Maastoestekurssi, osa 2

Maastoestekurssin toisena päivänä teemana oli vesi. Vedessä kahlattiin, laukattiin ja hypättiin, ja tulipa vettä vielä taivaaltakin. Hevoset olivat samat kuin eilen eli minä jatkoin hyppäämistä Eetulla.

Ensimmäisen hypyn otimme eiliseltä tutulle helpolle tukkiesteelle. Eetu oli yllättävänkin hyvin menossa, ja vaikka jäin itse odottamaan mahdollista miniaskelta ponkaisi Eetu isommalla loikalla esteen yli turhia jarruttelematta. Hyvä näin. Jatkoimme polkua eteenpäin, ja hyppäsimme matkan varrella kaksi uutta estettä. Ensimmäinen oli pieni risulaatikko ja toinen korkeampi tukkieste. Eetu ylitti molemmat epäröimättä. Tänään siis aloitimme hyppäämisen huomattavasti reippaammalla asenteella kuin eilen.

Sitten siirryimme jo vesitehtävien pariin. Vettä olikin sateisen ja kylmän alkukesän jäljiltä reilusti. Kahlasimme ensin hieman ja sitten yritimme käynnissä laskeutua portaat alas veteen. Alemmalta portaalta veteen laskeutuminen osoittautui kuitenkin hevosille liian jännittäväksi tehtäväksi, ja kun ne eivät yrityksistä huolimatta halunneet millään mennä alas veteen jätettiin tämä tehtävä sikseen. Sen sijaan ravasimme vedestä portaille ja menimme ne ylöspäin, mikä oli tietenkin paljon helpompaa. Eetu liikkui vedessä mukisematta, mutta portaita se ei viitsinyt isommin hypellä vaan kömpi ne ylös rauhallisesti käynnissä.

Seuraavaksi aloimme hypätä pikkuruista lankkuestettä, joka sijaitsi puskissa veden keskellä. Sekä ponnistus että laskeutuminen olivat siis vedessä, ja esteeltä kurvattiin vielä veden halki äskeisille portaille. Kävin ensin näyttämässä Eetulle lankkuesteen, joka tuli eteen puskista ja tiukasta mutkasta hyvin nopeasti. Silti ensimmäisellä yrityksellä Eetu hämmentyi yhtäkkiä eteentulevasta esteestä ja vauhti loppui kesken. Poni laittoi varovaisesti etujalkansa esteen yli, ja ajattelin että mönkisimme ylitse käynnissä mutta ei sittenkään. Haimme vauhtia uuteen lähestymiseen, ja nyt Eetu meni kiltisti yli vaikka vauhti hyytyikin tiukassa kaarteessa raviksi. Tulimme tehtävän vielä kertaalleen, ja nyt vesieste ylittyi laukalla. Laukka jatkui vedessä myös portaille jotka kavuttiin jo reippaammalla vauhdilla.

Hyppäsimme sitten yksittäisenä tukkiestettä, jossa oli erikoisuutena pari kivenlohkaretta alla. Lähestymisreitillä laukattiin veden läpi, mutta esteen ympärillä oli hyvän matkaa kuivaa maata. Kun lähdimme laukkaan tuntui Eetun eteneminen nyt hyvin varmalta ja sujuvalta, joten esteelle ratsastaessa oli myös itselläni varma ja luottavainen olo. Eetu hyppäsikin kiviesteen oikein hienosti ja sujuvasti. Kun kiviestettä oli hypätty pari kertaa yksittäin mentiin vesitehtävillä vielä pieni rata, joka alkoi lankkuesteestä vedessä, jatkui veden halki ja portaita ylös sekä takaisin veteen ja sitä kautta kiviesteelle. Tämä sujui oikein näppärästi, ja Eetulla oli imua eteen niin että vedessä se ei suostunut edes ravaamaan vaan halusi laukata kunnolla vettä pärskien.

Lopuksi siirryimme eiliseltä tuttujen kuivan maan esteiden pariin ja otimme näillä muutaman hyvän mielen hypyn. Hyppäsimme kolmen esteen tehtävänä tukin, pienen risuesteen sekä autonrengasesteen. Jatkoimme Eetun kanssa varmalla otteella. Molemmat olivat rohkeasti menossa joka esteelle ja homma sujui jo rutiinilla. Ensimmäisellä hyppykierroksella jäin rengasesteellä odottamaan miniaskelta ponnistuspaikan jäädessä vähän kauas, mutta tänään Eetulla ei ollut miniaskeleita mielessäkään vaan se hyppäsi niin etten ehtinyt oikein mukaan. Saimme mennä esteet onneksi vielä toistamiseen, ja nyt tuli rengasesteellekin hyppy jossa oltiin ponnistuspaikasta täysin yksimielisiä.



Maastoestekurssin molemmilta päiviltä jäi oikein hienot fiilikset, mutta erityisen tyytyväinen olin tähän jälkimmäiseen päivään. Petrasimme Eetun kanssa koko ajan niin että eilisen alkutunnin pienistä epäröinneistä ei ollut tänään enää tietoakaan. Tänään menimme molemmat reippaalla ja rohkealla asenteella. Täytyy kyllä sanoa että onneksi minulla oli ratsuna Eetun kaltainen luottopuksutin, sillä muutoin olisi meno voinut käydä liian jännäksi. Turvallisen Eetun kanssa ei maastoesteidenkään hyppäämistä tarvinnut liikaa jännittää vaan homma oli hauskaa.

Maastoestekurssi, osa 1

Keskiviikkoiltapäivästä oli jännittävää ohjelmaa luvassa, sillä Saaran Tallilla järjestyi meille kolmelle eli minulle, Annelle ja Noralle kahden päivän maastoestekurssi. Tämä oli minulle vasta toinen kerta ikinä maastoesteillä. En edes osannut jännittää etukäteen, mutta jännitys iski kyllä sitten kun oltiin satulassa ja suunnattiin maastoon. Onneksi sain kurssille ratsuksi luottopeli Eetun. Eetulla en muistaakseni olekaan hypännyt sitten viime syksyn.

Taiteilijan näkemys maastoesteradastamme. Rataa hypättiin myös päinvastaiseen suuntaan.

Suurin osa tämän päivän treenistä tapahtui viiden korkeudeltaan noin 50-70-senttisen perusesteen parissa. Näitä hypättiin ensin yksittäin ja parin-kolmen esteen pätkissä, ja lopuksi mentiin vielä kaikki putkeen ratana kahteen eri suuntaan. Lisätehtävinä radalla oli ravaaminen pientä mäkeä ylös ja alas sekä vesilammikon läpi ravaaminen tai laukkaaminen. Aivan ensimmäiseksi ratsastimme jonossa vesilammikon läpi ja hyppäsimme yksinkertaisen tukkiesteen (kutsuttakoon vaikka tukkihaudaksi, sillä alla oli puomeilla rajattuna jonkinlainen valehauta). Ensimmäinen este ylittyi reippaasti toisten perässä. Seuraavaksi tukkieste tultiin toisesta suunnasta ja jatkettiin tästä vähän hassulla tiellä autonrengasesteelle. Havaittavissa oli ehkä pientä hermostuneisuutta ja epävarmuutta, ja luultavasti erehdyin vähän tuuppaamaan Eetua rengasesteelle. Niinpä tästä tuli kielto, mutta toisella yrityksellä pääsimme rengasesteen yli. Myös seuraavalle uudelle esteelle eli "junarataesteelle" (tämä oli myös periaatteessa tukkieste, ja hyvin matala) tuli kielto, sillä este tuli kaarteesta vastaan hyvin nopeasti ja yllättäen. Toisella kerralla tämäkin este ylittyi, ja sitten ei kieltoja enää tullutkaan. Laitetaan siis stopit pienen alkujännityksen piikkiin. Onneksi homma lähti sitten sujumaan paremmin, ja alkoi tuntua koko ajan varmemmalta. Alkuun Eetu tuntui usein jarruttavan esteen edessä ja hyppäävän paikoiltaan ylöspäin, mutta tunnin edetessä hypyistä tuli varmemman ja sujuvamman oloisia. Itseäni eniten jännittävä este oli tukeista muodostuva jykevä pituuseste, mutta tämän Eetu hyppäsi joka kerta oikein hyvin. Viiden esteen rata (kuvassa) meni molemmista suunnista aika mukavasti.

Lopuksi siirryimme metsässä eteenpäin ja päädyimme kivalle polulle jolla oli hypättävänä kaksi uutta estettä. Ensimmäinen oli oksista rakennettu, ylöspäin kapeneva este, ei ihan pieni muttei vielä pelottavan korkeakaan. Kauempana polulla oli tätä korkeampi autonrengaseste, jossa oli jonkinlainen pieni puunrunko puomina. Emme käyneet tätä estettä katsomassa lähempää, ja ehkä hyvä niin sillä tällä oli jo korkeutta. Jälkikäteen arvioimme että este oli noin 90-senttinen. Eetun kanssa olimme hyppyvuorossa viimeisenä, ja odottelimme polun päässä muiden mennessä vuorollaan edeltä. Sitten lähdettiin reippaasti laukkaamaan polkua pitkin, ja ensimmäinen este ylittyi sujuvasti. Isolle viimeiselle esteelle tullessa taisin taas sortua viime hetken paniikkituuppaukseen, ja Eetu otti ensin kiellon. Kävin hakemassa uudelleen vauhtia kauempaa polulta, ja nyt este ylittyi komeasti kun en yrittänytkään tuupata ponia hyppäämään liian kaukaa.

Näin näppärästi meni ensimmäinen päivä maastoesteillä. Eetu tuntui hyppäävän kaiken kunhan vaan itse olin menossa enkä epäröinyt. Olihan tämä jännittävää, mutta ei vielä liian jännittävää vaan sopivaa rajojen koettelua joka varmastikin antaa lisää rohkeutta ja itseluottamusta.

Leiritunti 8: Jännät, ihanat maastoesteet!

Torstai-iltapäivän tunnille oli tarjolla maastoestevaihtoehto. Pitihän sinne maastoesteille sitten minunkin lähteä, vaikka etukäteen pelottikin jännittikin. En ole maastoesteitä koskaan aikaisemmin hypännyt (no, lapsena hyppäsin kerran Kuopion Savisaaressa jotain pieniä maastoesteitä Kalle-shettiksellä, mutta sitä nyt ei vaan lasketa). Eilisen estetunnista suivaantuneena pyysin vieläpä päästä tälle reissulle siihen "isoja hyppäävien" ryhmään. Nyt ei nynnyillä vaan hypätään! Pääsin haluamaani ryhmään ja ratsuksi sain Kingin, joka oli ihan mukava valinta kun eilen sillä jo maastossa ehdin mennä. Kävelimme apuopen johdolla derbykentälle, jonka läheisyydessä sijaitsevia maastoesteitä sitten hyppelimme.

Verryttelimme ensin ravissa ja laukassa hiekkakentällä molempiin suuntiin. Kingi oli ihan reipas ja tunki sisäpohjetta vastaan. Kuolaimena oli gagit, joista olin tunnin mittaan ihan onnellinen sillä Kingillä oli tapana käydä aika vahvaksi edestä. Laukassa oli kielto istua satulaan missään vaiheessa eli kevyessä istunnassa posotettiin. Verryttelyjen jälkeen aloitettiin hypyt yksittäistehtävillä. Ensin mentiin eiliseltä maastoreissulta tutut ylös-alas-kumpareet ravissa ja hypättiin kentällä tukkiristikko, sitten samat kumpareet laukassa ja hypättiin isompi tukki. Kingi ei pysynyt kumpareilla ravissa, ja ennen isompaa tukkia jouduin ottamaan ylimääräisen ympyrän kun hevonen alkoi kiskoa päätä alas. Ajoittaisista jarruongelmista huolimatta tehtävät menivät muuten hyvin, ja saatiin oikein sujuvat hypyt tukkiesteille. Mentiin yksittäisenä vielä kaksi erillistä bankettia, joista toisen edessä oli myös pieni kuivahauta. Nämä sujuivat meiltä helposti, Kingi hyppeli portaat ylös reippaasti ja alaspäin mentiin hallitusti ja pienillä hypyillä. Aloin jo uskoa selviäväni tästä reissusta hengissä.

Pidemmittä puheitta seuraavana oli vuorossa pitkä maastoesterata, joka käsitti peräti 11 estettä ja kesti monta minuuttia. Rata aiheutti ennakkoon hyperventilointia ja olin aivan vakuuttunut etten mitenkään voi selvitä kyydissä pysyen koko rataa loppuun asti. Anne näytti edeltä mallia ja me lähdimme hyppyvuorossa toisena matkaan. Ensimmäinen este oli sama tukki jota hypättiin verryttelyesteenä. Ei ongelmia, hyvä hyppy. Jatkoimme reippaassa laukassa ison kaarteen vasemmalle, ja vuorossa oli trakehner-hauta eli pieni kuivahauta ja sen yläpuolella tukki. Tähän ei askel ihan sopinut, ja lähdin itse hätäilemään ja ennakoimaan hyppyä. Kingi otti vielä esteen eteen pikkuaskeleen, mutta yli mentiin ja matka jatkui suoraan banketille. Banketti meni taas helposti, ja jatkoimme pois muiden näkyviltä mäen taakse polkua pitkin. Täällä vastaan tuli kumpareita ja niiden päällä kaksi pientä tukkia. Kingi laukkasi eteen korvat pystyssä ja lennähdimme pikkutukkien yli kuin ei mitään.

Kaartaessamme takaisin kentälle mäen takaa lähti Kingi kiihdyttämään ja sain tosissani kiskoa pidätteitä vauhdin hillitsemiseksi. Sain hevosen hanskaan ennen seuraavaa estettä, joka oli "keinu" eli kolmen tukin muodostama pituuseste jossa hypättiin puukehysten läpi. Tämä oli etukäteen yksi jännimmistä esteistä, mutta pääsimme hyvään ponnistuspaikkaan ja Kingi liiti tämänkin esteen yli. Sitten pitikin jarrutella raville pehmeää kaarretta varten, ja kuten arvata saattaa oli jarrutusmatka aika pitkä. Jatkoimme ravissa kumparevuoristoradalle, jolle päästin Kingin taas laukkaan ja ylitimme kumpareiden päällä olevat pikkutukit. Miten ne ponnistuspaikat osuivatkin taas niin helposti kohdilleen? Kaarrettiin jälleen takaisin kentälle ja sain kiskoa taas pidätteitä läpi Kingin yrittäessä pientä rynnistystä. Seuraava este oli radan korkein, arvioni mukaan 70-80-senttinen massiivinen tukki. Reippaasti vain kohti ja hienosti yli. Tämän jälkeen sain vähän hengähtää kun taitoimme matkaa ravissa kentän ulkopuolta, nousimme mäen ja tulimme bankettia alaspäin. Banketilta laukattiin vielä uudestaan trakehner-haudalle, joka ylittyi tällä kertaa oikein mallikelpoisesti. Rata oli siinä, ja niin uskomatonta kuin se onkin selvisimme sen läpi ja vieläpä oikein sujuvasti ja asiallisesti!

Ehdin hetken aikaa taputella Kingiä sekä itseäni, mutta vielä ei ollut aika huokaista. Joukkomme jatkoi vielä sivummalle harjoittelemaan vesiestettä. Tätä samaa vettä kahlailimme eilen maastossa, mutta nyt mukaan tuli hyppyjä. Ensin tutustuttiin vesihautaan jonossa kahlaten, ja sitten tultiin kukin vuorollaan laukassa veden läpi, pientä kumparetta ylös, tukki kumpareen päällä ja vielä alamäkeä veteen. Tämä oli vielä kohtuullisen helppoa ja huoletonta, mutta seuraavalla kierroksella ensimmäiseltä tukilta jatkettiin uudestaan veden läpi ja ylämäkeen hypättävälle koivurunkoesteelle joka ei ollut ihan pieni. Ohje oli ratsastaa vahvasti eteen esteiden välillä, ja kannustin Kingiä niin pohkeella ja raipalla kuin äänelläkin. Hirmuisen sujuvasti Kingi hujahtikin myös koivuesteen yli ja mäkeä ylös ennen kuin ehdin edes pelätä.

Tehtävä vain vaikeutui, eli vaihdettiin suuntaa ja tultiin nyt pikkutukki, sen jälkeen veteen ja veden jälkeen jyrkemmässä ylämäessä massiivisen näköinen pelottava tukki. Ei muuta kuin oikein reippaasti eteen, ja niin tämäkin tehtävä sujui kuin tanssi. Opelta tuli oikein kehujakin siitä miten reippaasti etenimme esteitä kohti. Viimeinen versio tehtävästä oli kolmen esteen pätkä, eli massiivinen tukki alamäkeen, veden halki kumparetukille ja uudestaan veden halki koivuesteelle ylämäkeen. Taisin ohjata Kingin ensimmäiselle tukille aika epämääräistä tietä niin ettei se ehtinyt nähdä estettä kovin hyvissä ajoin, ja itse kovasti epäröin isoa hyppyä alamäkeen. En siis ollut oikein itsekään menossa, ja Kingi väisti esteen ohi. Totesin että nyt tuntuu parhaimmalta jättää tämä alamäkihyppy väliin, joten emme sitten yrittäneet alamäkitukkia uudestaan vaan hyppäsimme vain pikkutukin ja koivuesteen hyvän mielen tehtävänä. Ei edes oikeastaan jäänyt harmittamaan se että tässä viimeisessä tehtävässä jänistin ja "luovutin", vaan olin vain hurjan tyytyväinen siihen että tähän asti olimme hypänneet hienosti kaiken.

Palasimme käynnissä tallille, ja totesin reissuun kuluneen matkoineen lähes kaksi tuntia. Saatiinpahan tosissaan hypätä! Fiilikset olivat aivan sanoinkuvaamattoman hienot kun uskalsin hypätä tällaisia esteitä joita en ikipäivänä olisi kuvitellut meneväni, ja selvisin vieläpä oikein mallikkaasti! Olihan tämä ehkä ensimmäiseksi maastoestekerraksi aika hurja, mutta konkari-Kingi oli minulle juuri oikea ratsu ja ansaitsee isot kiitokset hienosta työstään. Kingi liikkui reippaasti ja innokkaasti eteen, ja hyppäsi esteet niin epäröimättä että sen varmuus ja rohkeus tarttuivat minuunkin. Aivan ihastuttava hyppyhevonen tämä pikkuruuna! Jännittävää oli, mutta samalla myös älyttömän hauskaa hypätä näitä esteitä. Bonuksena uskoisin tämän reissun antavan minulle paljon lisää rohkeutta ja itseluottamusta myös rataesteille. 

Varsinaista kuvaajaa ei meillä ollut valitettavasti mukana, mutta Nora kuvasi kypäräkameralla meidän hyppyjämme sen mitä pystyi. Suuret kiitokset videoista!