Lauantain ohjelmassa oli maasto Vaken kanssa. Teimme lenkin neljän ruunan joukkiolla. Kiertelimme tuttuja reittejä noin 12 kilometrin verran, eli tästä tuli ihan pitkä maasto. Vauhti oli enimmäkseen melko rauhallinen, mutta laukkaakin otettiin sekä meno- että paluumatkalla. Nyt oli kärjessä vähän reippaampia hevosia pitämässä tempoa yllä, ja niiden perässä Vakekin laukkasi ihan pirteästi. Hyönteiset kiusasivat sen verran että käynnissä Vaken ei tehnyt mieli hidastella ja välillä se jopa hypähti omatoimisesti raville. Alkumatkan pusikko-osuudella ötököitä oli lähes sietämättömän paljon, mutta tilanne helpotti kun päästiin aukeammalle tielle ja Vake rauhoittui heti. Kuivalla kankaalla ei ötököistä enää ollut kiusaa, joten siellä oli oikein leppoisaa kulkea.
Loppumatkan menimme niin kutsuttua vesipolkua, jolla oli tähän aikaan vuodesta tutussa paikassa ihan kunnon lammikot kahlattavana. Olisikohan ollut 30-40 senttiä syvää parhaimmillaan. Vake polski mutaisen veden läpi nenä alhaalla sen oloisena että tässä voisi katsella piehtarointipaikkaa. Huomasin tilanteen ja hoputtelin ponia eteen, ja ensimmäisten lammikoiden läpi päästiin ongelmitta. Viimeisen lammikon kohdalla Vake kuitenkin totesi että tilaisuus on hyödynnettävä nyt, sillä mahanalus oli taas ikävästi täynnä öttiäisiä. Yritin potkia ponia liikkeelle, mutta siitä ei ollut mitään hyötyä eikä raippaakaan ollut minulla mukana. Vake lähti hitaasti vajoamaan alta ja säikähdin joutuvani ihan oikeasti mutakylpyyn. Vaan Vakepa oli onneksi niin fiksu että se kastoi lätäkössä vain mahansa ja hieman oikeaa kylkeään eikä onneksi pyörähtänyt tästä sen kummemmin kyljelleen. Minulta kastui oikean jalan kenkä, mutta muuten selvisin täysin kuivana eikä satulakaan vyötä lukuunottamatta käynyt vedessä lainkaan. Saatuaan mahaan ja jalkoihin ihanan mutasuojauksen Vake nousi tyytyväisenä ylös minun hekottaessa selässä. Nauroinkin Vaken tempaukselle melkein koko loppumatkan tallille. Kyllä se osaa olla niin hassu otus!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti