Henkisen taistelun kisapäivä

Kajaanissa oli 2-tason estekisat, joista löytyi myös minulle ja Vakelle sopivat 1-tason luokat eli 70 cm ja 80 cm. Niinpä ajelimme Kajaaniin asti kisakokemusta kartuttamaan. Edellisen kerran olemme olleet kisoissa helmikuun alussa, ja sen puoleen tietysti vähän jännitti vaikka treenit ovatkin sujuneet ihan mukavasti. Jännitys kasvoi kun näin kisapaikalla radan, sillä mukana oli useita erikoisesteitä joista pelottavimmilta näyttivät valko-oranssi plussapalloeste sekä etenkin harmaa muuriokseri. Ajattelin kuitenkin ettei tässä pitäisi olla suurempaa hätää kun Vakelle ei erikoisemmat esteet ole yleensä olleet ongelma. Teiden puolesta rata oli varsin helppo ja tavanomainen, vaikka tietenkin maneesissa esteet tulevat vastaan melko tiuhaan tahtiin ja totesin että yhtään ei saa päädyissä oikoa jos aikoo saada järjelliset lähestymiset. Arvosteluna 1-tason luokissa oli A.1.0.

Verryttely tapahtui toisessa maneesissa kuin missä kisarata oli. Verryttelymme 70 cm luokkaan oli aivan kaamea. Vake oli todella hidas ja poissaoleva, eikä reagoinut sen enempää pohkeeseen kuin raippaankaan. En tiedä oliko pidemmällä kuljetuksella osuutta asiaan, sillä muistan ponin olleen tällainen myös Haapaveden kisoissa. Oman jännitykseni keskellä en sitten osannut ratsastaa mitenkään järkevästi, vaan heiluin ja tuuppasin tuloksetta. Ope yritti antaa hyviä neuvoja, mutta eivät ne tässä mielentilassa oikein perille menneet. Myös hypyt olivat kovin nahkeita. Menimme ensin ristikkoa, ja kun ratsastin ensimmäistä kertaa pystylle meinasi Vake stopata esteen eteen jäädessään ihmettelemään esteen alla olevia muuripaloja. Paikaltaan se vielä meni yli ja jäin tietysti suuhun kiinni. Lopuissakin verryttelyhypyissä Vake aina jarrutti esteen edessä ja meni pohjaan, enkä saanut sitä venyttämään hyppyihin ollenkaan. Vauhdin puute lienee tähän suurin syy. Sitten tulikin jo aika lähteä kisamaneesia kohti.

70 cm ratapiirros Ronjan kuvaamana.

Kun pääsimme kisaradalle kävin ensin nopeasti näyttämässä Vakelle jännimmät esteet eli plussapallon ja muuriokserin. Eipä niitä kauan ehditty ihmetellä kun lähtömerkki tuli saman tien, mutta ravasin kuitenkin vielä rauhassa katsomopäätyyn jotta Vake sai hieman tutustua uuteen ja outoon maneesiin. Laukka nousi nahkeasti, eikä lähtenyt oikein rullaamaan vaikka läpsäytin raipalla lavalle. Ensimmäinen este oli helppo okseri lävistäjällä, ja Vake hyppäsi sen hyvin vaikka tuuppasinkin istunnalla estettä kohti aika voimakkaasti. Päädyn kautta laukatessa yritin hoputella laukkaa reippaammaksi, mutta turhaan. Kakkoseste oli jo se pelottava plussapallo, ja tulimme sille edelleen mönkimisvauhtia. Niinpä Vakella oli aikaa jäädä katsomaan estettä, ja vauhti loppui kokonaan kesken eli pysähdyimme esteen eteen. Open ohjeistuksen mukaan napautin raipalla kahdesti pohkeen taakse, ja tulimme esteelle uudestaan. Nyt Vake möngersi esteen yli vaikka ottikin sen eteen pikkuaskeeleen. Sitten tuli taas kovaa tuuppausta eteen kun jatkoimme suoraa linjaa kolmosesteelle. Kolmonen ja nelonen ylittyivät epäröimättä, vaikka laukkaa ei edelleenkään ollut tarpeeksi. Viitoseste oli muuriokseri, ja sehän minua huoletti kun poni oli täysin pohkeen takana. Heiluin ja tuuppasin estettä kohti, mutta Vake ei vastannut eteen vaan jäi tuijottamaan okserin seassa lymyilevää muuria. Toinen stoppi ja sehän tarkoitti sitä että matka päättyi. Kyselin saisiko radan hypätä loppuun, ja asiaan selvyyttä odotellessa tein niin tyhmästi että jäin kävelemään. Vake sai kiellosta näin ikään kuin palkkion eli pienen lepotauon. Rataa ei saanut mennä loppuun, joten muuriokseri jäi tällä erää hyppäämättä. Hyppäsimme sallitun yhden esteen, joka oli radan ykköseste.



Radalta tullessa päässä risteili monenlaisia negatiivisia tunteita vaihdellen hylätyn suorituksen aiheuttaman suuren harmituksen ja edessäolevan kasikympin aikaansaaman jännityksen ja ahdistuksen välillä. Ajatus siitä että tältä pohjalta pitäisi lähteä hyppäämään vielä kasikympin luokka tuntui lähes mahdottomalta. Analysoin open kanssa mikä meni pieleen, ja asiahan oli täysin selvä: en alkuunkaan herätellyt ponia liikkumaan ja reagoimaan, vaan luotin siihen että se kiipeäisi esteiden yli millaisella laukalla tahansa niin kuin se on aina ennenkin pikkuesteillä tehnyt. Kuten ope totesi, jossain tulee raja vastaan. Vakelle se raja tuli näköjään siinä kun umpisurkea ratsastus yhdistettiin näin jännittäviin esteisiin. Uskon, että tavalliset puomiesteet Vake olisi hypännyt tälläkin ratsastuksella epäröimättä. Useinhan meillä on varsinkin vieraskisoissa ensimmäinen rata ollut juuri tälläistä nihkeää matelua mutta maaliin on päästy puhtaasti koska esteet ovat pieniä ja poni on niin kiltti. Olen oppinut Vakeen luottamaan siinä määrin että olen alkanut kuvitella sen hyppäävän ihan mitä vain ja millaisella ratsastuksella vain, mutta eihän mikään hevonen loputtomiin niin tee. Selvää oli että seuraavaan luokkaan olisi saatava aivan erilainen meininki päälle jos haluaisin tänään saada edes yhden hyväksytyn suorituksen. Katselin kasvavan ahdistuksen vallassa kuinka radan esteitä nostettiin ja okserit alkoivat näyttää valtavilta, ja epäilin pystyisinkö tästä tehtävästä mitenkään suoriutumaan.

Verryttelyyn lähdettiin herättämään poni kunnolla liikkeelle, ja sain onneksi lainaan tylpät ponikannukset pohjetta tehostamaan. Vaadittiin useampi napakka näpäytys raipalla pohkeen taakse, mutta pikkuhiljaa Vake heräsi horroksestaan ja alkoi liikkua. Verryttelyesteetkin ylittyivät nyt jarruttelematta. Itse olin tässä vaiheessa vähän "tiloissa" enkä ihan tarkalleen muista mitä kaikkea päässä liikkui. Jännitti ja ehkä jopa pelotti, mutta kuitenkin jostain nousi esiin päättäväisyys joka auttoi ratsastamaan jännityksestä huolimatta kun ei oikein muutakaan vaihtoehtoa ollut. Ope ohjeisti että radalle mennessä olisi ensin varmistettava että laukka on kunnossa, meni miten paljon aikaa tahansa. Omaa vuoroa ulkona odotellessa sain lisäksi tehtäväksi ratsastaa tiellä reippaita ravipätkiä edestakaisin Vaken hereillä pitämiseksi.

Tästä myös kiitos Ronjalle.

Radalle saapui nyt aivan eri ratsukko kuin edellisessä luokassa. Vake oli herätetty, ja myös kuski oli aivan toisella asenteella liikkeellä. Varmistin ensin laukan kuntoon uralla ja napautin vielä raipalla pari kertaa lavalle. Vake vähän potkaisi protestina, mikä oli merkki siitä että poni oli terävänä. Ensimmäiselle esteelle ratsastin hieman liikkeen edelle hätäillen, mutta sen jälkeen maltoin istua paremmin niin kaarteissa kuin lähestymisissäkin. Esteiden järjestys oli eri kuin ekassa luokassa, ja kolme ensimmäistä estettä ylittyivät oikein sujuvasti. Kakkosesteen jälkeen Vake pääsi hieman puskemaan oikealle niin että kaarre kolmoselle jäi vähän pieneksi. Kolmoseste ylittyi silti näppärästi. Sitten edessä oli plussapalloeste, enkä ollut ehkä tarpeeksi varuillani kun alkurata oli sujunut niin hyvin. Vake puski viime hetkellä vasemmalle yrittäen esteen ohi, ja kieltohan siitä tuli mutta onneksi en päästänyt ponia ohittamaan estettä. Uudessa lähestymisessä olin tarkempana, ja raipankin vaihdoin vasempaan käteen. Nyt Vake meni mukisematta esteen yli.

Kiellon jälkeen tekeminen nousi vielä seuraavalle tasolle, eli ratsastin entistäkin päättäväisempänä ja poni vastasi siihen laukkaamalla hyvin eteen. Viitoseste oli pelottavan isolta näyttänyt tasaokseri, mutta en lähtenyt panikoimaan tai ajamaan esteelle vaan odotin hyppyä kaikessa rauhassa vaikka vähän lähelle ajauduttiinkin. Kuutoseste oli jo aivan helppoa kauraa, ja matka jatkui suoraa linjaa kohti muuriokseria. Nyt oli niin hyvä imu päällä ettei Vake epäröinyt tai tuijotellut estettä hetkeäkään, vaan muuriokseri ylittyi sujuvasti ja helposti. Tässä vaiheessa teki jo mieli hihkua riemusta, ja viimeinen pysty ylittyi varmasti ja rennosti. Laukkasimme maaliin ja taputtelin Vakea hurjan tyytyväisenä.



Vaikka emme puhdasta rataa saaneetkaan niin olin älyttömän tyytyväinen siihen että sain kuin sainkin itsestäni irti sen mikä vaadittiin että ensimmäisen luokan jälkeen meno muuttui näin radikaalisti ja pääsimme kasikympissä maaliin. Kaiken lisäksi rata tuntui minusta oikein sujuvalta ja kieltoa lukuun ottamatta hyvältä suoritukselta. Vake toden totta oli hereillä ja liikkui eteen, ja tällä laukalla tämän kokoiset esteet ylittyivät oikein helpon oloisesti. Voi olla, että homma meni lopulta vähän överiksi niin että hätistelin Vakea radalla välistä turhaankin, mutta toisaalta plussapalloesteellä olisin kyllä saanut olla vielä jämympikin. Vaken herättely liikkumaan kunnolla ja sitä myötä hyppäämään kunnolla ei varsinaisesti ole mitään rakettitiedettä, mutta haaste tässä oli se että sain muutettua ahdistuksen ja yhyy en mä pysty -asenteen päättäväisyydeksi jonka myötä aloin ratsastaa niin kuin pitääkin. Itse minä itselleni tämän kuopan kaivoin ensimmäisessä luokassa, mutta lopulta olin myös tarpeeksi vahva itseni sieltä pois nostamaan. Tällainen henkinen voitto teki sen että jälkimmäisestä radasta jäi yhdestä kiellosta huolimatta onnistumisen tunne ja hieno fiilis. Ensimmäisen luokan tavattoman huono ratsastus jäi tietysti harmittamaan, mutta jos ei muuta niin oli tämä kokonaisuutena ainakin harvinaisen opettavainen kisapäivä. Jatkossa ei sitten todellakaan suvaita mitään riittämätöntä laukkaa, vaan poni herätetään verryttelyssä aina kunnolla eikä yhtäkään estettä hypätä ennen kuin liikutaan oikeasti eteen.

Videoista kiitos Hanskille.