Tallinmäen estekisapäivänä minulla oli kaksi ratsua, sillä olin ilmoittautunut Aasialla 60 sentin luokkaan ja Vakella 80 sentin luokkaan. Aasian suhteen ei ollut suurempia tavoitteita tai ambitioita, vaan ajatuksena oli vain käydä hankkimassa ponille lisää ratakokemusta sekä mieluiten joku muu tulos kuin hylätty. Vaken osalta sitä vastoin takaraivossa painoivat viimeviikkoiset kisat ja niiden harmittava päättyminen Vaken porttitemppuun sekä tumpelon satulasta horjahtamiseen. Nyt oli kova tarve ottaa revanssi, eli tehdä puhdas ja asiallinen kasikympin rata.
Ensimmäisenä olivat tietysti vuorossa pienet luokat ja Aasia. Kävin tutustumassa rataan jo ennen 50 sentin luokkaa, sillä rata oli sama kuin 60 sentissä. Lähtövuoromme oli luokassa ensimmäisenä, joten olin verryttelemässä jo siinä vaiheessa kun 50 sentin luokka oli käynnissä. Verryttely tapahtui maneesissa. En itse asiassa tiedä, oliko Aasia kertaakaan aikaisemmin hypännyt meidän maneesissa. Kaiken lisäksi maneesin katsomopäätyyn oli laitettu kaiuttimet, joista tuli kisakuulutuksia. Kaiutinpääty mörköytyikin aika tehokkaasti eli Aasiaa jännitti ihan hirmuisesti sinne meneminen. Tässä mielentilassa ollessaan se alkoi tietenkin jännittää myös esteitä. Hyppelin ensin kaikessa rauhassa pikkuristikkoa, joka sekin sai ensin aikaan voimakasta tuijottelua ja jarruttelua. Tässä vaiheessa jo lähetin sanan kilpailun johtajalle, että vaihtaisinkin luokkaa 60 sentistä 50 senttiin, koska Aasia oli nyt niin kauhean epävarman ja jännittyneen oloinen. Verkkapystystä ei meinattu päästä yli ollenkaan, sillä se olisi pitänyt hypätä mörköpäätyä kohti. Aasia stoppasi hyvin päättäväisesti jo kaukana ennen estettä. Tällaista kieltämistä ei tunneilla ole esiintynyt, mutta nyt tilanne oli ponille selvästi liikaa. Onnistuimme kuitenkin hyppäämään pystyn toisesta suunnasta eli mörköpäädystä poispäin, ja yritin olla mahdollisimman kannustava ja kehuva.
Ulkona kisaradalla elämä ei onneksi ollut ihan niin hankalaa kuin maneesissa, sillä kentällä hyppääminen on Aasialle tutumpaa hommaa. Silti poni tuntui tavallista jännittyneemmältä ja tuijottelevaisemmalta. Ykkösesteestä päästiin sentään ihan nätisti yli. Jännittyneisyys kuitenkin näkyi laukan rikkomisena, joten kakkosestettä kohti pudottiin raviin, ja sitten Aasia jäikin tuijottamaan estettä eikä enää lähtenyt pohkeesta eteen. Stoppi tuli, kun este oli jotenkin jännä. Kiellon jälkeen ratsastin vähän päättäväisemmin, ja minua rauhoitti tieto, että radan saisi kyllä hypätä loppuun vaikka hylky tulisikin. Ei tässä siis ollut mitään hätää. Pääsimme uudella yrityksellä esteen yli, mutta matka jatkui seuraavillakin esteillä kiemurrellen ja tuijotellen. Aasia meni kuitenkin pienellä rohkaisulla esteiden yli, sillä nämä olivat niin pieniä että ravistakin pääsi hyvin. Radan loppupuolen esteillä pysyttiin jo paremmin laukassa, eikä Aasia tuijotellut niinkään itse esteitä kuin maassa olevia kuoppia ja varjoja. Pääsimme kuin pääsimmekin maaliin ilman lisästoppailuja, joten tuloksena oli vain 4 virhepistettä. Ope ehdotti, että hyppäisin perään vielä 60 sentin luokan, sillä kerran esteet nähtyään Aasia menisi luultavasti sujuvammin ja rennommin.
Sain startata 60 sentin radan luokan ensimmäisenä, mutta ensin piti kuitenkin odotella rataan tutustumisen ajan. En vienyt Aasiaa enää mörkömaneesiin hermostumaan, vaan kävelimme vain rauhassa odotteluajan. Kolmosesteen alle tuli nyt valkoiset laatikot, joita Aasia ei ollut hypännyt ennen, joten radalle mennessämme kävin näyttämässä sille tätä estettä. Edelleen ponin mielentila vaikutti tavallista jännittyneemmältä, mutta laukka lähti kuitenkin jo etenemään rennommin. Ykköseste ylittyi ihan reippaasti, ja kakkosellekin päästiin lähestymään laukassa. Tuijotin itse jo linjan päässä odottavaa laatikkoestettä, enkä niinkään keskittynyt kakkosesteeseen, vaikka tämä oli se sama jolle Aasia oli äsken kieltänyt. Ehkä topakammalla käskemisellä oltaisiin menty kerrasta yli, mutta taas jokin tässä esteessä oli jännää ja Aasia kieltäytyi. Kerran esteen edessä käytyään se kuitenkin taas toisella yrityksellä meni yli. Kolmosesteen valkoiset laatikot saivat aikaan jarruttelua raviin, mutta pääsimme niiden yli yllättävänkin helposti. Loppuradan suhteen olin jo melko luottavainen. Nelosesteelle tuli vielä liirausta ja jarrutusta, mutta sen jälkeen lähti rullaamaan mukavasti. Kuutosesteelle eli ainoalle okserille mentiin jo oikein reippasti. Viimeinen este ylittyi myös rohkeasti, ja näin päästiin taas maaliin yhdellä kiellolla.
Aasian tuijottelut ja kiellot eivät olleet mikään maata
kaatava asia, ja olin jälkimmäiseen rataan jo ihan tyytyväinenkin.
Selvästikin Aasia tarvitse vain enemmän rutiinia kisaratoihin ja
hyppäämiseen ylipäänsä, niin eiköhän siitä tule ihan hyvä ja sellainen,
millä kisaamista aloittavat lapset voivat hypellä pieniä ratoja. Ei tee
varmasti minullekaan pahaa treenata välillä ponilla, joka ei ihan itse
ja automaattisesti mene joka esteen yli vaan jota täytyy ratsastaa
tarkemmin.
Päivän pääluokka oli minulle tietenkin kasikymppi Vakella. Vake oli mennyt jo alle kaksi pienempää luokkaa, ja olin sivusta seuranneena todennut sen olevan tänään hyvin rauhallisella tuulella. Elättelin kuitenkin toiveita villi-Vaken esiin herättelemisestä. Rata ei sisältänyt mitään erikoisia haasteita, ja sarja oli tällä kertaa kahdelle askeleelle mitoitettu pysty-pysty-sarja, eli meidän kannaltamme varsin armollinen. Verryttelyn pidin aika minimaalisena, jotta Vakella riittäisi puhtia vielä päivän kolmanteen rataan. Yllätyksiä ei verkassa ilmennyt, ja Vake oli kohtuullisen reippaasti liikkeellä. Hypyistä tuli ihan mukavia, mutta toki olisin toivinut vielä kevyempää etuosaa ja ryhdikkäämpää menoa. Poni vaikutti vähän turhan järkevältä ja tasaiselta, eli pieni villiintyminen olisi ollut tässä tapauksessa ihan hyvä juttu.
Toisin kuin Aasia, Vake ei ainakaan jännittänyt mitään. Rataa aloittaessa sain patistella laukkaa vielä hieman hereille. Nyt ei ollut samanlaista sujuvuutta kuin Ankkurilahdella, vaan laukasta puuttui kaikki "ekstra". Tällaisellakin laukalla kyllä radat hyppäämme, mutta todistettavasti Vakelta löytyisi vielä suurempiakin vaihteita. Rata lähti joka tapauksessa varmalla otteella liikkelle. Ensimmäisille esteille mentiin hieman lähelle, mutta rytmi oli tasainen. Pienestä terävyyden puutteesta kertoi se, että kakkosesteen jälkeen oltiin ristilaukassa. Tämän korjaamisen jälkeen matka jatkui seuraavien esteiden yli tasaisesti ja rutinoituneesti.
Esteet 6 ja 7 muodostivat suhteutetun linjan, johon olin suunnitellut sopivaksi askelmääräksi kuutta laukkaa. Tässäpä olikin sitten käydä köpelösti, sillä kuuden laukan jälkeen oltiin vielä aika kaukana esteestä. Yritin silti tuupata Vakea hyppyyn ja sukelsin aivan holtittomasti, vaikka Vake tälläsikin vielä töpöaskeleen esteen juureen. Hyppy ponnisti lähes paikoiltaan, ja sukeltajallahan tuli siinä vaiheessa vaikeat oltavat. Vake pelasti tilanteen pomppaamalla esteen yli, ja piti vieläpä puomitkin paikoillaan. Minä keskityin tyylikkäästi kaulan halailemiseen, ja hetken jo ajattelin, että taasko tässä kämmittiin ratkaisevalla tavalla. Pääsin kuitenkin suoristautumaan nopeasti ylös, ja siinä vähän naurattikin, kun huomasin esteen ylittyneen sittenkin puhtaasti.
Ei muuta kuin uudestaan kiinni laukan rytmiin, ja kohti seuraavana vuorossa olevaa sarjaa. Vake ei ollut epäonnistuneesta hypystä ja kuskin kompuroinnista onneksi moksiskaan, vaan sarjalle mentiin epäröimättä ja sujuvasti. Selvitimmekin sarjavälin ilman vaikeuksia, ja kurvasimme sen jälkeen toiseen vaiheeseen puhtaan ykkösvaiheen suorittaneena. Seuraavalle okserille saatiin onneksi sujuva hyppy, joka vähän paikkaili edellisen okserin möhlimistä. Seuraaville esteille mentiin vähän lähemmäs, sillä olin yhden pahan arviointivirheen jälkeen varovaisempi. Käänsin sujuvan oikoreitin toiseksi viimeiselle esteelle, ja tämän jälkeen vielä oikaisin viimeiselle esteelle eli muurille siten, että lähestyminen jäi hieman vinoksi. Vake teki sen mitä luottoratsulta voi odottaa, ja näin toteutui tavoitteeni puhtaasta radasta.
Täysin tyylipuhdasta ei meno ollut eikä sujuvuus aivan parhaimmillaan, mutta tulokseen saattoi kyllä olla tyytyväinen. Olemme tehneet parempiakin ratoja, mutta ei tämä mikään huonoinkaan esityksemme ollut. Jäin kaipaamaan Vaken villimpää kisaponipersoonaa ja viikko sitten nähtyä ekstraenergiaa laukkaamiseen, mutta onhan toki niin, että päivän kolmas rata kotikisoissa ei koskaan ole se tilanne, jossa Vake reippainta menoa väläyttelee. Hyppäsi se sentään tunnollisen luotettavasti ja ansaitsee siitä kiitokset. Seminopea puhdas rata olikin tässä luokassa ihan kovaa valuuttaa, kun ei nollaratoja loppujen lopuksi erityisen paljon tullut. Jännitin sijoittumista luokan loppuun asti, ja niinhän siinä kävi, että päädyimme juuri viimeisenä sijoittuneiden joukkoon ollen viidensiä. Tämä on Vaken kanssa jo jotakin, sillä kautta aikain olemme vain kerran aikaisemmin sijoittuneet 80 sentin luokassa muutoin kuin taitoarvostelulla. Vaikka suorituksesta jäikin ehkä hohdokkuus puuttumaan, niin palkinnoille pääseminen tuntui ehdottomasti työvoitolta ja olin tästä oikein iloinen. Viime viikon epäonnistumisen jälkeen revanssi oli siis varsin onnistunut. Seuraavaksi etsimme sitten Vakesta taas ne villiponiasetukset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti