perjantai 25. heinäkuuta 2014

Apujenkäytön omavalvontaa

Perjantaina ratsastin Vaken itsenäisesti. Kävelimme alkukäynnit Annen ja Jetin kanssa peltolenkillä, ja tämän jälkeen suuntasimme kentälle missä työskentelimme noin kolme varttia. Eilisen tunnin kompastuskivien pohjalta päätin tänään keskittyä turhan vaikuttamisen karsimiseen, eli siihen että käyttäisin vain tarkoituksenmukaisia apuja ja jättäisin kaiken ylimääräisen pohkeella puskemisen ja ohjalla säätämisen sikseen.

Treenihetkemme ensimmäisen kolmanneksen ratsastin eiliseltä tuttua ympyräkahdeksikkoa sekä voltteja ravissa. Taas Vake tuntui ravaavan kovin hitaasti, mutta vastustin kiusausta alkaa puskea sitä eteenpäin. Yritin pitää ulko-ohjan kädessä mahdollisimman tasaisesti ja tehdä tarpeen mukaan asetuksia sisäohjalla taakse vetoa välttäen. Vasemmalta jäin liikaa kiinni sisäohjaan, mutta oikeaan kierrokseen ulko-ohjan tuki ja sisäohjan keveys toimivat paremmin. Aluksi meno tuntui aika toivottomalta köpötykseltä, mutta asteittain Vake alkoi kulkea paremmin, ja totesin että ei sitä näköjään tarvitsekaan niin kamalasti vääntää ja vaatia jotta poni alkaa vähän pyöristyä ja olla avuilla paremmin. Olen vaan tottunut tekemään hevosen selässä ihan liikaa sen sijaan että antaisin sen pyöreyden ja aktiivisuudenkin tulla ajan kanssa sitä mukaa kun erilaisten tehtävien myötä hevonen tulee kuulolle ja alkaa taipua notkeasti molempiin suuntiin. 

Pienen lepohetken jälkeen jatkoin kahdeksikolla laukassa. Menin aina muutaman kierroksen ympyrällä yhteen suuntaan ennen kuin tein vaihdon. Vaihtojen kanssa oli sama juttu kuin eilen, eli laukan piti edetä tarpeeksi sujuvasti ja istunnan pysyä riittävän eleettömänä. Tällöin vaihto onnistui, mutta liian lötköstä laukasta yrittäminen tai painon keikauttaminen vinoon johti ravivaihtoon. Mukavaa kuitenkin huomata että etenkin vasemmasta oikeaan vaihtaminen alkaa vähitellen sujua paremmin. Erityisesti laukassa havaitsin Vaken puskevan oikeassa kierroksessa sisään ja vasemmassa taas liiraavan ulos, ja ilmiselvä syy tälle on se että istun itse vinossa ja koko satula on aina vähän oikealle luisuneena. En vaan käsitä kuinka vaikeaa se keskellä hevosta istuminen voi olla vaikka kuinka asian tiedostaisi.

Viimeisen kolmanneksen ratsastin eri askellajien välisiä siirtymisiä suurilla ympyröillä. Vake liikkui ainakin jonkin aikaa ravissa aika kivasti, niin että energiaa tuntui askeleessa olevan ilman hoputtamistakin ja niskasta tuli myötäystä pyöreämmäksi asetuksen kautta. Tuntui että koko etuosa oli hetkellisesti kevyempi ja ryhdikkäämpi. Näissä tilanteissa vaan käy joko niin että heittäydyn matkustajaksi tai vaihtoehtoisesti alan yliratsastaa. Nyt kävi jälkimmäinen, eli tunnin loppupuolella ei idea tarpeettomien apujen välttämisestä ollut ihan kunnolla hallussa. Vake taipui kuitenkin mukavasti molempiin suuntiin ja oli ”kahden pohkeen välissä”. Ihan kivoja pikku pätkiä niin ravissa kuin laukassakin. Siirtymisten osalta laukannostot onnistuivat napakammin käynnistä, sillä ravista ikään kuin ”luisuttiin” laukkaan. En tiedä oliko pidätteeni liian iso laukasta raviin siirtymisissä (vaikka kättä näissä olikin hyvin vähän), sillä Vake pyrki jarruttamaan liikaakin niin ettei ravi edennyt heti siirtymisestä eteenpäin. Pohkeet pitää siis näissä olla kunnolla mukana.

Jotain hyviä pätkiä tänään kyllä oli, ja hyvää on se että pyöreämpi muoto ja sujuvampi ravi alkoivat löytyä ikään kuin itsekseen tehtävien myötä eikä itsetarkoituksellisesti pään asentoa ratsastamalla. Silti pitäisi vieläkin saada käteen rauhallisuutta ja rentoutta, ja pohkeenkäyttöönkin harkintaa ja tarkoituksenmukaisuutta. Joka tapauksessa yritän saada nyt fokusta siirrettyä siitä miten hevonen kulkee siihen miten itse ratsastan, eli miten istun ja miten käytän apuja. Näiden tarkkailu on syytä pitää teemana seuraavallakin itsenäisellä kerralla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti