tiistai 30. heinäkuuta 2013

Suunta ylöspäin?

Viimeviikkoisten vaikeuksien jälkeen otin itseäni niskasta kiinni ja harrastin iltaisin ahkeraa venyttelyä. Tiistaina oli sitten aika palata Sulon satulaan testaamaan edistymistä. Mitään huimaa harppausta istunnan suhteen en tietenkään odottanut eikä sellaista toki ollut tapahtunutkaan, mutta olen iloinen siitä vähäisestä parannuksesta mitä työn tuloksena oli havaittavissa. Sekä minä että ope totesimme istunnan olevan nyt hieman paremmalla mallilla kuin viimeksi, ja kuvittelisin Sulonkin kulkeneen sen seurauksena aavistuksen paremmin. Kaikki samat istuntaongelmat olivat toki edelleen tallella, mutta ainakin osittain lievempänä kun sain lonkkakulman aukeamaan paremmin. Venyttely kannattaa!

Asettelin heti alkukäynnin aikana lantiota oikeaan asentoon ja keskityin vatsalihasten jäntevyyteen niin etten olisi päässyt holtittomasti keinumaan Sulon askelluksen mukana puolelta toiselle. Ohjat tuntumalle otettuani yritin ensin houkutella Suloa pyöreämmäksi asetuksen kautta, mutta taikaniksiksi osoittautui sen sijaan käynnin ratsastaminen aktiiviseksi eteen, pieni ohjan hölläys tuntuman sisällä sitkeän asettamisen sijaan sekä kevyt puolipidäte istunnalla ja ulko-ohjalla, ja siinä samassa Sulo jo pyöristyikin kauniisti. Niin yksinkertaista mutta niin vaikeaa ettei sama enää toiste onnistunut yhtä hyvin.

Keventäessä pyrin pitämään päähuomion keskivartalossa, joka ei nyt mielestäni ollut yhtä holtiton ja lötkö vaan kevennys tuntui toimivammalta. Sulokin lähti liikkumaan mukavassa verryttelymuodossa eteen-alas venyttäen, mutta jossain vaiheessa raviverryttelyn aikana muoto kääntyi hirveksi. Luullakseni tämä oli suoraa seurausta istunnan parhaan jäntevyyden katoamisesta. Verryttely laukassa oikealle oli melko mukavaa menoa ainakin siltä osin että Sulo asettui hyvin, laukkasi tasaisen pyöreänä ja sain pidettyä ulko-ohjan hyvällä tuntumalla. Sisäohja sen sijaan löystyi välillä liikaa eli myötäsin tuntuman pois. Vasemmassa laukassa ei meno ollut yhtä luontevaa vaan mentiin enempi nokka ylhäällä ja selkä alhaalla. Itse olin kovasti kallistumassa ylävartalosta eteenpäin ja kääntämässä lantiota taaksepäin, minkä seurauksena pohje työntyi oikealta paikaltaan liian taakse. Ope käskikin kokeilemaan oikein liioitellussa takanojassa istumista. Nojatessani niin taakse että luulin jo lähes makaavani lautasilla ei ylävartalo peilistä vilkaistessa ollut kuin aivan lievässä takakenossa. Hankaluutena ylävartalon taakse nojaamisessa oli selän notkoutuminen, sillä koulusatula ei sallinut ottaa lantiota tarpeeksi alle. Kireät lonkathan ne siellä ottaa kiinni kun polvituet estää reiden nousemisen. 

Totesin tunnin kuluessa myös sellaisen seikan että taaksenojaaminen (eli todellisuudessa pystyssä istuminen) johtaa siihen että käsi tuntuu vetävän ohjasta pelkän tuntuman pitämisen sijaan, siitäkin huolimatta ettei ohja ole liian lyhyt. Ylävartalo puolestaan lähtee kallistumaan eteen silloin kun haluan tuntumaa pehmentää ja tuntuman sisällä antaa Sulolle ohjaa myöten ajatuksena pyöreänä eteenpäin venyttävä hevonen. Tavoitteeksi on siis otettava taaksepäin nojaaminen mutta samalla käden rentouttaminen ja tuntuman antaminen "eteenpäin" ohjaa pois heittämättä. Sulo on niin hyvin ratsastettu hevonen että se alkaa kyllä liikkua oikein saman tien kun kuski saa istunnan suurinpiirtein kohdilleen ja käden rennoksi.

Reilun ravi- ja laukkaverryttelyn jälkeen huokaistiin käynnissä hetki ja siirryttiin päivän varsinaisen harjoituksen pariin. Tähän kuului 20x40 m "radalla" voltit lyhyille sivuille ja loivat kiemurat molemmille pitkille sivuille harjoitusravissa. Huolellinen kulmien ratsastus oli luonnollisestikin osa tehtävänantoa. Aloitettiin vasemmalle, mikä oli meille se hankalampi suunta enkä oikein nättiä asetusta ja taivutusta onnistunut Sulolle löytämään. Oma kroppa kallistui sisäänpäin, ravi hiipui ja heppa juoksi pää taivaissa. Volteilla oli jotenkin käsittämättömän hankala pitää itsensä keskellä hevosta, joten ei ihme jos ei Sulo voinut korrektisti voltille taipua.

Oikeaan kierrokseen asetukset ja taivutukset olivat luontevampia, ja loppua kohti alkoi meno pikkuhiljaa parantua niin että Sulo alkoi taipua kahden pohkeen välissä ja pyöristyä volteilla ja kiemuroilla. Hevosen liikkuessa oikeinpäin oli istuminenkin luontavampaa, ja mentiin pätkiä kerrallaan kaikin puolin aika mukavan oloisesti. Ne pätkät pitäisi vaan saada pidemmiksi ja jatkuvammiksi niin ettei hyvä tunne aina välissä katoaisi.

Loppuverryttelynä saatiin vielä vähän laukkailla oikealle, mikä oli ihanaa sillä oikea laukka oli ehdottomasti minun ja Sulon mukavuusaluetta. Laukassa Sulo tuli taas tasaisen pyöreäksi ja sen keinuhevoslaukassa oli hienoa fiilistellä. Laukan jälkeen kevyessä ravissa pyöreys säilyi oikeassa kierroksessa ja sain Sulon vähän venyttämään eteen ja alas. Tästä innostuneena kokeilin vielä vaikeaa vasenta kierrosta, mutta valitettavasti ei asetus ja taivutus vasemmalle edelleenkään toiminut yhtä nätisti ja pyöreänä säilyen. En mitenkään usko Sulon olevan erityisen jäykkä vasemmalle, vaan syy löytynee satulan päältä kuskista joka ei vaan tähän suuntaan löydä sisä- ja ulkoapuja kohdilleen ja istuntaa suoraan.

Tunnin jälkeisiä tunnelmia voi kuvata varovaisen toiveikkaiksi. Kaukana ollaan toimivasta istunnasta ja hyvästä ratsastuksesta, mutta sujui kuitenkin edelliskertaa paremmin. Sulo palkitsee pienistäkin onnistumisista alkamalla heti liikkua paremmin, joten on kyllä motivoivaa laittaa istuntaa järjestykseen kun tietää että yksinomaan se on sujuvan yhteistyön ja hyvin toimivan hevosen esteenä. Loppukesän projektinani onkin nyt viikoittainen treeni Sulon kanssa (tai satunnaisesti jollakin muulla Helin hevosista) ainakin niin kauan kuin valoisia iltoja ja pyöräilykelejä riittää ABC:lle kulkemiseen. Mikä parasta tulevana lauantaina päästään Sulon kanssa taas estehommiin.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Hukassa omassa kropassa

Kotitallin hevosten lomaillessa oli keskiviikkoillan kohteena tällä kertaa Virpiniemi ja koulutunti Sulolla viiden ratsukon ryhmässä. Lähes päivälleen vuosi on kulunut siitä kun nousin ensimmäistä kertaa Sulon satulaan, ja vuosi alkaa olla siitäkin kun ylipäänsä olen Sulolla koulutunnilla mennyt, sillä vierailut ABC:lla Annen ja Noran kanssa ovat olleet kovin estepainotteisia. Muistin vielä kuinka suuriin ongelmiin vuosi sitten jouduin istahtaessani ihkaoikeaan koulusatulaan syvine istuimineen ja muhkeine polvitukineen, ja yritin epätoivoisesti venytellä tuntia edeltävät päivät jotta osaisin asettua Sulon koulupenkkiin edes vähän luontevammin. Päivittäinen venyttely olisi kuitenkin pitänyt aloittaa jo silloin vuosi sitten, sillä vastaus kysymykseen "kuinka paljon istuntani on vuoden aikana kehittynyt" on näemmä "ei lainkaan". Tunti oli siis lähestulkoon toisinto vuoden takaisesta ainakin sen suhteen mitä istunnan ongelmakohtia koulusatulassa ratsastaminen toi korostuneesti esiin.

Alkuverryttely mentiin omaan tahtiin ravaten ja laukaten sekä kaarevilla urilla molempiin suuntiin taivuttaen. Kevyt ravi oli ehkä kaikkein hankalinta ratsastaa, tunsin kyllä oikein selkeästi ettei kroppa toiminut kevennyksessä siten kuin pitäisi mutta en kunnolla hahmottanut mitä pitäisi korjata. Joko oli selkä notkolla ja kevennys liikaa kohti takakaarta, tai sitten ihan lösö ryhti hartiat etukumarassa. Välillä jopa molemmat yhtä aikaa. Tältäkin opelta tuli se vakioneuvo "keskivartalo/vatsalihakset töihin", ja opastuksesta huolimatta en hahmottanut mitä lihaksia ja minkä verran ja millä lailla pitäisi käyttää. Olin kuulemma kropasta liian rento ja lötkö (eli jäntevyys puuttui) mikä toki oli helppo huomata itsekin, mutta ainoa vaihtoehto tälle tuntui olevan liika jännittäminen väärillä lihaksilla. Ryhti meni koko ajan etukumaraksi ja riittävän pystyssä ei tuntunut voivan keventää ainakaan ilman hurjaa notkoselkää.

Istuntaa aseteltiin sitten kohdilleen pysähdyksessä, ja kyllähän se sopiva lantion ja selän asento siinä löytyikin ja tiedän siis hyvin miltä oikea asento tuntuu. Hevosen lähtiessä liikkeelle, varsinkin raviin, ei sama asento vaan pysy yllä koska keskivartalon lihkaset eivät sitä osaa ylläpitää ja samalla mukautua liikkeeseen oikealla tavalla. Lonkankoukistajat eivät kovin mielellään venyneet toivottuun istuntaan, vaan lonkkia kyllä särki lantion ollessa riittävän alla ja jalan ollessa polvituen avustamana oikealla paikalla.

Tajusin tänään kunnolla sen masentavan tosiasian että valtavan istuntaongelman syy ei ole pelkästään niissä jumittuneissa lonkissa, jotka siis hoituisivat yksinkertaisesti venyttelemällä (vaikkakin se vaatisi kuukausien säännöllistä ja järjestelmällistä työtä, ellei pidempäänkin), vaan myös ylempänä vatsa- ja selkälihaksissa joilla ei suoraan sanottuna ole hajuakaan miten hevosen selässä työskennellään. Miten tämän sitten saa korjattua? Ydinongelma lienee se etten tosiaankaan hahmota mitkä ne pienet tärkeät lihakset on ja mitä niiden pitäisi tehdä. Ratkaisu siis tuskin löytyy yltiöpäisestä vatsalihastreenistä vaan hoksaamisesta ja oikean tunteen löytymisestä - vaan mitä jos sitä oivallusta ei vain koskaan synny? Onko tämä sama ongelma kulkenut mukanani jo silloin junnuikäisenä, ja pysynyt sopivan huomaamattomana siksi että olen treenannut vain pienesti liikkuvilla poneilla ja estepainotteisissa ponisatuloissa? Onko tässä yksi ratkaiseva syy siihen miksi kovasta treenimäärästä huolimatta en kouluratsastajana päässyt siihen samaan mihin ikätoverit samalla treenillä samalla opettajalla? Miksi juuri minulla on näin surkea kehonhallinta vaikken ole mikään pahimman luokan sohvaperuna vaan aktiivinen juoksun, hiihdon ja hyötyliikunnan harrastaja?

Laukassa istuminen tuntui sentään onneksi vähän helpommalta kuin kevyt tai harjoitusravi. Verryttelyssä laukatessa Sulo rupesi oikealle pyöristymään ihan mukavasti, ja laukan jälkeen ravissakin mentiin pyöreämpänä kunhan vain pidin ulko-ohjan tasaisella hyvällä tuntumalla ja taivuttelin Suloa ympyröille. Vasemmalle ei yhtä luontevaa asetusta ja taivutusta löytynyt vaan mentiin nokka taivaissa. Tuntuma muuttui tällöin helposti jännittyneeksi, etenkin silloin kun yritin ratsastaa asetusta vasemmalle läpi, ja tällöin Sulokin tietysti vain jännittyi lisää. Ratkaisu olikin sinnikkään sisäohjasta "asettamisen" (eli vetämisen) sijaan rentouttaa käsi ja myödätä ihan kunnolla, jolloin Sulo vaikuttikin heti tyytyväisemmältä ja rennommalta ja laski päätäkin alemmas. Sulon liikkuminen tahtoi olla liian uneliasta, ja aktiivisuuden lisääminen pohkeella teki kaikesta heti sujuvampaa. Tästä havainnosta huolimatta jäin ratsastamaan liikaa edestä taakse. Taisinpa sortua myös siihen yksinkertaiseen virheeseen että ratsastin lähtökohtaisesti liian voimakkailla avuilla, vaikka Sulo aivan varmasti olisi reagoinut huomattavasti kevyempiinkin pyyntöihin.

Tunnin varsinainen tehtävä olivat avotaivutukset joita mentiin käynnissä ja ravissa toisella pitkällä sivulla. Keskelle sivua ratsastettiin lisäksi voltti pyrkimyksenä saman taivutuksen säilyttäminen. Tällä kertaa voi ainakin sanoa että tehtävän vaikeudet johtuivat 100% kuskista, sillä Sulo olisi kyllä leikiten mennyt täydellistä avotaivutusta jos vaan olisin sille osannut kertoa mihin mikäkin jalka halutaan ja millaisella taivutuksella edetään. Käynnissä meno oli hieman epätasaista niin että poikituksen aste oli vuoroin liian jyrkkä ja vuoroin liian loiva, ja Sulo vähän huojui puolelta toiselle. Tämä kuulemma johtui siitä että huojuin itse Sulon keinuttavan käynnin mukana oikealta vasemmalle. Tässä sitten kuului ottaa käyttöön vinot vatsalihakset, ja keskittymällä sainkin pidettyä itseni paremmin keskellä hevosta ja suuremmin huojumatta.

Ravissa avotaivutus oli oikeastaan helpompi kun sivuttaishuojunta jäi pois ja ylipäänsä jäi vähemmän aikaa ylimääräiseen säätämiseen tehtävän aikana. Lopulta saimmekin vasempaan kierrokseen pätkän jo ihan kevollista avoa, ja onnistumisesta kertoi myös Sulon pyöristyminen avotaivutuksessa hirvenä juoksemisen sijaan. Volteilla ja kulmissa mentiin kyllä ravissa ajoittain nätisti pyöreänä, mutta tämä tuppasi  katoamaan avotaivutukseen tullessa - tai sitten ihan muuten vaan kun lähdin antamaan typeriä harha-apuja. Sulon kulkiessa pyöreänä oikein päin oli istuntapalikoiden suhteen heti vähän luontevamman oloista, vaikka toki hyvästä ja toimivasta istunnasta oltiin edelleen kaukana. Avotaivutus- ja volttitehtävän aikana koitti vihdoin sellainen hetki kun Sulo alkoi sujuvasti asettua vasemmalle ja taipua vasemman pohkeen ympäri. Melkein heti tämän jälkeen tuli kuitenkin suunnanvaihdon ja tauon paikka.

Oikeaan kierrokseen avotaivutus oli jopa vähän hankalampi, mikä oli verryttelyn perusteella hieman odottamatonta. Sulo kyllä tarjosi kaikkea mahdollista sulkutaivutuksesta pohkeenväistöön mutta tasaiseen avoon en sitä saanut ohjattua. Tyytyminen oli viimeisen yrityksen "parempaan pätkään" jossa oli jo ideaa taivutuksesta ja kolmella uralla kulkemisesta, pyöreys ja rentous vaan jäi vielä uupumaan.

Niin mukavaa kuin olikin päästä kuuliaisen ja hyvin toimivan Sulon kyytiin niin kylläpä jäi masentunut olo tunnista ihan vaan omien puutteiden ja osaamattomuuden vuoksi. Kuten ope totesi (aivan samoin sanoin kuin vuosi sitten) on istunnan suhteen paljon työtä tehtävänä, ja edistyminen näissä asioissa tuppaa olemaan hidasta. Tämä nyt vaan on sellainen tekijä jota on saatava huimasti korjattua jos ratsastuksessa mielii tästä millinkään eteenpäin kehittyä. Välillä tietysti on oikein hyvä istua haastavampaan koulusatulaan ja ehkä vähän isommin liikkuvan hevosen selkään saamaan shokkihoitoa. Silloin istuntaan on ihan pakko keskittyä enemmän kuin ponisatulassa. Ensi viikolla jatketaan harjoituksia Sulon sekä hankalan koulupenkin kanssa, ja sitä ennen taidan kaivaa kirjahyllystäni Pennejä taivaasta -opuksen ja katsoa oliko siellä jotain vinkkejä siihen kuinka kroppansa kanssa täysin hukassa oleva räsynukke voisi päästä edes ajatuksen tasolla alkuun ratsastuksen taidossa.

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Poniputki sen kuin jatkuu

Kun on poniratsastuksessa vauhtiin päässyt niin mitä sitä ratsua isompaan vaihtamaan - poniviikon päätteeksi sain nimittäin vielä Oskun oman tallin viimeiselle tunnille ennen hevosten kesälomaa. Tällä hetkellä erittäin jumissa olevia lonkkiani ajatellen pikkuponi oli kyllä optimaalinen ratsuvaihtoehto, ja ainahan toki tykkään Oskulla mennä.

Tunnin harjoitukset keskittyivät tänään siirtymisiin. Näitä mentiin kolmikaarisella kiemuralla jonka kaariin ratsastettiin välillä lisäksi voltit, joten asettamaan ja taivuttamaan pääsi myös oikein mukavasti. Kolmikaarinen aloitettiin käynnissä ratsastaen keskihalkaisijaa ylittäessä pysähdykset. Homman idean selvittyä Oskulle alkoi se pysähtyä aika nätisti istunnalla. Ennemminkin se oli liikkeellelähdöissä hidas pohkeelle.

Pysähdys hyvin pisteessä ja melkein tasan.

Seuraavaksi ratsastettiin keskihalkaisijan kohdalla siirtymiset ravista käyntiin ja takaisin. Tässäkin tapauksessa siirtymä alaspäin tuntui helpommalta kuin paluu raviin. Siirtymien lomassa yritin saada Oskua vähän notkistumaan asetusten ja taivutusten kanssa, sillä poni oli juuri niin vino ja jäykkä kuin olin osannut odottaakin. Ope kehottikin ratsastamaan taivutukset jopa hieman liioitellusti hevosten jumppaamiseksi. Oikealle asetusta sai pyytää varsin jämäkästi, mutta kunhan maltoin pitää ohjasta aina siihen asti että Osku myötäsi asetukseen ja rentoutui niskastaan löytyi ponille hetkittäin vähän pyöreämpikin muoto. Ongelmana olikin nimenomaan se vanha tuttu malttamattomuus, eli oikea käsi myötäili usein ihan miten sattuu ja välillä asetti ja myötäsi ihan tiedostamattakin. Yksinkertaisesti siis liikaa epämääräistä nysväystä selkeän asetus läpi ja myötäys palkkiona -systeemin sijaan.

Enimmäkseen meno näytti tältä...
...mutta volteilla taivuttaessa Osku myötäsi ajoittain niskastaan.

Ponin pyöristyessä esiintyi herkästi sellaista ilmiötä että lähdin itse menemään ohjan perässä eteen ja alas (Oskun pyöreämpi muoto kun oli enimmäkseen varsin matala). Näin sitten meinasi koko ratsukko mennä liian etupainoiseksi kuskin kumartuessa eteen, ja toisaalta käsivarret lähtivät suoristumaan ohjan mukana jolloin tuntumasta tietenkin katosi herkkyys ja jousto.

Muilta osin sanoisin istuneeni mahdollisesti tavallista siistimmin, ihan vaan siitä hyvästä että Oskun pienissä liikkeissä on vähän helpompi pitää istuntapaketti kasassa. Jalat kyllä lähtivät nousemaan pohjetta käyttäessä, ja näemmä ne nousivat ylös myös silloin kun käänsin polvet oikein reilusti irti satulasta. Syypää taitaa siis löytyä ennen kaikkea lonkankoukistajista jotka kinnaavat vastaan "pitkien jalkojen" tavoittelussa. Jalkaongelman lisäksi opelta tuli huomautusta toisen kyljen lysähtämisestä kasaan niin että istuin vinossa. Ilmeisesti en kuitenkaan ollut aivan säännönmukaisesti lysyssä vain vasemmasta kyljestä vaan välillä myös oikeasta, mikä nyt ei ehkä sinänsä ole parannus tilanteeseen mutta onpahan ainakin muutosta verrattuna aiempaan, aina vasemmalle suuntautuvaan kenotukseen. Kun kerran pystyn menemään ääripäästä toiseen (kylki kasassa - kylki pitkänä) niin ainakaan ei pitäisi olla fyysistä estettä sille että istuisin joku päivä näiden ääripäiden välissä eli molemmat kyljet suorana.

Ponin pyöristyessä sorruin menemään ohjan mukana eteen ja alas eli heitin kädet suoraksi eteenpäin. Tässä näkyy myös se kuinka reisi vaan tahtoo nousta vaakatasoon vaikka polvi on senttikaupalla irti satulasta.

Laukkasiirtymätkin tulivat pian mukaan tehtävään niin että kolmikaarisen ensimmäinen ja kolmas kaari ratsastettiin laukassa ja keskimmäinen kaari ravattiin. Kaarien pohjaan pyöräytettiin lisäksi 10 metrin voltit. Myöhemmin vaikeusastetta lisättiin niin että laukasta siirryttiinkin ensimmäisen kaaren jälkeen käyntiin. Siirtymät laukan ja ravin välillä jäivät mielestäni vähän kehnoiksi, sillä laukka nousi "eteenpäin kaatuen" ja usein viimeisiä raviaskeleita kiihdyttäen. Hieman parempia nostoja saatiin hyvällä valmistelulla eli ravia pidätteillä kasaamalla. Myös laukasta raviin siirtymiset olivat valuvia eikä kyllä voida puhua minkäänlaisesta takaosan alle ottamisesta. Tästä lähtökohdasta siirtyminen suoraan laukasta käyntiin oli jokseenkin mahdottomuus, ja väliin tulikin aina useampia raviaskeleita. Laukannostot käynnistä sen sijaan onnistuivat paremmin, Osku nosti ihan säpäkästi ja käynnistä nostaessa liike tuntui suuntautuvan vähän paremmin ylöspäin eikä vain valuvan eteen. Laukassa itsessään olisi saanut olla rullaavuutta enemmän, ja harmittelin etten tällä kertaa saanut ratsastettua Oskun takajalkoja niiden tavanomaisesta töpötyksestä sujuvampaan ja notkeampaan laukkaan kuten taannoin alkukesästä onnistuin tekemään.

Varsinkin oikea laukka oli aika köpöä.

Kivaa oli taas mennä Oskulla, mutta valitettavasti täytyy todeta että olen sillä onnistuneempiakin kertoja ratsastanut. Oskua taitaa harvemmin kukaan ratsastaa oikeinpäin ja jumpata kunnolla, joten ei ihme jos 20-vuotias poni on jäykkä. Sen puoleen ei tietysti pidä liikaa masentua jos notkistuminen tuntuu jäävän pahasti kesken. Huolellisemmalla asetuksen ratsastuksella tosin olisi luultavasti päästy tänään pidemmälle.



Seuraavat kolme viikkoa Osku ja muut tuntihevoset viettävät laitumella lomaillen. Se ei onneksi kuitenkaan tarkoita treenitaukoa ratsastajalle, vaan heti keskiviikoksi on sovittuna treffit Sulon kanssa kouluratsastuksen merkeissä.

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Leirin päätöstunti: superponi Alma jumppasarjalla

Alma ♥
Leirin viimeisenä aamuna ratsastettiin puolentoista tunnin "toivetunti", ja olin luonnollisestikin mukana esteitä toivoneessa ryhmässä. Sain jälleen Alman, ja kun kuulin tunnilla hypättävän jumppasarjaa olin etukäteen hieman huolissani kuinka pikku-Alma pystyisi suoriutumaan jumppasarjasta samoilla väleillä kuin isot puoliveriset. Alma oli viettänyt yönsä laitumella, mistä aamulla ratsastin sen pelkällä riimulla tallille.

Verryttelytehtävänä ravattiin jumppasarjalinjalla maapuomien ja minikavalettien yli kevyessä istunnassa. Välit eivät olleet Alman raviaskeleelle ehkä kaikkein sopivimmat, mutta selvisimme ihan hyvin kun open neuvosta annoin Alman kaikessa rauhassa asetella askeleensa ja tarvittaessa vähän jarruttaakin väleissä sen sijaan että lähdin ajamaan sitä kovasti eteenpäin puomeja ylittäessä.

Seuraavaksi tultiin kolmen ristikon jumppasarjaa ravilähestymisellä, ja tarkoituksena oli jatkaa sarjan jälkeen laukassa sekä ylittää vielä pienellä ympyrällä olevat kaksi pikkuestettä noin kolmen laukka-askeleen välillä. Ravissa lähestyen ei vauhtimme oikein riittänyt mennä sarjavälejä innareina, vaan otettiin laukka-askel ekaan väliin ja esitys oli kaikin puolin kömpelö. Seuraavalla kierroksella ristikot muuttuivat pieniksi pystyiksi ja tultiin sarjalle sisään laukassa, mutta edelleen lähestyimme niin hitaasti ja pienellä askeleella että Alma ei kyennyt molempiin innariväleihin venymään. Esteiden ollessa kavalettikorkuisia rämmittiin toki kaikesta yli.

Kun vaihdettiin suuntaa ja lisättiin innarisarjan perään vielä neljäs este (okseri) yhden laukka-askeleen välillä löytyi Almasta onneksi vitosvaihde ja se lähti hyvinkin innokkaasti imemään kohti sarjaa. En ole ihan varma mikä muutos tässä tapahtui verrattuna ensimmäisten kierrosten himmailuun, mutta hyvä näin. Sarjalle kaartaessa sai ponia suorastaan pidätellä jottei menty liian kovaa, ja tästä laukasta Alma venyi maapuomin ja kolmen esteen innarisarjalle aivan helposti. Yhden laukka-askeleen väliin ponin laukka ei tosin enää riittänyt vaan mentiin tämä kahdella lyhyemmällä askeleella. Ympyrällä hypättävät esteet sarjan jälkeen sujuivat myös näppärästi ja hyvällä energialla.

Lopputunti tultiinkin samaa neljän esteen jumppasarjaa. Okseria hieman korotettiin kierrosten edetessä, tosin minulle ja Almalle maksimikorkeudeksi jäi 65 cm. Alman into pysyi yllä ja joka kierroksella se pinkoi pirteästi sarjalle niin että enintä vauhtia sai jopa pidätellä pois. Aluksi yritin saada Alman venymään viimeiseen väliin yhdellä askeleella, jolloin hypyistä ja niihin mukautumisista tuli vähän huonoja kun vedettiinkin vielä pohjaan se viimeinen miniaskel. Sitten hyväksyin sen että ei Alma tuohon väliin veny eikä ehkä ole järkevääkään hypyttää sitä okserille hurjan kaukaa, ja jäin välissä vain odottamaan kaikessa rauhassa usuttamatta ponia eteen ja ennakoimatta ylävartalolla. Näin saatiin okserille ihan sujuvia hyppyjä vaikka tosiaan väli vähän huono Almalle olikin ja se joutui laukkaa jarruttelemaan toisen askeleen mahduttamiseksi mukaan. Pikkuponi pystyi näin pienen esteen kyllä hyppäämään ihan nätisti läheltäkin kunhan vaan ratsastaja ei lähtenyt heittämään painoa liioitellusti eteen. Kun tämä idea oli selvillä sekä ponille että kuskille olivat viimeiset muutama toistoa sarjalle todella helppoa tekemistä.


Puolitoista tuntia saman jumppasarjan parissa pienillä korkeuksilla oli hieman yksitoikkoista, mutta hauskaa kuitenkin oli hypellä huolettomasti näppärällä pikkuponilla. Tällainen pirteä ja korvat tötteröllä esteelle pinkova poniotus ei vaan voi olla sulattamatta ponitädin sydäntä.



Tähän hupaisaan hyppytuntiin siis päättyi kesän toinen ja viimeinen leiri. Vaikka leiriviikko jäikin omalta osaltani vähän tyngäksi ehdin kuitenkin tutustua kaikkiaan kolmeen oikein kivaan poniin ja ponihevoseen. Mukavat ratsut olivatkin tämän leirin ehdottomia plussapuolia. Opetus oli myös hyvää ja vaativaa. Puitteet tallin, maneesin ja leiritilojen osalta olivat hyvät, ja mukavaa oli että hevoset saivat tuntien ulkopuolella olla etupäässä laitumella. Teoriatunneilla oli mielenkiintoisia aiheita (hevosen hieronta ja venyttely ammatti-ihmisen demonstroimana, irtohypytys). Sen sijaan koulupuoleen painottuva tuntiohjelma tuntui omasta näkökulmasta vähän tylsältä, ja aikataulut muun ohjelman osalta olivat välillä turhan epämääräisiä. Miinusta myös siitä että iltatuntien pyöriessä leirin aikana joutui osa hevosista menemään neljäkin tuntia päivässä. Kokonaisuutena kiva leiri hyvässä seurassa - kiitoksia Anne, Nora ja Jenni sekä muut leiriläiset!

torstai 18. heinäkuuta 2013

4. leiritunti: lisää kääntämistä ja taivuttamista

Poseeraus Alman kanssa. Anne kuvasi.
Torstaina ratsastettiin vielä toinenkin tunti koulua, tällä kertaa ulkokentällä. Poniputki sen kuin jatkuu eli menin nyt toistamiseen Almalla. Alma tuntuikin liikkuvan ulkona vähän reippaammin kuin maneesissa, tosin sekin varmaan auttoi ettei tällä tunnilla pyöritty jatkuvalla syötöllä minivoltteja vaan ratsastettiin etupäässä isommilla teillä.

Tunnin teemana oli hevosen taivuttaminen erikokoisilla ympyröillä/volteilla. Aluksi mentiin käynnissä ja ravissa suoraan uraa pitkin sekä 20 metrin ympyrät molempiin päätyihin. Meno oli Alman kanssa jokseenkin samanlaista kuin eilen, poni pyöristyi hetkittäin mutta nousi taas pian ylös ja itselläni oli vaikeuksia tuntuman tasaisena säilyttämisessä niin ettei ohja olisi käynyt löysänä aina kun Alma nyökkäsi päätä vähän alemmas. Ope kehottikin rauhoittamaan kättä niin että ohjasotteet tapahtuvat sormia liikuttaen muun käden pysyessä paikoillaan. Taputus sisäkädellä kaulalle ulko-ohjan pitäessä tasaisen tuntuman oli usein hyvä keino saada Alma rentoutumaan ja venyttämään kaulaa pyöreänä eteen ja alas. Pohkeella ja raipalla oli saanut vielä vähän napakoittaa menoa, ja kuten tunnin lopuksi opelle totesin oli perusongelma nyt aivan sama kuin aamulla Elmon kanssa eli liikkeen aktiivisuuden puute. Molempiin suuntiin ratsastaessa oma paino meinasi jostain syystä tippua ympyröillä ulospäin, mikä tietenkin häiritsi ponin kääntämistä ja suoraksi ratsastamista. Kyynärpäät leijuivat jälleen liikaa irti kyljistä, mistä ope joutui huomauttamaan moneen otteeseen läpi tunnin. Ei saisi päivä paistaa olkavarren ja kyljen välistä niin kuin se nyt tekee.

Perusteellisen verryttelyn jälkeen jakaannuttiin ratsastamaan käynnissä 15 metrin ympyröille, joilla yksi ratsukko vuorollaan pienensi ympyrän noin 6 metrin voltiksi. Tunnin kenties onnistunein pätkämme osui tähän pikkuvoltille, jolle kääntäminen ja taivuttaminen auttoi Almaa tulemaan paremmin kahden ohjan ja pohkeen väliin niin että pääsin hellittämään sisäohjasta ja ratsastamaan eteen kohti tuntumaa. Tässä kohtaa Alma sitten liikkuikin tasaisemmin ja rehellisemmin pyöreänä, mutta kun voltti suurennettiin takaisin 15-metriseksi ja taivutuksen aste lieveni ei sama fiilis enää oikein säilynyt.

Tällä kertaa päästiin työkentelemään ihan kunnolla myös laukassa, jota mentiin hyvä tovi uraa pitkin sekä pääty-ympyröillä. Laukkahommat olivat nyt Alman kanssa huomattavasti helpompia kuin eilen, poni liikkui ihan hyvin eteen ja laukkatyöskentelyn loppua kohti tuli opelta kommenttia että Alma alkaa olla paremmin läpi sekä oikealta että vasemmalta ja laukassa on hyvä energia.

Lopuksi mentiin vielä 15 ja 6 metrin volttitehtävää ravissa vasemmalle, mutta meno pikkuvoltilla ei ollut yhtä hyvää kuin aikaisemmin käynnissä oikealle. Jäi sellainen olo että poni kaatui liikaa sisäänpäin taipumatta kunnolla. Tässä kohtaa tuntia Alma kävi myös aika levottomaksi edestä ja nakkeli välillä päätään ylös ja alas. Ehkä tämä oli merkki siitä että säädin kädellä aivan liikaa enkä tarjonnut Almalle mukavaa tasaista tuntumaa. Lopuksi ravattiin vielä hetki loppuverryttelyksi uralla ja isoilla ympyröillä, ja eteen-alas venyminen jäi meidän kohdallamme valitettavasti haaveeksi Alman ollessa edelleen aika rauhaton edestä.

Tuntiin mahtui toki joitain ihan hyviä hetkiä, mutta jokseenkin turhautunut olo jäi kun en onnistunut pääsemään oikein mihinkään näistä samoista perusongelmista jotka vaivasivat edellisilläkin tunneilla sekä Alman että Elmon kanssa. Edelleenkään en keskittynyt varmistamaan riittävän reipasta liikkumista pohkeella ja raipalla vaan unohduin liiaksi vain ohjien pariin. Joka tapauksessa hyvä että tuli nyt testailtua Alman laukka ja todettua se ihan toimivaksi, sillä huomisaamuna olisi luvassa estetunti tämän "superponin" kanssa.


3. leiritunti: tarkkailussa kulmat

Torstaiaamuna jatkettiin kouluratsastuksen perusasioiden parissa. Ponitäti sai jälleen ponin, arviolta noin 145 cm korkean ruunan nimeltä Elf eli Elmo.

Tällä kertaa aiheena oli kulmien ratsastus. Ope piti alkuun hyvän johdannon, josta keskeisimpänä mieleeni jäi että kulma on kouluratsastuksessa helppo A -tasolla suoritettavista tehtävistä se missä hevonen joutuu taipumaan kaikista voimakkaimmin, ja hyvän kulman esittäminen vaatii jo varsin korkeaa kokoamisastetta. Ideaalitilanteessa kulman ratsastus kestää noin kuusi käynti- tai raviaskelta.

Teoriaintron jälkeen aloitettiin verryttely käynnissä ja ravissa ratsastaen kulmat tarkoituksella hieman loivemmiksi ja pyöreämmiksi uran sisäpuolelta oikaisten. Lisäksi taivuteltiin hevosia pääty-ympyröillä. Elmo oli hieman epätasainen edestä (epäilemättä oma käsi oli rauhaton), ja oli hankaluuksia pitää tasainen tuntuma kahdella ohjalla. Välillä poni pyöristyi, mutta pitkäksi aikaa en saanut Elmoa tähän jäämään. Ihmekö tuo kun etenkin sisäohja löi usein tyhjää. Perusongelmana oli riittämätön aktiivisuus takaa eteen, ja opelta tulikin jatkuvasti kehotusta ratsastaa ravia reippaammaksi. Etenkin Elmon pyöristyessä olisi pitänyt päästä paremmin ratsastamaan pohkeesta eteen, ja aktiivisuuden puute olikin varmasti yksi syy tuntuman ja muodon epävakauteen. Open hyvä neuvo oli käyttää pohjeapuja vain sillä voimakkuudella kuin istunta kestää ilman jännittymistä ja jalan nousemista ylös, ja tämän rajan tullessa vastaan käyttää raippaa sen sijaan että jää punkemaan pohkeella hiki otsalla ja istunta leviten.

Mukava palasten paikalleen loksahdus tapahtui raviverryttelyssä kun ope kehotti ympyrällä taputtamaan Elmoa sisäkädellä samalla ulko-ohjan tuntuman säilyttäen ja myötäyksestä pohkeella eteen ratsastaen. Näin toimiessani sain Elmon jäämään tasaisen pyöreäksi ulko-ohjalle ja suunnilleen yhden ympyräkierroksen ajan meno tuntui oikein hyvältä. Sitten hyvä tatsi taas katosi, ja olisin varmaan tarvinnut useamman toiston open tehotarkkailussa saman "nyt toimii" -tunteen löytämiseksi ravissa. Ratsastuksen rentous ja pehmeys tuntuivat olevan avaintekijöitä ulkoapujen ja aktiivisuuden lisäksi, sillä liika pusertaminen sai Elmon heti jännittymään ja vetämään selän alas.

Tunnin loppupuoli ratsastettiin päätyneliöllä, jolla tehtiin nyt syvät ja terävät kulmat pyrkien hyvään ulko- ja sisäpuolen apujen yhteensovittamiseen sopivan kääntämisen ja taivutuksen aikaansaamiseksi. Tehtävä alkoi käynnissä oikeaan kierrokseen, ja Elmo alkoi nyt toimia varsin mukavasti liikkuen tasaisen pyöreänä koko käyntityöskentelyn ajan. Näin sain kädenkin rauhallisemmaksi ja tasaisemmaksi. Jonkin verran muoto tosin vaihteli niin että välillä Elmo taisi sukeltaa kuolaimen alle. Neliön kulmissa käytin alkuun liian vähän sisäohjaa, jolloin poni asettuikin ulospäin ja kaatui sisälavalle. Toisessakin ääripäässä käytiin eli kaula meni liian mutkalle sisäänpäin. Kulman ratsastusta ehti kuitenkin onneksi hioa useiden toistojen ajan, jolloin sopiva ulko- ja sisäapujen käyttö alkoi pikkuhiljaa löytyä. Lopulta onnistuimme käynnissä esittämään etenkin oikealle pari varsin onnistunutta kulmaa joissa oli sopiva asetus, hyvä tuki ulko-ohjalla sekä sopiva kääntäminen ja taivutus ulkopohkeesta. Tällaisesta kulmasta tuli opeltakin jo kehuja. Ravissa meno ei ollut yhtä auvoisaa, vaan tuntuman levottomuus palasi jolloin välillä mentiin pyöreänä ja välillä ei, enkä kulmissa ehtinyt yhtä hyvin ajoittaa apujenkäyttöäni. 

Käynnissä ja ravissa kulmia hioessa hurahti koko tunti, joten laukassa ei tällä kertaa työskennelty. Open loppupalaute oli lähinnä että poni olisi pitänyt saada liikkumaan vielä paremmin eteen. Nopea käskytys pohkeella niin että ohjan myödätessä asetukseen pääsee venyttämään askelta eteen. Elmon totesin oikein mukavaksi ja toimivaksi poniksi ratsastaa, taitaapa olla toistaiseksi suosikkini tämän tallin hevosista vaikka kovasti pidin myös Lassista ja Almasta. Hieman ehkä jäi harmittamaan etten lopulta saanut Elmoa tämän paremmin menemään vaikka homma tuntui koko ajan olevan vähän siinä hilkulla alkaa toimia kunnolla.


keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

2. leiritunti: voltteja, pieniä voltteja!

Keskiviikkoiltapäivän leiritunnilla vuorossa oli kouluratsastusta, ja kun olin onnistunut jo profiloitumaan poniratsastajaksi niin ope totesi laittavansa minulle oikein superponin. Kyseinen otus oli 139 cm korkea, suloinen eestinponipullero Ateena eli Alma.

Pieni ketterä poni oletettavasti helpottikin selviytymistä tunnin tehtävistä, sillä koko tunnin ajan työstämämme kuvio vaati varsin tiukkaa kääntämistä pienille volteille. Kuviossa ratsastettiin pitkät sivut arviolta noin 8 metriä uran sisäpuolella ja tästä pyöräytettiin seinälle päin voltit kolmessa pisteessä per sivu. Lisäksi vielä lyhyillä sivuilla tehtiin voltit uralta sisäänpäin. Samaa volttitehtävää mentiin sekä käynnissä että harjoitusravissa. Työläästä tehtävänannosta huolimatta Alman satulassa ei juuri hiki tullut, sillä tällä ponilla oli kenties pehmein ravi missä olen koskaan istunut. Eipähän päässyt istunta leviämään ja pohkeet heilumaan aivan niin pahasti kuin tavallisesti, tosin jotenkin vaan onnistuin Almankin kyydissä puristamaan polvea satulaan ja nostamaan pohjetta ylös. Ope huutelikin pitkiä jalkoja läpi koko tunnin.

Alma oli suhteellisen herkkä avuille ja suustaan pehmeä, pohkeelle toki hitaamman puoleinen muttei varsinaisesti laiska. Pienenpienillä volteilla ravi tahtoi kyllä sammua onnettomaksi hiippailuksi, eli aktiivisuutta syövä tehtävä olisi vaatinut minulta napakampaa pohkeenkäyttöä. Hetkellisesti Alma aina pyöristyi ja kuten ope loppupalautteessa totesi venytti välillä vähän askeltakin, harmillista vaan että nämä pätkät olivat kovin lyhyitä. Alma kyllä myötäsi niskasta varsin helposti, mutta nousi hyvin nopeasti taas ylös. Luulisin tämän johtuvan toisaalta siitä etten onnistunut tarjoamaan ponille riittävän vakaata tuntumaa jolle pyöristymisen hetkellä jäädä, ja toisaalta puutteellisesta liikkeen aktiivisuudesta. Parempi liike-energia takaa kohti tuntumaa olisi voinut ratkaista monta ongelmaa. Volteille kääntäessä ja taivuttaessa jäin tuon tuosta liikaa kiinni sisäohjaan sen sijaan että olisin kääntänyt ulkopohkeella ja antanut ponille tilaa liikkua sisäkättä rentouttamalla. Toisaalta jatkuva sisäohjasta muistuttelu johti ehkä siihen että sisäkäteni oli lopulta liian levoton ja otti ja päästi ohjasta yhtenään.

Istunnan suhteen tällä kertaa tuli sanomista etenkin kyljistä irtoavista kyynärpäistä. Oikeaa olkapäätä ope kehotti vetämään taakse ja alas useaan otteeseen (eli olin vino, yllätys yllätys) samoin kuin suoristamaan ranteen. Ranteen mutkalle meno tuntui olevan ongelma nimenomaan raippakädessä, eli en vaan osaa pitää raippaa kädessä niin että saisin pidettyä nyrkin korrektisti suorassa ja pystyssä (sekä käden pehmeänä ja herkkänä). Reittä vasten lepäävä raippa tuntuu pakostakin vääntävän ranteen väärään asentoon. Monta kertaa tuli huomautusta myös erimittaisista ohjista, tyypillisesti niin että vasen oli lyhyempi ja vasen käsi siis edempänä.

Lopuksi otettiin volttikuviolla myös hieman laukannostoja niin että pitkän sivun volteista keskimmäinen ratsastettiin laukassa ja muut harjoitusravissa. Laukannostot vaativat Alman kanssa hyvää valmistelua jottei seurauksena ollut vain ravissa karkuun kipittäminen. Voltteja en juurikaan yrittänyt tehdä, sillä itse laukan ylläpidossa oli sen verran tekemistä että näin pienet voltit tuntuivat aika haasteellisilta. Yhden onnistuneen laukkavoltin ehdimme kuitenkin tehdä. Istuntaa en oikein tuntunut saavan laukassa rennoksi, eikä laukkaa näin ollen pääsyt samalla lailla ratsastamaan kuin käyntiä ja ravia.

Alma osoittautui niin hauskaksi poniksi ratsastaa että tunnista jäi pakostakin hyvä mieli vaikkei esityksemme mitään loisteliainta menoa ollutkaan. Välillä tapahtui oikeansuuntaisia asioita, mutta keskeneräiseksi homma jäi moneltakin osin. Tästä syystä (sekä tietysti siksi että Alma oli niin mainio!) menisin tällä ponilla leirin aikana mielelläni uudestaankin.

Leirin aloitus estetehtävillä

Leirikesälle oli luvassa jatkoa vielä Ylirannan ratsutilan sennuleirillä. Omalta osaltani leirin kohtalo oli kuitenkin vaakalaudalla Ypäjältä mukaan tarttuneen flunssan vuoksi. Sunnuntain tallireissu ratsastuksineen osoittautui viikon sairastamisen jälkeen turhan rankaksi, ja niinpä jouduin maanantaina jäämään vielä kotiin toipumaan muiden lähtiessä leirille. Pienen lisälevon jälkeen pääsin onneksi tiistai-iltana mukaan leirille ja keskiviikkoaamuna jo ratsaille, sopivasti leirin ensimmäiselle estetunnille. Ratsuksi sain pienen suomenhevosruunan Reissu-Lassin.

Verryttelyssä ratsastettiin ensin ravissa ja sitten laukassa molempiin päätyihin ympyrät sekä toisella pitkällä sivulla eteen ja toisella askelta lyhyemmäksi. Lassi lähti ihan hyvin eteen, mutta ympyröillä ravi tahtoi olla turhan hidasta. Paljon tuli sanomista siitä ettei sisäohjaan saa jäädä kiinni vaan ympyröille käännetään ja taivutetaan ulkoavuilla. Vähän jäykäksi jäi Lassin meno eikä kunnollista taipumista nähty. Oikea laukka toimi suhteellisen ongelmitta, mutta vasemmassa laukassa oli kovasti hankaluuksia. Yleensä posotettiin pitkä sivu hurjan nelitahtisesti ja etupainoisesti liian kovaa ja sitten tipahdettiin kulmassa raville. Tälle tolalle vasen laukka verryttelyn loppuessa jäikin, mutta onneksi estetehtävissä laukan laatu ja ylläpito paranivat.

Ratapiirros Annelta.
Päivän esteharjoitus sisälsi kuvan mukaisen kolmen esteen S-kiemuran. Alkuun hypättiin kiemuraa useampi kierros niin että jokaiseen esteväliin ratsastettiin voltti. Kiemuralle tultiin sisään vasemmassa laukassa jonka ylläpito uralla tuotti vielä hieman päänvaivaa, sillä jostain syystä Lassi pyrki vaihtamaan laukan ravin kautta oikeaksi pitkän sivun lopussa. Oma katse ei aina ollut kovin hyvin menossa ensimmäiselle esteelle kun tiirailin alas hevosen lapoja laukkaa korjaillessa. Hypyt ja voltit sujuivat ilman isompia ongelmia, ope muistutteli vielä keventämään sisäohjan käyttöä ja kääntämään paremmin ulkopohkeella. Jälleen lähdin mukautumaan hyppyihin liian reilusti, ja huomauttamista tuli sekä hypyn ennakoinnista että ylimyötäämisestä. Esteen jälkeen olisi puolestaan pitänyt olla taas nopeammin pystyssä. Lisäksi ohjeena oli myödätä kädet paremmin suoraksi eteen, ei kyynärpäitä ylös ja sivuille nostaen. Lassin kyydissä pystyinkin aika hyvin keskittymään näiden korjaamiseen, sillä se hoiti oman osansa varmasti ja vaivattomasti.

S-kiemura tultiin lopuksi vielä ilman voltteja välien ollessa noin kolmelle askeleelle sopivat. Eka kierros oli Lassin kanssa melko nappisuoritus, hypyt tulivat hyvistä paikoista ja laukka vaihtui toisella esteellä kuin itsestään. Tultiin vielä kaksi kierrosta lisää samaa kiemuraa, ja nyt lisättiin perään hyppy lävistäjäpystylle vaihtaen laukkaa oikeasta vasempaan. Nyt ei onnistuttu enää S-kimuralla yhtä hyvin, vaan aloitettiin sisäänhypyllä pohjasta jolloin ykkösen ja kakkosen väliin otettiin neljäskin askel. Laukka jäi vaihtumatta kakkososalla. Lävistäjälle sentään saatiin nätti hyppy ja laukanvaihto. Viimeisellä kierroksella lähdin ratsastamaan Lassia vähän liikaa eteen, jolloin kakkoselle tuli turhankin iso hyppyjä ja ajauduttiin hieman ulos sopivalta tieltä kolmososalle. Pienen mutkan jälkeen Lassi joutui venyttämään hypyn kolmoselle vähän kauempaa. Lävistäjäpysty mentiin taas hyvin, mutta nytpä ei Lassi automaattisesti vaihtanutkaan laukkaa.

Korjattavaa tekemiseen jäi, mutta yleisesti ottaen hyppääminen oli tänään sujuvaa ja kääntämistehtävät eivät tuottaneet kohtuutonta päänvaivaa. Lassi oli mukavan rehti estehevonen jolla oli ilo hypätä vaikka laukassa meno vähän pitkältä ja matalalta tahtoi tuntuakin - jälleen näppärä estesuokki jolla hyppäisin ilomielin toistekin! Lassin meno esteillä oli mukavan reipasta ja innokasta, ja hyppypaikat hevonen tuntui katsovan aika hyvin itse joten niistä ei kuskin tarvinnut juuri stressata. Open kanssa vielä tuumailtiin loppupalautteessa että tuppaan nostaa käsiä liian ylös kun yritän ilmeisesti kannatella vähän etupainoiselta ja matalalta tuntuvaa Lassia ohjan varassa. Toimivampi ratkaisu olisi nopea kohottava pidäte ulko-ohjalla sen sijaan että jää kädellä jatkuvasti kantamaan hevosen koko etuosaa.


sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Nihkeää, kovin nihkeää

Viikon flunssailun jälkeen uskaltauduin testailemaan ratsastuskuntoa ennen huomenna alkavaa leiriä, ja elättelin toiveita ratsusta jonka kyydissä en joutuisi heti sairaslomalta kamalan rankkaan rääkkiin. No eipä hevostenjaossa ollut ihan niin käynyt, sillä sain Jukan.

Yritin muistutella itselleni ettei ole tarpeellista saati suotavaa ratsastajan puskea ja puskea hevosta hiki päässä pohkeella, vaan molempien kannalta parempi vaihtoehto olisi kevyehköt, tarkoituksenmukaiset pohjeavut ja niiden tehostus raipalla. Luulisin että en ihan niin pahasti unohtunut pohkeella jumputtamaan kuin tällaisten tahmeasti liikkuvien ratsujen kanssa yleensä käy, sillä sen verran rankalta tuntui eka treeni sairastelun jälkeen että yritin kyllä itseäni säästellä karsimalla ylimääräiset avut pois. Silti jäi tämän suhteen roppakaupalla parannettavaa, sillä lopputulos ei apujenkäytön kosmeettisella järkevöittämisellä muuttunut vielä mihinkään, eikä Jukka siis liikkunut yhtään tarmokkaammin tai paremmin pohkeen edessä kuin aiemminkaan. Aivan varmasti käytin tunnin aikana pohjetta ja raippaa ties kuinka monta kertaa saamatta vasteeksi mitään reaktiota, ja toisaalta Jukan reagoidessa ei apujen hellitys ollut välttämättä täsmälleen oikein ajoitettu. Etenkin ravissa meno oli sitä että Jukka tahmaili, ja reagoi pohkeeseen tai raippaan ottamalla kaksi reippaampaa askelta ja hyytyen sitten välittömästi uudestaan. Siinä loppui kuskilta konstit, keinot ja taidot kesken löytää ponille jatkuvampaa eteenpäinpyrkimystä.

Teemana olivat tänään vasta-asetukset ja vastalaukka, ja näissä puitteissa mentiin loivaa kiemuraa sekä pääty-ympyröitä vasta-asettaen ensin ravissa. Myös laukassa työstettiin vasta-asetusta ympyröillä sekä mentiin vastalaukkaa loivalla kiemuralla. Asetuksen kanssa oli niin ja näin, joko sitä ei ollut lainkaan tai sitten oli kaula liian mutkalla. Kertaakaan en tainnut saada Jukkaa myötäämään rehellisesti niskasta asetukseen (enpä kyllä jaksanut tarpeeksi sitkeästi pyytääkään), ja eipä sitä kai oikein voi oikeaoppisesta asetuksesta puhua silloin kun poni liikkuu kaulasta aivan väärinpäin ja nokka ylhäällä.
Asetus - näin se tehdään väärin.
Ravissa tahmailua.

Laukassa meno ei tuntunut aivan yhtä nihkeältä kuin ravissa, joskin rytmi tahtoi helposti lösähtää nelitahtiseksi. Laukannostoihin Jukka lähti kiihdyttämään ravia ja pyrki kovasti ennakoimaan aina kun sai päähänsä että laukkaa saatettaisiin kohta haluta. Välillä oli vaikeuksia päästä tekemään nosto ratsastajan merkistä kun Jukka-rukka oli niin kovasti hätiköimässä. Mukavan reipasta ravia kyllä mentiin silloin kun Jukka kuvitteli laukannoston lähestyvän, harmi vaan että edelleenkään poni ei ollut varsinaisesti pohkeen edessä kun vauhdin säätely ei toiminut ratsastajan kontrolloimana vaan täysin Jukan omien arvailujen varassa. 


Loivat kiemurat vastalaukassa eivät sinänsä tuottaneet ongelmia, tosin tässäkin oli laukan suuntaan asetuksessa vaihtoehtoina ei mitään tai kaula mutkalla. Lopuksi tultiin vielä pari kierrosta haastavampaa laukkakuviota, eli oikeassa laukassa kolmikaarista kiemuraa jonka ensimmäisen kaaren jälkeen pyöräytettiin voltti oikealle, tästä toiselle kaarelle vastalaukassa ja vielä kolmannen kaaren alkuun voltti oikealle. Suunta oli meille sikäli haastava, että Jukka on aivan erityisen näppärä tekemään lennosta laukanvaihdon juuri oikeasta vasempaan. Tätä erityisosaamistaan se esittelikin niillä molemmilla kierroksilla mitä kuviota ehdimme kokeilla. Ensimmäisellä yrityksellä keikautin kyllä painoa reilusti puolelta toiselle voltin oikealle vaihtuessa kaarteeksi vasemmalle, joten ei ihmekään että Jukka vipsautti vaihdon heti kun raipan napautuksella yritin aktivoida takapäätä laukan ylläpitoon. Toiselle kierrokselle päätin keskittyä istumaan paremmin keskellä hevosta suunnan vaihtuessa sekä ratsastamaan fiksumman tien. Silti Jukka edelleen tulkitsi pohjeavut laukanvaihtoavuiksi heti kun käännyttiin vastalaukkakaarelle, joten mönkään meni taas.

Eipä ollut mikään erityisen mieltäylentävä tunti, vaan samanlainen harmitus jäi kuin yleensäkin Jukalla mentyäni. Olisipa kätevä päästä Jukan pään sisään ja ymmärtää miksi se on niin kovin tahmea, jumittava ja jäykkä. Ja toisaalta mistä sille yhtäkkiä ilmestyy niin kauhea hoppu kun laukannostot tulevat kuvioihin. Toistaiseksi en ole onnistunut pääsemään Jukan kanssa lainkaan samalle aaltopituudelle, joten touhu taitaa olla yhtä turhauttavaa sekä ratsastajalle että hevoselle.

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Leirikisat 85 cm estekorkeudella

Ratapiirros Annen käsialaa.
Leiriviikko päättyi tietenkin leirikisoihin, joissa tarjolla oli luokat neljällä eri estekorkeudella. Oma valintani oli 85 cm, ja hevoseksi sai toivomani Lissun. Kieltämättä 85 cm korkeutena jännitti kun ei tätä viikkoa lukuunottamatta ole näin isoja tullut aikuisiällä juuri hypeltyä. Jännitys kuitenkin laantui kun pääsin hevosen selkään ja esteet näyttivät siitä näkövinkkelistä ihan sopivan kokoisilta. Rata olikin melko kiltti siinä mielessä että vain puolet kaikkiaan kahdeksasta esteestä olivat maksimikorkeudessa. Oksereita oli vain kaksi, molemmat 80 cm:ssä ja lyhyitä. Silti pelkäsin eilisen perusteella että oksereilta tulisi pudotuksia. Arvosteluna radalla oli A.2.0, mutta en ottanut tavoitteekseni nopeaa aikaa vaan puhtaan ja edes kohtuullisen siistin radan.

Verryttely hoidettiin sujuvasti työskentelemällä hetki ravissa ja laukassa sekä hyppäämällä kahdesti ykköseste ja kerran neloseste. Verryttelyhypyt sujuivat hyvin muilta osin mutta okserilla kaikesta yrityksestä huolimatta sukelsin taas liikaa ja Lissu pudotti takapuomin. Tämä tietysti latisti odotuksiani radan suhteen.

Verryttelyhyppy nelosesteelle. Kaikki kuvat otti Tuomas Jaakkola.

Olimme vuorossa luokan ensimmäisinä, joten verryttelyn jälkeen ei tarvinnut odotella ja hermoilla vaan pääsimme saman tien itse asiaan. Lissu liikkui koko radan varsin reippaasti niin että pidätellä kyllä sai, mutta sopivat ponnistuspaikat löytyivät kivasti. Kolme ensimmäistä estettä sujuivat oikein näppärästi ja tultiin alas myötälaukoissa. Kakkonen oli ensimmäinen okseri eikä edes kolahtanut, jes! Nelosella sitten menin kaikesta huolimatta ennakoimaan jonkin verran, ja kaviot kolisi puomiin. Vasta radan jälkeen sain varmistuksen että kolinasta huolimatta puomi ei pudonnut. Nelosella ei laukanvaihto onnistunut, ja sekunteja tuhlaantui aivan tolkuttomasti kun yritin puolen kentän verran siirtää Lissua raviin. Näin ollen kierrettiin vitoselle aivan turhan pitkällä tiellä. Vitosella laukka vaihtui toivotusti, joten kaareva tie kutoselle ei tuottanut ongelmia. Päädyttiin kutoselle kuitenkin vähän pohjaan siinä missä muut radan esteet hypättiin hyvistä paikoista tai aavistuksen kaukaa. Seiskalla laukka vaihtui vääräksi, ja seuraavassa kaarteessa laukan korjailuun taisi taas upota ylimääräinen sekunti. Kasi ylittyi sujuvasti ja sitten oltiinkin jo maalissa ennen kuin olin ehtinyt edes kunnolla tajuta mitä radan aikana tapahtui.

Tästä se alkaa!
Kolmoseste.
Nelonen kolisi mutta ei pudonnut.
Kutoselle vähän pohjaan, tässä nähdään sitä sukeltamista.
Este numero seitsemän.
Sujuvasti kasin yli ja maaliin.

Olin luonnollisestikin hurjan tyytyväinen puhtaaseen ja sujuvaan rataan tällä korkeudella. Kun aiemmassa hevoselämässäni silloin kauan sitten kisakorkeudet olivat 80-90 cm niin tämähän alkaa vaikuttaa siltä kuin olisin pikkuhiljaa palaamassa entiselle tasolleni! Eniten paluu "omalle tasolle" taitaa olla uskalluksesta kiinni, joten tämänpäiväinen suoritus toimi mainiona itseluottamuksen kohottajana kun pääsin toteamaan että pystyn ja rohkenen kyllä näitä korkeuksia hypätä. Lisää rutiinia niin hyvä tulee! Parantamisen varaa jäi etenkin myötälaukkojen osumiseen kohdilleen tai vähintäänkin laukan korjaamisen nopeuteen jottei ylimääräistä aikaa menisi laukkojen korjailuun näin paljon. Aikammehan ei luokassa tietenkään palkintosijaan riittänyt, vaan olimme hitaimmalla puhtaalla radalla seitsemän osallistujan luokassa neljänsiä. Hyppyihin sukeltamista olisi pitänyt hillitä vielä paremmin, vaikka jossain määrin taisin tätä onnistua rajoittamaan kun ei puomeja alas tullut ja kolisikin vain yksi.

Radan videoinnista kiitokset Melissalle!


Kisojen jälkeen hevoset vietiin kokovartalosuihkun kautta viettämään ansaittua viikonloppua laitumella. Leirikäytössä olevat hevoset eivät koko leirin aikana ulkoilleet ratsastuksia lukuunottamatta (tämän käytännön hevosystävällisyys kyllä epäilytti), mutta onneksi hevoset saavat viikonloppuisin olla perjantain puolesta päivästä sunnuntai-iltaan laitumella ympäri vuorokauden. Lissu käyttäytyi laitumelle viedessäkin aivan yhtä kiltisti kuin koko viikon eikä ottanut kierroksia kuten monet muut tammat, mutta mielissään se kirmasi vapauteen heti kun sain siltä suitset päästä. Sinne jäivät leirihevosemme nauttimaan kesästä kun taas itse suuntasimme lounaan ja leirin päätöstilaisuuden kautta pitkälle ajomatkalle kohti Oulua. Viikko Ypäjällä kului aivan liian nopeasti, ja ainakin omasta puolestani leiri oli onnistunut ja täytti odotukset. Tuntien ohjelma painottui mukavasti esteisiin kuten esteleirillä kuuluukin, ja harjoitukset olivat tasoiselleni ratsastajalle oikein hyödyllisiä. Jotain tuli ehkä opittuakin ja ennen kaikkea hyppyvarmuutta kasvatettua. Ratsastamani hevoset olivat oikein mukavia (Lissun olisin ottanut vaikka kotiin mukaan) ja hyvät opettajat ansaitsevat myös kunniamaininnan. Kyllä Ypäjälle voisi lähteä ensi kesänä uudestaan!

torstai 4. heinäkuuta 2013

Esteleirin 8. tunti: puolisukeltaja vauhdissa

Torstain jälkimmäiselle tunnille sai toivoa aihetta, ja kun maastoesteet olivat päällekkäisten treenien vuoksi poissuljettu vaihtoehto olivat rataesteet tietenkin niin allekirjoittaneen kuin useimpien muidenkin leiriläisten valinta. Toivetunnin kesto oli puolitoista tuntia, joten aikaa hyppäämisen oli tavallista paremmin. Ryhmien kokoonpanoa oli vähän sekoitettu, ja sekä minä että Anne päädyimme ryhmään joka hyppäsi ulkokentällä. Hevostoive meni läpi eli pääsin hyppäämään kolmatta kertaa Lissulla.

Verryttelyssä ravattiin poikittaishalkaisijalla olevan ravipuomisarjan yli ja laukattiin itsenäisesti. Tämän jälkeen otettiin laukanvaihtoharjoitus samalla puomisarjalla eli tultiin puomeja innariväleillä kahdeksikkona niin että jossain kohtaa puomisarjaa piti laukan vaihtua. Vaihdot puomeilla eivät onnistuneet meiltä sitten alkuunkaan, ja paras esityksemme oli kertaalleen puolinainen vaihto etuosalla ristilaukkaan. Heittäydyin kuulemma omalla vartalolla uuden suunnan puolelle niin voimakkaasti että hevonen ei voinut vaihtaa. Pitäisi siis istua suorassa ja johtaa kädellä sekä ratsastaa uusi sisäpohje läpi puomeille lähestyessä jottei hevonen kaadu menosuuntaan estäen laukan vaihtumisen. Kädellä johdetaan ja sisäpohkeella estetään samalla hevosen ennenaikainen kääntyminen ohjan perässä.

Laukanvaihtoharjoituksia jatkettiin hyppäämällä kahdeksikkona ristikkoa (kuvassa numero 2 päinvastaiseen suuntaan) sekä mehiläisokseria (kuvassa numero 4 päinvastaiseen suuntaan) jonka molemmat puomit olivat vielä tässä vaiheessa toisesta päästä maassa. Lissun kanssa hypättiin muistaakseni kolme kertaa ristikko ja kahdesti okseri. Ristikolla laukka vaihtui vasemmasta oikeaan ongelmitta, mutta vaihto okserilla takaisin vasempaan onnistui vasta toisella yrityksellä. Helpompaa oli vaihtaa kuin maapuomeilla. Alkuun heittäydyin hyppyihin taas aivan liikaa, mutta kun maltoin odottaa ylävartalolla paremmin sain ponnistuspaikat lähemmäs estettä sen sijaan että Lissu olisi roikaissut hypyt kaukaa.

Esteet nousivat seuraavaksi noin 70-80 cm:iin ja tultiin ensin neljän esteen pätkä joka alkoi kutosesta (pystynä ja päinvastaiseen suuntaan eli oikeasta laukasta), tästä mehiläisokserille numero neljä myöskin päinvastaisesta suunnasta, sitten kakkonen toisesta suunnasta oikeaan laukkaan vaihtaen ja lopuksi vielä kolmoseste. Aloitusesteellä lähestyminen ja hyppy olivat hyvät mutta laukka vaihtui vääräksi sillä heitin hypyssä liikaa painoa menosuuntaan ja käänsin hevosen liian nopeasti oikealle esteen jälkeen. Oma kroppa suoraan ja paino keskelle hevosta, käsi johtamaan ja sisäpohje tukemaan hevosta kuului jälleen ohje. Mehiläisokserilla ei laukka vaihtunut vaan korjailtiin ravin kautta, näköjään oikeasta vasempaan vaihto oli meille vaikeampi. Loput esteet sujuivat hyvin ja tultiin alas toivotuissa laukoissa. Sukeltelin taas hyppyihin liian innokkaasti, eli enemmän pitäisi odottaa eikä lähteä hevosen edelle.

Lopuksi tultiin kuvan rata (esteet 1-6). Ykkös- ja vitosesteen alle tuli musta-valkea kummituskuvioinen portti, ja puomit nousivat n. 85 cm tienoille kutosen ollessa 90 cm. Keskityin nyt välttämään sukeltelua, ja rauhallisempi myötäys ykkösellä hämäsi Lissua sen verran että meno vähän hidastui. Kaiken lisäksi kääntäminen kakkoselle meni överiksi niin että melkein liirattiin vasemmalta ohi, mutta sain vielä viime tipassa kerrottua Lissulle oikean suunnan ja yli kiivettiin. Laukka ei näin epämääräisen tien seurauksena vaihtunut, ja kolmoselle tultiin huonossa tasapainossa ristilaukassa. Koko S-kiemura oli siis aikamoista räpellystä. Mehiläisokserille lähestyttiin hyvin, mutta sukelsin taas hyppyyn siinä määrin että Lissu otti puomin alas. Linja vitoselta kutoselle oli muutoin hyvä ja sujuva mutta taas sukelsin liikaa okserille ja puomi tuli jälleen mukana. Kuten ope huomautti puomit putoaa sukeltamisen seurauksena sillä Lissu ei tällöin ehdi nostaa etujalkojaan tarpeeksi. Etenkin oksereilla ongelma korostuu, ja niille taidan pahiten hyppyihin heittäytyäkin. Tiivistettynä ÄLÄ SUKELLA.

Tultiin vielä uusintana S-kiemura ykköseltä kolmoselle aloittaen yksittäisellä harjoitushypyllä ykköselle. Tultiin pohjaan ja taas sukelsin, käsky kävi ottaa vielä uudestaan sama pysty yksittäisenä ilman sukellusta. Tultiin nyt samaan paikkaan eli pohjaan, mutta osasin odottaa ylävartalolla paremmin jolloin hyppy tästäkin paikasta oli paljon sujuvampi ja miellyttävämpi. Heti perään tultiin sitten koko kolmen esteen pätkä. Aloitettiin hyvin mutta kakkosella oli jotain sähellystä eikä laukka vaihtunut, joten lähestyminen kolmoselle meni vähän pieleen ja aloin taas paniikissa sukellella. Sakkokierroksena uusittiin vielä kakkonen ja kolmonen, jotka onnistuivat nyt aivan nappiin hyvillä lähestymisillä ja ponnistuspaikoilla sekä onnistuneella laukanvaihdolla. Taisinpa malttaa odottaa ylävartalolla paremmin paikkojen ollessa hyvät ja lähestymisten tasapainoiset niin ettei päässyt mitään paniikkia syntymään.

Jos ei jo aiemmin tämän viikon aikana tullut asia selväksi niin viimeistään nyt upposi tajuntaan että hyppyjä pitää ihan tosissaan odottaa paremmin eikä heittäytyä mukaan liian aikaisin. Ennen leiriä en ollut tällaisen virheen olemassaolosta kovinkaan tietoinen, sillä kotona pienemmillä korkeuksilla hypätessä ei sukeltelutaipumus taida tulla niin korostuneesti esille. Lissun kaltainen hevonen onkin tässä suhteessa mainio opettaja, sillä se hyppää varmasti eikä kieltoja tarvitse pelätä mutta rankaisee sukeltamisesta pudottamalla puomin. Viimeistään tällä tunnilla ihastuin Lissuun ihan täysin, sillä niin näppärä sillä oli omista virheistäni huolimatta hypätä. Vaikka Lissulla oli ulkokentällä vauhtia vieläkin enemmän kuin maneesissa oli laukka mukavasti säädeltävissä ja Lissu oli helppo hypyttää joko kauempaa tai lähempää estettä kuskin päätöksen mukaisesti. Mahtavaa hypätä tällaisella hevosella jolla on kova imu eteenpäin mutta joka on samalla säädeltävissä ja kontrolloitavissa ja hyppää kaiken 100% varmasti. Kyllä vaan Lissu on ehdottomasti toiveeni myös huomiseksi leirikisahevoseksi, ja voin sen kanssa lähteä luottavaisin mielin hyppäämään vähän isompaakin korkeutta. Oma ratsastus vaan on laitettava paremmin ruotuun jos haaveilee radasta ilman pudotuksia. 

Esteleirin 7. tunti: estetykki-Taistolla sujuvasti kasi-ysikymppiä

Torstaiaamuna olikin taas vuorossa esteitä. Olin toivonut Lissua, mutta sain tällä kertaa Taiston. Olin ehtinyt kuulla Taiston olevan hyvä hyppyhevonen joka menee ysikympin radat leikiten, joten lähdin sen kanssa tunnille positiivisin odotuksin. Enkä joutunut pettymään lainkaan, sillä Taisto oli todella mainio ratsu.

Tehtiin suhteellisen pitkä alkuverryttely johon kuului ensin ravi- ja sitten laukkatyöskentelyä. Lyhyelle sivulle tehtiin 8 metrin voltti ravia/laukkaa lyhentäen ja satulassa istuen, kun taas pitkillä sivuilla ratsastettiin eteen kevyessä ravissa tai laukassa kevyessä istunnassa. Taistolla oli käytössä olympiaa muistuttava kuolain jossa kuitenkin vipua oli vähän vähemmän ja suukappale samanlainen kuin kangessa. Tällä kuolaimella se oli hyvin kevyt edestä ja liikkui pyöreänä, itse yritin vain pitää käden mahdollisimman hiljaa ja tasaisena. Askeleen lyhennykseen Taisto tuli hyvin kiinni, mutta eteen se oli hitaampi reagoimaan ja vaati ihan napakkaa pohjetta.

Estetehtävät aloitettiin kavalettiharjoituksella johon kuului ristikko pitkän sivun suuntaisesti vasemmassa laukassa, lävistäjäkavaletti ja laukanvaihto oikeaan, sekä lopuksi maapuomi ja sen jälkeen pysähdys. Pidin aluksi huomaamattani liian lyhyttä ohjaa ja tästä ehkä johtui se että Taisto vähän hidasteli. Ristikolla laukka vaihtui vääräksi, ja lävistäjäkavaletille jäi ponnistuspaikka kauas jolloin vauhdin ollessa hidas otti Taisto vielä miniaskeleen. Tämän jälkeen älysin vihdoin open huomautuksesta pidentää ohjaa, ja maapuomi ylittyi kauniisti. Pysähdyksessä Taisto oli kuitenkin hidas ja jarrutusmatka venyi aivan liikaa. Tämä ensimmäinen harjoitus ehti myös tallentua videolle ennen kun kuvaajan täytyi rientää laittamaan hevostaan tunnille.



Tultiin vielä sama kuvio päinvastaiseen suuntaan eli puomista vasemmassa laukassa aloittaen, ja ristikon jälkeen jatkettiin lävistäjällä olevalle okserille punaisella mehiläiskuvioidulla portilla. Edelleenkään ei Taiston laukassa ollut ihan tarpeeksi virtaa, mikä aiheutti kiemurtelua ja melkein mentiin ohi kavaletista lävistäjällä. Pohkeet kiinni ja hevonen eteen tuntui olevan lääke kaikkiin ongelmiin, ja mehiläisokserille tultiinkin jo tarmokkaammin. Näin ponnistuspaikan hyvin, ja kannustin viimeisillä askeleilla Taistoa eteen jotta ei jääty liian kauas. Taistohan venytti kuten pyysin, ja ope jopa kysyi käytinkö raippaa kun heppa lähti esteelle niin säpäkästi. En käyttänyt vaan pohkeen ja maiskutuksen varassa mentiin.

Ratapiirros on jälleen Annen kädenjälkeä.
Seuraavaksi tultiinkin jo viiden esteen rataa (kuva). Suhteutettu linja ykköseltä kakkoselle oli 21,5 metriä ja tavoitteena tähän viisi askelta, kun taas kaareva linja sarjalta neloselle oli 24,5 metriä. Sarja oli mitoitettu yhden askeleen väliksi. Korkeudet olivat ekalla kierrosella noin 70-80 cm, sarjan b-osa ilmeisesti 85 cm. Lähdettiin liikkeelle liian hitaasti, hyppy ykköselle oli pieni ja taisipa tulla kuudes pikkuaskel sitten okserin eteen. Loppurata oli ihan sujuva ja hyvä, sillä lähdin ratsastamaan Taistoa paremmin eteen ja pysyttelin enimmäkseen kevyessä istunnassa. Tuntui jotenkin holtittomalta mm. oman istunnan osalta (uskoakseni heittäydyin taas hyppyhin ihan liian reilusti) mutta ei tullut mitään sanomista kuin alun hidastelusta. Saatiin sakkokierros suoralle linjalle, johon nyt tuli isompi hyppy sisään ja väli sujui helposti viidellä askeleella.

Ekan radan jälkeen saatoin todeta että ponnistuspaikat oli Taiston kanssa helppo nähdä ja taisipa se itsekin osata niitä katsoa varsin hyvin. Muutoinkin Taiston hyppääminen oli helpon ja varman oloista, joten ei enää jännittänyt niin paljon hypätä lopuksi korotettuna suora linja sekä sarja kaikkien esteiden ollessa vähintään sen 80 cm ja sarjan b-osan jopa 90 cm. Aloitimme taas pienellä hypyllä sisään linjalle ja otettiin kuudes miniaskel okerille, väärässä laukassa alas ja korjaus ravin kautta. Sarjalle sen sijaan osuttiin nappiin, mentiin sujuvasti hyvästä paikasta sisään ja ylitettiin helposti myös se ysikympin b-osa. Se oli sitten kuskille ensimmäinen ysikympin este yli kymmeneen vuoteen!

Luonnollisestikin saimme vielä uusia suoran linjan ja käsky kävi ratsastaa laukkaan reilusti lisää kierroksia. Pitkällä sivulla usvatin Taistoa eteen pohkeella ja raipalla, mutta kaarteessa vauhti ehkä hieman hiipui. Askel ei ihan osunut kohdilleen vaan mentiin taas ykkösellä turhan pohjaan, mutta nyt ratsastin reippaasti eteen välissä ja Taisto reagoi niin hyvin että pienestä sisäänhypystä huolimatta väli sujui aivan helposti viidellä askeleella. Olisi ollut kyllä kiva nähdä oma istunta videolta, tuntui nimittäin siltä että heittäydyin hyppyihin ja pohkeet heilahti taakse. Open loppupalaute kuitenkin oli että ihan hyvältä näytti, pitää vaan säilyttää Taistolla tarpeeksi aktiivinen laukka koko ajan ja etenkin kaarteissa. Turha on lähteä enää juuri ennen estettä ajamaan eteen sen sijaan että ylläpitää kunnon laukan koko ajan.

Sanomattakin lienee selvää että tunnista jäi oikein hyvä mieli kun omassa mittakaavassa näinkin isot esteet ylittyivät tuosta vaan. Kyllä Taiston kaltaisella hevosella kelpaa hypätä. Taisto voisi periaatteessa olla jopa leirikisahevoseni ellen olisi jo ehtinyt tutustua Lissuun joka taitaa kuitenkin olla se ykköstoiveeni huomiseen kisaan.

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Esteleirin 6. tunti: vaikeat vaihdot kavaleteilla

Keskiviikon toisella leiritunnilla oli ohjelmassa kavaletteja, ja olin toivonut ratsuksi "pienehköä suokkia". Tällä kuvauksella sain Ypäjä Urhon, Taiston pienikokoisemman täysveljen. Urholla oli tallissa samanlaista jyrätaipumusta kuin Taistolla, mutta siinä missä Taisto vaikutti jurolta ja itsevarmalta tyypiltä oli Urho pikemminkin sympaattinen ressukka ja ratsuna nöyrempi.

Tunti ratsastettiin Ypäjä-hallissa, joka oli jaettu kahtia niin että kaksi ryhmää ratsasti yhtä aikaa. Tämä oli Urholle vähän ongelmallista, sillä se selvästikin pelkäsi maneesin keskellä lyhyellä sivulla vastaantulevia hevosia. Niinpä se tekikin tunnin aikana lukuisia pakenemisia uralta, onneksi ei kuitenkaan sellaisia paniikkilähtöjä että olisi ollut vaikeuksia pysyä kyydissä. Ihan rennosti ei kuitenkaan voinut tässä päädyssä ratsastaa kun koko ajan sai odottaa hevosen häviävän sivuttaisliikkeellä alta.

Verryttelytehtävänä tultiin kuviota johon kuului kolmen ravipuomin sarja molemmilla pääty-ympyröillä, toisella pitkällä sivulla käynnissä pohkeenväistö uralta sisään ja takaisin sekä toinen pitkä sivu ravia kevyessä istunnassa. Urho toimi verkassa aika näppärästi, hakeutui tuntumalle pyöreäksi sen mitä lyhyellä kaulallaan pystyi ja teki väistöt oikein kuuliaisesti. Ravissa piti vähän tarkkailla pohkeen kanssa aktiivisuuden säilymistä jotta puomivälit eivät käyneet pitkiksi.

Seuraava tehtävä sisälsi pääty-ympyrän puomit kevyessä ravissa sekä suunnanvaihdon pitkältä sivulta kentän poikki pienen kavaletin yli ravaten. Tämän jälkeen nostettiin laukka ja laukattiin puoli ympyrää kevyessä istunnassa. Ei isompia ongelmia tässäkään tehtävässä, paitsi että laukassa Urho alkoi entistä enemmän arkoa vastaantulevia hevosia tullessamme maneesin jakavalle lyhyelle sivulle.

Laukassa työskenneltiin ensin kolme ratsukkoa kerrallaan pääty-ympyrällä, jossa tultiin vuoroin kolmen puomin kaareva sarja sisemmällä ympyrällä tai kentän keskellä oleva kavaletti ulommalla ympyrällä. Urhon laukka ei ollut kovin hyvin säädeltävissä, joten kavaletille oli välillä hankala löytää hyvää ponnistuspaikkaa. Pari kertaa tultiin ihan pohjaan tai hypättiin hirmuisen kaukaa, mutta enimmäkseen paikat olivat ihan ok. Kolmen puomin sarjalla Urho lähti helposti liiraamaan ulospäin niin että viimeinen puomi ylittyi aivan ulkoreunasta. Ulkopohje ei siis ollut aivan kunnolla läpi. Kertaalleen kävi kavaletilla niin että Urho päättikin paeta toiseen suuntaan sen sijaan että olisi kavaletilta jatkanut ympyrällä kohti pelottavaa päätyä missä viereisen tunnin hevoset tulivat vastaan. Heti kavaletin jälkeen hevonen siis häipyi kiireellä oikealle kun taas kuski oli kevyessä istunnassa menossa vasemmalle, mutta onneksi tasapainoni oli sen verran hyvä etten kuitenkaan lähtenyt yksinäni jatkamaan matkaa vaan pysyin Urhon kyydissä.

Lopuksi tultiin yksi kerrallaan laukanvaihtokahdeksikkoa, joka alkoi ympyrän ravipuomeilla toisessa päädyssä ja jatkui laukassa kääntäen pitkältä sivulta kentän poikki ja kavaletin yli laukkaa vaihtaen. Toisessa päädyssä mentiin laukkapuomisarja ympyrällä ja palattiin aloituspäätyyn saman kavaletin yli taas laukkaa vaihtaen. Vaihdot osoittautuivat meille varsin haasteellisiksi eivätkä alkuun onnistuneet lainkaan. Sitten alkoi etupää vaihtaa mutta takapää jäi matkasta niin että alas tultiin ristilaukassa. Koko tunnin aikana onnistuttiin tekemään tasan kaksi onnistunutta vaihtoa, jotka molemmat olivat vasemmasta oikeaan laukkaan. Ponnistuspaikan kanssa oli kovasti hankaluuksia, mikä vaikeutti vaihtoon keskittymistä kun ei hyppy useinkaan ollut kovin sujuva. Urhon laukka oli helposti liian ponnetonta, mutta pohkeella aktivointi johti siihen että mennä puksutettiin liian pitkänä. Säädeltävyys jäi siis uupumaan edelleen. Kömpelöt hypyt ja epäonnistuneet vaihdot tietenkin latistivat omia tunnelmia aika lailla, mutta ope lohdutteli tunnin lopuksi että laukanvaihdot saattavat olla Urholle itselleen vähän hankalia. Urho ei kuitenkaan ollut tälle opelle tuttu hevonen, joten kysymysmerkiksi jäi oliko asia todellakin niin ettei Urho vielä tätä hommaa oikein hanskaa vai oliko vaihtojen onnistumattomuudessa kyse vain ja ainoastaan omasta tumpeloinnstani.

Loppuverryttelyssä ravattiin vielä hetki pääty-ympyrällä ravipuomien yli vuoroin ravia lyhentäen ja vuoroin pidentäen. Tässä tehtävässä pääsimme Urhon kanssa takaisin mukaavuusalueellemme, sillä ravissa askelpituuden säätely sujui hyvin ja Urho pyöristyi taas kivasti.

Tunnin päätteeksi sain open palautteessa kehuja hyvästä tasapainosta ja kevyestä istunnasta jossa lonkkakulma sulkeutuu riittävästi. Harmi vaan että en sitten koulutunnilla osaa lonkkakulmaa tarpeeksi avata, joten taidan siis olla tässä suhteessa ennemminkin synnynnäinen esteratsastaja...

Esteleirin 5. tunti: maastossa Taistolla

Kolmas leiripäivä alkoi meidän ryhmän osalta maastoilulla. Ratsunani oli Ypäjä Taisto, vieskeriläinen jytky ruuna josta ensivaikutelmani hoitotoimenpiteiden osalta oli juro ja vahva hevonen joka tekee juuri niin kuin sitä huvittaa. Maastoon Taistolle tuli astetta vahvemmat kuolaimet, ja niiden kanssa ei ratsastaessa esiintynyt mitään jyräilyä.

Maastoreittimme käsitti mukavan turistikierroksen laidunten halki ja metsäteitä pitkin Ypäjä-hallilta derbykentälle ja takaisin. Käynnissä Taistolla ei ollut kiire ja jäimmekin jatkuvasti jälkeen edellä menevistä hevosista. Ravissa mentiin reippaammin. Menomatkalla derbykentälle otettiin kaksi vauhdikasta laukkapätkää metsäpoluilla, laukattiin ihan loivaa alamäkeä ja sitten ylämäkeä metsässä mutkitellen. Taiston kyydissä oli leppoisaa posotella menemään, tasaista oli ja jarrutkin löytyi. Vesilätäköistä Taisto ei halunnut laukata vaan teki kertaalleen lätäkön väistääkseen pienen sivuloikan joka ei kuitenkaan kuskia kummemmin heilauttanut.

Derbykentän läheisyydessä oli vesihauta jonka läpi ratsastettiin ensin käynnissä jonossa ja sitten yksitellen ravissa ja laukassa. Taisto ravaili veden läpi ihan reippaasti mutta ei halunnut vedessä laukata paria askelta enempää.

Takaisinpäin palattiin rauhallisempaa vauhtia ravaillen ja kävellen. Reitit oli kivoja ja reissu kaikinpuolin ihan virkistävää vaihtelua. Enemmänkin oltaisiin voitu tietysti laukata. Taisto oli mukava kaveri maastossa, liikkui ihan reippaasti mutta ryntäilemättä ja säpsyilemättä.

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Esteleirin 4. tunti: lisää harjoituksia kolmen esteen linjalla

Myös tiistain toisella tunnilla päästiin hyppäämään, jee! Ratsunakin oli jälleen Lissu, tuplajee! Areenana oli tällä kertaa Ypäjä-halli.

Alkuverkkailtiin hetki itsenäisesti kevyessä ravissa, jonka aikana ehdin testailla sekä pidätteen että pohkeen toimivuuden. Verryttelytehtävänä tultiin kuviota johon kuului kevyessä ravissa kavaletin ylitys ympyrällä sekä kevyessä istunnassa laukaten kavaletti ympyrällä toisessa päädyssä. Toiseen suuntaan tultiin molemmat kavaletit laukassa ilman ympyröitä. Lissu oli odotetusti reipas, ja oma kevyt istunta tuntui mukavan tasapainoiselta ja vakaalta. Tämän ja eilisen päivän istuntatreenit olivat siis ilmeisesti tehneet tehtävänsä. Ponnistuspaikat osuivat kavaleteille pääsääntöisesti hyvin kohdilleen.

Aamutunnin tapaan mentiin nytkin kolmen esteen suhteutettua linjaa. Välit oli 12 metriä eli lyhyemmät kuin aamulla, ja tarkoitus oli tulla nämä kolmella askeleella. Ajattelin että laukkaa pitäisi ottaa kovastikin kiinni kun aamulla 15 metriä ei kolmelle askeleelle ollut mitenkään pitkä, unohdin vaan että esteet olivat vielä näin alkuun matalampia (noin 50-60 cm). Tultiin sitten niin pientä ja hidasta laukkaa linjalle että otettiin ekalle esteelle miniaskel juureen ja pienen hypyn jälkeen tuli askeleita väliin peräti neljä. Toinen väli meni kolmella. Hidastelusta tuli tietenkin noottia, ja seuraavalla kierroksella ratsastin sitten enemmän eteen. Nyt Lissu lähti ekalle esteelle kaukaa, ja päästiin molemmat välit helposti kolmella. Vähän tuntui että hevonen hyppäsi laakana ja posotti koko linjan ilman mitään kontrollia, mutta videolla meno näytti ihan rauhalliselta. Oma nopeusmittari taitaa siis olla pahemman kerran rikki.

Seuraavaksi vaihdettiin suunta ja tultiin sama linja vasemmasta laukasta nyt hieman korkeampina (n. 70 cm), ja jatkettiin vielä lävistäjällä olevalle aaltolankkuesteelle. Aaltolankulle ohjeistuksena oli ratsastaa liikkeen takana istuen ja pohkeet kiinni sekä hyvän tuntuman säilyttäen. Suora linja hurautettiin taas vauhdikkaan oloisesti, ja kommenttia tulikin että Lissu meni vähän hätäiseksi koska tein "poniratsastajamyötäyksiä" eli heittäydyin liian reippaasti ylävartalolla hyppyyn. Rauhoita mukautumisia äläkä ennakoi hyppyä kuului ohje. Aaltolankulle lähestyin kyllä liikkeen takana istuen, mutta lähdin liian aikaisin heittäytymään ylävartalolla eteen kuvitellessani Lissun lähtevän hyppyyn kaukaa. Ohjankin heitin pois niin että kielto olisi voinut tulla, mutta Lissu vain veti päätä alas estettä katsoakseen ja otti vielä pikkuaskeleen ennen kuin loikkasi yli. En pahemmin keikahtanut kyydissä, mutta hevosen ansioksi voidaan katsoa erikoisesteen ylitys kuskin töpeksiessä lähestymisen.

Tämänkin ratapiirroksen ehti tehdä Anne.
Lopuksi tultiin kuvassa oleva radanpoikanen, ja esteet nousivat aaltolankkua lukuunottamatta noin 80 cm:iin. Kolmos- ja seiskaeste oli kuulemma peräti 85 cm. Yritin nyt tehdä linjalla rauhallisemmat mukautumiset, ja mielestäni onnistuinkin hieman vähentämään hosumista ja hevosen kiireiseksi ajamista. Pohkeet tosin heilahtivat viimeisellä osalla irti hevosesta eli vielä oli liikaa polvella puristusta hypyssä. Aaltolankulle (este numero 4) tultiin täysin samanlainen pikkuaskeleella loikkaus kuin edellisellä kierroksella, enkä ollut virheestäni oppinut vaan taas ennakoin hyppyä ylävartalolla. Okseri lävistäjällä oli kasikympissä joten se vähän jännitti, mutta päästiin hyvään paikkaan ja nätisti yli mitä nyt taisin taas tehdä mukautumisen liian isosti. Laukat muistaakseni vaihtui kaikilla lävistäjillä sillä ravin kautta korjailuja ei tarvinnut tehdä. Kaarteissa ope kehotti rentouttamaan kättä ja varomaan käden lukkiutumista kiinni ohjaan niin että jousto katoaa. Sama juttu siis kuin eilen että jäin helposti ohjaan kiinni sen sijaan että olisin tehnyt selkeän pidätteen ja sitten myödännyt. Toiseen suuntaan aaltolankulle tultiin hyvään paikkaan ja päästiin tyylikkäämmin yli. Radan päättävälle suoralle linjalle tullessa ope huuteli odottamaan hevosta ja pitämään ylävartalon hypyissä rauhallisempana. Lissu hyppäsi autopilotilla ja laukan pituuttakaan ei tarvinnut juuri väleihin säätää joten sain melko hyvin keskityttyä istuntaan. Pohkeet lentelivät taas irti kyljistä ainakin kahdessa viimeisessä hypyssä eli paino pitäisi näissä isommissakin hypyissä saada pysymään paremmin jalustimilla polvella satulaan tarraamisen sijaan. Aaltolankkua lukuunottamatta rata siis meni kokonaisuutena ihan sujuvasti ja nätisti, itsestäni meno tuntui vähän holtittomalta mutta ei kuulemma näyttänyt ulospäin yhtään niin vauhdikkaalta kuin tuntui.

Näin jäi päivän toisestakin estetunnista hyvä mieli kun kasikympin esteet ylittyivät Lissun kanssa varman oloisesti kuskin pienestä hermoilusta huolimatta. Harmittamaan jäi se etten onnistunut aamulta korjaamaan keskeisintä virhettä eli ylävartalolla hypyn ennakointia. Opella oli tosiaan hyvä pointti siinä että Lissu muuttuu hätäisemmäksi jos kuski heittäytyy hyppyihin etuajassa ja liioitellen.

Tunnin loppupuolen isommat hypyt jäi taas kuvaamatta, mutta alkupään hyppyjä suoralla linjalla ehti joku ahkera leiriläinen videoida.

Esteleirin 3. tunti: reipasta hyppäämistä mainiolla estesuokilla

Leirin toisen päivän aamuna päästiin ”itse asiaan” eli estetunnille. Yön sateiden jäljiltä kenttä oli turhan kosteassa kunnossa, joten meidän ryhmämme pääsi ratsastamaan hulppeaan Haimi-halliin. Ilokseni sain tälläkin kertaa mennä Lissulla.

Alkuverryttelyssä treenattiin taas kevyttä istuntaa. Ensin tultiin ravissa kolmikaarista kiemurauraa jonka keskimmäisellä kaarella ylitettiin kevyessä istunnassa kaikkiaan kolme puomia. Pitkä sivu laukattiin kevyessä istunnassa. Tasapaino jalustimilla alkoikin löytyä myös ravissa kivasti kun mentiin samaa tehtävää monta kierrosta. Korjauksena istuntaan tuli käsien pitäminen hieman alempana. Kevyessä istunnassa ne näköjään lähtee helposti nousemaan. Laukassa verryteltiin vielä ympyrällä kahden kavaletin yli kevyessä istunnassa pysytellen. Tämä sujui aika näppärästi, mitä nyt ponnistuspaikat jäivät välillä hieman liian kauas.

Kavaleteilta siirryttiin hyppäämään kolmen esteen suoraa linjaa jossa molemmat välit olivat 15 metrin mittaisia. Pari ensimmäistä kierrosta tultiin niin että vain keskimmäinen este oli nostettuna pieneksi pystyksi ja ensimmäinen ja kolmas osa olivat maapuomeina. Tällä kokoonpanolla välit tuli ratsastaa neljällä askeleella, minkä onnistuminen vaati pidätteitä väleissä sillä Lissulla oli taaskin hyvä imu kohti puomia/estettä. Kun myös linjan eka ja kolmas osa nousivat pystyiksi ratsastettiin välit kolmella askeleella. Vauhdilla hurautimme linjan näinkin, ja välit tuntuivat ennemmin jopa ahtailta kuin pitkiltä. Ei tainnut tulla juuri sanomista muusta kuin siitä että ylävartaloa pitäisi tuoda pystympään väleissä eikä lähteä sukeltamaan hevosen edelle.

Esteet nousivat hieman korkeammiksi (noin 65 cm:iin?), ja tultiin sama linja vielä toiseen suuntaan joka tässä tapauksessa oli ”vetosuunta” eli kohti ison hallin avointa päätyä. Näinkin päin mahduttiin väleihin vaikka nopeamminkin olisin saanut olla esteen jälkeen alas satulassa ja ottamassa laukkaa kiinni. Vauhdikkaalta ja lennokkaalta tuntui Lissun meno, mutta linjan jälkeen kontrolli ja jarrut löytyivät kyllä (pienellä viiveellä) ihan hyvin. Ponnistuspaikan kanssa meinasi välillä iskeä pieni paniikki mutta Lissu ratkaisi epäoptimaaliset paikat aina kaukaa. Osasin nämä ennakoida ja olla mukana. Ylipäänsä Lissun hyppykaari tuntui sen verran matalalta ja pieneltä että poniratsastajan oli helppo olla mukana.

Ratapiirros by Anne.
Lopuksi tultiin kaksi kierrosta tehtävää johon kuului suoralla uralla hypättävä okseri oikeassa laukassa, lävistäjällä laukanvaihto sydänkuvioidulla pastellivärisellä portilla (käytiin vilkaisemassa lähietäisyydeltä mutta ei Lissua tainnut juuri kiinnostaa minkä näköistä estettä hypättiin), ja lopuksi vielä tuttu kolmen esteen linja. Eka kierros mentiin noin 65 cm korkeudella, ja en muista että mitään isompia ongelmia olisi esiintynyt. Ponnistuspaikan kyttäilyyn käytin taas aivan liikaa energiaa. Ope varoitteli ennakoimasta hyppyä ylävartalolla eli menemästä liian etukenoon liian aikaisin. Toiselle hyppykierrokselle puomit nousivat 75-80 cm korkeuteen, ja ponnistuspaikkapaniikki tietysti kasvoi entisestään. Okseri meni nätisti, mutta sydänkuvioportilla oli ponnistuspaikasta vähän epäselvyyttä. Hetken kuvittelin Lissun lähtevän kaukaa, mutta vedettiinpä vielä lyhyempi viimeinen askel esteen eteen. Tässä vähän sukelsin ja ennakoin vaikka ihan tasapainossa pysyinkin. Suoralla linjalla ope huuteli istumaan pystympään esteiden väleissä jotta sain Lissua hieman kiinni ja mahtumaan väleihin. Vauhdikkaasti ja sujuvasti mentiin, itsestäni tuntui että hevonen meni turhankin kovaa ja kontrollia olisi saanut olla enemmän, mutta lähinnä kai tärkeintä olisi päästä etukenosta pystympään jotta saa väleihin parempaa tasapainotusta.

Loppupalaute opelta oli että varo menemästä ylävartalolla hevosen edelle esteelle tullessa. Alkutunnin kevyessä istunnassa ratsastelu taisi jäädä vähän liiankin hyvin päälle niin että en osannut enää satulaan palatakaan. Esteiden jälkeen kaarteissa unohduin jalustimien varaan seisoskelemaan vaikka Lissun menoa olisi saanut tasapainottaa istumalla lähemmäs hevosta. Tätä samaa virhettähän tosin esitän jokseenkin aina, mutta nyt taisin vähän erehtyä luulemaan että saa ihan luvan kanssa jäädä leijailemaan satulan yläpuolelle. Lissulla oli todella kiva hypätä, se oli mukavan reipas ja säpäkkä mutta kontrolloitavissa ja varman oloinen. Esteille oli imua ihan kunnolla, mutta Lissu kyllä kuunteli ratsastajaa ja sen pystyi halutessaan sekä tuomaan lähelle estettä että hypyttämään kauempaa. Suurimmat ponnistuspaikkapulmat taisivat vaivata silloin kun en ehtinyt omaa ratkaisuani tehdä vaan jäin arpomaan lähteäkö kaukaa vai mennäkö lähelle. Tällöinkin toki Lissu meni yli kaikesta. Niin kiva hyppykaveri Lissu oli että omasta puolestani voisin hypätä sillä vaikka koko leiriviikon.

Hyppyjä ei valitettavasti kukaan ehtinyt videoimaan, mutta alla pätkä elävää kuvaa verryttelytehtävästä.