Ajattele yksinkertaisesti, ratsasta sujuvasti

Torstain hevostelut alkoivat iltapäivällä Tallinmäen estetunnilla. Minun ja Vaken lisäksi tunnilla olivat vain Anne ja Jetti, eli saatiin oikein pienryhmäopetusta. Heti tunnin alkuun ope antoi minulle ohjeeksi että ei lähdetä nyt ratsastamaan liian monimutkaisesti vaan pidetään homma helppona ja mukavana. Tämä siis viittasi siihen että minun tulisi niin sileällä kuin esteilläkin pyrkiä pois yliratsastamisesta. Ei siis stressaamista yksityiskohdista kuten hevosen pään ja kaulan asennosta tai täydellisestä ponnistuspaikasta, vaan sen sijaan ope käski aloittaa ratsastamisen kuin 10-vuotias ponityttö jota ei tällaiset asiat voisi vähempää huolettaa. Tarkoitus olisi ensin löytää ratsastukseen iloinen ja reipas meininki ilman pilkunviilausta ja yliyrittämistä. Usein tosiaan teen yksinkertaisetkin asiat itselleni (ja hevoselle) liian vaikeiksi ajattelemalla ne aivan liian monimutkaisesti ja kuvittelemalla että jokaikisen palasen olisi oltava heti ja välittömästi kohdillaan, vaikka suoraviivaisemmalla suhtautumisella tulokset olisivat usein paljon parempia.

Ponityttöfiiliksellä siis lähdettiin verryttelemään ensin ravissa ja sitten laukassa ratsastaen hieman temponvaihteluita. Vake oli jälleen vähän heräteltävä tapaus, eli riittävän energian löytäminen oli ykkösasia. Laukassa menin aika paljon kevyessä istunnassa jotta saatiin ponille etenemisvaihde päälle. Istuntaan tuli korjausta sen suhteen että kantapäitä ei pidä työntää liian alas ja jalkoja eteen, vaan kantapäät saisi olla rennompana lähempänä vaakatasoa ja jalka voisi olla myös vähän taaempana. Laukassa mentiin ympyräkahdeksikkoa niin että pääty-ympyrältä toiselle vaihdettiin kentän poikki kaartaen ja tässä laukkaa vaihtaen. Hyvä että vaihtoja treenaillaan ahkerasti, sillä itselleni ne ovat vielä aika vieras asia. En ehkä kovin korrekteja vaihtoapuja osannut antaa, mutta Vake tiesi homman juonen ja vaihtoi epäselvemmilläkin ohjeilla. Ilahduttavasti vaihdot vasemmasta oikeaan onnistuivat tällä kertaa varsin näppärästi (viimeksihän nämä eivät toimineet), kun taas oikeasta vasempaan vaihtaessa tuli enemmän turhaa jarrutusta ja ylimääräistä pomppimista.

Seuraavaksi otettiin päivän hypyt melko tiiviissä tahdissa. Ensin tultiin pari kertaa pientä pystyä vasemmassa laukassa (este 1), ja tämän sujuessa jatkettiin okserille (2). Kun päästiin esteille niin Vakeen tuli heti lisää säpinää, ja se imi esteitä kohti oikein kivalla energialla. Puskea ei siis missään nimessä tarvinnut. Ensimmäiset pienet hypyt menivät ihan mukavasti, ja sitten tultiinkin kolmen esteen pätkä (kuvassa 1-3) esteiden ollessa noin 70-senttisiä. Edelleen Vake hyppäsi sujuvasti ja innokkaasti, eivätkä ponnistuspaikatkaan olleet mitenkään huonoja. Laukat vaihtuivat lävistäjäesteillä ilman että tein itse niiden eteen mitään. Kurtistelin kuitenkin kulmiani hyppyihin mukautumiselleni, sillä kantapäät tuntuivat nousevan liikaa ja tasapaino hieman kärsivän useimmissa hypyissä. Vake hyppäsi aika matalalla kaulalla venyttäen hypyssä nenää alas, ja tuntui kuin olisin ollut hypyistä hieman jäljessä kädellä. Ope puolestaan muistutteli että esteiden välillä käsi saa olla ihan rento ja kevyt, eikä lähestymisissä tarvita oikeastaan kättä ollenkaan vaan pelkkä pohje riittää.

Hypättiin vielä viimeisenä viiden esteen radanpätkä, ja meille korkeudeksi laitettiin 75 senttiä. Annen hypättyä ensin isompia näyttivät omat esteet oikein maltillisen korkuisilta. Vakella säilyi sama hyvä meno ja meininki. Ekat kaksi estettä olivat sujuvat, ja olin tyytyväinen varsinkin okseriin jolle yhteisestä päätöksestä venytettiin viimeisiä askeleita ja hypättiin vähän kauempaa. Kolmosesteen jälkeen Vake vaihtoi laukan lennosta hyvin nopeasti. Viimeinen suora linja (4-5) olikin sitten kammotusosastoa, sillä jäin vähän epävarmaksi ponnistuspaikan suhteen ja Vaken hypätessä kaukaa en aivan kunnolla ehtinyt mukaan. Varsinkin jälkimmäisellä osalla olin aika pahasti jäljessä. Otettiin linja vielä uudestaan, nyt hieman paremmalla mukanaololla. Nyt olin itsekin menossa hyppyyn kauempaa ja siihen Vakea kannustin sen sijaan että olisin epäröinyt viimeisen miniaskeleen mahdollisuutta.

Harmittelin opelle sitä miten huonoa oli hyppyihin mukautumiseni, ja sainkin asian korjaamiseen hyvän neuvon. Istun kuulemma esteille tullessa liikaa liikkeen takana ylävartalo pystyssä ja syvällä satulassa, ja kun vielä tämän lisäksi vatsalihakset eivät ole tarpeeksi napakkana (eli vartalon etupuoli on pitkäksi venyneenä, ts. selkä notkolla) niin ponin lähtiessä hyppyyn kaukaa en yksinkertaisesti voi ehtiä sujuvasti mukaan. Liikkeen takana istuen lähestyminen on minulla valitettavasti niin selkäytimessä että en sitä itse edes yleensä tiedosta. Suurimman osan ratsastusuraani etenkin "silloin nuorena" minua on tällaiseen tyyliin opetettu, sillä olen valitettavasti hypännyt kieltelyyn taipuvaisilla poneilla. Kuten ope totesi on liikkeen takana istumisella paikkansa harkiten käytettynä tehokeinona, mutta Vaken kaltaisella kokeneella ja varmalla ratsulla meno on sujuvampaa kun istuu kevyemmin ja enemmän liikkeen mukana. Tällöin hyppyyn pääsee nopeasti mukaan lähti se mistä hyvänsä.

Enempää ei tänään hypelty, mutta sainpahan hyvin mietittävää seuraavaa kertaa varten, sillä ope antoi tosi hyviä vinkkejä niin tekniselle kuin henkisellekin puolelle. Lähestymisiin tarvitaan siis vähän kevyempää istuntaa liikkeen mukana, ja ennen kaikkea pitää saada pois stressaaminen ja yliratsastaminen ja niiden tilalle luottoa poniin sekä ehkä vähän itseenikin. Vake kyllä hyppää tämänkokoiset esteet paikasta kuin paikasta, ja innokkaasti hyppääkin. Tässä ollaan mielestäni nyt oikeista lähtökohdista liikkeellä kun poni hyppää varmasti ja mielellään, ja omaan tekemiseeni ollaan ykkösasiana etsimässä helppoutta ja rentoa sujuvuutta hyvällä fiiliksellä.