Perjantaina Tallinmäellä palattiin istuntaoppien äärelle Airan ohjauksessa. Menin Vakella kahden ratsukon ryhmässä. Tällä kertaa erityistarkkailussa olivat pohkeet ja niiden pitäminen tuntumalla kyljissä. Pohkeen vakaus ja tuntumalla pysyminen onkin ollut se asia mistä on minulle viime aikoina erityisen paljon huomautettu, joten aihe oli erittäin ajankohtainen ja tarpeellinen.
Pohkeen paikka ja asento etsittiin aluksi pysähdyksessä. Ohjeena oli nostaa kantapäätä hieman ylöspäin suunnilleen samaan tasoon jalkaterän kanssa ja tässä asennossa kääntää alapohje tuntumalle kylkeen. Totesimme yhdessä että minun on Vakella aivan erityisen vaikea saada ”jalat rungon ympäri” ja siten pohje pysymään paikoillaan, sillä Vake on paksu ja pyöreä ja niinpä pohkeeni sojottavat automaattisesti sivuille irti kyljistä. Thelwellin paksut piirrosponit ja niiden selässä jalat spagaatissa istuvat tytöt ovat aika osuva karikatyyri kuvaamaan minua ja Vakea ratsukkona. Tässä tilanteessa alapohkeen saamiseksi kiinni kylkeen joutuu todella aktiivisesti kääntämään lonkkaa ulkokiertoon, ja törmätään siihen tosiasiaan että rajoittavana tekijänä on lonkan liikkuvuus. Joka siis minulla on huono.
Sitten lähdettiin liikkeelle. Käynnissä pohje tietenkin pysyi ihan kohtuullisesti paikoillaan, mutta oli vähän hoopo olo pitää kantapäitä tavallista ylempänä. En onnistunut ihan riittävästi rentouttamaan jalkoja, vaan lonkankoukistajat kiristivät ja pakarat jännittyivät. Aira muistutteli pitämään varpaat eteenpäin, sillä välillä lähdin kääntämään jalkateriä liikaa ulos. Siirryimme raviin, ja ratsastimme ensin pääty-ympyrällä sekä myöhemmin koko kenttää ympäri kääntäen välillä voltteja ulkokyljen käyttöä kerraten. Keskityin pohkeiden tuntumaan ja paikoillaan pysymiseen niin että koko muu ratsastus meni aika höpöksi, ja Vake kyllä hyödynsi tilanteen hidastelemalla sekä puskemalla lapaa sisään. Volteille oli poikkeuksellisen hankalaa saada taivutusta, ja välillä koko voltille kääntyminen oli työlästä ponin liiraillessa ulospäin. Pohje kyllä pysyi kantapään noston ansiosta paremmin paikoillaan, mutta taas kävi niin että yhden palikan korjaus heikensi muita osa-alueita. Omaan ulkokylkeen olisi tarvittu vielä lisää jämäkkyyttä ja tukea käännöksissä, ja samoin ulkopohje olisi saanut olla tehokkaampi. Lonkkia olisi koko ajan pitänyt saada paremmin ulkokiertoon ja sitä kautta takareidet kiinni hevoseen, mutta tällä kertaa ei kroppa oikein antanut myöten. Joskus on ulkokierto onnistunut paremmin ja olen päässyt toteamaan miten takareisien tuki vakauttaa koko istuntaa, mutta tänään tämä ei ottanut onnistuakseen.
Laukassa mentiin uraa pitkin ja käänneltiin joitakin voltteja. Vake oli laukassa tosi tahmea, mikä hankaloitti istumista ja puskemisvaihteelta ei oikein päästy pois missään vaiheessa. Pohkeiden paikoillaan pitämisessä oli täysi työ, mutta ainakin se onnistui nyt tavallista paremmin tällä ”kantapäät ylös” –tekniikalla. Yläkroppa sitten heilui ja tuuppasi senkin edestä. Pohkeenkäyttöä tuntui olevan vaikea erottaa muusta kropasta, eli kun puristin pohkeella liikahti myös ylävartalo. Tämän korjaaminen vaatisi luultavasti vielä lisää jämäkkyyttä keskivartaloon sekä liikkuvuutta lonkkiin. Katseen sain pysymään ylhääällä, mutta hartiat kipristyivät laukassa eteenpäin. Koko laukkaamisesta jäi tänään kovin turhautunut olo, sillä poni jumitti ja istuntaa en vaan mitenkään saanut toimimaan hyvistä neuvoista huolimatta. Tarkemmin ajateltuna saatoin paitsi tuupata istunnalla myös puristaa pohkeilla liikaa, eli pohjetuntuma kyljissä menikin vahingossa jo puristamisen puolelle. Tällaisessa tilanteessa ei Vake ainakaan liiku.
Lopuksi menimme vielä hetkisen harjoitusravissa. Tämä oli tunnin ensimmäinen hetki kun alkoi tuntua sujuvammalta. Vake ei enää jumittanut niin pahasti, ja sopiva pohjetuntuma alkoi nyt löytyä eli pohje ei liian vahvasti puristunut kylkeen vaan tuntuma oli huomattavasti kevyempi ja rennompi kuin äsken laukassa. Samalla koko istunta vähän jäntevöityi ja rentoutui, ja istuminen alkoi tuntua jo luontevammalta. Edelleenkään en saanut lonkkia riittävään ulkokiertoon, mutta olivat lonkat kuitenkin vähän irtonaisemmat tässä vaiheessa tuntia. Kun istuntaan tuli joku tolkku alkoi myös Vake liikkua ja kuunnella paremmin, ja vastaavasti paremmin liikkuvan ponin selässä oli helpompi löytää istuntaan oikea ote. Näin siis loppuminuuttien aikana istunta alkoi vihdoin luonnistua, vaikka suurimman osan tunnista olivat pasmat olleet täysin sekaisin sen seurauksena että korjattiin yhtä palikkaa (pohje). Kai se on ihan ymmärrettävää ja luonnollista että kun toistakymmentä vuotta vanhoja perusasioiden virheitä aletaan korjata niin koko ratsastuksen taso hetkellisesti laskee. Se on tuskastuttavaa, mutta muuta ratkaisua ei oikein taida olla jos ne etenemistä estävät istunnan virheet haluaa joskus saada korjattua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti