maanantai 4. heinäkuuta 2016

Einolan leiri, 1. tunti: mainio Myräkkä

Tämän kerän leiripaikkamme oli viime vuonna hyväksi havaittu Einolan Talli. Saavuimme Imatralle sunnuntai-iltana, ja leiriviikon ratsastukset alkoivat maanantaiaamuna koulutunnilla, jonka menimme ulkokentällä pienestä tihkusateesta huolimatta. Kenttä oli märkä, muttei liukas, joten siinä kelpasi ratsastaa tälläkin kelillä. Ensimmäisen tunnin ratsukseni valikoitui 146-senttinen suomenpienhevosruuna Einolan Myräkkä eli Myrä. 8-vuotias Myrä on tallin oma kasvatti, ja viime kesän leirillä en sitä ehtinyt kokeilla. Nyt siis pääsin paikkaan sen vahingon ja tutustumaan sympaattiseen oloiseen pikkusuokkiin.

Tunnin alussa yhteistyömme Myrän kanssa ei ollut erityisen lupaavaa. Ensimmäinen havaintoni hevosesta oli, että kylläpäs se puskee, kaatuu ja kampeaa oikealle. Ei siis puhettakaan mistään oikealle taipumisesta tai suorana liikkumisesta. Lisäksi Myrä oli tunnin alussa yllättäen melkoisen tahmea liikkumaan ja reagoimaan pohkeeseen. Raipallakaan ei oikein meinannut irrota reippaampaa etenemistä. En tiedä, oliko Myrä vain erityisen jähmeä viikonlopun jäljiltä, vai olinko itse niin totaalisen pihalla, mutta kylläpä oli kaikin puolin pökkelö aloitus. Ohjeena oli taivuttaa ja ratsastaa sisäpohjetta läpi ihan ronskisti, mutta minulla ei tuntunut voima riittävän pohkeen käytössä. Vasemmalle Myrä ei ollut aivan yhtä kankea, mutta ei se tällekään puolelle pehmeästi taipunut. Laukkakin käynnistyi vähän takkuillen, ja ensimmäinen tehtävä oli saada Myrä liikkumaan oikein reippaasti eteen. Niinpä viiletin pari kierrosta kentän ympäri kevyessä istunnassa. Tämän jälkeen ruuna alkoi jo ainakin laukassa edetä paremmalla imulla.

Seuraavaksi työskentelimme tovin pääty-ympyrällä, jossa käännettiin etuosaa sisään ja väistätettiin takaosaa ulos. Myrä ei edelleenkään liikkunut pohkeesta riittävästi eteen, ja oikealle lavalle kaatuminen jatkui. Turha varmaan mainitakaan, ettei pohkeen väistäminen onnistunut sekään. Koetin välttää puristamista ja käyttää pohjetta napakasti ja lyhyesti useita kertoja peräkkäin, mutta ei Myrä vaan ottanut apujani kuuleviin korviinsa.

Ympyrältä palattiin uralle laukkaamaan vielä vasemmassa kierroksessa. Laukassa oli nyt jo hieman enemmän pyörivyyttä, ja keskityin parhaani mukaan istumaan jämäkästi sekä pitämään laukkaa istunnalla kasassa. Askeleen tai pari kerrallaan Myrä tuntuikin kuuntelevan paremmin ja hieman kevenevän. Pikkuhiljaa hevonen taisi vertyä ja vetreytyä, ja tämän laukkapätkän jälkeen ravissa oli aktiivisuutta jo ihan eri malliin. Notkeus ja kuuliaisuuskin ottivat harppauksen eteenpäin, ja viimein aloin saada hevoseen jotain otetta. Huomasin Myrän kuuntelevan herkästi istuntaa, ja pyrin hyödyntämään tätä. Tein istunnalla pidätteitä, jotka saivat Myrän lyhenemään ja kevenemään mukavasti, ja nyt kun moottori oli käynnistynyt niin ravi tuli mukavasti tuntumaa kohti. Ope muistutteli vielä paremmasta kuolaintuesta, eli olisin saanut tarjota Myrälle vielä vähän elastisempaa tuntumaa. Joka tapauksessa Myrä oli jo aivan eri hevonen kuin alkutunnista, sillä se liikkui, kuunteli apuja ja tuntui suorastaan kevyeltäkin. Taipumista piti vielä hieman suostutella, mutta koko ajan notkeampaan suuntaan mentiin.

Ratsastimme harjoitusravissa vielä ympyröillä ja kiemuroilla taivutellen, ja etenkin vasempaan kierrokseen Myrä oli mukavan toimiva. Liikkumisessa oli ryhtiä ja pyöreyttä, ja jos heppa meinasi alkaa vyöryä raskaana eteenpäin, niin pidäte istunnalla palautti sen mukavasti kontrolliin. Ei vetokilpaa, ihanaa! Toisinaan unohduin hissuttelemaan vähän liiankin pientä ravia, eli pohkeella piti muistaa ratsastaa edelleen. Nyt Myrä jo kuuntelikin pohjetta, joten ravia sai vähän aktivoituakin.

Olin oikein tyytyväinen lopputunnin menoon. Käynnistyminen ja yhteisen sävelen löytyminen otti aikansa, mutta sen jälkeen Myrä olikin hirmuisen kiva, näppärä ja toimiva. Vielä lopussakin oikean pohkeen läpimeno oli vähän siinä ja siinä, mutta enää ei sentään aivan kaaduttu sisään. Ehkä Myrä tosiaan vain vaati aikansa käynnistyä ja vertyä, mutta olin myös tyytyväinen omaan ratsastukseeni ja siihen, minkä muutoksen sain hevosessa aikaan. Tunnin alussa oli ratsastukseni aika höttöistä ja haparoivaa, mutta lopulta jämäkkyys ja tekemisen meininki löytyivät, ja olin tyytyväinen etenkin istunnan käyttööni. Vaikean alun jälkeen oli tietenkin palkitsevaa saada hevonen toimimaan. Myrä osoittautui lopulta tosi kivaksi pikkuhevoseksi, ja houkuttaisi ratsastaa sillä vaikka uudestaankin tämän leirin aikana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti