Menin tämän viikon toisen tunnin Vakella jo keskiviikkona, ja tämä oli puomitunti. Eilisellä tunnilla työskentely sujui puomeja myöten niin ihanan sujuvasti ja helposti, että lähdin puomitreeneihin intoa puhkuen. Vakessa ei kuitenkaan nyt ollut eilisenkaltaista ryhtiä ja omaa eteenpäinpyrkimystä, minkä huomasin jo raviverryttelyn aikana. Poni oli myös hieman säpsähteleväisellä tuulella.
Päivän positiivinen pilkahdus oli verryttelylaukka, jossa pienen nihkeilyn jälkeen askel lähti rullaamaan oikein mukavasti ja Vake venyttämään pyöreällä kaulalla. Salaisuus siihen, miten tämä moodi laukassa saavutetaan tuntuisi piilevän ensinnäkin istunnassa, eli kaikki liikkeen edelle meneminen ja etunoja pitää saada pois. Sen lisäksi tarvitaan sisäohjan myötäystä, eikä pieni vasta-asetuskaan ole pahitteeksi. Myös ohjien antaminen hieman pidemmäksi kuitenkin tuntuman säilyttäen tuntuisi houkuttelevan Vaken venyttämään kaulaa pyöreäksi. Kovin kootussa muodossa se tuskin laukassa pystyisikään kulkemaan, joten jos pyöreys tulee edes eteen-alas-ajatuksella niin hyvä niin.
Laukkaverryttelyyn ne ilonaiheet sitten pitkälti jäivätkin. Aloimme mennä puomeja kolmikaarisella kiemuralla siten, että keskikaaren molemmin puolin oli suoralla pätkällä puomisarjat. Ensin kolmikaarista ratsastettiin ravissa, mikä ei toki tuottanut suurempia vaikeuksia. Vake tosin olisi saanut olla terävämpi ja ryhdikkäämpi, mutta se oli kuulemma esimerkillisen suora puomien ylityksessä.
Seuraavaksi tulimme tehtävää laukassa, ja nyt alkoivat todelliset vaikeudet. Laukassa puomeilta käännettiin vuoroin takaisin samaan suuntaan, eli tehtiin ikään kuin neliö päätyyn, tai jatkettiin laukkaa vaihtaen kiemurauraa eteenpäin. Tässä tuli monta hankaluutta. Melko lyhyt lähestyminen kaarteesta puomilinjalle johti siihen, että laukassa ei ollut riittävää sujuvuutta, ja en myöskään saanut ponia kunnolla suoraksi puomeille vaan se oli aina nojailemassa suuntaan tai toiseen. Askeleen sovittamisessa ensimmäiselle puomille oli myös vaikeuksia, mitä pahensi kaarteesta sisäpohjetta vastaan puskeminen. Vaikka puomivälit olivat lyhyehköt tuli sinne hyytymisiä, ja Vake myös kiemurteli kovasti yrittäen ennakoida kääntymistä milloin mihinkin suuntaan. Kaiken lisäksi sorruin vanhaan virheeseen ja aloin heittäytyä eteen ja irti satulasta silloin kun askel osui puomeille huonosti tai poni tuntui hyytyvän. Hyytyen, kiemurrellen ja könöttäen ei vaihdotkaan tietysti onnistuneet. Soppa vaan sakeni kun Vake vielä lisäksi alkoi pöljäillä, ja varsinkin kentän ulkopäädystä otti pientä lisävirtaa joka johti pukitteluun puomeille kaartaessa. Laukanvaihtoyrityksiäkin säestivät välillä pienet pukit, enkä ollut yhtään iloinen pukittelusta puomisarjan väleissä. Pukittelu ja pöhköily johti myös siihen, että olin liian varovainen käyttämään raippaa, ja jäin vain sitkeästi puskemaan sekä annoin laukan hyytyä tai pudota pois puomien ylityksessä. Turha varmaan todeta, että homma meni aivan höpöksi.
Sain napakoiduttua ja tsempattua sen verran, että onnistuin ratsastamaan puomilinjat pikkuhiljaa vähän asiallisemmin etenkin silloin kun ei vaihtoa tarvinnut tehdä. En muista onnistuiko vaihto kertaakaan puomien päällä, vaan se tuli yleensä kaarteessa puomien jälkeen. Helpoksi ei meno käynyt missään vaiheessa, vaikka välillä puomien yli näennäisen onnistuneesti mentiinkin. Ei oikein löytynyt sujuvaa, tasaista rytmiä ja sopivasti säädeltävää laukkaa, eikä Vake ollut kunnolla apujen välissä vaan puski kaarteissa ja tuntui miettivän omia metkuja koko ajan. Tällaisessa tilanteessa en saanut ratsastettua tarpeeksi rennosti, vaan tarrasin liikaa ohjiin ja tuuppasin istunnalla kovin epätoivoisesti. Laukan tuuppaus istunnalla ei takuulla ainakaan parantanut Vaken yhteistyöhalukkuutta.
Seuraava tehtävä oli onneksi vähän enemmän mukavuusalueella. Menimme tuttuakin tutumpaa kahden kavaletin suoraa linjaa, etäisyys noin 17,5 metriä ja Vaken kanssa tehtävänä oli ratsastaa ensin kuudella ja sitten viidellä laukalla. Vakella oli nyt pientä "pöllövirtaa" eikä sitä suoralla tarvinnut tuupata eteen. Energiaa oli lyhennettäväksi melko hyvin, ja molemmat askelmäärät onnistuivat aika asiallisesti. Tässäkin tosin näkyi vinous ja puskeminen, sillä etenkin oikeassa laukassa Vake ajautui linjalla kohti kavaletin vasenta laitaa.
Lopuksi menimme kavaleteilla vielä kääntämis- ja laukanvaihtotehtävää. Uralta ratsastettiin täyskaartoja ja vastakaartoja kavalettien yli, ja kavaletilla piti siis saada mielellään laukka vaihtumaan. Tässäkin esiintyi liirausta ja puskemista, ja täyskaarroissa vaihdot taisivat tulla yleensä vasta kavaletin jälkeisissä askeleissa uraa kohti ratsastaessa. Vastakaarrosta oikealle aitaa kohti Vake kääntyi aika mukavasti, kunhan vaan muistin istua pystyssä enkä alkanut tiukassa kurvissa kenottaa irti satulasta. Vastakaarto vasemmalle sisälsi kavaletin ylityksen kohti "jännittävää" ulkopäätyä, ja tästä Vake halusi kurvata vähän liiankin tiukasti. Tulipahan ainakin pennin päällä kääntymisiä, mutta ne olivat enemmän Vaken kuin minun idea. Vaikeutena oli päästä kavaletin ylityksessä kääntämään sen verran vasemmalle että Vake olisi vaihtanut laukan, mutta samalla kuitenkin pitää ajatus siinä määrin eteenpäin ettei Vake olisi aivan niiltä jalansijoilta puskenut u-käännökseen.
Jos oli eilen pehmeää, positiivisen energistä ja sujuvaa niin tänään oli sitten kaikkea muuta. Vake oli ehkä vähän hankalalla tuulella, mutta senkin olisi varmasti pystynyt järkevällä ratsastuksella suuntaamaan hyväksi työskentelyenergiaksi. Vaan eipä se minulta onnistunut, ja sen sijaan vain pahensin tilannetta alkamalla sählätä, hosua ja heilua. Tällaisilla ratsastuskerroilla pitäisi osata itse pysyä niin rentona ja rauhallisena mutta kuitenkin hyvin napakkana, sillä jos ponin asenne on valmiiksi huono niin ei se siitä ainakaan parane huonolla, epämääräisellä ja jännittyneellä ratsastuksella. Ensi kerralla sitten paremmin, tai niin ainakin sopii toivoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti