Torstain toisella tunnilla sai harjoitella kangilla ratsastamista. Yleensä olen kankia vierastanut ja pitänyt niitä tasoiselleni ratsastajalle vielä turhana juttuna, mutta nyt päätin kokeilla vaihteeksi kaksien ohjien kanssa ratsastamista. Ratsuksi valikoitui jälleen Nuppu, joten ainakin heppa oli tuttu. Mikä lie mielenhäiriö ollut, kun ajattelin, että Nupun voisi kangilla saada kulkemaan vähän paremmassa ja ryhdikkäämmässä muodossa. Hah! Luulisi minun jo oppineen, että kanget eivät ole tällainen ihmekeino vaan pikemminkin ne tekevät ratsastamisesta hankalampaa kuin helpompaa.
Ratsastimme tunnilla myös hieman vaativamman tason tehtäviä, eli avo- ja sulkutaivutuksia sekä vastalaukkaa ensin loivalla kiemuralla ja myöhemmin koko kenttää ympäri päätyjä pyöristäen. Nyt tosiaan ratsastimme ulkokentällä, ja sateen pehmittämästä pohjasta huolimatta Nuppu vaikutti liikkuvan täällä reippaammin kuin maneesissa. En päässyt pohkeella niin hyvin "käsiksi" poniin, vaan pikemminkin pidätteet olisi täytynyt saada paremmin läpi. Suurimman osan tunnista menin aivan löysällä kankiohjalla, joten ei kangella ollut juuri muuta virkaa kuin olla ylimääräisenä ohjana kädessä. Siinähän se ongelma sitten olikin. En vain löytänyt tasaista mutta elävää tuntumaa nivelohjaan läheskään niin hyvin kuin tavallisesti, vaan koko ajan ohja tahtoi valua huomaamatta vähän löysäksi tai vaihtoehtoisesti puristin sitä liian jähmeällä kädellä. Tuntuman lisäksi petti myös istunnan pito. Nuppu mennä humputti puolipidätteitä kuuntelematta, enkä pysynyt jämäkästi satulassa vaan olin istunnan osalta aivan vietävissä. Taisinpa tunnin kuluessa jo vähän luovuttaakin, kun ei mistään tahtonut tulla mitään. Se napakkuus, jota olin leiriviikon aikana ajoittain itsestäni saanut esiin, loisti nyt poissaolollaan.
Avot ja sulut menivät meidän osaltamme aivan höpöksi, kun ei Nuppu tosiaankaan edes kuunnellut pidätettä vaan jyräsi tehtävistä ulos. Avojen ja sulkujen välissä ratsastettiin voltti, jolla ope käski taivuttaa Nuppua oikein ronskisti sisäohjalla. Voltilla tuli vähän tasaisempaa tuntumaa ja kaulakin kaarelle kun taivutin ohjeiden mukaisesti, mutta avoihin ja sulkuihin eivät nyt rahkeet riittäneet. Vastalaukat Nuppu suoritti työteliäästi ja ihan tasapainoisestikin, vaikka muoto oli tosiaan pitkä ja avoin. Tunnin lopuksi ratsastimme vielä muutamat ravilisäykset lävistäjällä. Ensin tein sen virheen, että heitin ravia eteen ratsastaessa tuntumaa entisestään pois. Silloin ei askel tietenkään lähtenyt kunnolla venymään ylämäkeen. Tuntuman pitäen keskiravi parani, ja viimeisellä lävistäjällämme tuli tunnin kenties ainoa onnistunut pätkä Nupun lähtiessä venyttämään askelta kunnolla ja samalla kuolaimeen tukeutuen. Tuntui mainiolta, ja olipa kyllä harmi, että juuri tämä pätkämme jäi opelta näkemättä!
Tunnin jälkeen oli mieli melko matalalla. Kankiohjat kädessä laittoivat pasmat ilmeisesti ihan sekaisin tuntuman kanssa, enkä osannut ratsastaa Nuppua enää senkään vertaa kuin aikaisemmin pelkällä nivelellä. Arvelin myös, että minulta yksinkertaisesti loppui voima kesken Nupun ratsastamisessa, ja nyt tarkoitan erityisesti keskivartalon voimaa. Kun ravi lähti vyörymään eteenpäin ei minulla ollut enää mitään sanottavaa asiaan, vaan matkustin kyydissä kuin räsynukke. Myös pohkeen kanssa tuntui loppuvan voima siten, että tilanteissa, jotka vaativat voimakkaampaa pohkeen käyttöä, kärsi istunta huomattavasti. Kaiken kruunasi tietynlainen tekemisen päämäärättömyys. Tulipahan taas kokeiltua kankia, enkä usko niistä hevoselle olleen haittaa kun en kankiohjaa ottanut juurikaan tuntumalle. Taidan kuitenkin jättää kankikokeilut taas ainakin pariksi vuodeksi ja harjoitella tuntumaa sekä muita perusjuttuja lisää ennen seuraavaa kertaa.
Ratsastimme tunnilla myös hieman vaativamman tason tehtäviä, eli avo- ja sulkutaivutuksia sekä vastalaukkaa ensin loivalla kiemuralla ja myöhemmin koko kenttää ympäri päätyjä pyöristäen. Nyt tosiaan ratsastimme ulkokentällä, ja sateen pehmittämästä pohjasta huolimatta Nuppu vaikutti liikkuvan täällä reippaammin kuin maneesissa. En päässyt pohkeella niin hyvin "käsiksi" poniin, vaan pikemminkin pidätteet olisi täytynyt saada paremmin läpi. Suurimman osan tunnista menin aivan löysällä kankiohjalla, joten ei kangella ollut juuri muuta virkaa kuin olla ylimääräisenä ohjana kädessä. Siinähän se ongelma sitten olikin. En vain löytänyt tasaista mutta elävää tuntumaa nivelohjaan läheskään niin hyvin kuin tavallisesti, vaan koko ajan ohja tahtoi valua huomaamatta vähän löysäksi tai vaihtoehtoisesti puristin sitä liian jähmeällä kädellä. Tuntuman lisäksi petti myös istunnan pito. Nuppu mennä humputti puolipidätteitä kuuntelematta, enkä pysynyt jämäkästi satulassa vaan olin istunnan osalta aivan vietävissä. Taisinpa tunnin kuluessa jo vähän luovuttaakin, kun ei mistään tahtonut tulla mitään. Se napakkuus, jota olin leiriviikon aikana ajoittain itsestäni saanut esiin, loisti nyt poissaolollaan.
Avot ja sulut menivät meidän osaltamme aivan höpöksi, kun ei Nuppu tosiaankaan edes kuunnellut pidätettä vaan jyräsi tehtävistä ulos. Avojen ja sulkujen välissä ratsastettiin voltti, jolla ope käski taivuttaa Nuppua oikein ronskisti sisäohjalla. Voltilla tuli vähän tasaisempaa tuntumaa ja kaulakin kaarelle kun taivutin ohjeiden mukaisesti, mutta avoihin ja sulkuihin eivät nyt rahkeet riittäneet. Vastalaukat Nuppu suoritti työteliäästi ja ihan tasapainoisestikin, vaikka muoto oli tosiaan pitkä ja avoin. Tunnin lopuksi ratsastimme vielä muutamat ravilisäykset lävistäjällä. Ensin tein sen virheen, että heitin ravia eteen ratsastaessa tuntumaa entisestään pois. Silloin ei askel tietenkään lähtenyt kunnolla venymään ylämäkeen. Tuntuman pitäen keskiravi parani, ja viimeisellä lävistäjällämme tuli tunnin kenties ainoa onnistunut pätkä Nupun lähtiessä venyttämään askelta kunnolla ja samalla kuolaimeen tukeutuen. Tuntui mainiolta, ja olipa kyllä harmi, että juuri tämä pätkämme jäi opelta näkemättä!
Tunnin jälkeen oli mieli melko matalalla. Kankiohjat kädessä laittoivat pasmat ilmeisesti ihan sekaisin tuntuman kanssa, enkä osannut ratsastaa Nuppua enää senkään vertaa kuin aikaisemmin pelkällä nivelellä. Arvelin myös, että minulta yksinkertaisesti loppui voima kesken Nupun ratsastamisessa, ja nyt tarkoitan erityisesti keskivartalon voimaa. Kun ravi lähti vyörymään eteenpäin ei minulla ollut enää mitään sanottavaa asiaan, vaan matkustin kyydissä kuin räsynukke. Myös pohkeen kanssa tuntui loppuvan voima siten, että tilanteissa, jotka vaativat voimakkaampaa pohkeen käyttöä, kärsi istunta huomattavasti. Kaiken kruunasi tietynlainen tekemisen päämäärättömyys. Tulipahan taas kokeiltua kankia, enkä usko niistä hevoselle olleen haittaa kun en kankiohjaa ottanut juurikaan tuntumalle. Taidan kuitenkin jättää kankikokeilut taas ainakin pariksi vuodeksi ja harjoitella tuntumaa sekä muita perusjuttuja lisää ennen seuraavaa kertaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti