Einolan leiri, tunti 3: Rytmistä kiinni

Tiistaiaamupäivällä jatkoimme esteiden parissa, ja kuten olin toivonut sain uudestaan Harrin. Tälläkin tunnilla estekorkeudet pysyivät ihan matalina, mutta hyppäsimme huomattavasti enemmän kuin eilen ja tehtävissä oli mukavasti haastetta pienemmilläkin esteillä joten tämä oli oikein hyvä tunti.

Verryttelytehtävänä oli askeleen säätelyä maapuomeilla. Ensin lyhennettiin ja pidennettiin ravia 15 metrin puomivälissä, ja sitten menimme samaa puomilinjaa laukassa eri askelmäärillä. Aloitimme neljästä askeleesta, ja ensimmäisellä kierroksella ratsastin Harria vähän liian pitkään laukkaan jota mahtui vain kolme ja puoli askelta. Tämän jälkeen osasin tehdä paremman arvion sopivasta askelpituudesta ja pääsimme helposti neljällä. Tämä oli sellaista Harrin reipasta peruslaukkaa. Kun seuraavaksi tulimme väliä viidellä askeleella oli minulla aluksi vaikeuksia saada Harrin laukka tarpeeksi lyhyeksi. Vasta kun useamman kierroksen jälkeen aloin pitää pohkeet riittävästi mukana ja laukan tarpeeksi rohkeasti kasassa onnistui välin ratsastus lyhyellä viidellä askeleella. Hurautimme lopuksi välin vielä kolmella askeleella, ja sellaista laukkaa Harrista löytyi helposti.

Seuraavaksi vuorossa oli laukanvaihtotehtävä eli kolmikaarinen kiemura jolla oli kavaletit pituushalkaisijalla. Harri vaihtoi laukan hyvin oikeasta vasempaan, mutta vasemmasta oikeaan en saanut vaihtoa onnistumaan. Harri olisi vaatinut selkeämpää johtamista sillä ihan automaattisesti se ei osaa vaihtaa.

Oikean askelpituuden etsintä jatkui seuraavaksi pysty-okseri-linjalla. Etäisyys oli 20,5 metriä ja haluttu askelmäärä oli viisi laukkaa. En ilmeisesti ajatellut asiaa ihan loppuun asti, sillä kuvittelin 20,5 metriä menevän viidellä ilman suurempaa eteenratsastusta. Harri tuntui laukkaavan niin isosti ja reippaasti. Kalibraationi ei tässä ollut ihan kunnossa, vaan tietenkin tämä väli olisi vaatinut kunnon eteenratsastuksen kun Harri kuitenkin on poni. Niinpä otimme okserille kuudennen miniaskeleen. Kaiken lisäksi en ottanut tästä opikseni, vaan kun menimme linjan vielä toisesta suunnasta otimme jälleen kuudennen miniaskeleen. Harri olisi kuulemma voinut venyttää hyppyyn kauempaakin mikäli olisin antanut sille esteen edessä ohjaa sen sijaan että jäin loppuun asti pitämään.

Hyppäsimme sitten kaarevan linjan matalalta vesimattoesteeltä okserille. Väli oli 4-5 laukalle mitoitettu. Edelleen ongelmana oli se että Harri otti esteen eteen miniaskeleen kun jäin pitämään ohjasta mutta samalla ennakoin ylävartalolla hyppyä. Harri alkoi myös olla aika hyvin hereillä ja säpäkkänä, ja kun se vesimattoesteen jälkeen lähti oma-alotteisesti eteen tuntui minusta siltä että kontrolli hävisi ja poni lähti käsistä. Niinpä en uskaltanut jatkaa okserille vaan käänsin pois linjalta. Ope totesi että nyt Harrilla vasta alkoi löytyä sopiva laukka, joten pakko se oli uskoa ettei tässä vielä liian kovaa menty. Seuraavalla kierroksella olin valmistautunut siihen että Harri todellakin lähtisi vesimatolta eteen, joten en hämmentynyt siitä vaan ohjasin okserille. Muistin myös hellittää ohjaa pois esteen edessä, ja niin Harri venytti hyppyyn hienosti ilman miniaskelta. Nyt aloin siis viimein päästä samaan rytmiin ponin kanssa.

Saimme hypätä kertaalleen muuripystyn, joka oli 70-75-senttisenä tunnin korkein este. Ope oli varoittanut hevosten ottavan tällä esteellä isomman hypyn, joten nappasin vähän Harrin harjasta kiinni ponnistuksessa. Lähestyminen onnistui hyvin nyt kun uskalsin jo tuoda Harrin esteelle reippaammassa laukassa ja myödätä ohjaa esteen edessä. Tunti päättyi hyppäämällä vielä kerran 20,5 metrin pysty-okseri-linja hieman korotettuna mutta edelleen aika matalana. Hyvä että saimme tulla tämän vielä kerran, sillä nyt rohkenin ratsastaa välissä sellaista laukkaa että viisi askelta onnistui eikä mitään ylimääräisiä minejä tarvinnut ottaa. Harri hieman kiemursi linjalla vasemmalle, mutta sain sen ohjattua okserille ilman vaikeuksia.

Alkutunnin tunaroinneista huolimatta olin lopulta ihan tyytyväinen, koska loppua kohti meno parani ja sain jutun juonesta kiinni. Reippaasti eteen turhia jarruttelematta ja ohja pois esteen edessä olivat ne ratkaisevat korjaukset. Kyllä huomaa että olen liiankin tottunut Vaken hitaaseen tempoon, sillä tällainen hevosmaisempi ja liikkeiltään laadukkaampi poni tuntuu kunnon ratalaukkaa edetessään menevän muka hallitsemattoman kovaa. Ei siis pidä säikähtää ”liiallista” vauhtia vaan se on asiaankuuluvaa. Kun sitten viimein sain Harrin rytmistä kiinni oli hyppääminen tosi kivaa.

Videolla on joitakin hyppyjä tunnilta. Kiitos Venlalle kuvaamisesta!