keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Pientä jyräilyä

Keskiviikkoiseen Artsin valmennukseen osallistuin tällä kertaa Aasian kanssa. Ratsastimme ulkona kentällä, johon oli rajattu pitkää koulurataa vastaava alue. Harjoittelimmekin tänään hieman kouluratakuvioita, jotka olivat ilmeisesti jostain helppo A -tason ohjelmasta. Vaikka olemme ratsukkona kaukana tuosta tasosta (olimme Artsin kanssa yksimielisiä siitä, että ravissa meno on suunnilleen helppo B -tasolle sopivaa, mutta laukan vaikeuksien vuoksi Aasialle sopiva kisataso on tällä hetkellä helppo C), on kuitenkin kehittävää harjoitella myös vaativamman tason tehtäviä. Vastalaukkatehtävää teimmekin toki helpotettuna versiona.

Ehdimme tehdä lyhyen itsenäisen alkuverkan. Sanotaanko, että oli aikamoista humputtelua. Aasia tuntui tällä kertaa olevan lähtökohtaisesti huonommin avuilla, kiireinen ja jäykkä. Tästä oli suunta tunnin aikana vain ylöspäin. Verryttelyjen jälkeen aloitimme saman tien väistö- ja volttikuviolla. Pitkän sivun ensimmäisestä kirjaimesta väistettiin ravissa pituushalkaisijalle keskipisteeseen, ja väistön päättyessä tästä käännyttiin puolivoltilla uralle. Uraa pitkin ravattiin seuraavaan kirjaimeen asti, johon tuli puolestaan kokonainen voltti. Ravityöskentelyyn otin taas jalustimet kaulalle, sillä muuten en tuntunut saavan istunnalla "kiinni" Aasian ravista. Omaa tehtävävuoroa odotellessa pyrin ratsastamaan siirtymisiä ravin ja käynnin välillä, jotta Aasia olisi alkanut kuunnella pidätteitä paremmin.

Pohkeenväistö oli nihkeää ja vastustelevaa etenkin vasemmasta pohkeesta väistäessä. Oikeaa pohjetta Aasia väisti paremmin sivulle, mutta rento ja tasainen tuntuma ei tämänkään suunnan väistössä säilynyt. Poni olisi täytynyt saada kuuntelemaan paremmin ulko-ohjan pidätteitä pienen jyräämisen sijaan. Myös volteilla ulkolapa pääsi helposti karkuun, etenkin oikeassa kierroksessa. Artsi kehotti ratsastamaan tehtävät kaikessa rauhassa ja kiirehtimättä yhtään itse, eli sain ihan luvan kanssa hissutella. Puolivolteilla Aasia pääsi väistöjen jälkeen vielä vähän kuskaamaan, mutta kokovolteille sain sen jo paremmin hyppysiin. Piti vaan muistaa nojata napakasti taakse, eikä antaa ponin vetää mukanaan eteen. Ravivolteista tulikin kehuja ja ne saivat valmentajalta arvosanaksi 7, kun taas puolivoltti ja väistö olivat parhaimmillaan 6,5 ja 6.

Seuraava kuviomme oli laukkatehtävä, ja otin nyt jalustimet takaisin jalkaan. Vuoroa odotellessa ehdin työskennellä taas omatoimisesti ravissa sekä siirtymisten parissa, ja harjoitusravissa istuminen jalustimet jalassa sujui mielestäni kohtuullisen hyvin ja napakasti. Omalla tehtävävuorolla ratsastimme ravissa lyhyelle sivulle, jonka keskeltä nostettiin laukka. Kulman jälkeen jatkettiin lyhyelle lävistäjälle kohti vastakkaisen pitkän sivun keskipistettä, jossa tuli loiva kaarros uralle ja vastalaukkaa noin seuraavaan kirjaimeen asti. Aasia teki nyt napakat, hyvät laukannostot, mutta laukassa juostiin liian kiireisenä eteenpäin. Liiallinen vauhti tietysti haittasi vastalaukkakaarteen tasapainoa, joten Aasia pudotti laukan helposti pois. Jos taas yritin lävistäjällä jarrutella, pudotti Aasia raville jo siinä. Vastalaukkatehtävä saatiin onnistumaan, kun ratsastin kaarteen uralle riittävän loivana enkä pyrkinyt tekemään liian jyrkkää kulmaa. Uralla laukka kannatti ottaa ajoissa pois, ennen kuin poni oli omia aikojaan levinnyt pois kontrollista. Rauhallisella ja harkitulla ratsastuksella tehtävä onnistui, vaikka Aasialla vähän liikaa vauhtia olikin, ja laukasta raviinkin päästiin parhaimmillaan melko hyvässä järjestyksessä.

Paremminkin on mielestäni mennyt, sillä tänään Aasia jäi aika kiireiseksi. Pidäte on ollut paremminkin läpi ja poni rauhallisempi ja rennompi. Ehkä pieni askel taaksepäin, mutta toki Aasia tänäänkin esitti parhaimmillaan oikein asiallisia ravipätkiä, kunhan vaan malttoi kuunnella. Tunnin aikana oli kuitenkin aika paljon omatoimista vuoron odottelua, ja ehkä en siinä ratsastanut aivan niin keskittyneesti ja tehokkaasti asioita läpi. Napakampi istunta auttaisi aina, mutta sitähän tässä yritetään harjoitella. Onneksi meille on ensi viikolla luvassa oikein tehotreenit kolmipäiväisen valmennuskurssin muodossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti