tiistai 30. kesäkuuta 2015

Einolan leiri, tunti 4: Laukannostojen hienosäätöä

Toisen leiripäivän toisella tunnilla oli koulua, ja ratsuni tällä tunnilla oli Ein Luciferus eli Luci. Luci on 20-vuotias ruuna ja eilisen ratsuni Cindan täysveli. Ponia kuvailtiin kiltiksi, osaavaksi ja herkäksi vanhaksi herraksi.

Verryttelimme ratsastaen loivaa kiemuraa ja voltteja ravissa sekä siirtymisiä. Luci oli hieman eteenratsastettava, eli mennä hölkytteli ”ihan kivaa” säästöravia mutta moottori ei ollut todellakaan kunnolla käynnissä. Tämä tietenkin näkyi muodon epätasaisuutena, eli poni oli vuoroin joko hirvimoodissa tai tyhjänä kuolaimen alla. Luci myös pureskeli kuolainta melko paljon, joten tasaista tuntumaa oli vaikea pitää kun poni tuntui aina häviävän ohjan päässä johonkin. Tiesin ongelman olevan siinä ettei poni liikkunut tarpeeksi aktiivisesti eteen, mutta en saanut itsestäni riittävää napakkuutta irti niin että olisin saanut asian korjattua. Yritin pitää käden ja tuntuman tasaisena ja ratsastaa pohkeella tuntumaa kohti, mutta tämä onnistui hyvin vaihtelevalla menestyksellä. Laukassa Luci tasoittui tuntumalle paremmin kuin ravissa, mutta laukkaa mentiin vain lyhyissä pätkissä.

Verryttelyravien ja -laukkojen jälkeen nostettiin jalustimet kaulalle ja siirryttiin työskentelemään pääty-ympyrällä, jolta ratsastettiin avoimelta sivulta voltti ulospäin. Voltilla väistätettiin käynnissä takaosaa ulos ja isolla ympyrällä ravattiin. Väistöissä Luci oli hieman jännittynyt ja käynnin tahti ei oikein säilynyt. Ulkolapa olisi pitänyt saada väistössä vielä paremmin hallintaan. Raviympyrällä meno oli tasaisempaa ja sujuvampaa, mutta edelleen Luci olisi pitänyt saada liikkumaan energisemmin takaa eteen. Istuntaan sain aivan samoja korjauksia kuin aikaisemminkin, eli ylävartaloa pystyyn ja jalkoja pitkäksi pohjetta käyttäessä.


Jatkoimme tehtävää vielä siten, että isolle ympyrälle tullessa siirryttiin ensin raviin ja nostettiin ravista laukka jota jatkettiin muutama askel ympyrällä eteenpäin. Loppuympyrä mentiin ravissa asettaen hieman ulospäin ja antaen hevosten venyttää askelta. Harjoittelimme erityisesti laukannoston oikeaa ajoitusta siten että nostoavut annettaisiin sisätakajalan ollessa ilmassa. Ohjeena oli tarkkailla ravissa ulkoetujalkaa ja laskea siitä tahtia oikealle nostohetkelle. Minulla ei vain nopeus riittänyt nostoapujen oikeaan ajoitukseen, vaan Lucin ravin tahti oli liian nopeaa ja omat reaktioni puolestaan liian hitaat. Open kanssa tunnin lopuksi keskustellessani tajusin että nostoavut olisi pitänyt antaa lähinnä istunnalla eikä pohkeella, ja näin ajoitus olisi ehkä helpompi saada kohdilleen. Tunnin parhaat pätkät osuivat ympyrälle laukan jälkeen esitettävään raviin. Ulos asettaen ja sisäohjaa hieman hölläten Luci tasoittui rehellisemmin pyöreäksi ja ravikin sujui vähän irtonaisemmin eteen.

Tunnista ei jäänyt mitään hienoa onnistumisen fiilistä, vaan meno oli vähän tasapaksua. Olimme Lucin kanssa niin huomaamattomia etteivät leirikaverit edes muistaneet meidän olleen koko tunnilla! Ratsastukseen olisi tarvittu lisää napakkuutta samaan tapaan kuin Cindan kanssa eilen, ja Luci olisi pitänyt saada aktivoitua ja herkisteltyä paremmin pohkeelle. Mukava poni Lucikin oli, ja vaikutti tosiaankin osaavalta konkarilta, mutta en sen osaamista kovin kummoisesti osannut nyt ratsastaa esiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti