin suuntautuvan loikan. Tämä jättiloikka meni jo siihen sarjaan että kuski rämähti hypyn voimasta eteen kaulalle, ja kaulalla maaten puristin rystyset valkeana kiinni kun Tauno laukkasi päätyyn. Onneksi järkevä ja kiltti Tauno pysähtyi heti päätyyn tullessaan, ja näin ei tästä tullut putoamista. Huh!

Onneksi en ehtinyt jäädä pitkäksi aikaa hermoilemaan, vaan lähdimme saman tien jatkamaan seiskaesteestä ja tästä uudestaan hankalalle kasille. Nyt olimme molemmat vähän varovaisella asenteella liikkeellä, ja Tauno otti vähän pienemmät hypyt läheltä esteitä. Pitkässä lähestymisessä radan viimeiselle esteelle laukka sujui mukavasti eteen, ja hypystä tuli asiallinen. Hieno Tauno suoritti radan oikein nätisti, vaikka kuski keikkuikin kyydissä toistaitoisena. Ei tämä tosiaan mikään tyylinäyte ollut, kun hyppyihin mukautuminen oli mitä oli ja varmistelin liikaa tuomalla ponnistuspaikat usein turhan lähelle esteitä. Kasiesteen valtava pomppu ja siitä seurannut kaulalle keikahtaminen jäivät kyllä kovasti harmittamaan, sillä ilman tätä välikohtausta rataan olisi voinut olla taustat huomioiden ihan tyytyväinen. Melkein-putoamisesta jää aina kovin huonot ja epävarmat fiilikset.

Taunoa täytyy kehua, sillä onhan se nuori ja kokematon mutta kuitenkin ihanan järkevä ja tasainen. Ei voi ainakaan hevosen asennetta moittia, sillä Tauno yritti koko ajan hyvin ja sieti hienosti ratsastajan virheitä. Nuoren, kevyen puoliverisen hyppyvoima ja kropan käyttö hypyissä oli vaan jotain sellaista, mihin ei tämä täti ole tottunut. Niinpä hypyt tuntuivat välillä aika hurjilta, ja paljastivat kyllä sen että vartalon hallinnassa ja hyppyyn mukautumisessa on parannettavaa. Helppoahan se on hypätä pienesti ja eleettömästi ponnistavalla ponilla tai suokilla, mutta kun laitetaan alle tällainen pitkäkoipinen urheiluhevosjalostuksen tuote ja mukaan hevosen kokemattomuuden tuomaa ylihyppäämistä niin tilanne on täysin toinen. Oli suoraan sanottuna varsin haastavaa. On kyllä todella harmi, että piti sattua se jättiloikka ja kaulallaroikkumisepisodi, sillä siitä jäi niin äärimmäisen epävarma olo. Isommissakin hypyissä pitäsi oppia olemaan mukana, mutta minua kyllä jonkin verran pelottaa harjoitella sitä tällaisella hevosella jonka loikat tuntuvat kovin helposti linkoavan täysin pois tasapainosta. Nyt uskalsin mennä tunnin loppuun ja hypätä Taunon kanssa kaikki annetut tehtävät reippaalla asenteella, mutta jälkeenpäin jäi mietityttämään. Missä menee sopivan reippauden ja uhkarohkeuden raja, entä turhan nössöilyn ja terveen järjen raja?