Uimamaisteri Valem

Ensimmäisen kesälomapäivän ohjelmassa oli maasto Vaken kanssa, eikä mikä tahansa maasto vaan retki uittopaikalle. Keli oli tätä ajatellen mitä mainioin (ellei liian kuuma), ja reissuun lähti peräti kahdeksan ratsukon letka. Uimisineen lenkkiin kului lähes kaksi tuntia aikaa.

Matka alkoi tuttuja reittejä pitkin kävellen ja ravaten. Rantaan päästäksemme piti tällä kertaa kuitenkin ylittää junarata tasoristeyksessä. Vakelle radan ylitys on kuulemma joskus ollut vaikea paikka, mutta nyt selvittiin tästä kohdasta ongelmitta. Junaradan jälkeen viimeinen noin puolentoista kilometrin mittainen pätkä taitettiin laukassa. Suurin osa tästä oli leveää ja tasaista, napakkaa hiekkabaanaa, joten kyllä siinä kelpasi laukata. Keulassa oli nopeita hevosia jotka tällaisella radalla tietenkin loittonivat nopeasti pölypilven taakse, mutta melko pitkään sentään edellämme menevä poni pysyi näköpiirissä. Kun laukkasuora vain jatkui ja jatkui aloimme jäädä kauemmas vaikka Vakea hoputtelinkin, mutta eipä meillä ollut hätä laukata omin päinkään. Pian tuli kuitenkin jännät paikat, sillä pölypilvestä vastaan ilmestyi ravuri kärryt perässä. Vake tietenkin tuijotti ja ihmetteli pölyn keskeltä kohti tulevaa epämääräistä ilmestystä, ja jarrutti raville ottaen muutaman sivuaskeleen. Tämän enempää se ei kuitenkaan tulijaa jännittänyt, vaan taisi pian hoksata että kyseessä oli vain hevonen ja niin jatkoimme laukassa eteenpäin.

Laukkasuoran jälkeen oli mukava päästä järveen huuhtomaan pölyt ja hiet. Hevosilta lähti satulat pois ja ratsastajilta kengät ja ratsastushousut. Vakea sai ensin vähän suostutella etenemään pois matalasta rantavedestä yksin syvemmälle, mutta kun päästiin pois rannan tuntumasta vaikutti Vake viihtyvän vedessä hyvin. Saatettiin siellä jokunen uintipotkukin ottaa, tai ainakin mentiin kaviopohjaa niin että pinnalla ei ollut kuin ponin pää. Olipa metkaa kelluskella vedessä pehmeästi liikkuvan ponin selässä. Varsinkin silloin jos joku tuli kaveriksi mukaan innostui Vake tekemään laajemman kierroksen syvässä vedessä.

Uinnin jälkeen palattiin takaisin osaksi samaa ja osaksi eri reittiä. Baanalla laukattiin tähänkin suuntaan, mutta lyhempi pätkä ja sen verran rauhallisempaa vauhtia että pysyimme Vaken kanssa muun porukan mukana. Tallille päästyämme oli ainakin ratsastajasta mehut pois kahden tunnin helteessä ratsastuksen jälkeen. Vaan kyllä tämä oli ehdottomasti käymisen arvoinen reissu, sillä tällä lailla kunnolla uittamaan en ole päässyt kuin hyvin kauan sitten ja uimamaisteri Vaken kanssa pulikointi oli superkivaa. Ihanaa kun on "oma" tätikuljetin jonka kanssa tällaisia juttuja voi harrastaa!