Hailuoto, päivä 2: Pöllästä Marjaniemeen

Hailuodon retken toinen päivä valkeni hieman ensimmäistä lämpimämpänä ja aurinkoisempana. Päivän ratsastusosuus kattoi siirtymän saaren etelärannalta Pöllästä Marjaniemeen, eli taivalsimme Hailuodon lounaiskulman läpi. Koska vesi oli matalalla, lähdimme kokeilemaan, kuinka hyvin pääsisimme kulkemaan merenrantaa pitkin. Reitti Marjaniemeen kulki näin ollen Sunikarin kalastajakylän kautta ja pitkälti rantaviivaa seuraillen. Matkaa kertyi arviolta 15 km, joten lauantain osuus oli viikonlopun päivämatkoista lyhyin.

Puin Vakelle nyt turpaverkon sierainten suojaksi, koska edellisenä päivänä oli paikoin ollut paljon ötököitä ja Vake kiusaantui niistä kovasti. Koska turparemmiä ei ollut matkassa, piti verkko kiinnittää päitsiin eikä se loppujen lopuksi suojannut kovin hyvin. Alkumatka metsätietä pitkin olikin tältä osin levotonta menoa, kun hyttyset kiusasivat pahemman kerran. Onneksi helpotti, kun pääsimme rantaan ja lentävät kiusalaiset jäivät matkasta. Rannalla oli mukavaa mennä myös maisemien puolesta, sillä meri oli kuin postikortista. Teimme pistoja rannalle aina mahdollisuuksien mukaan, ja poikkesimme metsäteille niissä kohdin kun ei rantaa pitkin päässyt etenemään. Näitä rantoja ei tosiaan viime vuoden reissulla koluttu, vaan reitti oli uusi.

Matkan loppupuolella pääsimme myös pidemmille ja hyväpohjaisille hiekkarantakaistaleille, jotka sopivat vauhdikkaampaankin menoon. Niinpä pääsimme ottamaan myös pari kunnon laukkapätkää. Viimeinen laukka hurautettiin vielä loppusuoralla eli Marjaniemen pitkää rantaa pitkin. Nämä rantalaukat olivat aivan huikeita! Hevoset menivät innokkaasti, ja avaralla baanalla vauhtia ei oikein edes käsittänyt, kun maisemat eivät vilistäneet silmissä niin kuin metsässä. Vakekin tuntui laukkaavan oikein mielissään, ja kiri jopa kavereiden rinnalle ja vähän ohikin. Leveällä rannalla kun ei tarvinnut mennä letkassa, vaan pystyi laukkaamaan vapaammin yhtenä rintamana. Hienoin pätkä oli Marjaniemen ranta, kun saimme laukata kohti ikonista majakkaa ja päivämatkamme päätepistettä. Nämä ovat sellaisia hetkiä, jotka eivät unohdu koskaan.

Laukkaa Marjaniemen rannalla.

Rannalla laukkaamisen jälkeen oli hymy leveä.

Päivän ratsastusmatka oli tosiaan melko lyhyt, ja olimme perillä Marjaniemessä jo yhden maissa iltapäivällä. Niinpä meille jäi koko loppupäivä aikaa nauttia rennosta oleilusta. Alkuillasta ennen saunaa kävimme uittoreissulla. Sää ei edelleenkään ollut varsinaisesti lämmin, mutta siitä huolimatta oli ehdottomasti pakko päästä mereen uimaan Vaken kanssa. Ei ollut bikinikeli, joten pukeuduin uittoreissulle lämpimästi takkiin ja käärin vain housunlahkeet ylös. Eipä ole ennen tullut uitettua takki päällä, mutta mikäpäs siinä! Uittoreissulle lähti seuraksemme kolme muuta ratsukkoa.

Vake meni kirkkaaseen veteen epäröimättä, ja kahlailimme syvemmälle. Marjaniemen ranta syvenee erittäin loivasti ja tasaisesti, joten kahlata sai todellakin pitkälle. Aluksi Vake teki tenän siinä vaiheessa, kun vesi alkoi yltää mahaan asti. Kun sain Vaken lopulta suostuteltua Hiliman ja Rikin perässä pidemmälle, teki se useamman kierroksen syvässä vedessä mukisematta. Ihan uimasyvyydelle asti ei menty, mutta vesi ylsi Vakea suunnilleen selkään asti ja minä sain haukkoa henkeä kylmän veden varaan joutuessani. Ehkä kaikkein kivointa oli uimatuokion päätteeksi maalle palaaminen, sillä loivassa rannassa oli pitkä matka takaisin kahlattavana ja hevoset innostuivat tasaisella hiekkapohjalla etenemään rantaa kohti pompahtelevaa maihinnousuravia. Ei voinut kuin nauraa hevosten harppoessa vesi roiskuen maihin. Kivan mutta kylmän uimareissun jälkeen hevoset saivat kuivatella loimet päällä ja ratsastajat lämmitellä saunassa. Olipa meillä taas aivan huikea päivä!

Maihinnousuravia!

Ensimmäinen kuva on itse ottamani, muista kuvista kiitokset Annulle.