Rentous kadoksissa

Pitkänperjantain aamuna suuntasimme Vaken kanssa maneesille estetunnille. Saa nähdä jääkö tämä kevään viimeiseksi maneesitunniksi, sillä kenttä on hyvää vauhtia sulamassa hyppykuntoon. Alkuverryttelyssä sain Vaken lähtemään laukassa ihan mukavasti eteen. Menimme lävistäjillä muutamat suunnanvaihdot, ja laukka vaihtui vasemmasta oikeaksi varsin sujuvasti. Oikeasta vasempaan vaihdossa tuli aluksi aivan liikaa jarrutusta ja turhaa paikoillaan pomppimista, joten tätä piti ottaa pari toistoa ennen kuin vaihto onnistui juohevammin.

Verryttelyhyppyinä menimme ensin pysty-kavaletti-pysty-linjaa. Vake laukkasi edelleen mukavan reippaasti, joten nämä pikkuhypyt menivät näppärästi. Tulimme linjan sitten vielä toisesta suunnasta ja jatkettiin tämän jälkeen kaarevalle linjalle portilta kavaletille. Nyt mukaan tuli pientä räpellystä, sillä emme kaikilla esteillä olleet Vaken kanssa hyppäämässä ihan yhtä aikaa ja meno oli hieman töksähtelevää. Kaarevalle linjalle tuli kavaletin eteen ylimääräinen pikkuaskel, ja kavaletin jälkeen laukka vaihtui epämääräisen pomppimisen kautta. Uusintakierroksella ratsastin pohkeella paremmin eteen, ja kavaletin edestä saatiin turha miniaskel pois. Hyppäsimme ennen ratatehtäviä vielä portin (este 4), kahden askeleen sarjan (5a-b) ja viuhkaesteen (6) pätkän. Sarjaväli oli noin 9 metriä, mikä oli Vakelle hieman pitkä etenkin kun esteet olivat vielä varsin matalia. Pääsimme kuitenkin sujuvalla laukalla jarruttamatta sisään, ja niin Vake venyi b-osalle hyvin kahdella laukalla.

Annelle kiitos tästä.

Koko radan hyppäsimme kahteen kertaan. Ensimmäisellä kierroksella esteet olivat noin 70-senttisiä. Jostain syystä oloni oli hieman epävarma tehtävään lähtiessä, vaikka alkutunnista ei mitään isompia ongelmia ollut esiintynyt ja esteetkin olivat pieniä. Vake lähti etenemään hyvällä energialla, ja ensimmäisellä kaarevalla linjalla ykkösesteeltä kakkoselle ei tarvinnut eteen ratsastaa. Tällä imulla ponnistuspaikat löytyivät hyvin. Kolmoseste oli pienempi kavalettiviritelmä, ja sen ylitimme vähän puolihuolimattomasti. Oikea kylki pääsi puskemaan ulos niin ettei laukka vaihtunut, ja kaareva linja okserille mentiin väärässä tai ristilaukassa. Niinpä ei kaarteesta tullut oikein tasapainoista ja sujuvaa, ja lähestyminen okserille meni pipariksi. Vake ratkaisi ponnistuspaikkaongelman hyppäämällä kaukaa, ja olin hypystä hieman jäljessä. Sitten vaan paketti takaisin kasaan ja vähän kaasua sarjalle kaartaessa, ja sarja menikin jälleen oikein sujuvasti. Kaarteessa viuhkaesteelle laukka säilyi hyvin vaikkakin esteelle tultiin vähän vasemmalle kyljelle puskien. Viimeiselle pystylle jäätiin vähän kauas, ja sorruin tuuppaamaan Vakea istunnalla pitkään hyppyyn. Kiltisti poni lähti hyppyyn kuten olin pyytänyt, mutta pyörittelin kyllä silmiäni tälle tuuppausratkaisulle. Tätä päivitellessäni ope totesi että pitäisi vaan vielä enemmän luottaa hevoseen ja sen kykyyn selvittää este huonommastakin paikasta. Kasikymppi saati sitä pienemmät esteet kun eivät ole vielä Vakenkaan äärirajoilla (ponihan on sinnitellyt aluemetrin maaliin), joten ei tarvitse hätääntyä vaikka ponnistuspaikka olisikin epäoptimaalinen. Jos ei hevosta osaa esteen edessä auttaa niin kannattaa edes olla häiritsemättä sitä ja antaa sen selvittää este rauhassa.

Toinen ratakierros hypättiin 80 cm korkeudessa. Edelleen minua vaivasi pieni epävarmuus, ja ehkä se oli tunnin aikana tarttunut Vakeenkin niin ettei se ollut täysin rento. Kun käännyimme ensimmäistä estettä kohti näin ponnistuspaikan hyvin ja laukassa oli imua, mutta sitten odottamatta Vake säikähti jotain takanaan ja lähti ryntäämään estettä kohti. Pysty ylittyi vauhdilla, ja ohjasin sen jälkeen suoraan eteenpäin pysäyttääkseni pakolaukan. Onneksi Vake jarrutti melko nopeasti, joten tilanteesta selvittiin säikähdyksellä. Eipä meille tällaista ole ennen käynyt. Kävimme sitten pakenemisen aiheuttaneessa kulmassa hieman pyörähtämässä ennen kuin aloitimme radan alusta.

Olin varuillani mahdollisen uuden ryntäyksen varalta, mutta tällä yrityksellä pääsimme ensimmäiselle esteelle asiallisesti ja jatkoimme sujuvassa mutta hallitussa laukassa kaarteen kakkosesteelle. Tämä ensimmäinen linja oli varsin hyvä. Seuraavassa kaarteessa muistin hieman rentouttaa käsiä ja höllätä tuntumaa ohjissa. Kolmosesteellä kävi sama kuin viimeksi, eli laukka jäi vaihtumatta ja okserille tultiin taas huonossa tasapainossa vailla rytmiä. Tällä kertaa esteen yli kömmittiin pohjasta. Hoputtelin laukan uudelleen käyntiin, ja sarjan sujahdimme tälläkin kertaa hyvin. Viimeisille kahdelle esteelle ei ponnistuspaikka osunut oikein kohdilleen, ja menimme molemmilla vähän pohjaan. En ollut tähänkään rataan täysin tyytyväinen, ja saimme ottaa uusiksi vielä kaarevan tien kavaletilta okserille. Tällä kertaa varmistelin oikealla pohkeella ja ohjalla oikean laukan kavaletilta, ja kaarteesta tuli heti parempi kun se mentiin myötälaukassa. En myöskään lähtenyt panikoimaan ja ajamaan okseria kohti, vaan maltoin odottaa ja antaa ponnistuspaikan löytyä ajallaan. Kuulemma laukka olisi saanut olla vielä sujuvampi, mutta oli tämä ainakin huomattavasti asiallisempi suoritus kuin aikaisemmat yritelmämme tällä linjalla.

Jostain syystä tänään mukana kulki pieni häiritsevä epävarmuuden tunne, enkä tiedä mistä se nyt tarttui. Ehkä oma mielentilani oli se mikä sai Vakenkin tänään vähän jännittyneeksi ja varuilleen. Vaikka itse hypyt sujuivatkin ilman ongelmia niin ratsukon yleismielentila ei ollut tarpeeksi rento ja luottavainen. Kun hyppäsimme maneesilla viimeksi kaksi viikkoa sitten oli rentous ja varmuus vielä kohdillaan. Ehkä tähän ei nyt kannata kuitenkaan takertua liikaa, vaan suhtautua asiaan ohimenevänä pikku notkahduksena. Lisää vaan hyppyjä alle.