perjantai 1. heinäkuuta 2016

Reipas reissu kuntoradalle

Heinäkuu ja kesäloma alkoivat maastoreissulla Vaken sekä kahden muun ratsukon kanssa. Lähdimme liikkeelle varsin hiostavassa säässä ja paarmojen pörrätessä ympärillä. Suunta otettiin kohti kuntorataa, eli aikeissa oli reipasta laukkaa. Alkumatkasta ravailimme ja vähän laukkasimmekin karistaaksemme enimmät pörriäiset kannoilta.

Junaradan ylitys Pikkaralantien tasoristeyksessä sujui Vakelta korvaa lotkauttamatta. Radan ylityksen jälkeen olimmekin pian kuntoradan alussa, ja hevoset kyllä tiesivät, mitä täällä tehdään. Kaikki lähtivät innokkaasti liikkeelle, ja lisäsimme vauhtia pikkuhiljaa. Mennä huristelimme koko kuntoradan matkan eli noin puolitoista kilometriä mukavaa, reipasta laukkaa. Vake antoi pienen kaulan Pavelle ja Ekille, muttei kuitenkaan varsinaisesti jäänyt matkasta. Olipa kiva pätkä! Kuntoradalla ei oltukaan käyty aikoihin.

Hangaksentien tasoristeyskin ylittyi kotiinpäin mukisematta. Laukkasuoran jälkeen oli yllemme alkanut kertyä uhkaavasti jyriseviä pilviä, ja katsoimme parhaaksi palata tallille turhia jahkailematta jottei ukkonen ehtisi tulla päälle. Niinpä ratsastimme loppumatkan suorinta reittiä eli tietä pitkin, ja sateen alkaessa laukkasimme vielä jonkin matkaa paluuta nopeuttaaksemme. Ukkonen ei loppujen lopuksi tullutkaan ihan päälle, mutta sadetta sen sijaan saimme. Ainakin saimme kulkea loppumatkan ilman paarmojen seuraa, mitä hevosemme varmasti arvostivat, ja kyllä sade virkistikin painostavan nihkeän säätilan jälkeen. Ei siis haitannut, vaikka palasimme melkoisen märkinä tallille kuuron alkaessa juuri hellittää. Kunnon laukkamaasto oli ehdottomasti kastumisen arvoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti