sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Istuntakurssin antia

Päivän poni Kingi. Onko vähän söpö!
Sunnuntai vierähti Tallinmäellä Mintti Rautioahon vetämällä istuntakurssilla. Aamupäivällä oli ensin luento, joka toimi hyvänä tehokertauksena istunnan perusteista. Teoria oli pitkälti samaa hyvää asiaa kuin Aira Toivolan opit, toki osin eri sanoin kuvailtuna ja ehkä eri painotuksilla. Teoriassa tuli esille monta mielikuvaa ja muistisääntöä, joihin palattiin myös iltapäivästä ratsastustunnilla.

Omalta osaltani päivän keskeisimmät muistettavat asiat liittyivät lantion ja rintakehän asentoon sekä jalkoihin. Muistisääntö numero yksi oli viinilasi: housunkaulus on viinilasin reuna, jonka tulee pysyä vaakatasossa eikä kaatua kummaltakaan reunalta. Yleensä tietenkin lasi kippaa alas etureunasta selän mennessä notkolle ja lantion kääntyessä taaksepäin. Seuraava muistisääntö olivat "silmät", jotka katsovat sekä lantiosta että rintakehästä eteenpäin, eivät ylös- eikä alaspäin. Puhetta oli myös toiminnallisesta linjauksesta, eli siitä, että lantio ja rintakehä ovat samassa pystysuorassa linjassa keskenään ja rintakehä on myös linjattuna hevosen etuosan kanssa: takin vetoketju osoittaa suoraan hevosen korvien välistä. Erittäin hyvä neuvo oli ulkolonkan avaaminen voltteja ja muita kaarteita ratsastaessa. Ulkolonkkaa auki kiertäessä lantio ei pääse kallistelemaan vinoon, vaan ratsastaja pysyy mukavasti keskellä hevosta ja se paljon puhuttu ulkopuolen tukikin tulee melkein ilmaiseksi. Paljon on aiemmin puhuttu ulkokyljen rutistamisesta, mutta kun mukaan otettiin tämä ulkopuolen lonkan aukikiertäminen niin asiaan tuli vielä uutta ulottuvuutta.

Kurssin ratsastusosuuden menin Kingillä. Kingi olikin sen puoleen nappivalinta, että se on minulle juuri ideaalin kokoinen ja mittasuhteiltaan helposti istuttava ratsu. Kun ei esimerkiksi liian leveärunkoisen hevosen tai hankalan mallisen satulan takia tullut lonkkien kireys rajoittavaksi tekijäksi, niin pääsin kunnolla tekemään Mintin ohjaamia korjauksia ja hienosäätöä. Näin pääsin kokemaan, miltä istunta tuntuu kun palikat ovat oikeasti kohdallaan eivätkä omat fyysiset rajoitteet ja jumit päässeet häiritsemään tilannetta. Tunnilla menimme kahden ratsukon ryhmässä aivan perusjuttuja, eli ympyröitä sekä pohkeenväistöjä käynnissä ja ravissa. Laukkaan asti ei tällä kertaa edes ehditty.

Aluksi haimme satulassa oikean lantion asennon ja tuntuman istuinluihin nostamalla jalat satulan siipien päälle. Jalkojen ollessa takaisin jalustimissa muistettiin koko ajan viinilasi, joka ei saanut kipata, sekä rintakehän "silmät" eteenpäin. Minulla "silmät" meinasivat kääntyä ylöspäin, eli vatsapuolta piti rutistaa kasaan ja lantiota ja rintakehää vetää toisiaan kohti. Näin päästiin Airan tunneilta tuttuun asentoon, jossa vatsalihakset pitävät pakettia jäntevänä ja olo tuntuu aluksi hassun kippuraiselta. Keventäessä tönäistiin omalla kädellä ensin ristiluuta eteenpäin ja sitten rintakehää taaksepäin, ja niin rintakehä ja lantio tulivat linjaan keskenään. Vatsapuolen jäntevyys sekä rintakehän ja lantion asento tuli sitkeästi säilyttää siitä huolimatta, että poni liikkui selkä alhaalla ja nenä pitkällä ja yritti tällä asennolla vetää myös ratsastajan notkoselkäiseksi. Lisäksi sain ohjeeksi antaa nilkkojen joustaa enemmän ja kantapään liikkua hieman ylös ja alas sen sijaan että väkipakolla työnsin jalkoja pitkäksi ja kantapäätä alas. Nilkkojen rentoutus rentoutti oikeastaan koko istuntaa ja teki liikkeisiin mukautumisesta helpompaa.

Lopputunnin ajan keskityttiin paljon toiminnalliseen linjaukseen ja ulkolonkan avaamiseen. Toiminnallinen linjaus koski myös hevosta, eli keskityimme ratsastamaan etu- ja takaosaa samaan linjaan keskenään jotta hevonen voisi liikkua mahdollisimman helpolla ja optimaalisella tavalla, kroppa oikein kytkettynä. Ideana oli ohjailla hevosen etuosaa omien istuinluiden, rintakehän ja ohjien avulla, eli jos etuosa ei ollut takaosan edessä niin se pyrittiin näillä konsteilla palauttamaan oikeaan linjaukseen. Ratsastimme käynnissä ja harjoitusravissa päätyihin isot voltit, joilta otettiin väistöaskelia ulospäin. Volttia kääntäessä keskityin ulkolonkan avaamiseen, josta tuli todellakin hyvä tuki koko kropalle. Tarkkailin etuosan linjausta ja tein tarvittaessa pieniä korjauksia, ja Kingi vastasi näihin hyvin. Tosi vaikea on pukea sanoiksi kaikkia niitä hienovaraisia korjauksia, mutta selvästi olin oikeilla jäljillä kun Kingi alkoi vastata voltille taivuttamiseen, etuosan suoristamiseen ja väistöihin rentoutumalla ja pyöristymällä. Kun hetkellisesti hukkasin punaisen langan niin Mintti sanoi vain taikasanan "toiminnallinen linjaus". Linjauksen korjaus tuli minulta muistutuksen seurauksena jo lähes automaattisesti, ja samassa hetkessä Kingi pyöristyi kuin taikaiskusta.

Olin tuntiin tosi tyytyväinen, sillä sain mielestäni tehtyä oikein hyviä korjauksia ja sain kiinni toiminnalisen linjauksen ideasta käytännön tasolla. Ulkolonkan avaaminen oli varsinainen ahaa-elämys. Näiden istunnan hienosäätöjen seurauksena löytyi myös Kingiin hyvä tuntuma ja ratsastus sujui rennosti yhteisymmärryksessä. Mintti totesi lopuksi, että pyöreänä liikkuminen ja itsensä kantaminen on selvästi Kingille vähän vierasta ja vaikeaa. Istunnan kautta poni saatiin siitä huolimatta hakeutumaan pyöreäksi oikein päin, ja tämä muutos oli tietysti parasta mahdollista palautetta tehdyistä korjauksista.

lauantai 30. tammikuuta 2016

Improvisointia olosuhteiden mukaan

Lauantai oli tämän viikon maastopäivä. Lähdimme maastoon kahdestaan Annen kanssa Vakella ja Pavella. Pave siis vielä tutustuu maastoiluun, joten menimme taas vähemmän liikennöidylle Kotakankaan lenkille. Tallille ajaessa sää oli harmaa ja jopa tihkusateinen, mutta siitäpä se juuri sopivasti poutaantui niin että pääsimme matkaan ihanan kirkkaassa kevättalven auringonpaisteessa. Riesana olivat kuitenkin näin suojasäällä tierat. Vakelta otettiin onneksi takakengät pois juuri ennen lenkkiä, mutta edessä oli kengät ja ne keräsivät isot paakut puolessa sekunnissa. En ottanut edes kaviokoukkua mukaan, kun tallilla tierat vaikuttivat tippuvan helposti sormilla kaivaen ja kantapäällä napauttaen. Virhe! Heti ensimmäinen tieranpoisto-operaatio piti ottaa kun oli vasta päästy pihasta tielle. Takaisin selkään kiivettyäni lähdettiin sitten samoilta seisomilta raville.

Ravailimme tietä pitkin Pave edessä ja Vake perässä kuten oli näillä hevosilla luontainen järjestys. Etäämmälle päästyämme otimme myös pätkän laukkaa, joka sujui mukavasti. Vake oli tänään oikein rentoa poikaa. Sitten oltiinkin jo tien päässä, ja jatkoimme matkaa auratulle pelto- ja metsälenkille. Täällä jouduttiin kävelemään, mutta onneksi tieltä poistuttuamme tieraongelma ei ollut aivan niin paha. Paakut tipahtelivat etusista aina aika ajoin, ja takasiin ei mitään tullutkaan. Suunnitelma oli ravata ja mahdollisesti laukata tietä pitkin takaisin kotiin, mutta ennen raville lähtöä halusin ensin tyhjentää kaviot. Jäätyneet paakut eivät olleet irrota millään, mutta kävipä niin mukavasti että kohdalle sattui paikallinen ulkoilija joka taisi olla myös hevosmiehiä. Hän tarjosi ystävällisesti puukkoa lainaan, ja puukon hamaralla olikin näppärä naputella tierat pois.

Sitten lähdettiin ravilla kotia kohti, mutta Annelle ja Pavelle sattui varusterikko eli aivan upouusi ohja napsahti poikki. Katkennut ohja tarkoitti kotimatkaa kävellen, ja kun käynnissä Vake keräsi taas tieraa katsoin järkevimmäksi hypätä itsekin alas ja taluttaa loppumatkan tallille. Lenkkimme jäi tänään aika nysäksi varusterikon takia, mutta saimme kuitenkin nauttia ulkoilusta komeassa kelissä hohtavien hankien keskellä. Vake oli ainakin oikein tyytyväinen tällaiseen kevyeeseen lenkkiin.

perjantai 29. tammikuuta 2016

Perinteinen vastalaukkatilttaus

Artsin valmennuksessa menin taas Vakella. Kahden ratsukon ryhmässämme oli ohjelmassa jumppaa alkeellisten sulkutaivutusten sekä vastalaukan avulla. Verryttelyssä ohjeena oli ottaa kevyen ravin lomassa myös lyhyitä laukkapätkiä. Aluksi meno oli aikamoista puskemista, mutta laukannostot ajoivat taas asiansa ja saivat Vaken tehokkaammin liikkeelle. Vasemmassa laukassa tuli ensin aika napakka pukki, jonka syynä taisi olla kiista ympyrälle kääntymisestä (vs. kaverin seuraaminen uraa pitkin), mutta tämän jälkeenpä laukka lähti rullaamaan yllättävän sujuvasti. Pyöreyden kanssa oli vielä vähän niin ja näin, vaikka Vake alkoikin pikkuhiljaa liikkua paremmin kroppaansa käyttäen.

Ensin työskentelimme käynnissä ja ravissa ratsastaen toisella pitkällä sivulla loivaa sulkutaivutusta. Sulkutaivutuksen funktiona oli erityisesti jumpata Vaken jähmeää ristiselkää. Lisäksi päätyihin tuli ravivoltit, ja toiselle pitkälle sivulle siirtymisiä. Pian myös sulkutaivutukseen haluttiin yhdistää siirtyminen käynnistä raviin. Aloitimme vaikeammasta suunnasta eli oikeasta kierroksesta. Aluksi Vake tarjosi aivan liian jyrkkää poikitusta, jolloin liike meni väistöksi eikä etuosa pysynyt uran suuntaisena. Yritin ensin loiventaa poikitusta oikealla pohkeella, mutta oikea ratkaisu olikin vasemman pohkeen vaikutuksen vähentäminen. Tarpeeksi loivan poikituksen etsimisessä meni aikansa, ja kun sopiva poikitus löytyi niin piti vuorostaan alkaa työstää asetusta ja taivutusta. Yhtäaikainen oikealle asettuminen ja takaosan loivakin poikitus tuntuivat olevan Vakelle kovin hankalia, ja se alkoi helposti vastustella. Ohjeena olikin pyytää asetusta ja poikitusta vuorotellen ja tarpeeksi pienesti. Väkinäisen oloiseksi meno tähän suuntaan jäi, ja siirtymiset käynnistä raviin sulkutaivutuksen aikana osoittautuivat liian hankaliksi. Niinpä saimme tehdä sulkutaivutukset kokonaan ravissa. Ravivolteilla puolestaan yritin hellittää apuja ja rauhoittaa tilannetta sekä antaa Vaken mennä rennommin. Ravi oli kuitenkin myös volteilla kamalan hidasta mönkimistä, joten tässä vaiheessa meinasi jo loppua usko kesken kun poni tuntui olevan kaikin tavoin jumissa.

Vasemmassa kierroksessa sulkutaivutukset sujuivat aivan eri malliin. Tähän suuntaan Vake kykeni notkeasti tulemaan poikitukseen ja taivutukseen, ja myös omat avut oli jotenkin paljon helpompi koordinoida. Sulkutaivutuksen kautta poniin tuli ryhtiä ja pyöreyttä, ja kykenimme tekemään myös käynnistä raviin siirtymisiä poikituksessa pysyen. Hieno Vake! Vaikka tämä olikin "helppo suunta" tekivät onnistuneet sulkutaivutukset ihmeitä ponin liikkumiselle. Etuosaan tuli keveyttä ja askeleeseen venyvyyttä, ja vihdoin Vake alkoi liikkua ihan oikeaa ravia ilman tolkutonta puskemista. Kun poni kantoi itseään ja ravi kuljetti eteenpäin pääsin myös rentouttamaan istunnan ja sain jalat pitkäksi ja rennoksi kylkien ympärille. Sulkutaivutusten jälkeen ravasimme hetken aikaa uralla molempiin suuntiin isompaa ravia pyytäen, ja tässä vaiheessa hymyni ulottui korvasta korvaan kun yhtäkkiä Vaken ravi tuntui hurjan paljon paremmalta. Askeleessa oli jo suorastaan elastisuutta!

Tunnin loppupuolen työstimme vastalaukkoja. Laukassa ratsastettiin loivan kiemuran tapaisia kuvioita, eli pitkältä sivulta lävistäjän alku, tästä kaarros pituushalkaisijan suuntaiseksi suoristaen, selkeästi suoraan muutama askel ja kaarros uralle. Aloitimme taas vaikeammasta suunnasta eli oikeasta laukasta. Ensimmäisellä yrityksellä vastalaukkakuvio meni vähän vahingossa ja tuurilla oikein, mutta sen jälkeen Vake tiesi reitin ja alkoi jarrutella vastalaukkakaarteen lähestyessä. Tuloksena oli joko laukan putoaminen pois tai laukanvaihto, ja saman tien olikin sekä minulla että ponilla pää aivan jumissa tehtävän suhteen. Puskin ja tuuppasin niin pohkeilla kuin istunnallakin sekä kallistelin vinoon, kun taas Vake laukkasi tasajalkaa pomppien ja kiemurrellen sekä nakkeli kiukkuiset laukanvaihdot. Oltiin siinä henkisessä tilassa, jossa kuski ei osannut enää tehdä mitään nätisti ja eleettömästi, ja poni vastusti ihan joka asiaa jumittamalla ja perää liiraamalla. Ohjeena oli tulla vastalaukkaan aivan rauhassa ja hiljaa takanojassa istuen, sekä pitää tie tarpeeksi loivana. Sain lopulta apua siitä, että nostin katseen laukassa liioitellun ylös, ja pääsin näin vähän tilanteen yläpuolelle. Samalla onnistuin olemaan tuuppaamatta, ja aloimme päästä kuvion puoleen väliin asti oikean laukan säilyttäen. Helpotin vielä tehtävää tekemällä kuvion aivan minimaalisen pienenä, eli loiva kiemuramme kävi uran sisäpuolella ehkä kaksi metriä. Nyt Vake hoksasi mitä haluttiin, ja laukkasi nämä pienet uralta koukkaukset oikean laukan säilyttäen. Kyllähän se teki mitä haluttiin, kun purettiin tehtävä tarpeeksi ymmärrettäväksi.

Vasemmassa laukassa vastalaukan säilyttäminen ei niinkään ollut ongelma, mutta esitimme vastalaukkapätkät turpa tiukasti vasemmalle kenottaen ja oikealle lavalle puskien. Tämä ei kelvannut, vaan kaula haluttiin suoraan ja koko poni liikkumaan suoraa linjaa ennen kuin sai kaartaa takaisin uralle. Kun ei saanutkaan roikkua vasemman ohjan varassa ja kaatua oikealle niin Vake ei enää pysynyt tasapainossa, vaan meinasi sotkeutua vastalaukassa jalkoihinsa ja alkoi taas tehdä kiukkuisia pomppuvaihtoja. Muutaman yrityksen ja kömmähdyksen jälkeen onnistuin säilyttämään vasemman laukan ja ratsastamaan halutun tien ja linjan jotenkuten, mutta ei tässä mielestäni aivan kunnollista suoristumista vieläkään tapahtunut.

Vastalaukka on kyllä Vaken kanssa takuuvarma tunnelman tappaja. Tunnin puolessa välissä meillä oli oikein mukava yhteistyö ja Vake liikkui rennosti itse eteenpäin, mutta enkös onnistunut pilaamaan kaiken heti kun sanottiin taikasana "vastalaukka". Aloin yliratsastaa rankasti, ja siinäpä sitä päädyttiin vänkäämään ponin kanssa toinen toisiamme vastaan, niin ettei paluuta kivaan ja helppoon enää ollut. Siinä tilanteessa molemmat tilttaa niin pahasti ettei mikään enää suju. Tunnin hyvät hetket eivät enää loppupeleissä paljon lohduttaneet, kun laukkahommat menivät niin totaalisen puihin. Laukassa ylipäänsä Vake on toiminut viime aikoina huonommin, mutta raviin on sentään saatu edistyksen pilkahduksia. Täytyy yrittää pitää ne pienet edistysaskeleet kirkkaimpana mielessä, vaikka muilta osin meno tuntuisi vanhoihin ongelmiin taantumiselta.

tiistai 26. tammikuuta 2016

Hidastelua ei suvaita

Tiistaina menimme Vaken kanssa taas Pian estevalmennuksessa. Alkuverryttelyssä sain ohjeeksi ottaa ravin lomassa pieniä laukkapätkiä Vaken herättelemiseksi. Laukassa poni lähtikin ihan hyvin eteen, mutta ravissa meno oli hidasta. Vake röhnötti pahasti lapojen päällä, eli ei ollut tietoakaan siitä omaehtoisesta ja irtonaisemmasta ravista joka perjantain kouluvalmennuksessa saatiin esille. Puskemistahan se sitten oli, kun kiemurtelimme ravissa kiemurauria. Taivuttelu jäi puolitiehen, kun samalla ravi tahtoi hyytyä.

Seuraavaksi menimme hieman maapuomeja. Ylitimme puomisarjaa suoralla linjalla ensin ravissa ja sitten laukassa, ja Vaken patistelu eteenpäin jatkui edelleen. Laukkapuomeilla ongelmana oli se, että askel piti saada sopimaan ensimmäiselle puomille aivan täydellisesti jotta Vake pääsi näppärästi koko sarjan yli. Jos Vake joutui venyttämään kauempaa tai ottamaan jarruttavan pikkuaskeleen ei se enää helposti venynyt loppujen puomien yli, ja seurauksena oli vähintäänkin laukan vaihtuminen vääräksi kun poni kömpelösti harppoi puomien yli. Vanha tuttu ongelma siis, ja pyrin ratkaisemaan sitä liiaksi eteen tuuppaamalla kun todellisuudessa olisi tarvittu painoa paremmin takajaloille. Hieman kaarevalla tiellä lähestyen askel oli helpompi sovittaa ekalle puomille, ja näin saatiin onnistuneempiakin suorituksia. Kun vaihdoimme suuntaa ja tulimme puomilinjaa katsomolta poispäin otti Vake sopivasti pientä kipinää katsomopäädystä. Nyt puomit ylittyivät paljon sujuvammin, joten pieni villiintyminen oli oikein tervetullutta.

Hyppäsimme ensin yksittäiset verryttelyhypyt pystyille molemmista suunnista ja hevoset saivat samalla katsoa esteiden alla olevat valkoiset laatikot. Vake oli onneksi herännyt pahimmasta horroksesta, ja laukkasi mielestäni nyt aika napakasti. Ponnistuspaikat löytyivät helposti ja hypyt menivät kivasti. Sitten hyppelimme suoraa 17 metrin linjaa sekä kaarevaa linjaa joka oli ehkä metrin pidempi. Nämä menivät ihan asiallisesti, kun vaan aina liikkelle lähtiessä varmistin Vaken hereilläolon. Pia ei sietänyt minkäänlaista hidastelua, vaan Vakelta vaadittiin koko ajan oikein reipasta menoa. 17 metrin linjalla jouduin hieman puskemaan jotta Vake meni varmasti viidellä laukalla, joten jäin epäilemään että todellinen etäisyys oli ehkä suurempikin. Toki esteet olivat matalan puoleisia, maksimissaan 70-senttisiä. Kaarevalla linjalla jäätiin viidellä askeleella kauas, mutta kun Vake eteni napakalla laukalla lähti se omalla päätöksellä oikein pitkään hyppyyn pikkupystyn yli vaikka kuski odottikin miniaskelta. Viilattavaa oli vielä esteiden jättölinjoissa, eli tehtävän päättyessä annan Vaken liian helposti oikaista seuraavaan kaarteeseen. Taidanpa olla sinne itsekin kääntymässä liian hätäisesti sen sijaan että ratsastaisin rauhassa suoraan ja seinille asti.

Ratapiirroksesta kiitos Annelle.
Hyppäsimme kertaalleen radan, johon kuului suora linja, kaarevat linjat sekä yhden askeleen sarja. Estekorkeus oli edelleen noin 70 senttiä ja alle. Villitsin Vaken oikein pirteästi liikkelle, ja rata meni ihan sujuvasti. 17 metrin suora linja meni viidellä laukalla, 18 metrin kaarevan askelmäärästä en ole aivan varma ja 20 metrin kaareva meni kuudella laukalla. Sarjalle ei askel sopinut ihan täydellisesti, vaan tultiin hieman pienellä hypyllä a-osan yli. Niinpä väli oli pitkä ja Vake taisi miettiä lisäaskelta, mutta kannustin sitä raipalla lavalle ja niinpä se venytti matalan pystyn yli kauempaa. Sarjalle saimme vielä ottaa sakkokierroksen, ja sujuvammalla sisääntulolla väli ei vaatinut niin suurta venymistä. Sitten tuntiaikamme oli jo loppumassa, mutta otimme vielä hieman korotettuna 20 metrin kaarevan linjan toiseen suuntaan. Tähän saatiin oikein energinen suoritus hyvillä hypyillä, joten tunti oli hyvä päättää siihen.

Sain taas huomata, että hyppääminen sujuu mukavimmin silloin kun Vake herää laukkaamaan kunnon energialla. Usein tyydyn vähän rauhallisempaan menoon, joka vie meidät ihan mukavasti esteiden yli, mutta kyllä hommaan tulee vielä toisenlaista sujuvuutta kun ponin jalat alkavat käydä ripeämmin. Parhaimmassa tapauksessa Vake oikein itse innostuu esteistä ja sopivasti "villiintyy". Vaikka reipas meno on se mitä halutaan, niin saan kuitenkin olla varovainen etten unohdu jatkuvasti puskemaan ja ajamaan. Ohjalla sentään olen oppinut antamaan tilaa, ja huomasin tänään käyvän niin että välillä heitän suorastaan ohjat pitkiksi kaarteissa. Keulaa voisi kyllä koettaa pitää ylempänä ja ponia ryhdikkäämpänä eikä antaa sen kyntää nenä alhaalla. Positiivista kuitenkin, että olen päässyt eroon tavasta puristaa ohjia rystyset valkeina silloin kun Vakeen tulee toivottua säpinää.

maanantai 25. tammikuuta 2016

Aivan tönkkö kuski

Maanantain tunnille sain Pallen. Menimme neljän ratsukon ryhmässä koulua, ja ohjelmassa oli siirtymisiä sekä laukan askelpituuden säätelyä. Manailin sitä, että en ollut taaskaan viitsinyt valmistautua tuntiin venyttelemällä ja sitten piti yrittää vääntäytyä järkevään asentoon Pallen koulusatulassa. Aina pitäisi venytellä, ja varsinkin silloin jos on olemassa mahdollisuus päätyä Pallen satulaan. Alkutunti meni siis omia jumeja tuskaillessa. Pallea tietenkin häiritsi se, että en löytänyt rentoa ja vakaata kevennystä, vaan puristin reisillä samalla kun kantapäät nousivat ylös ja selkä meni notkolle. Täysin ymmärrettävästi hevonen sitten jumitti ravia paikoillaan selkä alhaalla, eikä lähtenyt etenemään letkeän sujuvasti. Niin ärsyttävää, kun tasan tarkkaan tietää mistä johtuu ettei hevonen toimi mutta ei pysty asiaa korjaamaan koska vanha laho kroppa ei vaan toimi. Eipä siinä pääse kovin nätisti hevoseen vaikuttamaan. Taitaa olla myös niin, että tönkkö ja hytkyvä ratsastaja saa Pallen paineistumaan siinä määrin että se alkaa herkemmin tuijotella maneesin nurkkia.

Työstimme ravissa isoja voltteja sekä teimme siirtymisiä käyntiin. Lopulta Palle alkoi vähäsen liikahtaa eteen ja venyttää kaulaa rennommaksi, kun oikein keskityin olemaan mahdollisimman vähän häiritsevä ja rento. Sitten siirtymiset otettiin ravipuomilinjalle. Suora linja ravipuomit ylittäen sekä välissä käyntiin siirtyen olikin yllättävän hankala tehtävä, kun Palle tahtoi kiemurtaa ja mutkitella. Tämä kertoi, että ravi ei ollut läheskään tarpeeksi sujuvaa vaan edelleen jarrutin sitä tahattomasti.

Maapuomilinjaa jatkettiin vielä laukassa. Puomien väli oli 17 metriä, ja tätä mentiin sekä kuudella että viidellä askeleella. Myös laukassa olin suurissa vaikeuksissa istunnan kanssa, ja niinpä Palle ei ensin lähtenyt etenemään kunnolla vaan huojuessani satulassa pudotteli ravillekin puomien edessä. Yritin myös tehdä ja säätää aivan liikaa laukan kokoamiseksi sekä ohjalla että pohkeella, eikä Palle sellaista arvostanut. Jotta laukka saatiin rennommaksi ja sujuvammaksi käski ope tulla linjalle kevyessä istunnassa. Tällä konstilla Pallen laukka alkoikin pyöriä paremmin, ja linja mennä ilman suurempia jumittamisia tai kiemurteluja. Kuusi askelta mahtui väliin hyvin, mutta siinä vaiheessa kun Pallen moottori hurahti käyntiin aloin istua kevyestä istunnasta takaisin satulaan jotta sain varmasti laukan riittävän kootuksi. Linjan ratsastus viidellä laukalla onnistui myös näppärästi, kun otin kevyen istunnan ja pyysin Pallea eteen. Päätyä kohti tullessa se kuitenkin jarrutti sen verran, että luultavasti neljä laukkaa ei olisi enää onnistunut vaikka sinänsä vaivattomasti askelpituus säätyikin eikä tässä todellakaan vielä käytetty Pallen koko skaalaa. Viiden laukan jälkeen onnistui taas heti perään kuusi laukkaa, eli hyvin toimi säätely kunhan vaan pääsin jotenkuten asiallisesti liikkeen mukaan ja Palle käynnistyi laukkaamaan sopivalla energialla.

Lopuksi ratsastimme vielä käyntiinsiirtymisiä sekä pysähdyksiä harjoitusravista. Palle toimi nyt alkutuntia selvästi paremmin, vaikka kuskista ei ihan voinut vielä sanoa samaa. Siirtymiset ja pysähdykset oli ohjeena tehdä ravin lyhennyksen kautta, ja Palle jos kuka osaa koota ja lyhentää. Enemmän tuntui olevan vaikeuksia saada se välillä venyttämään kunnolla eteen, mutta liikkuminen oli nyt kuitenkin pyöreää. Käyntiinsiirtymiset onnistuivat lyhyestä ravista mukavan pehmeästi, mutta pysähdykseen asti mennessä ongelmaksi tuli taas istunta. En saanut istunnalla tehtyä riittävän jäntevää pidätettä, ja niinpä jouduin liikaa turvautumaan ohjaan pysähdyksessä, minkä seurauksena Palle ei pysynyt täysin pyöreänä ja teki pysähdysen käyntiaskeleiden kautta.

Pientä tuskastumista oli ilmassa koko tunnin ajan. Hevonen on niin hyvä ja suorittaisi nämä tehtävät naurettavan helposti ja rennosti jos vaan tumpelo satulassa kykenisi ratsastamaan jollain lailla järkevästi. Voi tietysti miettiä sitäkin, missä määrin on samasta ongelmasta kyse myös silloin kun joku vähemmän osaava ja taitava hevonen "ei toimi". Helposti sitä vierittää syytä hevosen niskoille ja toteaa, että kun ei se osaa tai on niin jumissa ja vino ja tasapainoton. Pallen kanssa voi olla varma, ettei mistään tällaisesta ainakaan ole kyse. Sitten on pakko kohdata se ikävä totuus ettei oikein itse osaa ja siksi hevonenkaan ei pysty tekemään mitä pyydetään.

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Rauhallinen maastokierros

Tämän viikonlopun maastoon ratsuni oli Aku. Mukana maastossa oli Annen ratsuna uusi tulokas Pave, jota lähdettiin tutustuttumaan maastoihin, joten Aku oli varma valinta turvalliseksi maastoseuraksi. Lisäksi seuraamme liittyi kaksi muutakin ratsukkoa.

Suunnitelmana oli rauhallinen käynti- ja ravilenkki mahdollisimman vähäautoisia reittejä pitkin. Ensin kävimme kävelemässä pelloille aurattuja reittejä seuraten, ja kun täällä kaikki sujui hyvin lähdimme vielä ratsastamaan Kotakankaantietä pitkin ja kävimme tien päässä pienen metsälenkin. Tiellä oli hyvä ravata, ja muuten käveltiin. Vetovuoroa vaihdeltiin niin, että Aku sai mennä keulassa pari pätkää mutta suurimman osan matkaa olimme jonossa toisena. Aku tykkäsi ehdottomasti eniten vetohevosen roolista, ja se oli myös itseni kannalta mukavin paikka. Kun ei ollut ketään edessä saatoin antaa Akun puksuttaa tasaisen reippaasti lähes löysällä ohjalla. Kakkospaikalla Akun vauhtiin joutui puuttumaan enemmän, sillä se olisi halunnut roikkua aivan kiinni edellämenevän hännässä ja yrittää ohikin. Kyllä tällainen hevonen on selvästi tarkoitettu vetopaikalle, mutta tällä reissulla meillä sattui olemaan monta luontaista vetohevosta.

Turvalenkkimme sujui turvallisesti ja hyvin, eli kaikki hevoset menivät nätisti ja rohkeasti eikä niitä autojakaan tullut vastaan. Akun parhaat puolet eli reippaus, tasaisuus ja luotettavuus ovat kyllä maastossa arvossaan. Sainkin matkustella kyydissä hyvin huolettomasti.

lauantai 23. tammikuuta 2016

Uusi kiva poni

Lauantaina piti päästä lisätunnille ihan vain siitä syystä, että saisin kokeilla tallin uutta tuntiponia. Poni oli Tuomikosken tilalta ostettu Moonlight Menuett eli Kingi, 2002 syntynyt new forest -ruuna ja kokenut opetusponi joka on kuulemma näppärä hyppäämään sekä rata- että maastoesteitä. Olihan se söpökin kuin mikä, ruunivoikko ja kaikkea. Selästä käsin totesin Kingin minulle juuri sopivaksi mittasuhteiltaan ja oikein mukavan muotoiseksi istua. Jalat sai sopivasti ponin ympärille ja pohkeet oikealle paikalle kun poni ei ollut liian leveä muttei myöskään liian pikkuinen.

Aloitimme verryttelyt siirtymisillä. Muodosta ei sen kummemmin tarvinnut välittää, vaan ajatuksena oli, että pyöreys tulee tehtävien kautta jos on tullakseen. Tiesin jo etukäteen, että Kingi ei aivan helposti ala niskasta myötäämään, ja niinpä en antanut sen häiritä että mentiin turpa pitkällä. Tuntuma pysyi kuitenkin aika tasaisena. Siirtymiset Kingi teki mukavan kuuliaisesti, ravista käyntiin se tuli lähes pelkällä istunnalla ja raviin puolestaan lähti pienellä pohjeavulla täsmällisesti. Myös laukat nousivat ketterästi. Kingi liikkui kivasti omalla moottorilla olematta kuitenkaan millään lailla kiireinen, ja kuunteli sekä pidätettä että pohjetta hyvin. Katsomopäädyssä Kingi vielä vähäsen tuijotteli, eli kotiutuminen oli siltä osin kesken. Tuijotteluun ei kuitenkaan liittynyt kummempaa jännittymistä, ja Kingin tapa reagoida vaikutti nimenomaan olevan pelkkä korvat pystyssä katsominen eikä säpsähtely tai pakeneminen. 

Lopputunnin menimme puomitehtäviä. Ensin ratsastimme pääty-ympyröillä kahden maapuomin tai pikkukavaletin yli, ja näiden välille ympyrän kaarelle tuli 3-4 laukka-askelta. Kingillä oli mukavan napakka ja tasainen laukka, joten puomihommat onnistuivat oikein näppärästi. Askel oli helppo saada sopimaan puomille, kun tarvittaessa Kingi otti pyynnöstäni joko lyhyemmän tai pidemmän askeleen. Kaartaminen puomilta toiselle sujui sekin ilman vaikeuksia. Aluksi ratsastin kaaren melko lailla oikaisten, ja väliin tuli säännöllisesti kolme laukka-askelta. Kun aloin tehdä kaaren vähän isompana niin neljä askelta oli myös ihan luonteva ratkaisu. Oikeassa kierroksessa ympyrätehtävä tuntui vähän vasenta helpommalta, uskoakseni siitä syystä että pääsin istumaan paremmin suorassa. Vasemmalle laukatessa tuli pientä kallistelua sisään, mikä hieman nakersi kaarteen ratsastamisen helppoutta.

Toisena puomitehtävänä menimme tuttuja lävistäjiä, joilla oli 17-18 metrin linjat puomilta toiselle. Lävistäjillä tuli luonnollisesti laukanvaihdotkin mukaan kuvioihin. Kingillä nämä välit menivät melko helposti viidellä laukalla pienellä eteenratsastuksella. Lävistäjillä esiintyi kuitenkin ajoittaista kiemurtelua, minkä seurauksena pariin otteeseen otettiin kuudeskin askel mukaan. Molemmat pohkeet olisivat siis saaneet olla napakammin kiinni varmistamassa suoraviivaisen etenemisen ilman mitään harhailuja. Laukanvaihdot tuntuivat olevan Kingillä hyvin hallussa, sillä se vaihtoi lävistäjät päättävillä puomeilla ketterästi ilman sen suurempia ohjeita ratsastajalta. Vasemmasta laukasta oikeaan vaihtaminen tuntui olevan hieman nihkeämpää kuin päinvastoin.

Tunnin jälkeen kävimme vielä kävelemässä ulkona peltolenkin. Tällä pienellä lenkilläkin Kingi käyttäytyi aivan moitteettomasti ja lunkisti, ja sitä tuntui kiinnostavan lähinnä ruokamahdollisuudet. Kaiken kaikkiaan Kingi oli tosi kiva, perustoimiva ja järkevä poni jolla hinkuisin ehdottomasti myös hyppäämään. Loistava täydennys tallin ratsuvalikoimaan minun näkökulmastani, ja veikkaan Kingistä varmaa lasten ykkössuosikkia. Pyöreänä tuntumalla liikkuminen ei taida tulla Kingiltä aivan itsestään, mutta vaikutti siltä että huolellisesti siirtymisiä ja taivutuksia ratsastamalla voisi sekin puoli tunnin mittaan loksahtaa kohdilleen. Toivonpa pääseväni Kingin satulaan pian uudestaan!

perjantai 22. tammikuuta 2016

Lavat auki ja askel venyy

Tänä perjantaina menin Artsin valmennuksessa Vakella. Oli jo aikakin pulleron päästä kouluvalmennukseen, sillä edellisestä kerrasta oli jo kolme viikkoa ratsastettuani tässä välissä pari valmennuskertaa Pallella. Tämän kerran harjoituksetkin osuivat meille aivan nappiin, sillä ohjelmassa oli suoristavia sekä askeleen venymiseen tähtääviä tehtäviä.

Aloitimme tunnin ratsastamalla siirtymisiä. Ensin tehtiin pysähdyksiä käynnistä, sitten käynnin ja ravin sekä ravin ja laukan välisiä siirtymisiä. Vake teki siirtymiset varsin kuuliaisesti, mutta pyöreys oli näin alkutunnista vielä hakusessa. Ravi tuntui aika mönkivältä, mutta tässä vaiheessa ei ollut vielä tarpeen vaatia isompaa liikettä eikä varsinkaan kovempaa vauhtia. Pienet laukkapätkät olivat se, mikä irrotti Vaken liikkumaan vähän sujuvammin ja omalla moottorilla, ja laukan jälkeen alkoi pyöreyskin löytyä omia aikojaan. Kovin pitkiä laukkailuja ei Vake näköjään välttämättä vaadi, vaan myös lyhyet laukkapätkät ja runsaat siirtymiset verryttelevät sitä tehokkaasti.

Siirtymiset pysyivät mukana kuvioissa, kun aloimme ratsastaa pituushalkaisijoilla avotaivutuksenomaista poikitusta. Ohjeena oli tuoda etuosa linjalta loivasti sivuun samaan tapaan kuin avotaivutuksessa, mutta runkoa ei taivutettu vaan liike ratsastettiin suoralla hevosella. Samanaikaisesti tehtiin siirtymisiä ravin ja käynnin välillä etu- ja takaosan pysyessä näillä samoilla linjoilla. Pitkällä sivulla puolestaan ratsastettiin eteen ja tavoiteltiin hieman pidempiä raviaskeleita. Ensin yritin liikaa kikkailla asetusten kanssa, mutta parempi oli jättää tällainen pois ja keskittyä ratsastamaan suoraan ja eteen. Etuosan ohjaaminen haluttuun poikitukseen pituushalkaisijalla onnistui käynnissä aika mukavasti, mutta kun siirryttiin raviin lähti Vake vaivihkaisesti "jyräämään" lapa edellä ja silloin tuli kaulaan helposti tarpeetonta taivutusta. Ohjeena oli pitää ulkokäsi elävänä, ja jopa vähän asettaa ulko-ohjalla eli menosuunnan puoleisella ohjalla jotta lapa tuli kunnolla kontrolliin ja sisätakajalka alkoi halutulla tavalla polkea vartalon alle. Ennen pitkää huomasin, että tämä oli aivan erinomainen tehtävä hevosen saamiseksi ulko-ohjalle. Siirtymis-poikitustehtävässä Vake myös herkistyi mukavasti kuulolle, ja se liikkui nyt omaehtoisesti eteen sekä vastasi apuihin. Poikituksessa tuli helposti jännittymistä, mutta pikkuhiljaa meno parani ja Vake teki tehtävää aina vaan pyöreämpänä. Sisätakajalan jumppaaminen poikituksen sisäisillä siirtymisillä toi mukavaa ryhtiä poniin.

Jatkoimme samantapaista tehtävää vielä kokonaan ravissa. Pitkän sivun alussa siirrettiin etuosa uran sisäpuolelle, minkä jälkeen sivun keskellä suoristettiin uralle ja ratsastettiin ravia eteen. Vaken ravi olikin huomaamatta muuttunut vähän venyvämmäksi, joten nyt sitä pystyi ratsastamaan eteen pyöreyden säilyttäen ja selän putoamatta alas. Eteenratsastuksissa oli ohjeena säilyttää sama tuntuma ohjaa poisheittämättä, sekä nojata taakse vieläkin korostuneemmin. Sain myös kiinnittää huomiota lonkkien avaamiseen, jotta Vake todellakin sai tilaa käyttää lapojaan ja lähteä eteen. Etunojaisella istunnalla ja reisien puristuksella sitä aika tehokkaasti estää hevosta näin tekemästä.

Siirryimme lopuksi keventämään uraa pitkin ja ympyröillä, mutta edelleen haluttiin askeleen venyvän kunnolla eteenpäin ja Vakelta pyydettiin vielä vähän lisää ravia. Oikealle ravatessa poni oli nyt ihanan suora ja "läpi", ja tähän suuntaan ravia oli siksi helpompi kasvattaa. Vasemmalle tuli vielä pientä ylitaipumista ja ulkolavan liirausta, mikä haittasi eteenratsastusta. Lopulta tässäkin suunnassa etu- ja takaosa loksahtivat paremmin kohdakkain, ja Vake oli todellakin kahden ohjan välissä rehellisesti asettuen sekä hienossa muodossa. Vaken ravi tuntui tässä vaiheessa tuntia tosi hyvältä, sillä nyt se ravasi niin kuin hevoset ravaa eikä vain mönkinyt eteenpäin jalkoja hiekan pinnassa laahustaen. Askeleissa oli jonkinmoista elastisuutta, ja Vakeksi aivan harvinaista venyvyyttä. Jopa viimeinen siirtyminen käyntiin tuli pehmeän joustavasti, eikä lainkaan vakemaisen töksähtävästi.

Olin aivan haltioissani siitä, miten Vaken ravia saatiin tunnin aikana parannettua. Askelta on yritetty saada venymään aiemminkin, mutta tänään se pitkästä aikaa ihan oikeasti onnistui. Suoristaminen ja siirtymisjumppa saivat ihmeitä aikaan. Lopussa kuulemma lavatkin liikkuivat jo irtonaisemmin, ja Artsi totesi lapojen liikkuvuuden nimenomaan olevan ratkaisun avain. Kyse ei kuulemma ole niinkään takaosan jähmeydestä, vaan siitä, että lavat ovat jumissa ja silloin eivät takajalatkaan mahdu liikkumaan isommin. Ensin täytyy lapojen liike saada riittävän irtonaiseksi, jotta myös takaosasta voi ravia kasvattaa. Liitokaviota ja liikeihmettä ei Vakesta koskaan saada, mutta vaatimatontakin liikettä voi oikealla työskentelyllä selvästi parantaa.

tiistai 19. tammikuuta 2016

Näppärät ja helpot vaihdot

Tämänkin viikon estevalmennus harmillisesti peruuntui, mutta näin kaksi päivää kisojen jälkeen olikin ehkä paikallaan vähän kevyempi puomi- ja kavalettitreeni jonka menimme oman open pitämällä tunnilla. Vake oli siis ratsunani.

Ensimmäinen tehtävämme oli puomien ylittäminen kevyessä ravissa loivalla kiemuralla. Vake oli vähän eteenpäin patisteltava, mutta kun aikansa taivuteltiin kiemuran kaarilla niin poni lähti rentoutumaan ja notkistumaan hyvin. Tällä kertaa osasin olla panikoimatta siitä missä asennossa turpa ja kaula olivat näin tunnin aluksi. Kun keskityin ylimääräisen säätämisen sijaan ainoastaan taivuttamaan tasaisen pehmeästi ja ratsastamaan ravia eteen niin sieltä se pyöreyskin tuli ihan itsestään.

Jatkoimme samaa kolmikaarista myös laukassa, eli kaarien välisillä suorilla pätkillä ylitettiin yksittäiset puomit joilla vaihdettiin laukkaa. Aluksi puomia ylitettiin myös muutama kerta suuntaa vaihtamatta ennen kuin matka jatkui kiemuralla eteenpäin. Tehtävä onnistui Vaken nokkeluuden ansiosta oikein asiallisesti. Vake kyllä tietää erittäin hyvin mitä tällaisella kuviolla tehdään, joten ei tarvinnut kuin vihjaista suunnan muutoksesta niin laukka kyllä vaihtui. Aina ei vaihto tullut puhtaasti puomin päällä, mutta viimeistään seuraavassa askeleessa Vake oli kyllä jo vaihtanut. Kuski pääsi tässä melkein liiankin helpolla. Laukka sinänsä sujui ihan mukavalla energialla, ja Vakea pääsi tänään aika hyvin ratsastamaan ryhdikkäällä, lyhyellä etuosalla. Tällaisesta laukasta oli askel tietenkin helpompi saada osumaan puomille kuin eteenpusketusta lötkölaukasta.

Seuraavaksi menimme kahdella lävistäjällä kavalettilinjoja. Etäisyys oli molemmilla linjoilla 18 metriä, ja tämän sai Vakella mennä joko viidellä tai kuudella laukalla. Kun Vake tuntui olevan tänään helposti lyhennettävissä energian säilyttäen, niin päätin ratsastaa linjat hillityillä kuudella askeleella. Sehän onnistuikin varsin mukavasti. Ainoa pieni ryppy oli se, että vasemmasta kierroksesta oikeaan ratsastettavalla lävistäjällä Vake hieman sekoili laukkansa kanssa, ja taidettiin mennä tässä jonkun kerran ristilaukkaakin kun vaihto ei tapahtunut vielä ensimmäisellä kavaletilla. Tällä linjalla sai ratsastaa jopa vähän eteen, jotta mukaan ei laukan korjailun jarruttamana tullut seitsemättä askelta. Lopuksi menimme kavaletteja vielä loivilla kiemuroilla. Käännyttiin siis ikään kuin lävistäjälle kavaletin yli, mutta kaarettiinkin uuteen suuntaan laukkaa vaihtaen ja ylitettiin toinen kavaletti vaihdon kera takaisin uralle kaartaessa. Tässäkin tehtävässä Vake päästi minut aika helpolla vaihdellessaan laukat ilman sen suurempaa apua, eli pelkkä uuden suunnan näyttäminen riitti ja poni teki loput.

Tänään oli helppoa, sillä vaihtohommat me kyllä osataan (tai Vake osaa). Kivaa oli myös Vaken energia, eli puskea ei laukassa tarvinnut ja keula pysyi aika hyvin ylhäällä. Perusasiat tuntuisivat tällä hetkellä olevan kohtalaisen hyvin kunnossa, joten odottelen innolla seuraavaa estevalmennusta.

maanantai 18. tammikuuta 2016

Karvakorvalla koulutunnilla

Yritin arvailla etukäteen maanantain tunnin ratsua, mutta enpä osunut oikeaan. Sain nimittäin Akun, jolla olen aikaisemmin ratsastanut vain maastossa. Nyt tuli kokeiltua Akua sitten koulutunnillakin. Tunnilla oli neljä muuta ratsukkoa, ja Aku ei oikein tuntunut arvostavan sitä että kaikki neljä muuta hevosta olivat sille vieraita, eri lauman ruunia.

Saimme ensin verrytellä kevyessä ravissa sekä laukassa ratsastaen ympyröitä. Aku oli ravissa kiireisen oloinen, ja ope kehottikin moneen kertaan pitämään tahdin verkkaisempana keventämällä matalammin ja hitaammin. Enhän minä siellä Akun hassusti puolelta toiselle keinuttavassa ravissa saanut jämäköitettyä kevennystä tarpeeksi. Aku siinä sitten mennä puksutti oman mielensä mukaan, eikä niinkään kuunnellut kuskia. Vasen kierros oli hyvin hankala ratsastaa, sillä tälle puolelle Aku ei taipunut yhtään. Oikealle se oli notkeampi, ja kun sain sitä tässä suunnassa helpommin asetettua ja ulko-ohjan tuntumalle alkoivat myös puolipidätteet mennä paremmin läpi.

Verryttelylaukkaa otettiin vasemmassa kierroksessa. Vasen laukka oli vaikeaa, sillä Aku puski vasemmalle lavalle ja kyljelle hyvin voimakkaasti. Niinpä ei laukassa ollut oikein minkäänlaista tasapainoa, ja Aku tuntui tässäkin askellajissa vähän kuskaavan. Kallistelin tietysti itsekin vasemmalle, mikä takuulla pahensi tilannetta. Ope käski siirtää painoa reilusti ulos oikealle, tai ennemminkin taakse ja oikealle, sillä samalla könötin tietysti myös hieman etunojassa. Elämä laukassa helpotti vähän, kun sain painon jaettua järkevämmin ja istuttua siten, että olin suunnilleen linjassa hevosen kaulan ja etuosan kanssa sen sijaan että oma rintakehä osoitti 20 senttiä vasemmalta ohi hevosen. Oman kropan tasapainottamisella pääsi tuntumaakin vähän keventämään, kun ei tarvinnut roikkua ohjissa hevosen pitämiseksi pystyssä ja hyppysissä.

Seuraavaksi ratsastimme pituushalkaisijaa sekä voltteja käynnissä ja harjoitusravissa. Käynnissä Aku tuli taivuttelujen myötä jo vähän pehmeämmälle niskalle, mutta ravissa tahti lähti taas helposti kiihtymään. Istunnan voima ei tahtonut riittää ravin tahdin säätelyyn silloin kun Aku lähi puksuttamaan kiireisenä. Pituushalkaisija kyllä onnistui mukavan suorasti. Volteilla ravin ollessa rauhallisempaa pystyin asettamaan ja taivuttamaan melko hyvin, vasemmallekin jo jonkin verran.

Lopuksi ratsastimme laukkaympyröitä sekä loivia kiemuroita, joilla tuli vastalaukkaa. Akulla oli sen puoleen helppoa mennä vastalaukkakiemuroita, että se ei osaa vaihtaa lennosta ja eteenpäinpyrkimyskin riitti hyvin laukan ylläpitämiseen. Oikea laukka oli paljon vasenta mukavampaa ratsastaa, ja Aku laukkasi hyvässä tasapainossa ja puolipidätteitä kuunnellen. Ympyrällä tuli vähän pyöreämpiäkin hetkiä. Myös vasen laukka sujui nyt paremmassa yhteisymmärryksessä, kun keskityin pitämään painon takaoikealla. Vasemmassa laukassa ratsastettujen kiemuroiden lopussa esiintyi kuitenkin sisälle puskemista, joten ne eivät sujuneet yhtä pehmeästi ja nätisti kuin oikean laukan kiemurat. Molempiin suuntiin vastalaukka pysyi kuitenkin ilman ongelmia yllä, ja Aku tuntui hallitsevan tämän tehtävän oikein hyvin.

Loppuraveissa Aku tuntui alkutuntia notkeammalta, ja taipui vasemmallekin jo hieman paremmin. Pyöristymistä ja pidempään muotoon venymistä tapahtui pätkittäin. Ihan en kyllä päässyt sinuiksi Akun kanssa tällä tunnilla, mutta yhteistyö toimi lopussa sentään vähän paremmin. Aku ei todellakaan ole mikään pahimman luokan jyrä, mutta silti se tuntui minulle vähän turhan vahvalta hevoselta. Käsivoiminhan ei mitään hevosta kuuluisi hallita, vaan nimenomaan istunta ei nyt tuntunut riittävän siihen, että Aku olisi ollut oikein viimeisen päälle kuulolla eikä vain puksuttanut omassa perusmoodissaan. Tähän samaan ongelmaan törmään kyllä yleensä kaikkien reippaampien hevosten kanssa.

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Kivan mielen talvikisat

Kuvasta kiitos Noralle!
Vuoden ekat kisat olivat 1-tason estekisat kotimaneesissa. Pakkaslukemat olivat aika kovat, -25 astetta ellei sen allekin, mutta maneesissa oltiin -16 asteen tuntumassa ja mehän kisattiin siellä ihan tyytyväisenä. Kovan pakkasen takia kisat jäivät toki tavallista pienemmiksi ja ne käytiin vain oman tallin porukalla, mutta joka tapauksessa tuli hyvää rataharjoitusta ja kisarutiinin ylläpitoa. Menin Vakella 70 sekä 80 sentin luokat, joissa molemmissa oli sama rata arvostelulla 367.1. Pituusesteitä ei radalla montaa ollut, mutta sarja oli kuitenkin tällä kertaa mukana.

Ulos ei tarvinnut juuri nenäänsä laittaa, sillä saimme kävellä ja verrytellä maneesissa sekä odottaa siellä myös omaa vuoroa. Ensimmäinen verryttely meni ihan mukavasti, ja Vake vaikutti suorastaan hyvältä. Laukka pyöri hyvin ilman puskemista ja poni vaikutti olevan hereillä mutta rento. Saimme hypätä verryttelyesteenä radan luultavasti vaikeinta estettä, numero kuutosta joka sijaitsi lyhyen sivun kohdalla vinottain. Radalla tämä oli viuhkaeste, mutta verkassa hyppelimme sitä pystynä. Tie esteelle olikin hankala ratsastaa niin, että hyppy olisi tullut suoraan eikä Vake olisi yhtään liirannut vasempaan reunaan. Lopulta kuitenkin hoksasin, että esteelle kannatti tulla seinältä ihan viivasuoralla linjalla, eikä kaarretta kannattanut oikaista yhtään jotta ponnistus pääsi lähtemään suoralla rungolla.

Otimme vielä pari verkkahyppyä okserille, ja sitten aloitettiin luokka. Meidän ratamme alkoi sopivan napakalla laukalla. Tempo ei ollut huima niin kuin ei Vakella ikinä, mutta rytmi pysyi hyvin tasaisena läpi koko radan ilman hyytymisiä. Tasaisesta rytmistä ponnistuspaikat löytyivät aika näppärästi. Rata alkoi 21 metrin linjalla, jolle suunnitelma oli 6 tai 7 laukkaa tilanteesta riippuen. Kun ekalle esteelle tuli sujuva hyppy oli kuusi askelta luonteva ja toimiva ratkaisu. Sarjaväli oli pitkähkö meille, mutta esteiden ollessa näin pieniä ei ollut mitään ongelmaa venyttää b-osalle. 1. vaiheen päättävä viuhkaeste oli odotetusti hankalin, ja kun en sille saanut ponia aivan suoraksi tuli esteen eteen miniaskel. Matka jatkui joka tapauksessa ilman virhepisteitä toiseen vaiheeseen. Toisessa vaiheessa 21 metrin linjalla ei ollut ajatus tarpeeksi eteen, ja otettiin mukaan suosiolla seitsemäs askel. Kääntelin sekä kymppiesteelle että sen jälkeiselle sarjalle oikoreitit, mutta mitään kovin tiukkoja kurveja ei tähän rataan sisältynyt. Vakella nämä hieman lyhyemmät tiet oli helppo ratsastaa. Sarjalla jouduttiin taas vähäsen venymään, ja Vake vaihtoi tässä laukan vääräksi. Sitten seurasikin pieni tekninen haaste eli kaareva linja sarjalta radan päättävälle viuhkaesteelle, ja Vake päätyi vaihtamaan kaarteen aikana ristilaukkaan. Ristilaukalla lähestyminen viuhkaesteelle meni höpöksi, mutta selvitimme näin pienen esteen siitä huolimatta. Puhdas rata, ei huippunopea aika tempon ollessa rauhallinen, mutta tievalinnoilla säästettiin sentään jonkin verran sekunteja.



70 sentin luokassa oli kuusi osallistujaa, ja puhtaita toisen vaiheen ratoja tuli vain kaksi. Niinpä sijoituimme Vaken kanssa toiseksi häviten sujuvammin laukanneille Annelle ja Pavelle kolme sekuntia. Ruusukkeiden jaon jälkeen käveltiin ja odoteltiin hetki radan korotusta, ja sitten aloitimme uuden verryttelyn 80 sentin luokkaan. Kovin montaa hyppyä ei enää tarvinnutkaan tässä vaiheessa ottaa.

80 sentin rataa aloittaessa Vake vaikutti vähän säpäkämmältä. Ulospäin meno näytti luultavasti aivan samalta tasaiselta puksutukselta, mutta ensimmäisillä esteillä Vakessa tuntui olevan enemmän virtaa ja imua. Rata oli monelta osin kopio edellisen luokan suorituksestamme, mutta mielestäni tämä oli jonkin verran ensimmäistä rataa parempi. Sarjaväli meni nyt näppärämmin, tosin saimmekin tässä luokassa mennä armollisesti pikkuponivälillä. Parannusta edelliseen oli 21 metrin linjan ratsastaminen myös toisessa vaiheessa kuudella laukalla, eli turha lisäaskel jäi tällä kertaa pois. Suurin parannus oli toisen vaiheen päättävä kaareva linja sarjalta viuhkalle, joka mentiin nyt myötälaukassa ja viuhkalle tuli viimein parempi ponnistuspaikka sekä sujuvampi hyppy. Teimme jälleen puhtaan radan, ja aikakin oli puolen sekunnin päässä 70 sentin luokan ajastamme. Alunperin en ollut edes suunnitellut kääntäväni toisessa vaiheessa oikotietä sarjalle, mutta tämä suunnitelma vaihtui lennosta kun oikaisu tuntuikin hyvältä idealta, ja eihän siinä mitään ongelmaa ollutkaan. Tässä luokassa tämä oli joka tapauksessa hitain nollarata, joten sijoitus oli 5/7.



Olin päivän ratoihin tyytyväinen, ja se olikin ollut ainoa tavoite tänään. Meno tuntui helpolta ja varmalta, eikä ollut tietoakaan siitä ponnistuspaikkasokeudesta ja epävarmuudesta mikä tiistain tunnilla vaivasi. Olipa helpotus, että palattiin normaaliin suorittamiseen jossa 80 sentin rata menee hyvinkin rutinoituneesti. Kiinnitin myös huomiota siihen, että istuntani esteiden välillä on jäntevöitynyt ja noussut pystympään, eli heiluminen ja könöttäminen on vähentynyt ja meno näyttää paremmalta aikaisempaan verrattuna. Toki Vake saisi vielä laukata isommin ja reippaammassa tempossa, mutta uskoisin senkin vaihteen löytyvän sitten ulkoradoilla. Nyt sentään mennään pienemmät kurvit maneesissa hyytymättä ja puskematta (ilman kannuksia!) tasaisessa rytmissä, mikä on edistystä sekin. Hyvä hyvä!

Videoista kiitos Hanskille!

lauantai 16. tammikuuta 2016

Vastalaukan alkeita

Menin lauantainakin lisätunnille, ihan vain päästäkseni vielä kisoja edeltävänä päivänä Vaken satulaan. Tunnilla oli koulua ja yhteensä kuusi ratsukkoa. Vake jatkoi edeltävältä tunnilta, mikä oli ehkä vireystilan kannalta huonompi juttu.

Ensimmäisenä tehtävänä ratsastimme käynnissä ja ravissa pituushalkaisijaa, jolta käännyttiin vuoroin kumpaankin suuntaan ja tehtiin kulmaan voltti. Voltteja ratsastettiin lisäksi pitkillä sivuilla tilanteen mukaan. Vake lähti sekä käynnissä että ravissa pyöristymään jonkin verran, mutta liikkuminen jäi aivan liian tahmeaksi. Jumputin pohkeilla ja se ei ollut ollankaan toimiva juttu. Kun ei ollut puhtia liikkumisessa, niin etuosakin jäi raskaan oloiseksi. Pyöristyessään Vake ei keventynyt kunnolla vaan makaili ohjan varassa. Meno ei siis ollut järin ryhdikästä. Pituushalkaisijalla suoruuden avain oli eteenratsastus, sillä jos jäin värkkäilemään ohjista ja liike hyytyi niin johan kiemurreltiin. Suoralla ravi etenikin vähän paremmin, mutta volteilla askel hyytyi.

Päivän toinen tehtävä sisälsi vastalaukkaa. Vastalaukka nostettiin käynnistä tai ravista pitkän sivun alussa, laukattiin pitkä sivu ja hevosesta riippuen vielä seuraavan päädyn sai kaartaa vastalaukassa. Vaken kanssa ei hommasta tehty liian vaikeaa, vaan keskityttiin vastalaukan ylläpitoon pitkällä sivulla ja otettiin raviin ennen kuin poni ehti vaihtaa päädyn lähestyessä. Lyhyen sivun ratsastaminen vastalaukassa olisikin varmasti ollut liian haastava pala. Vastalaukka sinänsä kulki uraa pitkin ihan asiallisesti, kunhan vaan sain sen nostettua. Varsinkin käynnistä nostaessa aloin yleensä valmistella liikaa, ja silloin Vake alkoi jumittaa ja tarjota jos jonkinlaista poikitusta. Liian valmistelun seasta eivät laukka-avut enää erottuneet niin että Vake olisi ne ymmärtänyt, ja jos viimeisenä keinona aloin tuupata ja heilua istunnalla nosti Vake parhaimmillaan väärän laukan jos sitäkään. Jos taas onnistuin antamaan riittävän yksinkertaiset avut oikealla hetkellä nousi vastalaukka kuuliaisesti, eli kyllä Vake teki mitä pyydettiin kunhan vaan olin ymmärrettävä ja selkeä. Ravista nosto oli helpompi kun en ehtinyt niin paljon säätää valmisteluja. Laukannostotehtävä oli ainakin sen puoleen hyödyllinen, että saatiin Vakekin heräämään ja terävöitymään kun hevoset lähtivät päädystä laukkaan kukin vuorollaan. Lopputunti meni siis onneksi virkeämmissä merkeissä.

Tänäänkään Vake ei toiminut mitenkään superhyvin, vaan oli ravissa lähinnä laiska pötkylä. Ei se siitä kyllä pohkeella jumputtaen itsekseen ryhdistäydy. Laukkatehtävä sen sijaan onneksi toimi herättelijänä. Viime aikoina on treenattu aika paljon nostoja myötälaukkaan, mutta vastalaukan nostaminen ei näköjään ihan yhtä luontevasti onnistukaan. Vastalaukka varmasti nousisi ihan samanlaisella lonkan keikautuksella kuin myötälaukka, mutta en sitä tietenkään näin simppelisti lähtenyt kokeilemaan vaan muka "varmistelin" pohkeilla sekä istunnalla tuupaten. Kun ylimääräiset jutut sai karsittua nostosta pois niin alkoihan se onnistua. Näin sitä tein taas ihan liian ison numeron yksinkertaisesta tehtävästä.

perjantai 15. tammikuuta 2016

Siirtymiset tekevät hyvää

Menin myös tällä viikolla Artsin valmennuksessa Pallella. Olimme tunnilla kahdestaan Annen kanssa. Mittarin mukaan oli hyvin kylmää, mutta valmennuksessa tuli kyllä erittäin lämmin.

Tällä kertaa aloitimme verryttelyn vähän erilaisella lähestymistavalla, eli pitkien ravi- ja laukkapätkien sijaan ratsastimme jatkuvasti siirtymisiä. Aluksi teimme käynnistä tiheään pysähdyksiä, ja sitten jatkoimme ottaen muutaman askeleen käyntipätkiä lyhyiden ravipätkien välillä. Tällä tavalla haluttiin hevoset ensinnäkin tarkkavaiseksi ja kuulolle, sekä samalla jumppaa takajaloille. Pallen tarkkaavaisuudessa olikin aluksi paljon parantamisen varaa. Enimmäkseen se kulki korvat pystyssä keskittyen kaikkeen muuhun kuin ratsastajaan, ja liikkui pystypäin selkä alhaalla. Ensimmäinen askel oli saada se pysymään kuulolla ja pyöreällä kaulalla pysähdyksissä. Aluksi vaikutti toivottomalta, mutta kun sitkeästi tehtiin pysähdystä toisen perään ja asetuksella haettiin paikoillaan seistessä myötäys niskaan alkoi Palle vähitellen keskittyä. Korvat kääntyivät oikeaan suuntaan, ja hevonen jäi pysähtyessä pyöreänä tuntumalle. Tuijottelutkin alkoivat siinä unohtua, kun ratsastajalla oli jatkuvasti pyyntöjä esitettävänä.

Ravissa oli aluksi aivan sama homma. Palle liikkui puolihuolimattomasti selkä alhaalla, ja unohtui tuijottelemaan katsomoon. Koetin saada tuntuman molempiin ohjiin ja ratsastaa ravia eteen, mutta vasta ravi-laukka-ravi-siirtymiset olivat se, mikä sai Pallen oikealla tavalla hereille. Laukassa pyöreyttä löytyi paljon helpommin, ja muutaman laukkapätkän jälkeen myös ravi lähti sujumaan paljon isommalla vaihteella eteen. Moottorin käynnistyttyä tuli myös raviin kunnolla pyöreyttä, ja Palle liikkui nyt takaa tuntumaa kohti. Näin siirtymisten hinkkaaminen lopulta palkittiin ja Palle alkoi kuin alkoikin niiden kautta toimia. Seuraavaksi sain ohjeeksi suoristaa Pallea vasemmassa kierroksessa. Etuosa jäi ympyröillä ulos oikealle takaosan ravatessa sisempänä, ja vasemman ohjan sekä oikean pohkeen yhteistyöllä yritettiin tilanteeseen puuttua. Etuosa siirtyi kyllä jonkin verran, mutta ihan kunnon suoruuteen ei mielestäni päästy vaan koko tunnin ajan vasemmassa kierroksessa oli kaarevilla urilla pientä hankaluutta.

Kun hevoset oli toistuvilla siirtymisillä hyvin lämmitelty jatkoimme työskentelyä nelikaarisella kiemuralla. Ensin ratsastimme joka toisen kaaren käynnissä ja joka toisen ravissa, sitten vastaavasti ravissa ja laukassa. Siirtymiset tapahtuivat aina kaarien välisellä suoralla osalla, ja kaarille haluttiin kunnon taivutukset. Tarvittaessa tehtiin kaarien sisään myös voltteja. Sain keskittyä erityisesti siihen, että Palle lähti käynnistä riittävän tarmokkaasti raviin ja ravasi kaaret mahdollisimman isosti. Myös laukannostoihin tuli ratsastaa energistä ravia. Aluksi vasen laukka nousi nihkeästi ja selän alas pudottaen. Oikean laukan nostaminen onnistui paljon täsmällisemmin ja pyöreämmin, ja luulenkin, että tässä oli selkeä puoliero sen suhteen kuinka hyvin osasin nostoavut ajoittaa. Nykyään sentään saan Pallen nostamaan molemmat laukat aika hyvin, mutta ulkopohkeella nostaminen aiheuttaa edelleen pieniä ajoitusongelmia.

Pikkuhiljaa Palle alkoi oikein virittyä ja herkistyä. Vähäsen se kyllä jo väsyikin loppua kohti, ja alkoi välillä esittää omia kuvioitaan eli espanjalaista käyntiä ja passagea. Kunhan sen näistä omista "tiloista" sai pois, kuunteli se apuja selvästi alkutuntia herkemmin ja oli paljon energisempi liikkeissään. Kiemuran kaarille saatiin nyt aika hienoa ravia ja laukkaa, mutta samalla sain kyllä varoa etten tökkinyt turhaan pohkeilla kylkiin kun Palle alkoi olla jo varsin reagoiva. Laukannostot alkoivat sujua myös vasemmalle tosi säpäkästi, eli hyvin minimaalinen merkki riitti ja Palle nosti laukan hyvin täsmällisesti ja energisesti. Parhaita nostoja mitä on Pallen kanssa tehty! Tunnin lopussa laukkakaarille tuli tosin myös hyytymisiä, eli Palle yksinkertaisesti jumitti laukassa ja putosi ravillekin. Tämä taisi olla reaktiota istunnalla ja pohkeilla puskemiseen. Lopputunti siis meni joiltain osin hieman epätasaisissa merkeissä, kun hetkittäin menetin toimivan kommunikaation hevoseen tehdessäni jotain tyhmää.  Välillä taas onnistuin vaikuttamaan ymmärrettävillä, pienillä avuilla ja silloin Palle kulki todella hienosti.

Palle demonstroi taas hyvin sen, kuinka sillä on selvästi kaksi eri moodia: se, kun humputellaan kirahvina ja katsellaan ympäristöä, ja se, kun ollaan oikeasti töissä. Ensimmäisestä jälkimmäiseen pääseminen vaati tänään työtä, mutta sinnikäs siirtymisten ratsastaminen oli ainakin yksi tapa jolla se lopulta onnistui. Työskentelymoodin löydyttyä päästiin kuitenkin vielä lopuksi vähän suuremmalle vaihteelle, kun Palle oikein herkistyi ja virittyi reagoimaan lähes ajatukseenkin. Runsaat siirtymiset olivat varmaankin myös tämän herkistymisen takana. Vähän oudompi tilanne se minulle olikin, kun hevonen oli alla niin lennokkaana. Kun hevonen alkaa reagoida aivan minimaalisiinkin merkkeihin niin pitää erityisesti varoa, ettei kaikenlaisella epämääräisellä tuuppaamisella sekoita heppaparan päätä.

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Yliyrittämisen makua

Keskiviikkona olin ylimääräisellä tunnilla ratsastamassa Vakella, sillä halusin edellisen päivän epäonnistumisen jälkeen vielä ratsastaa Vakella ennen kisoja, vaikka sitten sileällä. Ehkä perimmäinen motiivini oli päästä mahdollisimman pian hakemaan paremman mielen ratsastuskokemusta sen sijaan että olisin jäänyt kotiin murehtimaan epäonnistunutta estetuntia.

Verryttelimme hetken ravissa, ja sen jälkeen aloimme ratsastaa kuviota, johon kuului lyhyellä sivulla voltti, kääntyminen voltin jälkeen linjalle noin viisi metriä uran sisäpuolella ja pohkeenväistöä viistosti uralle. Muualla ratsastimme siirtymisiä ravin ja käynnin välillä. Hyvää oli se, että Vake väisti sekä käynnissä että ravissa oikein näppärästi, ja jopa vähän pyöristyikin väistöaskelten aikana. Poikitukseen lähteminen oli oikein kuuliaista, ja välillä Vake pyrki melkein liiankin voimakkaasti sivulle. Eteneminen väistössä saisi tietysti olla aina sujuvampaa.

Vaken liikkumisessa oli yleisesti ottaen taas sellaista säkä alhaalla -fiilistä ja pötkylämäisyyttä. Halusin ponia sekä ryhdikkäämmäksi, suoremmaksi että kevyemmäksi. Valitettavasti tavoittelin tätä jatkuvalla ohjalla ja pohkeella säätämisellä, enkä tosiaan aina itsekään tiennyt mitä milläkin ohjasotteella ja pohkeen merkillä halusin saavuttaa. Toivoin vain, että jotenkin mystisesti poni hoksaisi suoristua, nostaa säkää ylös ja laittaa kaulaa kaarelle. Aika ilmeisiä korjaamisen paikkoja oli etujalkojen ajelehtiminen molemmissa suunnissa ulommalle uralle, ja hieman epäsymmetrinen asettuminen (pää vinossa turpa oikealla ja niska vasemmalla). Parhaita hetkiä olivat ne, joissa saavutin ratsastukseen tasaisuuden ja selkeyden. Erityisesti tämä toteutui, kun asetin vasemmalla ohjalla hetken aikaa tasaisemmin myödäten samalla ulko-ohjaa. Vaikka tämä epäoppikirjamaista ehkä onkin, niin sen seurauksena Vake tuntui oikeasti suoristuvan ja tulevan kahdelle ohjalle paremmin siinä vaiheessa kun olin asetuksen myödännyt ja ratsastin taas ulko-ohjalle. Ehkä tällainen sisäohjan käyttö sai turvan oikeasti kääntymään symmetrisempään asetukseen vasemmalle ja samalla jokin loksahti kohdalleen? Suurimman osan ajasta en kyllä kyennyt läheskään näin tarkoituksenmukaiseen toimintaan, vaan mentiin sillä "en itsekään tiedä mitä tässä nypellän" -linjalla.

Lopputunnin ratsastimme lävistäjiä, joiden loppuun tuli pätkä pohkeenväistöä ja suoraan väistöstä laukannosto uraa lähestyessä. Laukassa jatkettiin pääty-ympyrällä. Vaken kanssa laukannosto onnistui paremmin raviväistöstä, sillä käyntiväistöstä se ehti töksähtää paikoilleen ja alkaa puskea väistättävää pohjetta vastaan siinä hetkessä kun aloin valmistella nostoa. Välillä tuntuu, että Vake reagoi kaikkeen niin töksähtäen! Laukka ei oikein rullannut itsestään eteen, vaan mentiin taas puskemis- ja kiemurtelulinjalle. En saanut istuttua eleettömästi ja jalat pitkänä ponin ympärillä, vaan puskin kantapäillä ja tuuppasin vartalolla. Laukassa tärkein tehtävä oli yrittää saada Vake menemään suoraan sen sijaan että se oli koko ajan jonnekin päin mutkalla, taipuneena tai liiraamassa. Sain ohjeeksi ottaa ympyröilläkin selkeitä suoria pätkiä, ja päädyin ratsastamaan ympyrät neliötä tavoitellen. Vasemmassa laukassa suoraan eteneminen onnistui jostain syystä paremmin, ja kun mentiin suorempaan laukka myös pyöri vähän paremmin. Oikealle laukkaaminen jäi sen sijaan mutkittelevaisemmaksi, ja silloin ei tietysti löytynyt myöskään hyvää kahden ohjan tuntumaa ja rentoa sujuvuutta.

Enpä ollut tämänkään tunnin jälkeen missään onnistumisen fiiliksissä. Vake on mennyt niin paljon paremminkin, ja tänään ei vaan päästy yli kaikesta kiemurtelusta ja vinoudesta. Ratsastus lipsahti yliyrittämisen puolelle, ja kaiken sen epämääräisen puskemisen ja nypläämisen keskellä ei tietysti Vakelta voi ihmeitä odottaakaan. Juuri ajankohtaisesti sattui toisaalla tulemaan vastaan erinomainen lista "Mistä tunnistaa hyvän ratsastajan", ja täytyy murheellisesti todeta, että tälläkin tunnilla sorruin täsmälleen ainakin kohdissa 1-4 lueteltuihin synteihin. Siihenpä se homma jo tökkäsikin. Kohta 7 osuu myös ihan nappiin, kun tällainen nihkeästi sujuneiden tuntien lyhytkin putki saa heti aikaan angstitilan.

tiistai 12. tammikuuta 2016

Aina ei vaan onnistu

Pian estevalmennus peruuntui tältä viikolta, mutta menimme tiistaina kuitenkin oman open pitämän estetunnin. Hyppäsin siis tuttuun tapaan Vakella. Alku vaikutti ihan lupaavalta, sillä Vake oli rennolla mielellä muttei kuitenkaan kauhean hidas. Laukkasimme verryttelyssä uraa pitkin sekä päädyissä ympyröillä olevien puomien yli. Laukka tuntui ihan pontevalta enkä ajautunut pahemmin puskemaan. Suunnan vaihtuessa vasemmaksi Vakelle tuli laukkaan jopa pientä ylimääräistä säpinää. Puomeille se ei kuitenkaan kovin hyvin venyttänyt, eli askeleen jäädessä kauas minun oli ihan turha yrittääkään tuupata eteen. Tätä en kuitenkaan painanut mieleen riittävän hyvin, vaan myöhemmin tunnin aikana yritin samantapaista tuuppausta esteillä huonoin tuloksin.

Hyppelimme ensin jumppasarjaa. Sarjalla oli kaksi pystyä ja yksi okseri noin kuuden metrin väleillä, ja jokaisessa välissä oli myös maapuomi rytmittämässä menoa. Aloitimme sarjan hyppelyn kuitenkin pienillä ristikoilla. Vake sai hyppäämisen aloituksesta lisävirtaa, ja sain varautua yllätysliikkeisiin varsinkin laukkaa nostaessa. Katsomopäädystä tuli jopa kertaalleen pieni ryntäys päätä alas vetäen. Ainakin ponilla oli nyt hyvä energia, joka vei sujuvasti sarjan yli ilman mitään hyytymisiä. Välit eivät olleet meille lainkaan pitkät nyt kun Vakella oli imua eteen. Korjattavaa olisi ollut vielä linjan suoruudessa sarjalle tullessa, ja käsikin olisi saanut rentoutua ja antaa enemmän ohjaa.

Esteet nousivat sarjalla pystyiksi ja okseriksi, ja nyt sain oikeastaan paremmin annettua ohjaa pois kun Vake alkoi keskittyä esteiden hyppäämiseen villiintymisen sijaan. Ohjeena oli pysytellä tasapainoisessa kevyessä istunnassa koko sarjan läpi, ja tämä onnistui aika mukavasti. Vake laukkasi ja hyppäsi, ja minä sain keskittyä vain olemaan liikkeen mukana. Esteet nousivat niin, että pystyt olivat ehkä 80-senttisiä ja okseri lopulta 90 sentissä. Olin edelleen hyvin liikkeen mukana, mutta korkeammalla okserilla tuli pieni herpaantuminen ja pohkeden heilahdus sekä vartalon notkahdus eteen alastulossa. Niinpä sain ottaa vielä sakkokierroksen, jolla keskityin katselemaan okserille tullessa ylös ja eteen sen sijaan että erehdyin tuijottelemaan alas esteeseen. Nyt istunta pysyikin hypyssä paremmin mukana, eli katseen nostaminen ylös auttoi jälleen kerran. Pientä viilattavaa olisi vielä sen suhteen, että saisin vartalon suoristettua alastulossa nopeammin.

Jumppasarjan hyppely sujui siis todella mukavasti, ja 90 sentin okserikin oli helppo juttu sarjan päätteeksi. Vahvasta aloituksesta huolimatta mieleen hiipi ikävä epävarmuuden tunne, kun lopuksi saimme hypätä vielä lyhyen radanpätkän ja esteet hilattiin tässäkin melko ylös eli 85-90 senttiin. Rataan kuului lävistäjällä 14 metrin linja pystyltä toiselle, toisella lävistäjällä okseri ja lopuksi pitkällä suoralla lähestymisellä yhden laukan pysty-okseri-sarja. Epävarmuuden tunne ei ole koskaan hyvä seuralainen rataa aloittaessa, ja se tekikin minulle tepposet heti ensimmäisellä esteellä. Vake oli hyvin hereillä, mutta ajoin sitä ehkä liiankin kiireiseksi. Kun ei askel esteelle sopinut tein viime hetken paniikkiratkaisun tuupata eteen. Vake ei kuitenkaan lähtenyt hyppyyn kaukaa kuten yritin sille vihjata, vaan veti hypyn aivan pohjaan kiiveten esteen yli. Tähän pieneen virheeseen homma tuntui sitten kaatuvan, eikä rytmiä ja varmuutta löytynyt enää rataa eteenpäin jatkaessa. En malttanut odottaa lähestymisissä ollenkaan, vaan panikoin ja esteet ylittyivät joko pohjasta kiiveten tai yllättäen kaukaa hypäten. En siis ollut ollenkaan samassa rytmissä ponin kanssa. Myös sarjalle tultiin a-osalla pohjaan jarruttaen, eikä Vake mitenkään kyennyt venymään väliin tällaisen hypyn jälkeen. Reilun kuuden metrin väli mentiin kahdella askeleella, ja Vake-ressukka hyppäsi 90 sentin okserin ihan paikoiltaan kuskin tömähtäessä alastulossa kaulaa halailemaan. Jopas meni homma metsään!

Sitten vaan yrittämään uudelleen ja virheitä korjaamaan. Epävarmuuden tunne ei tietenkään äskeisestä rämpimisestä helpottanut, ja Vakekin kävi sarjan tumpeloinnin jälkeen epäröivämmäksi ja varovaisemmaksi. Uudella ratakierroksella se meni kyllä kaikesta yli, mutta ei lähtenyt venyttämään hyppyihin vaan halusi ottaa aina miniaskeleen esteen eteen. Rytmi oli täysin hukassa edelleen, enkä nähnyt ponnistuspaikkoja. Lopulta en edes yrittänyt lähteä sarjalle radan ensimmäisten esteiden mentyä näin epävarman oloisesti. Se oli järkipäätös. Seuraavaksi ope laski meille radan ekan esteen sekä sarjan b-osan noin 70 senttiin. Tämän jälkeen saatiin ratakierros menemään vähän paremmalla otteella. Vieläkään en nähnyt ponnistuspaikkoja, mutta maltoin sentään olla tuuppaamatta ja häiritsemättä Vakea viimeisillä askeleilla. Vake uskalsi taas vähän venyttääkin hyppyihin, ja sarjavälin jäädessä pitkäksi se urheasti venyi pikkuokserin yli lisäaskelia miettimättä. Ei tämäkään ratakierros ollut vielä sitä mitä olisin halunnut, mutta kuitenkin parempi ja varmempi kun annoin Vaken tehdä työnsä rauhassa.

Olin tietysti masentunut, kun radan hyppääminen meni tällaiseksi sähläämiseksi. En tajua, mistä tällainen epävarmuus ja aivan täydellinen PONNISTUSPAIKKASOKEUS yhtäkkiä tuli. Onhan se toki niin, että 90 sentin ratatehtäviä ei ole aikapäiviin hypätty, joten ehkä tämä oli vaan tähän väliin liikaa. Joskus on huonoja päivä kun rytmi on hukassa ja ponnistuspaikkoja ei näe, joten ehkä ei sentään kannata pelätä että olen hyppäämisen taidon kadottanut kokonaan. Vake on kyllä älyttömän reilu, kun se kiipeää esteiden yli myös silloin kun kuski on näin pahasti kuutamolla, mutta tämän reiluuden rajoja ei tietenkään pidä alkaa liikaa koetella. Näin jälkeenpäin voi ainakin analysoida, mitä tein väärin ja mitä seuraavalla kerralla vastaavassa tilanteessa tulee tehdä. Selvää on, että lähestymisissä ei tällä lailla pidä hätäillä, vaan ponille on annettava rauha viimeisiin askeliin vaikka ponnistuspaikkaa ei ole ehtinytkään nähdä. Esteelle tullessa voi ratsastaa eteen ja hyppyyttää vähän kauemmasta paikasta JOS paikan näkee jo kaukaa ja eteenratsastuksen tekee hyvissä ajoin. Viimeisillä askelilla sen sijaan ei voi yhtäkkiä yllättää ponia ja tuupata eteen näin kuten nyt tein! Etenkään korkeammilla esteillä ei näitä viime hetken tuuppauksia voi tehdä, vaan Vaken on parempi antaa mennä vähän lähelle. Kyllä se hyppää, kun en sitä ala häiritä.

Kovasti jäi mieltä kaivelemaan näin paha rämpiminen, ja tietysti se söi itseluottamustakin. Toivottavasti kuitenkin virheet analysoituani pystyn ensi kerralla ratsastamaan paremmin. Seuraava hyppykerta meillä onkin viikonloppuna kotikisoissa, ja tämän tunnin perusteella otetaan siellä ensin 70 sentin luokka alle ja sitten vasta 80 sentin rata. Haetaan onnistumisia ja varmuutta pienemmiltä esteiltä, niin eiköhän tästä aallonpohjasta taas nousta takaisin. 

maanantai 11. tammikuuta 2016

Perustehtäviä puomeilla

Maanantain tunnilla mentiin puomeja, ja ratsunani oli odotetusti Palle. Koetin aloittaa Pallen ratsastuksen samalla lailla kuin perjantain valmennuksessa, eli pitää tuntuman molemmilla ohjilla ja ratsastaa ravia kunnolla eteen. Aluksi tämä tuntuikin toimivan, ja Palle lähti ravissa etenemään tuntumaa kohti. Sitten alkoi kuitenkin jännittyminen, ja huomion herpaantuminen katsomopäätyyn tullessa. Rentouden puute vaivasi myös kuskia, ja niinpä meno oli enimmäkseen pää ylhäällä toikkarointia. Tehtävänä oli verryttelyn aikana ravata maapuomien yli pääty-ympyröillä sekä pitkän sivun suuntaisella linjalla. Kun Palle liikkui tällä lailla selkä alhaalla tuli puomien eteen helposti töksähtävä pikkuaskel sen sijaan että askel olisi letkeästi venynyt puomin yli.

Otimme myös vähän verryttelylaukkaa uraa pitkin, ja ohjeistuksena oli testailla askelpituuden säätelyä. Laukassa Palle tuli helpommin pyöreälle kaulalle, mutta laukka ei oikein tahtonut edetä ja pyöriä. Istuntahan se oli mikä laukkaa jarrutti, sillä kökötin satulassa jännittyneenä ja puristaen. Nyt oli jotenkin tosi vaikeaa saada itsensä rennoksi ja liikkeen mukaan. Kun sitten sain tuupattua Pallen vähän reilumpaan laukkaan ei se kuitenkaan ottanut selkää ja takaosaa mukaan, ja niinpä laukan kokoaminen ei onnistunut pehmeästi ja tasapainoisesti vaan Palle jopa pudotti laukkaa pois.

Päivän puomitehtävät olivat onneksi helponlaisia. Ensin menimme suoraa 17 metrin linjaa puomilta toiselle, ja sekä ennen että jälkeen linjan tuli päätyyn ympyrä jolla ylitettiin yksittäinen puomi. Pallen laukka lähti puomeilla sujumaan paremmin eteen, ja siihen tuli enemmän pehmeyttä ja elastisuutta. Ensimmäisellä pääty-ympyrällä olin kuitenkin huolimaton, ja ratsasti puomille hieman oikaisten. Tämän seurauksena menosuunnasta tuli väärinkäsitys, ja Palle jatkoi puomilta ulos vasemmalle eikä ympyrää oikealle. Tämän jälkeen olin tarkempana ja tein puomille laajemman kaarteen sekä tiedotin menosuunnasta selkeämmin. 17 metrin linjalle meni viisi laukkaa aika luontevasti, ja tarpeen vaatiessa laukkaa oli helppo hieman säätää. Puomeja ylittäessä Pallen laukkaan tuli vähän enemmän imua ja eteenpäinpyrkimystä, mikä paransi laukan laatua.

Toinen tehtävämme sisälsi molemmilla lävistäjillä 14 metrin linjat sekä lävistäjien välissä pääty-ympyrän puomin yli. Ensimmäisellä lävistäjällä tahtoi esiintyä pientä kiemurtelua, mutta neljä laukkaa meni väliin aika luontevasti. Toiselle lävistäjälle tullessa ratsastin pohkeella napakammin kiemurtelun ehkäisemiseksi, mutta sitten en saanutkaan laukkaa lyhennettyä tarpeeksi vaan menimme välin sujuvalla kolmella askeleella. Kun seuraavalla kierroksella keskityin pitämään laukan kootumpana onnistui neljäkin askelta oikein mukavasti.

Puomitehtävät sujuivat sinänsä ihan asiallisesti, mitä nyt pientä kiemurtelua esiintyi. En kuitenkaan ollut itseeni tyytyväinen, sillä minulla ei missään vaiheessa ollut varsinaisesti rento ja varma olo. Yksi tekijä oli ainakin se, että en koulusatulassa istuessani saanut kantapäitä painettua ollenkaan alas. Tämä teki istunnasta puomeilla tasapainottomamman oloisen. Myöskään Palle ei täysin rentoutunut koko tunnin aikana, enkä löytänyt niitä oikeita nappuloita joilla se saatiin valmennuksessa toimimaan ihan hetkessä. Positiivista oli kuitenkin se, että puomitehtävillä löytyi laukkaan parempaa energiaa, ja uskalsin myös pitää käden rentona ja antaa laukan rullata kunnolla eteen silloin kun Palle ihan omasta halustaan lähti sujuvampaan laukkaan.

perjantai 8. tammikuuta 2016

Hevonen osaa, osaanko minä?

Tällä kertaa menin Artsin valmennuksessa open ehdotuksesta Pallella. Olihan se hienoa päästä hyvän valmentajan tunnille myös hienolla hevosella (mitenkään Vakea väheksymättä, minullahan riittää motivaatio treenata sen pötkylän kanssa loputtomiin). Lämpötila oli taas -18 asteen paikkeilla maneesissakin, joten alkukäynteihin puin ohutkarvaiselle Pallelle ratsastusloimen. Ehdimme siinä kävellä hyvän tovin pitkin ohjin ja hetken tuntumallakin ennen tunnin alkua. Palle oli onneksi vaikuttanut jo karsinassa selvästi levollisemmalta kuin viime sunnuntaina, ja maneesissa se ei nyt tuijotellut nurkkia lainkaan niin pahasti. Tämä on enemmän se Palle jonka tunnen.

Raviverryttelyyn lähdettiin Artsin ohjauksella. Heti alkajaisiksi sain perusohjeet Pallen ratsastamiseen: molemmilla ohjilla tulee olla tuntuma eli tyhjäksi ei tuntuma saa jäädä, ja liike pitää ratsastaa kunnolla takaa eteen eikä jäädä hiippailemaan. Jos pää jännittyy ylös niin eteen, eteen, eteen. Kun ravin ratsasti tällä lailla kunnolla tuntumaa kohti alkoi Palle tasoittuakin pyöreäksi hyvin pian. Pelkkä kaulan kaarelle laittaminen ei kuitenkaan ollut riittävää, vaan selkää ja takajalkoja haluttiin myös töihin ja hevonen rehellisesti peräänantoon. Liikkeen aktivoiminen eteen oli tässä pääroolissa. Päädyissä Pallen huomio tahtoi herpaantua ulos tuijotteluun, ja näissä tilanteissa oli ohjeena kääntää sisäohjalla nenä sisäänpäin, myödätä ulko-ohjaa sekä silittää kaulaa ulkokädellä. Tämä konsti tepsikin tuijotuksiin hyvin.

Otimme myös hieman verryttelylaukkaa uralla ja ympyröillä. Pallen laukka jäi helposti paikoilleen, ja istunnalla oli selvä merkitys siinä miten laukka oikein rullasi. Artsi käski nojata taas reilummin taaksepäin ja istua takajalkojen päälle. Samalla haluttiin puristus pois reisistä ja pohkeista, ja pohjeavut ihan nopeiksi napautuksiksi. Edessä könöttämällä, hartioilla tuuppaamalla ja jalalla puristaen Palle todellakin nihkeili hissulaukkaa. Kun sain istuttua enemmän takanojassa ja sujuvammin liikkeen mukana parani myös laukan laatu (ainakin vähän).

Aloimme sitten ratsastaa tuttuja lävistäjätehtäviä. Ensin lävistäjä aloitettiin suoraan ja siirryttiin sen aikana pohkeenväistöön, minkä jälkeen lävistäjän lopussa taas suoristettiin ja ratsastettiin eteen. Myöhemmin tehtävä muuttui siten, että lävistäjä alkoi ja loppui väistöilla joiden väliin tuli keskellä suoristus ratsastaen eteen. Menimme pari lävistäjää ensin käynnissä, ja Palle väisti ihan mukavasti. Se olisi kuitenkin saanut liikkua suuremmilla ja energisemmillä askeleilla myös poikituksessa. Raviväistöt olivat aluksi nihkeitä, mikä johtui tasan siitä että kiemursin itseni jotenkin vinoon enkä antanut selkeitä apuja. Oikean pohkeen väistö onnistui paremmin, mutta vasenta pohjetta väistättäessä en vaan meinannut saada itseäni järjestykseen. Ohjeena oli ottaa väistö paremmin vastaan ulko-ohjalla ja pitää pohje omalla paikallaan, ei taaksevietynä. Etukenokin uhkasi aina kun aloin keskittyä väistön nyhertämiseen, joten taas nojailtiin oikein ajatuksen kanssa taakse. Väistöstä suoristaessa Pallen olisi pitänyt lähteä napakammin venyttämään askelta eteen, eli tässäkin olin hidas ja tehoton apujeni kanssa.

Pitkillä sivuilla ravatessa Palle venytti askelta vähän paremmin, ja koetin erityisesti ratsastaa sitä rentoon ja pitkähköön muotoon sen sijaan että se olisi liikaa kerinyt kaulaa kasaan. Muoto pysyikin mukavan tasaisesti pyöreänä, mutta oli Palle kyllä videolta katsottuna aika pitkän ja etupainoisenkin näköinen. Hytkyin kyydissä parhaani mukaan ja liikkuvia osia tuntui löytyvän liikaa. Jos aloin kallistella eteen sain heti käskyn suoristautua ja nojata taakse. Reisillä puristusta olisi myös pitänyt saada vähäisemmäksi ja lonkkaa auki, sekä pohkeet paikoilleen. Koulusatula vain korosti sitä miten näiden kaikkien toteuttaminen yhtä aikaa oli minulle mahdotonta. Keskityin nojailemaan taakse yrittäen pitää samalla lantion alla, ja annoin jalkojen vispata kun en muuta voinut. Tunnin loppua kohti Pallen raviaskeleet alkoivat välillä pompahdella ylöspäin, ikään kuin se olisi yrittänyt koota itseään ja mennä jonkinlaista leikkipassagea. Selitykseksi ilmiölle sain, että Palle reagoi tällä lailla reidellä puristamiseen. Toisaalta se saattaa kuulemma tehdä tällaista siinä vaiheessa kun alkaa väsyä ja eikä jaksa oikein keskittyä. Alkutunnista ei leijailua tosiaan esiintynyt, vaikka silloinkin varmasti tahattomasti puristin.

Teimme vielä muutamia siirtymisiä käynnistä raviin ja takaisin. Käyntiä haluttiin kolmen askeleen verran. Palle tuli käyntiin varsin pehmeästi, mutta käyntiaskeleiden samoin kuin raviin siirtymisten olisi pitänyt olla energisempiä. Ohje oli hoputella käynnissä äänellä eteen, ja maiskutus pohkeen apuna auttoikin tekemään käyntipätkistä sujuvampia.

Lopuksi menimme vielä vastalaukkakuviota, jossa käännyimme ensin päädystä pituushalkaisijalle, tästä loivasti uraa kohti noin pitkän sivun keskipisteeseen ja uralle tullessa jatkettiin muutama askel vastalaukkaa. Siirtyminen raviin tuli valmistella laukkaa lyhentäen. Ensin sain Pallen menemään vastalaukat molempiin suuntiin, mutta kunnon lyhennystä ei tapahtunut vaan askeleet harppoivat ja siirtyminenkin tuli huolimattomasti pudottaen. Aloin ratsastaa laukkaa lyhyemmäksi, mutta nyt oikeasta laukasta tuli uralla aina tahaton vaihto. Vasemman laukan sen sijaan sain vastalaukkana pysymään yllä, ja sain Pallen aika tasapainoisesti lyhennettyä vastalaukka-askelissa. Tämä sujui mukavan pehmeästi. Oikea laukka sen sijaan oli ongelmallisempi, sillä aloin säätää liikaa ja koetin pohkeilla puskea Pallen laukkaamaan vaihtamatta. Monta kertaa ehditiin tulla vaihtoon sortuen, ennen kuin hoksasin mistä kiikasti. Yritin nohittaa laukan säilymistä oikealla eli laukan puoleisella sisäpohkeella, mutta tämähän oli tietenkin samalla vasemman laukan suhteen ulkopohje ELI SELKEÄ LAUKANVAIHTOAPU. Pahimmillaan suorastaan tökin oikealla kantapäällä ja ihmettelin miten Palle nakkasi niin päättäväisen vaihdon. Kun sitten ratsastin pituushalkaisijalta uralle ja uraa pitkin oikea pohje irti hevosesta niin Pallehan meni vastalaukan maailman helpoiten. Niinpä niin.

Valmennustunti Pallella oli tosi opettavainen kokemus. Hienosäätöohjeita tuli niin paljon, että eihän niitä kaikkia jälkeenpäin edes muista. Kun jokin ei onnistunut niin ainakin tiesi, että vika oli 100-prosenttisesti itsessä, Palle kun osaa ja tekee ihan mitä vaan jos sille antaa oikeat avut ja osaa oikealla hetkellä olla myös vaikuttamatta ja häiritsemättä. Monesti oli vähän anteeksipyytelevä olo sen selässä, kun en itse parempaan pystynyt ja herkkä hevonen joutui sietämään kaikenlaista tumpelointia ja hytkyntää. Palle on kyllä erinomainen opettaja, joten menen sillä valmennuksessa mielelläni toistekin.

Videoista kiitos Riikalle!

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Rento pakkasratsastus ilman satulaa


Loppiaiselle olimme Annen ja Noran kanssa suunnitelleet maastoa, mutta kun lämpötila oli -29 asteen tienoilla vaihtui tämä maneesiratsastukseksi ilman satulaa. Maneesissa olikin vain -19 astetta, joten siellä tuli suorastaan kuuma kun oli lämpimästi pukeutunut. Ratsukseni valikoitui Vake, muun muassa siitä syystä että se on niin mukavan muotoinen ilman satulaa ratsasteluun. Vake-pallerolla kun ei ole säkää tai yhtään ulkonevaa selkärankaa ja askeleetkin ovat tasaiset niin tämähän oli kuin jumppapallon päällä istumista! Toivoin kuitenkin, ettei Vake olisi yhtä villinä kuin maanantaina sillä sellaisissa yllätysliikkeissä en ilman satulaa ehkä pysyisi.

En tehnyt Vaken kanssa tänään mitään erityisempiä temppuja lukuunottamatta muutamaa pohkeenväistöä. Lähinnä taivuttelin sitä ympyröillä ja kiemuraurilla rennoksi ja pehmeäksi. Ravi luonnistui ilman satulaa oikein mukavasti, oli helppo istua. Satulattomuus luultavasti myös auttoi minua istumaan suoremmassa kun vinoon kallistelu oli käytännössä mahdotonta. Otin varsin pian kokeeksi pari laukannostoakin, eikä Vake onnesi villiintynyt mihinkään vaan oli pikemminkin tahmea. Laukassa istuminen ei oikein toiminut, eikä asiaa auttanut se että liu'uin väljien ja liukasvuoristen toppahousujen sisällä edestakaisin. Niinpä laukassa ei ollut tänään oikein mielekästä työskennellä kun en osannut istua liikkeen mukana ponia häiritsemättä, joten jätin laukkaosuudet melko lyhyiksi keskittyen käynnin ja ennen kaikkea ravin ratsastamiseen.

Ravissa Vake olikin mukavan notkea ja kuuliainen. Alusta alkaen se lähti myötäämään hyvin niskasta ja oli rennon oloinen. Ravi olisi toki voinut olla isompaakin, mutta tahti oli hyvä. Tuntuma oli hyvin kahdella ohjalla, mutta silti molempiin suuntiin oli havaittavissa pientä kaulan ylitaipumista sekä etujalkojen ja ulkolavan liirausta ulos kaarevilta urilta. Ulkoavuilla pitäisi siis vielä korjata etuosaa tehokkaammin sisään jotta etu- ja takaosa sekä kaula olisivat aivan rehellisesti linjassa keskenään. Vasemmalle asettaessa myös käy helposti niin, että niska kallistuu vasemmalle turvan jäädessä hieman vinoon oikealle, eli tässäkin olisi vielä suoristamisen paikka. Suunnanmuutokset kaarevalta uralta toiselle olivat hyviä kuvioita jotka auttoivat ainakin hetkellisesti parantamaan etuosan suoruutta.

Maneesityöskentelyn jälkeen kävimme vielä kävelemässä pitkät loppukäynnit ulkona. Aurinko oli juuri laskemassa, ja kannatti lähteä ulkoilmaan ihailemaan kaunista pakkaspäivää kylmyydestä huolimatta. Peltolenkki talvimaisemassa oli hyvä lopetus mukavan rennolle ratsastustuokiolle. Oli kiva mennä pitkästä aikaa ilman satulaa, ja kun Vake vielä meni oikein nätisti niin tämä oli todella hyvän mielen tallireissu.


Videosta kiitos Annelle ja kuvasta kiitos Noralle!

tiistai 5. tammikuuta 2016

Virkkuna valmennuksessa

Vuoden ensimmäinen estevalmennus mentiin kireähkössä pakkasessa. Maneesissa oli onneksi vähän lämpimämpää. Odotin mielenkiinnolla Vaken edesottamuksia, kun se oli eilen ollut niin virtaisa. Pieni lisävirta oli tietysti oikein tervetullutta estevalmennukseen.

Aloitimme omatoimisten verryttelyjen jälkeen ravipuomeilla. Ravasimme kolmikaarisella kiemuralla puomisarjojen yli, ja lisäksi käännyttiin päädystä pituushalkaisijalle jolla ratsastettiin siirtyminen käyntiin. Tässä vaiheessa Vakeen sai vielä hoputella lisää aktiivisuutta jotta ravi säilyi myös kaarteissa ja venyi kunnolla puomien yli. Samoja kuvioita jatkettiin seuraavaksi laukassa, eli laukkasimme pituushalkaisijaa vaihtaen keskellä tarvittaessa laukan ravin kautta ja jatkoimme kolmikaariselle kiemuralle. Kiemuralla ylitettiin lyhyen sivun suuntaiset kahden pystyn innarisarjat. Ensimmäisellä kierroksella innareiden ensimmäiset osat olivat vielä maapuomeina, ja suoritimme tehtävän melko sujuvasti. Vaken etenemistä piti kaarteissa vielä varmistella, mutta sillä oli nyt hyvä ryhti ja niinpä ponnistuspaikat löytyivät aika ketterästi. Laukatkin Vake vaihtoi jokaisella sarjalla hienosti eli se hoksasi aina hyvin mihin suuntaan oltiin jatkamassa. Pituushalkaisijalla esiintyi kiemurtelua, ja tässä Vake pyrki aina vaihtamaan oikean laukan omin päin vasemmaksi.

Innarit nousivat hieman niin että niistä tuli pysty-pysty-sarjoja, mutta ratsastettava tehtävä pysyi muuten samana. Vake oli katsomopäädyssä velmuna ja otti pariin otteeseen pieniä ylimääräisiä loikkia. Ainakin se oli nyt hereillä, ja laukkasi kaarteiden läpi mukavan topakasti. Innareille poni venyi ilman ongelmia, mutta sukeltelin itse liikaa etuosan päälle mikä teki sarjojen ylityksistä kömpelömpiä. Pia käski istua pystympään ja myödätä kädellä, ei vartalolla niin voimakkaasti. Niinpä annoin ohjien valua hypyssä sormien välistä Vaken venyttäessä kaulaa alas, ja tällä konstilla vältyin liialta eteen sukeltamiselta ponin mukana. Tämä tosin aiheutti sen, että sarjan jälkeisessä kaarteessa joutui ohjia keräilemään takaisin lyhyemmäksi.

Seuraavana tehtävänä oli pitkän sivun suuntainen neljän maapuomin sarja. Puomivälit olivat aluksi vähän päälle viisi metriä. Vake oli nyt ihanasti hereillä, ja laukkasi tosi hyvällä omalla energialla uraa pitkin. Tällä laukalla oli helppo tulla puomeille, ja puomivälit jäivät ensin vähän ahtaiksikin. Kun rauhoitin laukkaa aavistuksen verran ja otin linjalle tullessa pieniä puolipidätteitä ylittyivät puomit oikein hyvällä rytmillä. Vasemmassa kierroksessa piti kuitenkin olla tarkkana suoruuden kanssa, ettei laukka vaihtunut puomisarjan aikana. Puomivälit pidennettiin sitten kuuteen metriin, ja nyt Vaken piti tulla sisään vielä reilummalla laukalla. Eteenratsastus aiheutti sen, että en enää yhtä helposti saanut askelta sovitettua ensimmäiselle puomille. Unohdin mahdollisuuden ratsastaa myös taakse ja kiinni, ja aloin vain ajaa eteen puomia kohti paikan jäädessä kauas. Vaikka Vake sitten joutuikin ottamaan miniaskeleen ensimmäiselle puomille venyi se silti loppuihin puomiväleihin ilman ongelmia. Aikamoista! Jos Vakelle aina löytyisi tällainen laukka ja ryhti niin senhän pitäisi kaiken järjen mukaan selvitä 80-90 sentin esteillä isojen ponien sarjaväleistä ilman suurempia vaikeuksia, kun kerran maapuomeilla menee 6 metriä yhdellä laukalla näin mukavasti.

Ratapiirroksesta kiitos Annelle!
Menimme vielä rataa, johon kuului edellä mainittujen tehtävien lisäksi 17 metrin (viiden laukan) suora linja ristikolta porttipystylle. Linjaa mentiin radan jälkeen vielä pari kertaa yksittäin ja portti nousi noin 90 senttiin. Vake liikkui hyvin, ja tehtävillä säilyi koko ajan ajatus eteen. Ei tarvinnut lainkaan puskea! Katsomopäädystä tultiin lapa edellä tunkien niin että innarille suoristaminen oli vähän vaikeaa, ja myös sarjan jälkeen oikaistiin liikaa eli linjat innareiden yli olisi pitänyt saada suoremmiksi. Sain taas ohjeeksi pitää vartalon pystymmässä, eli todellakin sukelsin liikaa kaulalle sekä innareilla että porttipystyllä. Viimein Pia antoi ohjeeksi katsoa esteellä ylös kohti katonrajaa, ja tämä vanha konsti korjasi vartalon asennon automaattisesti. Tämä siis pidetään jatkossa mielessä: katse aina ylös, etenkin jos on ylimukautumiselle altistavia tehtäviä kuten sarjoja tai korkeampia esteitä.

Valmennuksesta jäi kiva mieli, kun Vake oli niin pirteänä ja laukkasi harvinaisen hyvin. Tällaisella Vakella on niin paljon mukavampaa hypätä, vaikka se jonkun oman kuvionkin saattaa jossain välissä pompahtaa. Kun poni on edestä ryhdikäs eikä sitä tarvitse puskea niin istuntakin on esteväleissä parempi (pystympi ja jämäkämpi), ja laukan säätely sekä ponnistuspaikkojen löytäminen helpottuu. Suoruuden säilyttäminen tosin jää vielä haasteeksi. Aivan varmasti lötköpäiviäkin on ennen pitkää tulossa, mutta täytyy nyt nauttia tästä pakkasen tuomasta lisäenergiasta ja säpäkkyydestä eli siitä kun Vake on aivan parhaimmillaan.

Videoita saatiin alkutunnin innarihyppelyistä ja puomitehtävästä. Kiitos Noralle kuvaamisesta!

maanantai 4. tammikuuta 2016

Pakkasvirtaa

Keskiviikon vakiotuntini siirtyi maanantaille perustettuun uuteen ryhmään, ja tällä viikolla oli ensimmäinen maanantairyhmän tunti. Odotin yllätysratsua, mutta sainkin tunnille Vaken.

Verryttelimme hetken ravissa, ja Vake vaikutti tänään oikein hyvältä. Viime viikon tahmeus ja oikeassa ohjassa roikkuminen oli poissa, ja sen sijaan etuosa vaikutti melko ryhdikkäältä heti alkuunsa. Oikea lapakaan ei puskenut kovin huomiotaherättävästi, ja pienellä taivuttelulla Vake lähti helposti pyöristymään. Eilisten hevoskokeilujen jälkeen tuntui taas ihanan kotoisalta olla tuttuakin tutumman Vaken selässä. Jatkoimme sitten hetken käyntityöskentelyllä ja teimme pitkillä sivuilla pohkeenväistöjä. Vake loksahti käynnissäkin tasaisen pyöreäksi ja ryhdikkääksi, joten kyllä nyt oli aivan erityisen hyvä päivä! Takaosa väisti pohjetta kuuliaisesti ja niska pysyi pyöreänä. Vauhti kyllä hidastui väistöissä, ja liian pitkiä pätkiä ei kannattanut yhteen putkeen väistää jottei eteneminen hyytynyt ihan kokonaan.

Seuraavaksi aloimme ratsastaa samaa kuviota kuin viime perjantain valmennuksessa, eli keskiympyrää ja siltä ulos käännettäviä voltteja. Ison ympyrän neljänneksillä väistätettiin takaosaa ulos. Vake jatkoi edelleen tosi kuuliaisena ja pehmeänä hyvässä muodossa ja väisti käynnissä näppärästi. Ope jo kehotti päästämään muotoa välillä pidemmäksi ja leukakulmaa enemmän auki, sillä Vake ei pitkiä aikoja jaksa työskennellä kovin lyhyeksi kasattuna ja eteen liikkuminen kärsii jos paketoidaan liikaa. Harvoinpa on kyllä Vaken kanssa joutunut rajoittamaan liiallista etuosan lyhenemistä! Ravissa annoin tarkoituksella Vaken venyttää muotoa pidemmäksi, ja poni ravasikin volteilla mukavan rennosti. Raviväistöt olivat kuitenkin vähän vaisun oloisia, eli takaosa olisi saanut väistää reilumminkin. Kokonaisuudessaan olin ravityöskentelyyn hyvin tyytyväinen, niin pehmeältä ja notkealta Vake tänään tuntui.

Teimme ympyräkuviolla vielä muutamia laukannostoja siten, että ravasimme pikkuvolteilla ja keskiympyrälle kääntyessä suoristettiin ja nostettiin uuden suunnan laukka. Syy alkutunnin hyvään meininkiin selvisi minulle tässä vaiheessa: Vakellahan olikin niin sanottu pöljä päivä! Kun poni tajusi että kohta tehdään laukannostoja villiintyi se ottamaan ravista ihan omia loikkia. Vaken villikohtauksethan tyypillisesti ilmenevät nopeina suunnanmuutoksina ja sivupomppuina päätä alas vetäen, ja tällä tavalla se reagoi nytkin. Ensimmäinen suunnanmuutosloikka oli niin iso että oikein horjahdin satulassa. Tämän jälkeen olin paremmin varautunut yllättäviin liikkeisiin. Erityisesti laukannostokohtaan tullessa Vake villiintyi lapaliirtoloikkiin, ja voltilla ravatessakin se kiemurteli ja muuttui yhtäkkiä hyvin reaktiiviseksi kyljistä. Koko alkutunnin sitä sai jumputtaa pohkeilla ihan rauhassa, mutta nyt pohje kylkeen tarkoittikin yhtäkkiä sivuliirtoa tai pompahtelua. Toisaalta sitten kun pääsin varsinaisesti laukan nostamaan lähti nosto vähän tahmeasti eikä itse laukka edennyt kovin hyvin. Riekkumisten seurauksena oma rentous kärsi ja käsijarru jäi tahattomasti päälle, ja niinpä laukkatyöskentely meni vähän höpöksi hyvin sujuneen alkutunnin jälkeen.

Lopuksi laukkasimme vielä muutaman kerran kavalettilinjan yli. Kavalettien väli oli 20 metriä, ja tähän saatiin mitoittaa kuutta ja seitsemää askelta. Kun Vake oli tällä lailla virtaisa ja ryhdikäs oli laukkaa melko helppo lyhentää, mutta edelleen olisin saanut olla vähän rennompi itse. Kuusi laukkaa meni väliin oikein näppärästi. Seitsemänkin mahtui, mutta ahdasta tuli eli viimeinen askel jäi aina lyhyemmäksi. Positiivista oli se, miten hyvin Vakella pysyi nenä ylhäällä kavalettien ylityksessäkin eli se ei kyntänyt "hypyissä" nenä maata viistäen vaan laukkasi takaosan päällä.

Fiilikset Vaken pöljästä päivästä olivat vähän kaksijakoiset. En ollut yllätyspompuista erityisen iloinen, mutta toisaalta tämä on se mielentila jossa Vake on aina paras ratsastaa kun siihen tulee ryhtiä ja energiaa ihan luonnostaan. Ravi- ja käyntityöskentelyhän oli alkutunnista aivan harvinaisen hyvää. Ehkä villikohtaustenkin energian saisi vielä paremmin kanavoitua hyötykäyttöön jos oman rentouden saisi säilyttettyä paremmin. Se ei toki ole helppoa, vaikka tällaiset Vaken pienet villit eivät minua onneksi nykyään pelotakaan. Tässä näkyy taas se tuttuuden tuoma etu: jos vieras hevonen (varsinkin iso sellainen) alkaisi näin riekkua niin olisin heti sydän kurkussa. Vaken reaktiot ja tavat sen sijaan ovat tuttuja ja siksipä niihin suhtautuu aivan eri tavalla.

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Suokki, puokki ja arabi eli kolmen hevosen humputtelu

Sunnuntaina menimme Annen ja Noran kanssa Tallinmäelle ja ratsastimme maneesissa itsenäisesti. Ratsuina olivat Palle, Hilima ja Hemppa, ja vaihtelimme hevosia niin että jokainen sai mennä kaikilla kolmella. Näistä hevosista Hemppa oli minulle uusi tuttavuus.

Ensimmäinen ratsuni oli Palle. Palle vaikutti olevan vähän jännittyneessä mielentilassa, ja tuijotteli maneesin nurkkia varsinkin oikeassa kierroksessa. Muutama säpsähdyskin tuli, ja olin hieman ihmeissäni koska aikaisemmilla ratsastuskerroilla ei Palle ole kanssani säikkynyt mitään. Ratsastin ensin käynnissä pääty-ympyrää, jotta Palle sai kaikessa rauhassa olostua katsomopäätyyn. Tuijotuskulmankin ohi alettiin päästä, mutta hevonen ei vielä rentoutunut vaan rullasi kaulaa liiankin linkkuun. Tasaista ja vakaata tuntumaa ei löytynyt, kun Palle oli edestä melko tyhjä. Lähdin sitten ravailemaan keventäen, ja otin vähän laukkaakin. Palle ei edelleenkään oikein rentoutunut ja keskittynyt työskentelemään, enkä osannut sille varmaankaan tarjota tarpeeksi selkeitä ja turvallisia raameja. Laukassa oli parempia pätkiä, mutta päädyissä keskittyminen tahtoi aina herpaantua. Laukan jälkeen ravi oli letkeämpää ja muoto rennompi, mutta ihan luottavaiselta ei Palle nytkään tuntunut. Sitten tulikin aika vaihtaa ratsuja, ja en ehtinyt tämän pidemmälle Pallen kanssa työskennellä. Tiedä sitten olisko pidemmästä hinkkaamisesta ollut mitään apuakaan, kun en vielä 20 minuutissa ollut saanut Pallea rentoutumaan.

Seuraavaksi sain alleni Hiliman, eli ratsu vaihtui lähes päinvastaiseen otukseen. Edellinen kerta Hiliman kanssa joulukuussa sujui kaikkea muuta kuin hyvässä yhteisymmärryksessä, mutta tänään meni mukavammin. Luonnollisestikin asiaa auttoi kovasti se, että sain Hiliman suoraan Annen jäljiltä. Niinpä Hilima oli jo valmiiksi läpi ja kevyeksi ratsastettu, ja lähti myötäämään niskasta helpommin. Pahaan vetokilpailuun ja tappeluun ei siis päädytty, vaan touhu pysyi mielekkäänä. En kyllä edelleenkään oikein hoksannut mitkä ovat ne Hiliman nappulat joilla sen saa toimimaan, joten ilman Annen lämppäilyä se ei luultavasti olisi mennyt näinkään mukavasti. Pohkeella olisi kyllä pitänyt päästä ratsastamaan enemmän pelkän ohjilla näpräilyn sijaan. Taipuminen oli puutteellista, mutta pääsin kuitenkin myötäämään Hilimalle välillä reilustikin ja se jopa vastasi venyttämällä ravissa kaulaa eteen ja alas. Hilima veti minua helposti etukenoon, ja videolta katselin että saisin kyllä ihan istunnasta alkaen ratsastaa Hilimaa lyhyemmäksi ja ryhdikkäämmäksi. Pääasia kuitenkin on, että tällä kertaa mentiin melko kuuliaisesti ja rentona eikä Hilima naksahtanut pahasti kipitysvaihteelle.

Viimeisenä kiipesin Hempan satulaan. Hemppa oli käynyt jo aamulla maastossa, ja nyt sillä olivat minua ennen ratsastaneet sekä Nora että Anne. Hemppa kuulemma onkin sitä parempi mitä enemmän on liikkunut, ja tosi mukavahan se tällaisten lämmittelyjen jälkeen olikin. Isolta Hemppa totta kai tuntui, sillä siitä on aikaa kun olen viimeksi ollut 170-senttisen puoliverisen satulassa! Nauratti, kun Hempalla oli niin pitkä kaula ja se tuntui valtavalta laivalta. Kapea se kuitenkin oli, joten selässä ei ollut vaikea istua. Hemppa meni helposti nyökyssä ja ravasi ihanan elastisesti ja tahdikkaasti. Suuri, matkaavoittava ravi oli tietysti sekin poniratsastajalle vähän erilainen elämys. Aika pitkässä ja matalassa muodossa mentiin, ja tämä tuntui olevan Hempan mukavuusalue. Pidin kuulemma ohjia juuri saman mittaisena kuin myös Annella ja Noralla on tapana, eli tämä on tosiaan se raami mihin Hemppa helposti asettuu. Yritin lopuksi vähän lyhentääkin Hemppaa ravissa, mutta enpä päässyt puusta pitkään. Pohjetta ja istuntaa olisi tarvittu enemmän pelkän ohjien lyhentämisen sijaan. Hempan laukkakin oli oikein mukavan oloista, ja selkään tuntui että siinä oli kivasti volyymiä ja pyörivyyttä. Videolta sain kuitenkin todeta, että aika laiskasti Hemppa laukassa lönkötteli ja takajalat olivat kaikkea muuta kuin aktiiviset. Niin sitä isoliikkeisemmän hevosen selässä hämääntyy.

Noin 20 minuutin itsenäinen ratsastus per heppa meni toki vähän höntsäilyksi ja humputteluksi, eli mitään kovin kummoista en saanut yhdenkään ratsun kanssa aikaiseksi. Oli joka tapauksessa tosi kivaa ja mielenkiintoista mennä yhteen putkeen kolmella täysin erilaisella hevosella. Kaikki ne olivat omalla tavallaan kivoja, mutta mukavin ratsu oli tänään kuitenkin Hemppa. Ehti tässä kyllä huomata monta juttua joissa olisi parantamisen varaa. Pallen kaltaisella herkällä arabilla olisi osattava olla paremmin hevosen tukena jotta se jännittyneenä päivänä rentoutuisi työntekoon. Hiliman kaltaisella hieman raa'alla suokilla pitäisi keskittyä erityisesti ratsastamaan painoa edestä taakse ja pitämään etuosa kevyenä. Hempan kaltaisen ison puoliverisen satulassa puolestaan kaivattaisiin istuntaan lisää jäntevyyttä jotta sen liikkeissä voisi istua vakaammin.

Palle jäi videoimatta, mutta Hilimasta ja Hempasta tuli pätkät. Kiitokset Annelle ja Riikalle kuvaamisesta!