Torstai-iltapäivän tunnille oli tarjolla maastoestevaihtoehto. Pitihän sinne maastoesteille sitten minunkin lähteä, vaikka etukäteen pelottikin jännittikin. En ole maastoesteitä koskaan aikaisemmin hypännyt (no, lapsena hyppäsin kerran Kuopion Savisaaressa jotain pieniä maastoesteitä Kalle-shettiksellä, mutta sitä nyt ei vaan lasketa). Eilisen estetunnista suivaantuneena pyysin vieläpä päästä tälle reissulle siihen "isoja hyppäävien" ryhmään. Nyt ei nynnyillä vaan hypätään! Pääsin haluamaani ryhmään ja ratsuksi sain Kingin, joka oli ihan mukava valinta kun eilen sillä jo maastossa ehdin mennä. Kävelimme apuopen johdolla derbykentälle, jonka läheisyydessä sijaitsevia maastoesteitä sitten hyppelimme.
Verryttelimme ensin ravissa ja laukassa hiekkakentällä molempiin suuntiin. Kingi oli ihan reipas ja tunki sisäpohjetta vastaan. Kuolaimena oli gagit, joista olin tunnin mittaan ihan onnellinen sillä Kingillä oli tapana käydä aika vahvaksi edestä. Laukassa oli kielto istua satulaan missään vaiheessa eli kevyessä istunnassa posotettiin. Verryttelyjen jälkeen aloitettiin hypyt yksittäistehtävillä. Ensin mentiin eiliseltä maastoreissulta tutut ylös-alas-kumpareet ravissa ja hypättiin kentällä tukkiristikko, sitten samat kumpareet laukassa ja hypättiin isompi tukki. Kingi ei pysynyt kumpareilla ravissa, ja ennen isompaa tukkia jouduin ottamaan ylimääräisen ympyrän kun hevonen alkoi kiskoa päätä alas. Ajoittaisista jarruongelmista huolimatta tehtävät menivät muuten hyvin, ja saatiin oikein sujuvat hypyt tukkiesteille. Mentiin yksittäisenä vielä kaksi erillistä bankettia, joista toisen edessä oli myös pieni kuivahauta. Nämä sujuivat meiltä helposti, Kingi hyppeli portaat ylös reippaasti ja alaspäin mentiin hallitusti ja pienillä hypyillä. Aloin jo uskoa selviäväni tästä reissusta hengissä.
Pidemmittä puheitta seuraavana oli vuorossa pitkä maastoesterata, joka käsitti peräti 11 estettä ja kesti monta minuuttia. Rata aiheutti ennakkoon hyperventilointia ja olin aivan vakuuttunut etten mitenkään voi selvitä kyydissä pysyen koko rataa loppuun asti. Anne näytti edeltä mallia ja me lähdimme hyppyvuorossa toisena matkaan. Ensimmäinen este oli sama tukki jota hypättiin verryttelyesteenä. Ei ongelmia, hyvä hyppy. Jatkoimme reippaassa laukassa ison kaarteen vasemmalle, ja vuorossa oli trakehner-hauta eli pieni kuivahauta ja sen yläpuolella tukki. Tähän ei askel ihan sopinut, ja lähdin itse hätäilemään ja ennakoimaan hyppyä. Kingi otti vielä esteen eteen pikkuaskeleen, mutta yli mentiin ja matka jatkui suoraan banketille. Banketti meni taas helposti, ja jatkoimme pois muiden näkyviltä mäen taakse polkua pitkin. Täällä vastaan tuli kumpareita ja niiden päällä kaksi pientä tukkia. Kingi laukkasi eteen korvat pystyssä ja lennähdimme pikkutukkien yli kuin ei mitään.
Kaartaessamme takaisin kentälle mäen takaa lähti Kingi kiihdyttämään ja sain tosissani kiskoa pidätteitä vauhdin hillitsemiseksi. Sain hevosen hanskaan ennen seuraavaa estettä, joka oli "keinu" eli kolmen tukin muodostama pituuseste jossa hypättiin puukehysten läpi. Tämä oli etukäteen yksi jännimmistä esteistä, mutta pääsimme hyvään ponnistuspaikkaan ja Kingi liiti tämänkin esteen yli. Sitten pitikin jarrutella raville pehmeää kaarretta varten, ja kuten arvata saattaa oli jarrutusmatka aika pitkä. Jatkoimme ravissa kumparevuoristoradalle, jolle päästin Kingin taas laukkaan ja ylitimme kumpareiden päällä olevat pikkutukit. Miten ne ponnistuspaikat osuivatkin taas niin helposti kohdilleen? Kaarrettiin jälleen takaisin kentälle ja sain kiskoa taas pidätteitä läpi Kingin yrittäessä pientä rynnistystä. Seuraava este oli radan korkein, arvioni mukaan 70-80-senttinen massiivinen tukki. Reippaasti vain kohti ja hienosti yli. Tämän jälkeen sain vähän hengähtää kun taitoimme matkaa ravissa kentän ulkopuolta, nousimme mäen ja tulimme bankettia alaspäin. Banketilta laukattiin vielä uudestaan trakehner-haudalle, joka ylittyi tällä kertaa oikein mallikelpoisesti. Rata oli siinä, ja niin uskomatonta kuin se onkin selvisimme sen läpi ja vieläpä oikein sujuvasti ja asiallisesti!
Ehdin hetken aikaa taputella Kingiä sekä itseäni, mutta vielä ei ollut aika huokaista. Joukkomme jatkoi vielä sivummalle harjoittelemaan vesiestettä. Tätä samaa vettä kahlailimme eilen maastossa, mutta nyt mukaan tuli hyppyjä. Ensin tutustuttiin vesihautaan jonossa kahlaten, ja sitten tultiin kukin vuorollaan laukassa veden läpi, pientä kumparetta ylös, tukki kumpareen päällä ja vielä alamäkeä veteen. Tämä oli vielä kohtuullisen helppoa ja huoletonta, mutta seuraavalla kierroksella ensimmäiseltä tukilta jatkettiin uudestaan veden läpi ja ylämäkeen hypättävälle koivurunkoesteelle joka ei ollut ihan pieni. Ohje oli ratsastaa vahvasti eteen esteiden välillä, ja kannustin Kingiä niin pohkeella ja raipalla kuin äänelläkin. Hirmuisen sujuvasti Kingi hujahtikin myös koivuesteen yli ja mäkeä ylös ennen kuin ehdin edes pelätä.
Tehtävä vain vaikeutui, eli vaihdettiin suuntaa ja tultiin nyt pikkutukki, sen jälkeen veteen ja veden jälkeen jyrkemmässä ylämäessä massiivisen näköinen pelottava tukki. Ei muuta kuin oikein reippaasti eteen, ja niin tämäkin tehtävä sujui kuin tanssi. Opelta tuli oikein kehujakin siitä miten reippaasti etenimme esteitä kohti. Viimeinen versio tehtävästä oli kolmen esteen pätkä, eli massiivinen tukki alamäkeen, veden halki kumparetukille ja uudestaan veden halki koivuesteelle ylämäkeen. Taisin ohjata Kingin ensimmäiselle tukille aika epämääräistä tietä niin ettei se ehtinyt nähdä estettä kovin hyvissä ajoin, ja itse kovasti epäröin isoa hyppyä alamäkeen. En siis ollut oikein itsekään menossa, ja Kingi väisti esteen ohi. Totesin että nyt tuntuu parhaimmalta jättää tämä alamäkihyppy väliin, joten emme sitten yrittäneet alamäkitukkia uudestaan vaan hyppäsimme vain pikkutukin ja koivuesteen hyvän mielen tehtävänä. Ei edes oikeastaan jäänyt harmittamaan se että tässä viimeisessä tehtävässä jänistin ja "luovutin", vaan olin vain hurjan tyytyväinen siihen että tähän asti olimme hypänneet hienosti kaiken.
Palasimme käynnissä tallille, ja totesin reissuun kuluneen matkoineen lähes kaksi tuntia. Saatiinpahan tosissaan hypätä! Fiilikset olivat aivan sanoinkuvaamattoman hienot kun uskalsin hypätä tällaisia esteitä joita en ikipäivänä olisi kuvitellut meneväni, ja selvisin vieläpä oikein mallikkaasti! Olihan tämä ehkä ensimmäiseksi maastoestekerraksi aika hurja, mutta konkari-Kingi oli minulle juuri oikea ratsu ja ansaitsee isot kiitokset hienosta työstään. Kingi liikkui reippaasti ja innokkaasti eteen, ja hyppäsi esteet niin epäröimättä että sen varmuus ja rohkeus tarttuivat minuunkin. Aivan ihastuttava hyppyhevonen tämä pikkuruuna! Jännittävää oli, mutta samalla myös älyttömän hauskaa hypätä näitä esteitä. Bonuksena uskoisin tämän reissun antavan minulle paljon lisää rohkeutta ja itseluottamusta myös rataesteille.
Varsinaista kuvaajaa ei meillä ollut valitettavasti mukana, mutta Nora kuvasi kypäräkameralla meidän hyppyjämme sen mitä pystyi. Suuret kiitokset videoista!
Verryttelimme ensin ravissa ja laukassa hiekkakentällä molempiin suuntiin. Kingi oli ihan reipas ja tunki sisäpohjetta vastaan. Kuolaimena oli gagit, joista olin tunnin mittaan ihan onnellinen sillä Kingillä oli tapana käydä aika vahvaksi edestä. Laukassa oli kielto istua satulaan missään vaiheessa eli kevyessä istunnassa posotettiin. Verryttelyjen jälkeen aloitettiin hypyt yksittäistehtävillä. Ensin mentiin eiliseltä maastoreissulta tutut ylös-alas-kumpareet ravissa ja hypättiin kentällä tukkiristikko, sitten samat kumpareet laukassa ja hypättiin isompi tukki. Kingi ei pysynyt kumpareilla ravissa, ja ennen isompaa tukkia jouduin ottamaan ylimääräisen ympyrän kun hevonen alkoi kiskoa päätä alas. Ajoittaisista jarruongelmista huolimatta tehtävät menivät muuten hyvin, ja saatiin oikein sujuvat hypyt tukkiesteille. Mentiin yksittäisenä vielä kaksi erillistä bankettia, joista toisen edessä oli myös pieni kuivahauta. Nämä sujuivat meiltä helposti, Kingi hyppeli portaat ylös reippaasti ja alaspäin mentiin hallitusti ja pienillä hypyillä. Aloin jo uskoa selviäväni tästä reissusta hengissä.
Pidemmittä puheitta seuraavana oli vuorossa pitkä maastoesterata, joka käsitti peräti 11 estettä ja kesti monta minuuttia. Rata aiheutti ennakkoon hyperventilointia ja olin aivan vakuuttunut etten mitenkään voi selvitä kyydissä pysyen koko rataa loppuun asti. Anne näytti edeltä mallia ja me lähdimme hyppyvuorossa toisena matkaan. Ensimmäinen este oli sama tukki jota hypättiin verryttelyesteenä. Ei ongelmia, hyvä hyppy. Jatkoimme reippaassa laukassa ison kaarteen vasemmalle, ja vuorossa oli trakehner-hauta eli pieni kuivahauta ja sen yläpuolella tukki. Tähän ei askel ihan sopinut, ja lähdin itse hätäilemään ja ennakoimaan hyppyä. Kingi otti vielä esteen eteen pikkuaskeleen, mutta yli mentiin ja matka jatkui suoraan banketille. Banketti meni taas helposti, ja jatkoimme pois muiden näkyviltä mäen taakse polkua pitkin. Täällä vastaan tuli kumpareita ja niiden päällä kaksi pientä tukkia. Kingi laukkasi eteen korvat pystyssä ja lennähdimme pikkutukkien yli kuin ei mitään.
Kaartaessamme takaisin kentälle mäen takaa lähti Kingi kiihdyttämään ja sain tosissani kiskoa pidätteitä vauhdin hillitsemiseksi. Sain hevosen hanskaan ennen seuraavaa estettä, joka oli "keinu" eli kolmen tukin muodostama pituuseste jossa hypättiin puukehysten läpi. Tämä oli etukäteen yksi jännimmistä esteistä, mutta pääsimme hyvään ponnistuspaikkaan ja Kingi liiti tämänkin esteen yli. Sitten pitikin jarrutella raville pehmeää kaarretta varten, ja kuten arvata saattaa oli jarrutusmatka aika pitkä. Jatkoimme ravissa kumparevuoristoradalle, jolle päästin Kingin taas laukkaan ja ylitimme kumpareiden päällä olevat pikkutukit. Miten ne ponnistuspaikat osuivatkin taas niin helposti kohdilleen? Kaarrettiin jälleen takaisin kentälle ja sain kiskoa taas pidätteitä läpi Kingin yrittäessä pientä rynnistystä. Seuraava este oli radan korkein, arvioni mukaan 70-80-senttinen massiivinen tukki. Reippaasti vain kohti ja hienosti yli. Tämän jälkeen sain vähän hengähtää kun taitoimme matkaa ravissa kentän ulkopuolta, nousimme mäen ja tulimme bankettia alaspäin. Banketilta laukattiin vielä uudestaan trakehner-haudalle, joka ylittyi tällä kertaa oikein mallikelpoisesti. Rata oli siinä, ja niin uskomatonta kuin se onkin selvisimme sen läpi ja vieläpä oikein sujuvasti ja asiallisesti!
Ehdin hetken aikaa taputella Kingiä sekä itseäni, mutta vielä ei ollut aika huokaista. Joukkomme jatkoi vielä sivummalle harjoittelemaan vesiestettä. Tätä samaa vettä kahlailimme eilen maastossa, mutta nyt mukaan tuli hyppyjä. Ensin tutustuttiin vesihautaan jonossa kahlaten, ja sitten tultiin kukin vuorollaan laukassa veden läpi, pientä kumparetta ylös, tukki kumpareen päällä ja vielä alamäkeä veteen. Tämä oli vielä kohtuullisen helppoa ja huoletonta, mutta seuraavalla kierroksella ensimmäiseltä tukilta jatkettiin uudestaan veden läpi ja ylämäkeen hypättävälle koivurunkoesteelle joka ei ollut ihan pieni. Ohje oli ratsastaa vahvasti eteen esteiden välillä, ja kannustin Kingiä niin pohkeella ja raipalla kuin äänelläkin. Hirmuisen sujuvasti Kingi hujahtikin myös koivuesteen yli ja mäkeä ylös ennen kuin ehdin edes pelätä.
Tehtävä vain vaikeutui, eli vaihdettiin suuntaa ja tultiin nyt pikkutukki, sen jälkeen veteen ja veden jälkeen jyrkemmässä ylämäessä massiivisen näköinen pelottava tukki. Ei muuta kuin oikein reippaasti eteen, ja niin tämäkin tehtävä sujui kuin tanssi. Opelta tuli oikein kehujakin siitä miten reippaasti etenimme esteitä kohti. Viimeinen versio tehtävästä oli kolmen esteen pätkä, eli massiivinen tukki alamäkeen, veden halki kumparetukille ja uudestaan veden halki koivuesteelle ylämäkeen. Taisin ohjata Kingin ensimmäiselle tukille aika epämääräistä tietä niin ettei se ehtinyt nähdä estettä kovin hyvissä ajoin, ja itse kovasti epäröin isoa hyppyä alamäkeen. En siis ollut oikein itsekään menossa, ja Kingi väisti esteen ohi. Totesin että nyt tuntuu parhaimmalta jättää tämä alamäkihyppy väliin, joten emme sitten yrittäneet alamäkitukkia uudestaan vaan hyppäsimme vain pikkutukin ja koivuesteen hyvän mielen tehtävänä. Ei edes oikeastaan jäänyt harmittamaan se että tässä viimeisessä tehtävässä jänistin ja "luovutin", vaan olin vain hurjan tyytyväinen siihen että tähän asti olimme hypänneet hienosti kaiken.
Palasimme käynnissä tallille, ja totesin reissuun kuluneen matkoineen lähes kaksi tuntia. Saatiinpahan tosissaan hypätä! Fiilikset olivat aivan sanoinkuvaamattoman hienot kun uskalsin hypätä tällaisia esteitä joita en ikipäivänä olisi kuvitellut meneväni, ja selvisin vieläpä oikein mallikkaasti! Olihan tämä ehkä ensimmäiseksi maastoestekerraksi aika hurja, mutta konkari-Kingi oli minulle juuri oikea ratsu ja ansaitsee isot kiitokset hienosta työstään. Kingi liikkui reippaasti ja innokkaasti eteen, ja hyppäsi esteet niin epäröimättä että sen varmuus ja rohkeus tarttuivat minuunkin. Aivan ihastuttava hyppyhevonen tämä pikkuruuna! Jännittävää oli, mutta samalla myös älyttömän hauskaa hypätä näitä esteitä. Bonuksena uskoisin tämän reissun antavan minulle paljon lisää rohkeutta ja itseluottamusta myös rataesteille.
Varsinaista kuvaajaa ei meillä ollut valitettavasti mukana, mutta Nora kuvasi kypäräkameralla meidän hyppyjämme sen mitä pystyi. Suuret kiitokset videoista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti