Torstain vakiotunnilla meitä oli tällä kertaa kaksi ratsukkoa, eli minä Vakella ja Anne Jetillä. Ehdimme siis mennä tehokkaasti ensin sileän treenejä ja lopuksi vielä hyppyjä. Sää oli todella kuuma eikä tunti tainnut olla Vakelle päivän ensimmäinen, joten poni ei ollut kovin pirteän oloinen tänään.
Aloitimme ravissa ympyräkahdeksikolla taivutellen hevosia vuoroin molempiin suuntiin. Myöhemmin mukaan lisättiin vielä kymmenen metrin voltit ympyröiden leikkauspisteeseen. Vaken ravi tuntui aika hitaalta, ja aloin hoputella liikettä eteenpäin. Ope kuitenkin käski olla ajamatta ponia liikaa eteen, sillä ravi oli kuulemma jo Vakelle ihan riittävä ja luonteva. Oma tunne siitä että ”tämä ei liiku mihinkään” oli siis ilmeisesti taas ristiriidassa todellisuuden kanssa, sillä Vakellahan ei ole mikään suuri ja matkaavoittava askel joten sen ravissa ei maisemat nopeasti vaihdu. Jätin siis Vaken hätistelyn open sanaan uskoen, tosin välillä sain pohkeella tai aivan kevyellä raipalla muistuttaa että eipäs nyt sentään hyydytä ihan kokonaan. Varsinkin volteilla piti muistaa huolehtia ulkopohkeella ravin säilymisestä, sekä pitää sisäohja riittävän kevyenä. Taas huomattiin se kuinka unohdun sisäohjaan roikkumaan vaikka asetus olisi jo aivan riittävä, ja volteilla tämä vain sitten jarruttaa menoa.
Kahdeksikkoa mentiin vielä laukassa, eli nyt mukaan tuli laukanvaihtoja. Laukassa ope kehotti painamaan vähän kaasua, sillä varsinkin vaihtoon tullessa oli tärkeää että laukassa oli riittävä energia. Jos laukka oli liian vetelää teki Vake vaihdon vikkelästi ravin kautta, tai ainakin jarrutti vaihtoon reilusti ja jäi paikalleen pomppimaan. Joitakin ravin kautta vaihtamisia pääsi tulemaan, mutta laukan sujuessa eteen saatiin tehtyä molempiin suuntiin onnistuneita vaihtoja lennosta. Ehkä olen hieman onnistunut vähentämään vinossa kenottamista, sillä myös aiemmin vaikeampi suunta eli vasemmasta oikeaan vaihto meni nyt kivasti. Edelleen tosin käytän vaihtoapuna vahingossa sisäpohjetta ulkopohkeen sijaan, mutta siitä huolimatta Vake ymmärsi homman idean.
Hypättiin tänään harjoituksena samaa rataa kuin viime lauantaina kisoissa, sillä kisaradan esteet olivat kentällä edelleen paikoillaan. Menimme n. 75 cm korkeudella saman perusradan joka oli lauantaina 60 cm luokassa. Yritin herätellä Vakelle sitä samaa sujuvuutta mitä kisaradalla sen laukassa oli, mutta turhaan. Ei vaan ollut nyt samaa tekemisen fiilistä ratsukossa, ja esteille tultiin aika hitaassa laukassa. Selvästi kyllä huomasi että laukan sujuvuuden puuttuessa ponnistuspaikat eivät löytyneet ollenkaan niin helposti. Kahdelle ensimmäiselle esteelle jäätiin kauas, ja kun olin epävarma tuleeko vielä miniaskel pääsi Vake vähän yllättämään ponnistamalla kaukaa. En siis päässyt hyppyihin kunnolla mukaan vaan keikahtelin kaulalle. Tämän jälkeen mentiin radan lopuille esteille puolestaan pohjaan, joten mitään kovin sujuvia hyppyjä ei radalle saatu. Kaikki esteet Vake kyllä ylitti ja itse taiteilin kyydissä parhaan kykyni mukaan, mutta se paljon puhuttu sujuvuus oli hukassa. Ope kuitenkin totesi että näin pienille esteille ei tarvitse sitä laukkaa yrittää ajaa eteen, vaan sen sijaan poni tarvitsisi paremman työrauhan esteitä lähestyessä. Nyt nimittäin hosuin ja yliratsastin kovastikin pelätessäni ettei esteistä selvitä yli ellei laukkaa saa äkkiä jostain lisää.
Hypättiin vielä pieni lisäkierros, johon kuuluivat esteet 1, 4 toisin päin ja 5. Edelleen tein ykkösesteellä saman virheen, eli en ollut riittävän varautunut kaukaa lähtevään hyppyyn vaan jäin jälkeen. Ope neuvoi että jos ponnistuspaikasta on epävarma niin voi vähän avata sormia jotta hevonen saa ohjaa mikäli hyppy lähteekin kaukaa. Tulimme ykköselle vielä saman tien uudestaan, ja viimein saatiin asiallinen hyppy jossa en itse ollut odottamassa miniaskelta vaan menossa ponin mukaan jo kauempaa. Seuraavalle esteelle mennessä kävi pieni vahinko, sillä olin kääntämässä kakkosesteen ympäri tosi jyrkästi (taas erittäin huolimattomasti suunniteltu tie!) ja käytin kurviin tullessa voimakkaasti sisäpohjetta. Vake tulkitsi tämän kääntymiskäskynä, ja kurvasikin vasemman sijaan oikealle hienosti laukan vaihtaen. Ihan oikein reagoitu ponilta ja huolimattomasti ratsastettu omalta osaltani. Käännyimme takaisin hypättävälle esteelle, joka ylittyi nyt ihan asiallisesti. Viimeistä kertaa trippelille tullessa pääsi omat hermot taas pettämään ja aloin usuttaa Vakea eteen. Vähän kauas oltiin jäämässä, mutta totesin että nyt ei mitään miniaskelia ja tuuppasin itseni ja ponin hyppyyn kauempaa. Yli mentiin, mutta varmaan vähempikin tuuppaus olisi riittänyt.
On se vaan kumma kun ei harjoituksissa saada ollenkaan niin sujuvaa hyppäämistä kuin kisoissa. En kylläkään muista Vaken olleen koskaan aikaisemmin näin hidas ja vetelä esteillä, vaan yleensä se on kyllä mennyt estettä kohti reippaammin. Varmaankin kuuma ilma söi Vaken energiaa tällä kertaa. 75 sentin radasta kuitenkin näköjään selviämme vaikka sitten tällä kömpimistyylillä vaikkei se niin kaunista ja sulavaa olekaan. Tunnin aikana ope kehotti kokeilemaan mitä tapahtuu jos rauhoitan ratsastustani ja lopetan eteenpäin usuttamisen antaen Vaken tulla esteelle ihan kaikessa rauhassa. Pokka ei kuitenkaan ihan riittänyt tätä kunnolla toteuttaa, vaan viimeistään "valtavan näköisen" trippelin ilmestyessä horisonttiin aloin taas yliratsastaa ja työntää ponia eteen. Lähestyminen hitaassa laukassa ja yliratsastaen on kuitenkin se huonompi vaihtoehto kuin lähestyminen hitaassa laukassa ponille työrauhan antaen, joten eipä tuuppaamisestani ainakaan mitään hyötyä ollut. Pitäisi vaan enemmän luottaa siihen että ei ole kiire eikä hätä minnekään, eikä ponia tarvitse niin kamalasti ajaa eteen vaan hitaammastakin laukasta esteet ylittyvät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti