perjantai 15. heinäkuuta 2016

Tavoitteena selkeä apu ja selkeä reaktio

Artsin valmennuksen minulle oli jaettu tällä kertaa Vake, joten jatkoimme sen kanssa eilisen treenin pohjalta. Iltapäiväkuurojen vuoksi menimme tällä kertaa maneesissa. Ehdimme verrytellä hevoset omatoimisesti. Vaken ravi oli vielä aika hidasta ja pientä, mutta liikkuminen rentoa. Työmaata kuitenkin riitti, joten valmennustunti Vakella tuli hyvään saumaan.

Artsin ohjauksessa aloitimme työskentelyn väistötehtävällä, joka kulki mukana suurimman osan tunnista. Pitkillä sivuilla väistätettiin takaosaa uralta sisään käynnissä siten, että jo yhden tai kahden väistöaskeleen jälkeen suoristettiin hetkeksi. Ideana oli hioa pohkeeseen reagoimisen nopeutta niin takaosan väistöön lähtemisen kuin suoristumisenkin osalta. Pian mukaan lisättiin ravia väistöjen väliin, eli käynnissä väistöaskel, heti suoristus ja raviin, taas käyntiin ja heti väistöaskel jne. Kun tämä onnistui, pyrittiin siirtyminen raviin tekemään väistön sisällä. Vake lähti väistämään kuuliaisesti, mutta liike usein tyssäsi ihan kokonaan eli väistö jäi paikoilleen. Tehtävä kuitenkin treenasi sitä etenemään eikä jäämään jumiin väistöön, ja väistöihin ja suoristamisiin keskittyessä tuli niskaankin pyöreyttä ihan itsestään.

Raviin siirtyminen väistön sisällä tuotti vaikeuksia. Oikeassa kierroksessa tämä vielä onnistui kohtuullisesti, mutta vasemmassa kierroksessa ei sitten millään. Kun annoin pohkeita, yritti Vake vain jyrätä väistöstä ulos, ja lopulta se tuntui suorastaan hätääntyvän, kun nenää ohjattiin seinää kohti samalla kun pohkeella käskettiin enemmän ja enemmän eteen. Niinpä päädyin sitten helpottamaan tehtävää, ja annoin Vaken suoristua väistöstä ennen raviin siirtymistä. Tästä sitten pyysin uudestaan väistöä, jolloin saatiin vähän raviväistöäkin tehtyä. Pidäte meni ravissa väistäessä huonommin läpi, joten ohjeena oli myödätä ja kiittää ulkokädellä silloin, kun Vake otti pidätteen vastaan ja jäi väistämään yhtään jyräämättä.

Jatkoimme edelleen uralla väistöaskelten ratsastusta, mutta mukaan lisättiin pääty-ympyrällä työskentelyä laukassa. Myös laukassa haettiin nopeita ja selkeitä reaktioita yksittäisiin apuihin. Niinpä laukkaa vuoroin lyhennettiin ja pidennettiin, ja pelkistettynä lyhentäminen tapahtui ulko-ohjalla, kun taas eteen ratsastus sisäpohkeella ja samalla ulko-ohjaa myödäten. Lyhentäessä ohjeena oli pitää pohje passiivisena ja käyttää aktivointiin tarvittaessa vain raippaa tai ääntä. Työntää ei saanut yhtään, vaan ponin piti laukata itse ja vastata selkeisiin, toisistaan erotettuihin apuihin. Ei siis pohjetta ja ohjaa yhtä aikaa missään tilanteessa, ja kuten Artsi sanoi, Vakea on elämänsä aikana niin paljon työnnetty eteenpäin, ettei sitä tällä tavoin ainakaan saa liikkumaan mihinkään. Liikettä ei tule avuilla ylläpitää, vaan pohje lähettää eteen ja sen jälkeen laukan tulisi sujua samanlaisena myös pohkeen hellittäessä. Sama periaate myös ohjan kanssa, eli lyhyessä laukassa piti päästä myötäämään niin, että hevonen laukkasi edelleen lyhyenä.

Oikeassa laukassa oli ongelmana Vaken liiraaminen ympyrältä ulospäin, mikä häiritsi etenkin eteen ratsastusta kun annoin ulko-ohjan pois. Ulko-ohjan myötäämisestä huolimatta olisi ulkolavan kontrolli täytynyt saada säilytettyä, mutta istuinpa itsekin aivan vinossa ja paino ulkona, joten se siitä. Vasemmassa kierroksessa pääsin laukkaan paremmin käsiksi, ja Vake esitti ihan mukavia pätkiä. Lyhentäessä laukan pyörivyys kärsi, mutta Vake kuitenkin piti laukan melko hyvin ja liikkui pyöreällä niskalla. Eteen ratsastaessa piti puolestaan vähän tehostaa pohjetta raipalla, jotta Vake lähti laukkaamaan tarpeeksi sujuvasti. Pyöreällä kaulalla eteen laukatessa meno tuntui kaikkein parhaalta, ja tällöin laukka rullasi jopa joustavan tuntuisesti.

Olipa työteliäs tunti! Vake jäi välillä vähän jumittamaan ja kuskilla varsinkin taisi homma jumittua parissa kohdassa oikein kunnolla, mutta teimme kuitenkin ihan hyvää työtä. Molempien pitäisi olla vielä nopeampia ja minun apujen käytössäni selkeämpi, mutta tällainen tehojumppaaminen on meille varmasti oikein kehittävää. Epätasaisuuksilta ei voinut välttyä kun tehtäviä oli paljon koko ajan, mutta välissä oli oikein hyviäkin pätkiä. Laukkatyöskentelyn muovautuminen pyöreämmäksi edes askel kerrallaan on aina positiivista. Yksi apu kerrallaan ja selkeä reaktio selkeään apuun ovat hyviä muistisääntöjä, mutta kyllä tälläkin tunnilla sain itseni monta kertaa kiinni ylimääräisten ja päällekkäisten apujen latelemisesta. Määrä kun ei korvaa laatua, vaan pikemminkin päinvastoin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti