Koulutunnille sattui ratsuksi tällä kertaa Pera, mikä oli ihan piristävää vaihtelua poniratsastajan arkeen. On se vaan niin erilaista ratsastaa tällaisella hevosella verrattuna Vakeen, Jukkaan ynnä muihin pikku töppöjalkoihin. Tunnin teemana oli istuntaan keskittyminen sekä hevosen liikkumisen tunnustelu ja siihen oikea-aikaisesti vaikuttaminen.
Työskentelimme aluksi hetken käynnissä tavoitellen rentoa mutta riittävän tarmokasta askellusta. Ope kehotti etsimään Peran käyntiin energiaa pienen kokoamisen kautta. Pera nimittäin lompsi menemään pitkää laadukasta käyntiään reilulla yliastunnalla, mutta liian löysästi ja ponnettomasti. Ohjeena oli hieman hidastaa etujalkojen liikettä, lyhentää askelta samalla terävämpään liikkeeseen aktivoiden, ja koota etuosaa ryhdikkäämmäksi. Tämä tapahtui ratsastamalla istunnalla ja ohjalla pieniä puolipidätteitä ja pohkeella aktivoiden. Kun Peraa sai tällä tavoin paremmin hereille alkoikin se kantaa itseään paremmin.
Teimme käynnistä myös muutamia pysähdyksiä ja peruutuksia. Myös peruutuksissa tuli pyrkiä saamaan etuosa ryhtiin ja hevonen niiamaan painoa enemmän takaosalle. Puolihuolimattomasti ratsastetussa peruutuksessa Pera askelsi etuosa alhaalla ja takaosa ylhäällä hieman jäykän oloisesti. Tilannetta korjatakseni otin peruutukseen pohkeet paremmin mukaan ja pyrin ohjalla ratsastamaan etuosaa ylöspäin. Olin ehkä oikeilla jäljillä, sillä Pera esitti väliin joitakin ryhdikkäämpiä ja selästä pyöreämpiä peruutusaskeleita. Ainakin havaitsin selvän eron siinä miltä tuntui lavoilla maaten esitetty peruutus verrattuna niihin askeliin joissa Pera pikkaisen niiasi takaosaa alle ja kohotti etuosaa.
Verryttelimme seuraavaksi kevyessä ravissa uralla ja ympyröillä. Sain edelleen samansuuntaisia ohjeita ratsastaa Peraa edestä ylös ja ravia terävämmäksi. Kädet tahtoivat painua ravissa turhan alas ja sen myötä alas meni myös hevosen pää, mutta kun nostin kädet kannetuiksi nousi myös muoto paremmaksi. Ope käski pitää muodon ryhdikkäänä ja lyhyenä ja ratsastaa pohkeilla raviin lisää eloa - ei niinkään isompaa liikettä eteen vaan tarmokkaampaa askellusta. Ihan hienoa ravia Peralta sitten irtosikin, ja mitä vähemmän ratsastin kädellä sen parempi. Riittävä liikkeen aktiivisuus oli se mikä rauhoitti muodon tasaisen pyöreäksi.
Seuraavaksi jakaannuimme kahden ratsukon ympyröille, ja ratsastimme siirtymisiä käynnin ja harjoitusravin välillä. Käynnissä työskentely meni Peran kanssa nahkeaksi tuuppaamiseksi ja vääntämiseksi, sillä nyt en enää osannutkaan ratsastaa hevosta kootummaksi ja aktiivisemmaksi niin kuin äsken ravissa. Kättä oli ainakin liikaa ja pohkeeseen Pera vastasi huonosti. Apuja taisi ylipäänsä tulla ihan liikaa, ja jotenkin kaikki oli kamalan väkinäistä. Ravissa homma sujui aivan eri malliin. Ravissa onnistuin rentouttamaan apuja ja annoin Peran vain liikkua pehmeästi eteen. Tuntumaan löytyi ihana keveys ja pehmeys, ja tuntui että Pera kuunteli hyvin jokaista pikkurillin liikautusta. Sanoisin jopa että melko harmonisen oloista työskentelyä. Miten voikin käynnin ja ravin välillä olla näin valtavan suuri ero siinä miten yhteistyö toimi!
Ympyröillä otettiin myös laukkaa molempiin suuntiin. Laukassa oli samoja ongelmia kuin käynnissä eli vinouksia ja tuntumalla turhia jännitteitä. Sisäkäsi usein jännittyi niin ettei Peralla ollut tilaa liikkua rennosti. Yritin kyllä aktivoida pohkeilla laukkaan energiaa, mutta Pera taisi sitten vähän "törmätä" käteen joka ei hengittänyt tarpeeksi. Lapojen suoristamiseksi ope käski vuorotella vasta- ja myötäasetuksen välillä. Olin kuitenkin vähän liian hidas myötäämään asetuksiin, ja asetusta vaihtaessa Pera usein jännittyi niskasta ylös merkkinä siitä ettei käsi ollut tarpeeksi pehmeä.
Loppuraveissa löytyi tuntumaan taas rentoutta, ja totesin viimeistään tässä vaiheessa että ravi oli tällä kertaa askellajeista ehdottomasti toimivin ja helpoin ratsastaa. Mielenkiintoista oli, että nyt ope kehotti minua keventämään hieman nopeammin jotta en olisi hevosen liikkeestä koko ajan vähän jäljessä. Viime aikoina olen oikein ajatuksen kanssa opetellut keventämään rauhallisesti ja hillitysti sekä eroon taipumuksesta ylikeventää, joten nyt vaikutti siltä että kevennys oli lipsahtanut ylikevennyksestä ikään kuin toiseen ääripäähän. Toki nytkään ei haluttu kevennystä korkeammaksi tai eteen tuuppaavaksi, vaan ainoastaan hieman reippaampaan tahtiin.
Peran kanssa oli, kuten aina, miellyttävää työskennellä. Pera tarjosi hyviä demonstraatioita siitä miltä hevonen tuntuu ryhdikkäässä, hyvässä muodossa ja aktiivisesti polkien liikkuessaan verrattuna siihen kun mennään vähän lavoilla maaten, niska liian alhaalla ja pitkällä laiskalla askeleella. Opettavaista päästä välillä tällä lailla hienosäätämään! Käynnissä ja laukassa tosin jäätiin huomattavasti karkeamman säätämisen asteelle ja rentouden puute käsissä heijastui selkeästi hevoseen. Mahtoikohan tässä olla pientä yliyrittämistä mukana kun hetkittäin muka osasin ratsastaa ja kohta taas en?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti