Okserien yli super-Vakella

Perjantaina menin putkeen peräti kaksi estetuntia Tallinmäellä. Ensimmäisellä tunnilla ratsunani oli Vake, jonka kanssa treenailimme nyt sunnuntain kisoja varten. Hyppyjen määrä jätettiin varsin kohtuulliseksi, mutta päästiin kuitenkin hyppelemään "kisamittaisia" oksereita. Menen siis sunnuntaina Vakella 80 sentin luokan, ja odotettavaa on että oksereilla saattaa kisaradalla olla hieman enemmän pituutta kuin tyypillisesti kotitreenissä. Lähinnä okserien pituus taitaa olla ratsastajan päässä oleva ongelma, joten hyvä että näitä päästiin nyt hyppäämään niin sain itselleni lisää varmuutta.

Ravi- ja etenkin laukkaverryttelyssä Vake oli oikein lupaavan oloinen. Minulla oli kannukset jalassa, mikä varmaan vähän terävöitti ponia. Laukassa oli mukavaa aktiivisuutta, ja pääsin istumaan luontavasti ylävartalo hiljaa ja pohkeet hiljaa kiinni ponin kyljissä. Tiedä sitten tekikö eilinen höykytys Loren laukassa sen että Vaken laukassa istuminen tuntui nyt oikein luontevalta. Menimme laukassa puomitehtäviä joilla piti hieman kääntää ja saada oikeat askelmäärät, ja kun Vaken laukassa oli tällaista sujuvuutta niin säätelykin onnistui tosi näppärästi.

Piirroksesta kiitos Annelle.

Hyppäsimme ensin pari kertaa suoran 16-17 metrin linjan lävistäjällä. Poneille ohjeistuksena oli viisi laukkaa, ja nyt kun Vake oli hyvällä laukalla liikkeellä niin sitähän sai vähän ottaa kiinnikin välissä. Ekalla kierroksella posoteltiin liikaa eteen, mutta sen jälkeen tiesin jäädä linjalla odottelevammalle kannalle. Seuraavaksi hyppelimmekin jo päivän radan, ensin noin 70 cm korkeudella. Tämä sujui ihan asiallisesti, mutta parille esteelle ei ponnistuspaikka sattunut aivan täydelliseksi. Nelosesteellä Vake lähti hyppyyn kauempaa, mutta ennakoin tätä sen verran ettei näin pienellä pystyllä tullut suurempia vaikeuksia päästä mukaan.

Lopuksi rata hypättiin kisakorkeudella eli 80 sentissä, ja okserit saivat nyt tosiaan lisää pituutta. Näyttivät ne sen verran isoilta että hieman ehti alkaa jännittää, mutta jännityksen määrä oli siinä määrin sopiva että sain ratsastukseen sopivaa napakkuutta ja laitoin Vaken liikkeelle hyvässä, sujuvassa laukassa. Tällaisella terävällä ja ylöspäin suuntautuvalla laukalla ponnistuspaikat löytyivät varsin helposti kohdilleen. Ykköseste eli aurinkoporttiokseri meni aivan nappiin. Kakkosesteelle mentiin vähän lähelle, mutta parempi niin sillä linjalla oli tosiaan vähän ahdasta. Ratsastin välin maltilla lyhyellä viidellä laukalla, ja näin myös kolmoseste eli "suuri" tasaokseri ylittyi ketterästi. Nelosokserille näin paikan hyvissä ajoin, joten sille laukattiin varmalla otteella. Päädyn kautta kaartaessa kuvittelin Vaken jääneen väärään laukkaan, ja tätä tarkistellessani pääsi tie viitosesteelle kiilautumaan vinoksi. Vinommallakaan lähestymisellä ei tullut ongelmia vaan Vake oli koko ajan menossa esteen yli, laukka vaan pääsi hypyssä vaihtumaan vääräksi. Suora linja radan päättävälle kavaletille sujui halutulla kuudella askeleella.

Rata meni niin kivasti ja helposti että olin erittäin tyytyväinen Vakeen. Kun Vake menee tällaisessa moodissa energisesti ja ryhdikkäästi laukaten ei tämänkokoisten esteiden ylittämisessä ole sitten minkäänlaista ongelmaa. Kisoissa jos saadaan sama vaihde päälle niin kyllä sujuu. Vaikeutena on vain se, miten saan ratsastettua Vaken näin hyväksi niinäkin päivinä kun se ei automaattisesti sitä ole vaan on lötkömmällä tuulella. Motivaatiota toki antaa se kun olen päässyt kokemaan miten älyttömän hyvin ja helposti hyppääminen sujuu silloin kun ponin energia ja laukka on kunnossa. Tällaisella Vakella hyppääminen on niin mainiota että haluan tottakai saada sen joka kerta tähän samaan laukkaan!