torstai 14. toukokuuta 2015

Kun sujuu niin sujuu

Helatorstain kunniaksi oli jälleen tuplaestetunnin vuoro. Ensimmäisellä tunnilla menin Vakella, ja ilmeisesti ihan meitä ajatellen kentälle kasattiin myös sarjaeste. Siitä on jo jonkin aikaa kun suurinta kompastuskiveämme eli sarjaa on treenattu, ja varmaan sellainen tulee kisoissa taas pian vastaan.

Menimme pikaiset verryttelyt ravissa ja laukassa, ja sitten verryttelytehtävänä kahta kavalettia soikiokuviolla. Vake laukkasi mukavan napakasti, ja kavaleteille oli helppo nähdä paikat. Olisin kuitenkin toivonut laukka-askeeleeseen vähän lisää pituutta ja venyvyyttä, sillä terävyydestä huolimatta askel tuntui aika töpöltä. Ehkä askeleen lyhyys oli kuitenkin osaksi harhaa, sillä kun seuraavaksi menimme 14 metrin linjaa kavaletilta pienelle okserille jäi tämä väli neljällä askeleella vähän ahtaaksi. Suurin epäkohta oli kuitenkin se, että lävistäjällä linjan hypättyämme en ratsastanut Vakea huolellisesti päätyyn asti vaan annoin sen oikaista kaarretta aivan liikaa. Vasta kun ope laittoi lyhyelle sivulle ylitettäväksi kavaletin aloin ajatuksen kanssa ratsastaa linjalta suoraan eteenpäin. Tässä asiassa minulla on yleisesti ottaen parannettavaa, sillä aivan liian usein lopetan ratsastamisen tehtävän viimeiseen hyppyyn eikä sen jälkeen tule ratsastettua enää selkeää linjaa esteeltä pois.

Seuraavaksi hyppäsimme jo sarjaa. Sarjaväliin laitettiin apupuomi maahan, ja sekös minua kauhistutti kun arvelin puomin jarruttavan Vakea niin ettemme mitenkään selviäisi b-osalle asiallisesti. Huoli oli kuitenkin turha, sillä Vake liikkui niin topakasti eteen että sarja apupuomeineen ylittyi yhdellä askeleella ihan sujuvasti sekä matalalla aloituskorkeudella että hieman korkeammaksi okseri-pysty-sarjaksi nostettuna. Väli oli noin 6,8 metriä eli normaali isojen ponien väli, ja kyllähän se hieman pitkäksi jäi niin että Vake sai venyä b-osalle kauempaa, mutta ei kuitenkaan ollut vaikeuksia selvitä tästä.

Annelle kiitos piirroksesta!
Hyppelimme vielä onnistuneesti molemmista suunnista sinisen portin kentän poikki laukkaa vaihtaen. Sitten hurautimme saman tien päivän radan 80 sentin korkeudella. Aloitimme 14 metrin linjalla kavaletilta okserille, mihin suunnitelmana oli edelleen ottaa neljä askelta. En pitänyt realistisena venyä kolmeen askeleeseen. Vake oli kuitenkin eri mieltä, ja luulin jo menneeni laskuissa sekaisin kun kolmella laukalla päädyimmekin okserille aivan sopivaan ponnistuspaikkaan. Vake osaa välillä yllättää! Seuraavalle okserille menimme myös hyvässä laukassa ja hyvään paikkaan. Sarja (ilman apupuomia) hoitui myös asiallisesti eikä puhettakaan että olisi otettu väliin ylimääräistä askelta vaikka jäätiinkin vähän kauas b-osalta. Muistin myös ratsastaa päätyyn liikaa oikaisematta. Etenimme pitkän sivun suuntaiselle pystylle, ja hoksasin hyppyyn lähtiessä että eihän meidän kuulunut vielä tätä hypätä. Epähuomiossa siis ratsastin väärän radan, mutta onneksi se ei harjoituksissa haittaa. Uudelleenorientoitumisen jälkeen sama hyvä laukka löytyi onneksi saman tien takaisin, ja kun pääsimme oikealle reitille niin loput kolme pystyestettä ylittyivät sujuvasti. Unohdusta lukuunottamatta oikein hyvä rata!

Vaken kanssa on nyt ollut hyppäämisessä ihan älyttömän hyvä putki menossa, ja sama meno jatkui tänäänkin. Ulkokentille siirryttyämme on laukka löytynyt kohdilleen ja sen myötä kaikki vaan yksinkertaisesti toimii. Ehkä siitäkin on apua, että Kajaanin kisojen jälkeen olen ottanut esteille vakiovarusteeksi pienet ponikannukset terävöittämään tarvittaessa pohjeapuja. Oli miten oli, Vake on ollut esteillä tosi hyvin hereillä ja reippaana ja kasikymppi on alkanut sujua tosi mukavasti. Tässä kohtaa pitää vaan muistaa se tosiasia että tätä korkeampia emme Vaken kanssa tule ainakaan kisoissa hyppäämään koskaan. Vaikka yksittäisinä esteinä ja ratanakin Vake pystyy hyppäämään 90 sentin esteet tulee sillä raja vastaan sarjaväleissä, joihin sen on 90-tasolla hyvin vaikea venyä. Tämän rajoitteen myötä ei yli 80 sentin luokkiin ole asiaa kisaamaan vaikka hyppääminen alkaisi sujua kuinka hienosti. Onneksi minulla ei ole mitään kiirettä (eikä uskallusta?) siirtyä hyppäämään korkeampaa, vaan kasikymppi riittää ja haetaan nyt kaikessa rauhassa oikein rautainen rutiini tältä tasolta niin treeneissä kuin kisoissakin. Ainakin oma pää vaatii vielä treeniä ja rutinoitumista näillekin korkeuksille. Voihan se olla että kotona esteitä sitten joskus nostetaankin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti