Oulun Ratsastajien 2-tason estekisoissa oli ilokseni myös minulle ja Vakelle sopiva 1-tason luokka 80 sentin korkeudella. Näin ollen äitienpäivänä oli suuntana Äimärautio. Tämä oli muuten ensimmäinen kerta kun menin Vaken kanssa vieraskisoissa 80 cm ensimmäisenä ja ainoana luokkana, sillä vaikka kotona on menty tätä korkeutta kylmiltäänkin niin vieraskisoissa on menty aina se pienempi verkkaluokka ensin. Kisat käytiin ulkokentällä, joka oli eilispäivän runsaan sateen jäljiltä vielä aamulla melko kostean oloinen. Rata sinällään oli hyvinkin helppo seitsemän esteen rata arvostelulla A.1.0 ja ilman erikoisesteitä, mutta tämän tason ulkokilpailussa oli oksereilla jo jonkin verran enemmän pituutta. Raskaan oloisen pohjan ja (omasta mielestäni) pitkien oksereiden yhdistelmä laittoi jännittämään ja miettimään jaksaisiko Vake töppöjaloillaan ponnistaa ja venyä esteiden yli mahdollisesti huonommistakin paikoista. Ehkä jännityksessä oli se hyvä puoli että se pakotti minut ratsastamaan ponin kunnolla liikkeelle ja hereille eikä jättänyt sijaa puolitehoiselle humputtelulle.
Olimme perillä kisapaikalla oikein hyvissä ajoin, joten verryttelylle jäi hyvin aikaa. Verryttelyalueella oli tällä kertaa myös oikein ruhtinaallisesti tilaa. Vake sai kävellä ensin kunnolla ja sitten ravattiin ja laukattiin sileän verryttelyn maneesipuoliskolla. Vake vaati pienen herättämisen, mutta laukassa se lähti sitten liikkumaan ihan napakan oloisesti. Verryttelyhypyt menivät vielä hieman hitaan oloisesti ja tuupaten. Vähän enemmän säpinää ja energiaa olisi hyppäämisessä saanut olla, mutta ei tämä nyt kuitenkaan mahdottomalta tuntunut. Sitten vain ulos ja radalle, missä ehdimme juuri pyörähtää edellisen ratsukon suorituksen ajan kunnes lähtömerkki tuli hyvin sukkelasti.
Otin ensin vähän laukkaa kenttää ympäri ja varmistelin että ponissa oli tarpeeksi kierroksia. Vake olikin hereillä ja lähti laukkaamaan terävästi. Ensimmäinen este oli hieman pienempi okseri. Tälle tultiin vähän lähelle, mutta varmasti ja helposti mentiin yli. Varmistelin taas seuraavassa kaarteessa että laukka eteni, ja kakkosesteelle päästiin oikein sujuvasti. Suora linja kolmosesteelle eli okserille oli etäisyydeltään reilut 24 metriä. Seitsemään askeleeseen emme tässä ihan venyneet, joten esteen eteen tuli vielä lyhyempi kahdeksas askel. Suurelta näyttävälle nelosokserille tultiin näppärästi ja sujuvasti hyvään paikkaan, ja Vake hyppäsi esteen helposti ja kevyesti oikein ilmavaran kanssa. Vitosesteellä ratkaisu ponnistuspaikasta jäi loppuviimeksi Vakelle, joka näin sujuvasta laukasta ei harkinnutkaan pikkuaskeleita vaan venytti helposti vähän kauempaa. Koska laukkaa oli hyvin alla oli kauempaa lähtevässä hypyssä myös helppo olla luontevasti mukana. Kuudes este kaarevan linjan päässä oli oksereista viimeinen. Näin paikan hyvissä ajoin ja huomasin sen jäävän vähän kauas. Tein ihan oikean ratkaisun pyytää Vakea eteen, joskin tämä tapahtui jonkin verran istunnalla tuupaten. Vake teki työtä käskettyä, ja vaikka ponnistuspaikka jäi hieman kauas niin poni venytti okserin yli oikein ketterästi. Sitten jäljellä oli enää helpolta vaikuttava pystyeste kentän poikki ratsastaen, ja helposti ja kauniisti se ylittyikin. Näin olimme onnellisesti maalissa, ja puhdas ratahan siitä tuli.
Olin Vakeen tosi tyytyväinen, sillä rata meni niin sujuvasti ja lopulta helpon oloisesti. Vake laukkasi nyt erittäin hyvin ja hyppäsi varman sujuvasti. Voi olla että ”jahtasin” sitä alkuradalla joissain kohdissa vähän turhaankin eteen. Tällaisesta laukasta myös isoiksi kokemani okserit ylittyivät aivan helposti, ja vaikutti siltä että Vake olisi kevyesti hypännyt vaikka vähän isommatkin esteet. Kintut nousivat ponilla niin että mahapanssari
saattoi olla kerrankin oikeasti tarpeellinen. Hermoilin siis aivan turhaan! Vake taitaa osata lukea ajatukseni, sillä aina silloin kun alan epäillä sen hyppykyvyn riittävyyttä näyttää se minulle että täältä pesee eikä tällaiset esteet tunnu vielä missään. Hieno kisapäivä ja hieno, hieno Vake!
Videosta kiitos Annulle ja ratapiirroksesta kiitos Annelle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti