lauantai 17. lokakuuta 2015

Rokotuslomalaiset kävelyllä

Kuvasta kiitos Hannakaisalle!
Suurin osa tallin hevosista Vake mukaanlukien rokotettiin perjantai-iltana, joten viikonloppu piti ottaa kevyesti. En kuitenkaan malttanut pysyä tallilta poissa, vaan lähdin Vakella kävelymaastoon lauantaiaamuna. Aurinkoisen aamupäivän lenkille lähtikin isompi porukka, eli kaikkiaan yhdeksän hevosta. Kävimme kävelemässä pienen lenkin tutuissa maisemissa kankaalla. Tutut maisemat olivat nyt kuitenkin osaksi erinäköisiä, sillä metsää oli harvennettu ja uusi hakkuuaukea löytyi paikalta jossa sitä ei vielä viimeksi ollut. Rokotuslomalaisten lenkki taittui lähes kokonaan käynnissä ja otettiin vain pari lyhyttä ravipätkää. Vakella oli seuranaan toinen hitaampi poni, jonka kanssa köpöttelimme kiireettömästi joukon hännillä.

Kannatti vaivautua tallireissulle, sillä leppoisa kävelymaasto kauniin aurinkoisessa syyssäässä oli mukava tapa viettää lauantaiaamupäivää. Aina ei tarvita vauhtia ja jännitystä eikä tavoitteellisia treenejä, vaan rauhallinen retki luontoon hevosen selässä tekee sekin välillä oikein hyvää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti