Laukkasimme tiellä sekä meno- että paluumatkalla. Tallilta poispäin Vake oli niin ravissa kuin laukassakin aika tahmea. Metsäosuudella oli paikoin jo hieman kesäisempi tunnelma, sillä lumi oli suurimmaksi osaksi sulanut ja niinpä mäntykankaalla näytti jo kovin vihreältä. Alavammilla osuuksilla polkumme oli kylläkin lähinnä mutaa ja ryteikköä, joten hevoset saivat nyt kävellä niin sanotusti vaihtelevassa maastossa. Jospa ne siinä saivat kokovartalovoimistelua ainakin pientä pohkeenväistötreeniä vastaavan määrän. Jostain syystä Vake oli metsässä ja mutapolulla aika valppaana ja varuillaan. Pellolta lentoon nousevat joutsenet olivat pienen jähmettymisen arvoisia.
Paluumatkalla laukassa oli paljon parempi imu. Kun pyysin Vakea eteen tuntui että laukka-askel lähti kotia kohti jopa venymään eli ponista irtosi vähän isompaakin laukkaa kuin kentällä saati maneesissa. Tämä sujuva laukkasuora oli mukava päätös reissulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti